Nuoret kysyvät:
Mitä kauhistuttavaa on kauhuelokuvissa?
KRIITIKOIDEN moitteista, vanhempien vastustuksesta ja televisio-ohjelmatarkastajien sensuroinnista huolimatta kauhuelokuvat menestyvät yhä. Jos kykyä tuottaa rahaa pidetään mittana, kauhuelokuvat ovat suuressa suosiossa; jotkut niistä ovat jopa lippumyymälöiden kävijätilastojen kärjessä. Suurempia voittoja havittelevat elokuvatuottajat kiirehtivät tekemään jatko-osia. Näitä voittoja tavoittelevat toiset elokuvavalmistajat puolestaan tuottavat hätäisesti lukuisia jäljitelmiä.
Ja millaiselle yleisölle nämä pelottavat elokuvat on kohdistettu? Nuorille. Ei ole epätavallista nähdä nuoria uhmaamassa pitkiä jonoja ja ankaraa säätä päästäkseen viimeisimmän kauhuelokuvan ensi-iltaan. Mikä näissä elokuvissa sitten houkuttelee ihmisiä? Onko nuorilla mitään syytä olla varovaisia niiden suhteen?
Uudet kauhuelokuvat
Elokuvat, jotka pelottivat yleisöä muutama vuosikymmen sitten, ovat väistyneet uuden lajin tieltä. Nykypäivän kauhuelokuvat eivät saa ihmisiä värisemään ja tärisemään kauhusta hyvän kerronnan, jännittävän juonen tai katsojan mielikuvituksen kiihottamisen välityksellä, vaan niiden kauheus perustuu nykyään lähinnä synkän yksityiskohtaiseen väkivaltaan. New York Post -lehti kertoikin, että ”verenhimoiset raivohullut ovat syrjäyttäneet perinteiset hirviöt”.
Esimerkiksi neljännen ”Friday the 13th” -elokuvan arvostelija huomautti: ”91-minuuttia kestävä elokuva ei juuri sisällä enempää kuin veristä silpomista ja alastomia teini-ikäisiä – – sekä lyhyitä mestaus- ja kuristuskohtauksia.” Elokuvassa kuvailtu päähahmo on ”mielipuoli tappaja nimeltä Jason, joka maahockeynaamari kasvoillaan paloittelee ja varrastaa itselleen nuorten poikien ja tyttöjen kokoelmaa”.
Uusissa kauhuelokuvissa kuvataan siis pääasiassa valtavia määriä tuoretta ja hyytynyttä verta. Ei ole siksi mikään ihme että niitä on alettu kutsua ”viiltäjä-” ja ”teurastus-elokuviksi”.
Kauhuelokuvien viehätys
On kuitenkin uskomatonta, että juuri tämä verilöyly ja ”verinen silpominen” saa monet nuoret vilistämään lippuluukuille. Kun 16-vuotiaalta Melissalta kysyttiin, miksi hän kävi usein katsomassa kauhuelokuvia, hän myönsi avoimesti: ”Pidän sellaisesta, missä sisälmykset tulevat ulos. En halua käydä katsomassa elokuvia, jotka ovat kuin Kultakutri ja kolme karhua. Haluan mennä katsomaan sellaisia elokuvia kuin Nightmare on Elm Street (Elm Streetin painajainen).” Hän lisää: ”On hauska nähdä, kun ihmisiä revitään kappaleiksi.”
Monet nuoret arvostelevat elokuvia sen perusteella, miten ”luovasti” murhat esitetään. Muuan teini-ikäinen kirjoitti: ”Olen itse asiassa kuullut yleisön taputtavan ja viheltävän hirvittäville murhille.” 17-vuotias Sandy lisää: ”Jos tapahtumat todella pelottivat minua, elokuva oli hyvä. Jos ne eivät pelottaneet – olivat vain tavanomaista tappamista – elokuva oli kehnonlainen.”
Miksi jotkut katsovat niitä
Kaikkia kauhuelokuvien katsojia ei kuitenkaan vedä puoleensa väkivallanjano tai sairaalloinen uteliaisuus. Joillekin nuorille kauhuelokuvat ovat yksinkertaisesti pakotie, hengähdystauko huolien täyttämän elämän keskellä. Psykologi Joyce Brothers havainnoi: ”Kun oma elämä muuttuu hyvin monimutkaiseksi ja vaikeaksi – –, on helppoa karata pelottavaan tarinaan.”
Toisia nuoria viehättää jännitys. 14-vuotias Bobby sanoo: ”Jännitys saa sinut hivuttautumaan tuolisi reunalle. Täriset ja vapiset kuin vuoristoradalla, jolla ei ole juuri lainkaan alavia tai tyynnyttäviä kohtia.”
Jotkut teini-ikäiset pojat ajattelevat todistavansa miehekkyytensä siten, että he pystyvät silmää räpäyttämättä katselemaan kaameita kohtauksia ja yksityiskohtaisesti kuvattua verenvuodatusta. Reggie, joka käy usein katsomassa kauhuelokuvia, sanoo: ”Jos voit katsella verta ja sisäelimiä, olet mies. Jollet voi, ystäväsi pitävät sinua mammanpoikana.”
Monet nuoret käyvät kuitenkin katsomassa kauhuelokuvia niiden ”romanttisten” mahdollisuuksien vuoksi, joita ne tarjoavat treffeillä. 20-vuotias Quintella muistelee: ”Kun olin katsomassa kauhuelokuvaa ja tuli hirvittävä kohtaus, tartuin kiinni poikaan, jonka kanssa olin elokuvissa.” Hän lisää: ”Luulenpa, että hän odotti ja halusikin sitä.” Teini-ikäisten tyttöjen on tiedetty jopa teeskentelevän arkaa, jotta he voisivat painautua poikaystäväänsä vasten. Pojat puolestaan, toivoen tätä reaktiota, vastaavat siihen huomaavaisesti suojelevalla syleilyllä.a
Vilunväreitä, jännitystä, pakoa todellisuudesta, romantiikkaa – monien nuorien mielestä kauhuelokuvissa ei voi olla mitään vahingollista, koska ne tarjoavat kaikkia tällaisia miellyttäviltä tuntuvia asioita. Mutta miten asia todellisuudessa on?
Mitä kauhuelokuvat opettavat
Jotkut psykologit ovat tosin sitä mieltä, että kauhuelokuvat ovat harmittomia eivätkä aiheuta vakavampaa vahinkoa kuin tilapäisesti unettomia öitä. Mutta siitä huolimatta joukko arvostettuja viranomaisia vakuuttaa, että vaaroja on olemassa.
Tri Leonard Berkowitz, Wisconsinin yliopiston psykologian professori, väittää, että kauhuelokuvien väkivallalla on kolmitahoinen vaikutus yleisöön. ”Ensimmäiseksi”, hän sanoo, ”se saa yleisön yleensä turtumaan ja tulemaan välinpitämättömämmäksi väkivallan suhteen. Toiseksi yleisö saattaa omaksua sen käsityksen, että väkivalta on hyväksyttävää. Kolmanneksi”, hän jatkaa, ”se voi kannustaa joitakuita toimimaan.”
Eikö juuri kyky tuntea myötätuntoa ja kyky eläytyä toisten asemaan heidän kohdatessaan kärsimyksiä ole se ominaisuus, joka erottaa ihmiset raaoista eläimistä? Kauhuelokuvien järjetön väkivalta voi vain jäytää tuota myötätuntoa. Meitä muistutetaan siitä, miten apostoli Paavali tuomitsi ne, jotka ”sydämensä tunnottomuuden [”paatumuksen”, KR] vuoksi” ovat menettäneet ”kaiken moraalitajunsa”. Hän kannusti kuitenkin kristittyjä tulemaan ”huomaavaisiksi toisiaan kohtaan, hellän sääliväisiksi”. (Efesolaisille 4:18, 19, 32) Voiko verenvuodatuksen runsas katseleminen auttaa kehittämään tällaisia ominaisuuksia?
Jumalan näkemys väkivallasta
Vaikka näiden elokuvien ainoa vaara olisi niiden mahdollinen turruttava vaikutus, niin siinäkin olisi jo syy vakavaan huoleen. Mutta kristittyjen suurin huolenaihe on Jumalan ystävyyden säilyttäminen. Siihen sisältyy hänen näkemyksensä hyväksyminen väkivallan suhteen, mikä kävi ilmi silloin, kun hän tuhosi Nooan ajan muinaisen maailman. Raamattu sanoo: ”Väkivalta täytti maan. Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa. Jumala sanoi Nooalle: ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät.” – 1. Mooseksen kirja 6:11–13, Raamatunkäännöskomitean suomennos.
Psalmista sanoi siksi Jehovasta: ”Niitä, jotka vääryyttä [”väkivaltaa”, UM] rakastavat, hänen sielunsa vihaa.” (Psalmi 11:5) Tämän takia varhaiskristityt kieltäytyivät olemasta tekemisissä suosittujen gladiaattoritaistelujen kanssa, joissa ihmistä yllytettiin taistelemaan toista ihmistä tai eläintä vastaan kuolemaan asti. Tämä oli todellakin tavanomainen huvittelumuoto tuohon aikaan. Mutta toisella vuosisadalla elänyt Athenagoras-niminen kristitty kirjailija sanoi: ”Koska olemme sitä mieltä, että ihmisen surmaamisen katseleminen on koko lailla samaa kuin hänen tappamisensa, olemme pyhästi kieltäytyneet sellaisista näytännöistä.”
Ei tule myöskään jättää huomiotta useiden kauhuelokuvien spiritististä ja demonistista taustaa. Pysyisikö kristitty nuori ’lujana Panettelijan vehkeilyjä vastaan’, jos hän ruokkisi mieltään elokuvilla, jotka esittävät spiritismiä? – Efesolaisille 6:11; Ilmestys 21:8.
Jotkut edellä mainituista nuorista – Reggie, Quintella, Sandy ja Bobby – ovat lopettaneet kauhuelokuvien katselemisen, koska he haluavat säilyttää ystävyytensä Jumalan kanssa. Heistä ei ole tullut askeetteja, jotka kieltäisivät itseltään kaikenlaisen nautinnon. Mutta Raamattua tutkimalla he ovat oppineet ymmärtämään sen, miksi on tarpeellista välttää turmelevaa viihdettä. Tajuten sopivan käytöksen tarpeen sukupuolten välillä he eivät käytä sellaisia elokuvia sopimattomien kiintymyksenilmausten tekosyynä. (1. Tessalonikalaisille 4:3, 4) Koska he eivät kelpuuta väkivaltaa viihteekseen, he pyrkivät olemaan valikoivia sen suhteen, mitä he katsovat.
Heistä on alkanut tuntua, että kauhuelokuvat ovat juuri sitä, mitä niiden nimikin osoittaa – kauhistuttavia.
[Alaviitteet]
a Eräässä tutkimuksessa oli mukana 36 vapaaehtoista paria mies- ja naispuolisia yliopiston opiskelijoita katsomassa kauhuelokuvien kohtauksia. Paljastui, että mitä enemmän tyttö osoitti olevansa pelästynyt ja helposti säikähtävä, sitä viehättävämpänä hänen seuralaisensa piti häntä. Ja mitä enemmän poika puolestaan osoitti pelottomuutta ja tyyneyttä, sitä vetoavammalta ja viehättävämmältä hän tuntui. Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että kauhuelokuvat antavat nuorille pojille tilaisuuden esiintyä pelottomina ja miesmäisinä tarjoten samalla nuorille tytöille mahdollisuuden osoittaa arvostusta sitä ”tukea” kohtaan, jota he saavat toveriltaan.