Opin säilyttämään malttini

TAPAHTUMAPAIKKANA oli tavanomainen eurooppalainen oluttupa, jollaisissa muusikkona olin soitellut. Tapamme mukaan ystäväni ja minä olimme taas ryypiskelleet. En edes muista, miksi jotkut kapakan asiakkaista kävivät kimppuumme.

Sen kyllä muistan, että sitten puhkesi tappelu. Olin nuori ja voimakas, ja löin muuatta asiakasta niin kovaa, että hän kompastui pöytään ja kaatui. Sitten tartuin tuoliin ja aloin hakata toisia. Muutaman minuutin kuluttua huone oli tyhjä – lukuun ottamatta lattialla liikkumattomana makaavaa ruumista. Pelästyneenä ja epätoivoisena juoksin kotiin sanomaan hyvästit vaimolleni: olin vakuuttunut siitä, että minut pidätettäisiin ja tuomittaisiin murhasta!

Ikävä kyllä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olin menettänyt malttini. Mutta ymmärtääksesi tämän sinun täytyy saada vähän käsitystä taustastani. Kasvoin mustalaisperheessä. Perheeni ei kuitenkaan viettänyt kiertolaiselämää, vaan asuimme aina omassa talossa. Isä oli usein humalassa, ja hän oli sairaalloisen mustasukkainen äidistäni. Väkivallanpuuskat olivat jokapäiväisiä kotonamme.

Elämäntapa, jonka myöhemmin omaksuin, altisti minut myös monille huonoille vaikutteille. Isä hankki toimeentulonsa muusikkona, ja minä kuljin hänen mukanaan heti, kun täytin kahdeksan vuotta. Opin soittamaan harmonikkaa, ja esiinnyin solistina tai toisten muusikkojen kanssa, kun olin 13-vuotias. Tämä merkitsi sitä, että soitin usein läpi koko yön hotelleissa, kapakoissa ja häätilaisuuksissa. Opin pian ryyppäämään ja tupakoimaan.

Avioliitto ja mustasukkaisuus

Mikään näistä edellä kerrotuista asioista ei auttanut minua kehittämään rauhaisaa persoonallisuutta. Ei edes avioliitto vakiinnuttanut minua. 19-vuotiaana otin vaimokseni soman mustalaistytön. Mustalaistapaa noudattaen suvun päämies toimitti vihkimisseremoniamme eikä pappi. Voin yhä muistaa, kuinka hän otti minun käteni ja morsiameni käden ja liitti ne yhteen siten, että käsiemme kämmenpuolet olivat ylöspäin. Sitten hän kaatoi alkoholia molempien kämmeniin. Minun täytyi juoda morsiameni kädestä ja hänen minun kädestäni. Siitä lähtien mustalaisyhdyskunnassa meidän katsottiin olevan laillisesti naimisissa, vaikka jälkeenpäin kävimmekin vihillä kaupungintalolla saadaksemme avioliittomme rekisteröidyksi.

Pian sen jälkeen huomasin tuntevani samanlaista kiihkeää mustasukkaisuutta, jota isäni oli ilmaissut. Aloin hakata nuorta vaimoani, joskus jopa kahdesti viikossa! Epäilemättä tämä oli lisäsyynä siihen, että join kohtuuttomammin kuin koskaan aikaisemmin. Tämä taas puolestaan vain pahensi luonnettani. Erään kerran olin juopottelemassa isäni talossa muutamien mustalaisystävieni kanssa. Vanhempi veljeni alkoi panetella vaimoani. Humalapäissäni juoksin kotiin, tartuin vaimoani kädestä, kiskoin hänet vuoteesta ja raahasin hänet yöpaita päällään koko matkan isäni kotiin saakka. Pakotin hänet vannomaan ristin edessä, että se, mitä vanhempi veljeni oli sanonut, ei ollut totta!

Mutta vaikka hän vannoikin kaiken, vihani vain yltyi. Juoksin kotiin, tempaisin kirveen ja aloin lyödä pirstaleiksi taloni ikkunoita. Toinen veljeni tuli sisään ja yritti hillitä minua. Töytäisin hänet pois niin rajusti, että hän putosi portaista ja katkaisi kätensä.

Muutos

Kiivas luonteeni purkautui hillittömänä alussa mainittuun tapaukseen saakka, jolloin luulin tappaneeni miehen. Sanottuani jäähyväiset vaimolleni menin paikkakuntani roomalaiskatoliseen kirkkoon, missä polvistuin pääsisäänkäynnin edessä ja itkien rukoilin Jumalalta anteeksiantoa. Lupasin, etten enää koskaan tekisi mitään tällaista! Suureksi helpotuksekseni sain kuitenkin tietää, ettei mies ollut kuollut, vaan ainoastaan tuupertunut.

Jotenkin tunsin itseni kuitenkin hyvin masentuneeksi ja toivottomaksi. Kolme päivää myöhemmin matkustaessani junalla töihin olin yhä hyvin levoton. Eräs nuorimies alkoi puhua minulle Jumalan valtakunnasta: hallituksesta, joka ratkaisee kaikki ihmiskuntaa vaivaavat ongelmat ja vapauttaa maan sairaudesta, kuolemasta ja surusta! Tämä nuorimies oli Jehovan todistaja. Koska uskoin Jumalaan, kuuntelin kohteliaasti. Mutta se, mitä tämä nuorimies kertoi minulle, tuntui kerrassaan mahdottomalta. ”Kuka pystyisi tekemään kaiken tämän?” kysyin häneltä. Hän vastasi: ”Kaikkivaltias Jumala pystyy.”

Tämä vastaus tyydytti minua täysin. Hän antoi minulle myös erään kirjasen ja lupasi käydä luonani. Ennen kuin hän pääsi tulemaan, kaksi muuta Jehovan todistajaa kävi luonani, ja he toivat minulle kolme vanhempaa Jehovan todistajien julkaisua: Luominen, Sovitus ja Rikkaudet. Kun junassa tapaamani nuorimies lopulta tuli käymään, aloimme tutkia kirjaa ”Olkoon Jumala totinen”.a

Edistyin nopeasti. Kuudessa viikossa tajusin luettuani näitä kirjoja, ettei kirkkoni pystynyt antamaan minulle mitään. Menin kirkkoherranvirastoon ja pyysin, että nimeni poistettaisiin kirkon jäsenluettelosta.

Perheen vastustus

Minulle alkoi myös valjeta, että minun pitäisi tehdä joitakin muutoksia persoonallisuudessani. Tiesin, että eräs vanhahko nainen työpaikallani oli Jehovan todistaja. ”Huvittelevatko Jehovan todistajat, ja ovatko he mukana häissä?” kysyin häneltä. ”Kyllä”, hän vastasi, ”mutta he käyttäytyvät kristillisellä tavalla.” Kysyin häneltä, mitä se merkitsi.

”He eivät juo itseään humalaan, eivätkä he räyhää tai tupakoi.”

Tämän jälkeen en enää koskenut yhteenkään savukkeeseen. Tutkittuani Raamattua kolmisen kuukautta lakkasin yllättäen soittamasta muusikkoystävieni kanssa, koska käsitin, että sellainen huono seura olisi edistymiseni esteenä.

Tämä merkitsi sitä, että minun piti keksiä uusi tapa ansaita toimeentuloni. Niinpä työskentelin muurarina. Mutta en saanut uudesta ammatistani yhtä paljon rahaa kuin muusikkona olin saanut. Niinpä vaimoni, isäni, veljeni ja kaikki, jotka tunsivat minut, olivat minua vastaan ja yrittivät pakottaa minut palaamaan entiseen elämäntapaani. Jehovan avulla lakkasin juomasta kohtuuttomasti alkoholia ja aloin ponnistella malttini säilyttämisessä.

Ajattelet ehkä vaimoni olleen ihastuksissaan tekemistäni muutoksista, mutta niin ei ollut. Koska en enää hakannut häntä enkä väitellyt hänen kanssaan, hänestä tuntui, etten enää rakastanut häntä! Sellainen on mustalaisnaisen tapa ajatella. Sitten joulu lähestyi, enkä tehnyt mitään valmisteluja sen viettoa varten. Olin oppinut Raamatusta, ettei se ole Jumalan hyväksymä juhla.b Vaimoni ei kuitenkaan ymmärtänyt tätä lainkaan. Hän tulistui niin kovasti, että hän jätti minut ja otti neljä lastamme mukaansa. Hän jäi vanhempiensa luo, jotka lähettivät minulle sitten seuraavanlaisen viestin: ”Ellet hylkää uutta uskontoasi, sinä et saa enää milloinkaan astua taloomme, eikä vaimosi enää palaa luoksesi!”

Paine oli kova, koska rakastin vaimoani ja lapsiani hyvin paljon. En taipunut, ja kahden viikon kuluttua vaimoni ja lapseni tulivat takaisin kotiin – ilman mitään ehtoja. Vähän sen jälkeen – kun vain kuusi kuukautta oli kulunut tuon nuorenmiehen tapaamisesta – minut kastettiin Jehovan todistajaksi.

Malttini säilyttäminen

Vaikka olin nyt kastettu kristitty, minun ei ollut silti helppoa säilyttää malttiani. Mutta kun tutkin Raamattua ja rukoilin hartaasti, Jehova antoi minulle tarvittavaa voimaa.

Minun täytyi myös kestää vaimoni vastustusta. Usein hänellä oli tapana nauraa minulle, kun yritin tutkia Raamattua. Jos yritin kertoa hänelle jotakin lukemastani, hän alkoi laulaa kovalla äänellä yrittäen hukuttaa sanottavani kuulumattomiin! Aikanaan muuttunut persoonallisuuteni teki häneen kuitenkin vaikutuksen. Kahden vuoden kuluttua hänestäkin tuli uskollinen Jehovan palvoja.

Siitä kun olin vähällä tappaa miehen tuossa kapakassa, on jo kauan. Sen jälkeen minulla on ollut etu palvella vanhimpana Jehovan todistajien seurakunnassa, ja olen voinut nähdä kaikkien lasteni, yhtä lukuun ottamatta, omaksuvan totuuden. Työskentelen tosi kristittyjen muodostaman seurakunnan yhteydessä, johon kuuluvat eivät pelkää minua, vaan työskentelevät mielellään kanssani yhteisessä saarnaamistyössämme.

Olen suunnattoman iloinen, koska Raamatun totuudet auttoivat minua voittamaan kiivaan luonteeni. – Koska tämän artikkelin kirjoittaja asuu sellaisessa maassa, jossa hallitus on kieltänyt kristillisyyden, hän haluaa pysyä nimettömänä.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 19]

Otin 19-vuotiaana vaimokseni soman mustalaistytön

[Huomioteksti s. 20]

Aloin hakata nuorta vaimoani, joskus jopa kahdesti viikossa

[Huomioteksti s. 21]

”He eivät juo itseään humalaan, eivätkä he räyhää tai tupakoi”