Gerenukki – kirahvin näköinen antilooppi

Herätkää!-lehden Kenian-kirjeenvaihtajalta

OLEMME juuri saapuneet Kenian pohjoisosassa sijaitsevaan Samburun kansallispuistoon. Silmämme kiertävät puolelta toiselle nähden monenlaisia villieläimiä, kunnes ne kohdistuvat viehättävään näkyyn: kirahvin vasan näköiseen eläimeen, joka nälissään näykkii puuta. Tarkastellessamme sitä lähemmin huomaamme kuitenkin, ettei se olekaan kirahvi.

”Mikä tuo on?” kysymme hymyilevältä oppaaltamme.

”Gerenukki”, hän vastaa. Saamme tietää, että gerenukki tulee somalin kielestä ja tarkoittaa ”kirahvikaulaista”. Eläimen suahilinkielinen nimi on swala twiga ’kirahvigaselli’. [Suomessa se tunnetaan myös nimellä kirahviantilooppi.] Se on suunnilleen kauriin kokoinen eläin, ja sillä on kaksi kaunista taaksepäin kaartuvaa sarvea.

Katselemme miten gerenukki ruokaillessaan nousee takajaloilleen ja nojaa etujaloillaan puunoksaa vasten. Se tosiaankin muistuttaa kirahvia epätavallisen pitkine kauloineen, jota kurottamalla se ylettyy syömään 2–2,5 metrin korkeudelta. Katselemme ihan mieliksemme tätä eläintä, jolla on sydämenmuotoinen pää, ilmeikkäät silmät ja suuret korvat. Koirailla ainoastaan on sarvet.

Pitkäkaulainen herkkusuu

Tämä siromuotoinen antilooppi asustaa usein lähes autiomaan kaltaisessa ympäristössä. Voisi olettaa, että sillä on aina ankara jano. Yllättävä tieto on kuitenkin se, että gerenukki juo vettä hyvin harvoin, jos koskaan. Se pystyy saamaan tarvitsemansa veden ravinnostaan: lehdistä, versoista ja varvuista. Ja koska gerenukki on halukas syömään noin 80 erilajisesta pensaasta ja puusta – joiden joukossa on myös sellaisia ainavihantia kasveja, joita vain harvat muut eläimet syövät – se tulee toimeen erittäin karuillakin seuduilla.

Gerenukki on omalla tavallaan hieman turhankin tarkka ruokailija, sillä se valikoi kasveista vain niiden parhaat osat – sellaiset osat, joilla on suuri ravintoarvo. Kiintoisaa kyllä gerenukki syö samanlaisia versoja ja varpuja kuin kirahvit ja toisaalta dikdik-antiloopit, jotka jäniksen kokoisina ovat antilooppien heimon pienimpiä jäseniä. Silti niiden kesken ei synny kilpailua ravinnosta. Ne nimittäin syövät eri korkeuksilta – kirahvit 4,5–5,5 metrin, gerenukit 2 metrin ja pienet dikdikit puolen metrin korkeudelta.

”Pääsy kielletty!”

Toisin kuin ihmiset, jotka usein käyvät sotia alueiden omistuksesta, gerenukit yleensä säilyttävät rauhan keskuudessaan kunnioittamalla toistensa aluetta. Koiraat merkkaavat kukin reviirinsä rajat silmänedusrauhastensa avulla. Koiras valitsee itselleen reilun neliökilometrin laajuisen alueen ja jättää oksiin ja varpuihin näiden rauhastensa tervamaista eritettä. Eritteestä lähtevän hajun perusteella rajanaapureina olevat gerenukit tietävät, mistä toisen reviiri alkaa.

Mitä sitten on sanottava ei-toivotuista tungettelijoista, kuten gepardista, leopardista ja leijonasta, jotka eivät juurikaan piittaa ”pääsy kielletty” -merkeistä? Gerenukki koettaa pysytellä hengissä niillä keinoin, joita sillä on. Esimerkiksi sillä on hämmästyttävän hyvä kyky jäykistyä patsasasentoon ja painaa isot korvansa alas melkein kaulan myötäisiksi. Sen kauniin ruskea väritys sulautuu erittäin hyvin sen luonnolliseen ympäristöön. Tällä tavoin se pysyttelee liikkumatonna, kunnes tungettelijat ovat poistuneet.

Jos saalistajat keksivät gerenukin, se luikahtaa pakoon. Koska se tuntee hyvin oman elinpiirinsä ja pystyy taitavasti puikkelehtimaan piikkisessä pensaikossa, useimpien petoeläinten on hyvin vaikea pysyä sen kannoilla. Tehtyämme havaintoja tästä nopeasta ja viehkeästä eläimestä meidän on helppo ymmärtää, miksi Raamattu kehottaa ihmistä vapautumaan epäviisaasta sopimuksesta gasellin nopeudella. – Sananlaskut 6:5.

Emän osoittama huolenpito

Vastasyntynyt gerenukin vasa on aivan avuton ja turvaton. Sen tähden se viettää ensimmäiset elinpäivänsä täysin emänsä hoivissa. Kun synnyttämisen aika tulee, emä vetäytyy omiin oloihinsa. Useimmiten vasat syntyvät aamun tunteina, jolloin niille jää aikaa vahvistumiseen ennen vaarallisen illan tuloa. Ihmetystä herättää sekin, että vasa on jo kymmenen minuutin kuluttua syntymisestään noussut vaappuville, ohuille jaloilleen. Iltaan mennessä se on jo hyvin toimintahaluinen, ja se jopa viihdyttää emäänsä leikkisillä kujeillaan.

Vielä tässä vaiheessa vasa on hyvin helppo saalis petoeläimille. Emä puhdistaakin vasansa huolellisesti, jottei siitä lähtisi mitään juoruavia hajuja. Vasalla on myös hyvä luonnollinen suojaväri, joten se voi piiloutua turvallisesti siksi aikaa, kun emä menee syömään. Nuori antilooppi ei kuitenkaan aina malta pysyä aloillaan. Koska emä ei pysty jäljittämään jälkeläistään hajun perusteella, se turvautuu gerenukkien omaan kieleen: vaimeaan määkinään, joka kantaa melko kauas mutta on silti niin heikkoa, ettei ihminen sitä juuri kuule. Vasa reagoi määkinään nousemalla seisomaan tai vastaamalla kutsuun, jolloin emä tietää etsiä sitä oikeasta suunnasta. Kahden viikon kuluttua nuoren gerenukin ei tarvitse enää piileksiä, vaan se voi lähteä perheensä mukana syömään varpuja ja lehtiä.

Gerenukkia on sanottu ”yhdeksi Itä-Afrikan erikoisimmista eläimistä”. Onkin myönnettävä, että pelkän ulkonäkönsä perusteella se on melko erikoinen. Kuitenkin ystävämme kirahviantilooppi on myös viehkeä, neuvokas ja omalla tavallaan kaunis. Jälleen yksi todiste mahtavan Luojamme viisaudesta.

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

Photo by Dino Sassi/Copyright – Kenya Stationers Limited