Mitä naisliikkeelle on tapahtunut?
NAISLIIKKEEN rynnistyksellä on ollut hintansa, jota etenkin perheet ovat joutuneet maksamaan. Naiset, jotka noudattivat liikkeen kutsua lähteä pakoon perheen ”orjuutta”, ovat olleet myötävaikuttamassa avioerojen määrän huikeaan kasvuun, niin että joissakin maissa purkautuu nykyään jopa puolet kaikista uusista avioliitoista. Perheeseen kohdistuvaa rasitusta on lisäämässä se, että yhä useammat äidit siirtyvät kokopäivätyöhön, jolloin he havaitsevat, että heillä on kuormanaan kaksi työpaikkaa: toinen kotona ja toinen kodin ulkopuolella.
Kun erään tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa kävi vuonna 1960 neljännes lapsiperheitten äideistä ansiotyössä, niin vuonna 1986 oli jo yli puolet tällaisista äideistä mukana työelämässä. Suomessa kävi vuonna 1986 alle kouluikäisten äideistä 80 prosenttia työssä. ”Vaikka useimmat äideistä käyvät nykyään työssä, kotona ei silti ole tehty muuttuneitten olosuhteitten vaatimia järjestelyjä”, todetaan eräässä raportissa. ”He tekevät yhä suurimman osan kotitöistä, ja tarjolla oleva lasten päivähoito on usein kehnoa tai huikean kallista.”
Feministien mielestä nainen on todella vapaa vasta silloin, kun hänellä on täysi valta omaan ruumiiseensa, myöskin oikeus päättää ei-toivotun raskauden keskeyttämisestä. Tällainen halu ”tasa-arvoisuuteen suvunjatkamisessa” miesten kanssa on ollut osaltaan lisäämässä aborttien määrää. Maailmassa tehdään nykyään vuosittain noin 55 miljoonaa aborttia.
Raamattukaan ei ole säästynyt feministien vihalta. ”Turvatkaa Jumalaan, joka on meidän äitimme. Hän pitää meistä huolen”, he saattavat sanoa, sillä he väittävät Raamatun syyllistyvän seksismiin, sukupuolen perusteella tapahtuvaan syrjintään ja alistamiseen, kun se puhuu ”miehisestä” Jumalasta. ”Jotkut [feministit] – – syyttävät Raamattua siitä, että se on edelleen voimakkain ase naisten pitämiseksi ’heille kuuluvalla paikalla’, ja he kyseenalaistavat sen, voiko mikään tällä tavoin käytetty olla Jumalan sanaa”, kertoo kanadalainen aikakauslehti United Church Observer. Eräät kirkkokunnat ovat feministijäsentensä painostuksesta omaksuneet palvontaansa ”kaiken kattavaa” kieltä, ja ne ovat korvanneet Jumalaan liitettyjä miehisiä ilmauksia esimerkiksi sellaisilla nimillä kuin Ylläpitäjä ja Ravitsija.
Samanaikaisesti on itse naisliike ajautunut ”syvään lamaannustilaan”, naisliikkeen perustajiin lukeutuvan Betty Friedanin sanoja lainataksemme. Feministit ovat jakautuneet monille eri rintamille: taistelemaan tasavertaisuudesta lain edessä, samapalkkaisuudesta, vapaamielisemmistä aborttilaeista, lesbolaisten oikeuksista, pakollisesta äitiyslomasta, paremman päivähoidon puolesta tai pornografiaa vastaan.
Epävarmuutta ja suunnanhakua
Newsweek-aikakauslehden mukaan naisliikkeen on vallannut epävarmuus. ”Uran luomisen, läheisten suhteiden ylläpitämisen ja lapsista huolehtimisen aiheuttama paine on osoittautunut kovemmaksi kuin kukaan oli osannut odottaa radikaalin naisliikkeen ollessa vielä voimansa tunnossa.”
Hilary Cosell kertoo kirjassaan eräästä urallaan edenneestä naisesta, joka oli koettanut sovittautua ”supernaisen rooliin”. Katkerana tämä nainen valittaa: ”Olen hajottanut itseäni niin moneen suuntaan, että minusta tuntuu nyt, etten pysty syventymään enää mihinkään muuhun. Olen ylityöllistetty virkanainen, liikarasittunut äiti, hyvä ystävä silloin kun menee hyvin ja osa-aikainen vaimo. Minäkö muka supernainen? Vielä mitä. Pikemminkin apaattinen nainen.” – Woman on a Seesaw.
Sellaisia naisia, jotka ovat uhranneet mahdollisuutensa avioliiton solmimiseen ja lasten hankkimiseen voidakseen edetä urallaan, usein jälkeenpäin kaduttaa. 38-vuotias yrityskonsultti sanoi kanadalaiselle Chatelaine-aikakauslehdelle: ”Kokonainen sukupolvi minunlaisiani naisia tulee menemään hautaan naimattomana – –. Menestyksestämme huolimatta elämämme on hyvin tyhjää.” 39-vuotias kenkätehtaan apulaisjohtaja kertoi tuntemastaan levottomuudesta Newsweek-lehdelle näin: ”Työni on erittäin mielenkiintoista ja antoisaa, mutta silti minua vaivaa pelko siitä, että olen jäämässä ilman elämän tärkeintä osaa, nimittäin ilman omia lapsia. Joskus kuvittelen, että jos kuolisin nyt, niin hautakivessäni lukisi: ’Tässä lepää – –. Hän luki paljon aikakauslehtiä.’”
Johtavat feministitkin näyttävät tarkistavan naisten vapautukseen liittyviä, sukupuolimoraalia koskevia lausuntojaan. Australialainen Germaine Greer sanoi vuonna 1972 suomennetussa kirjassaan Tahdon olla nainen avioliittoa järjestelyksi, joka tarjoaa ”ilmaista työvoimaa, jonka riistäjällä on siihen jonkinlainen hänen edukseen laaditun elinikäisen sopimuksen takaama oman käden oikeus”. Hän myös ehdotti, että naisen halua olosuhteittensa parantamiseksi ”on ehkä aluksi korostettava todellisella ’moniavioisuudella’ [ts. irrallisilla suhteilla]”. Monet olivat siis nähneet Greerin seksuaalisen vallankumouksen johtavana puolestapuhujana, mutta vuonna 1984 hän kuitenkin yllätti feministit kannattaessaan siveyttä ja tuomitessaan sallivaisuuden.
Taloudellinen asema
”Radikaali naisliike on joissakin suhteissa huonontanut naisten toimeentulomahdollisuuksia”, väittää amerikkalainen Sylvia Ann Hewlett. Koska hänen mukaansa naisliike ei ole uudistuspyrkimyksissään muistanut työssäkäyviä äitejä, vaan on tähdentänyt riippumattomuutta ja tasa-arvoisuutta, se ei ole kyennyt paljoakaan parantamaan useimpien naisten taloudellista asemaa. ”Usein itsenäisyys, josta on pidetty suurta numeroa, on alkanut merkitä vapautetuille ja eronneille naisille yksinäisyyttä ja äärimmäistä köyhyyttä.”
Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa todettiin seuraavaa: Niissä osavaltioissa, joissa nykyään voi saada avioeron ilman syiden selvittämistä – joita lakeja feministit ovat olleet alun perin ajamassa – laski eronneitten naisten ja heidän lastensa elintaso heti 73 prosenttia, samalla kun heidän entisten miestensä elintaso kohosi 42 prosenttia. Turha puhua naisten aseman paranemisesta tässä mielessä.
Yhdysvalloissa naisten ansiot laahaavat edelleen 36 prosenttia jäljessä miesten ansioista eli suunnilleen saman verran kuin 50 vuotta sitten. Euroopan maissa feministit ovat keskittyneet äitiysloman ja lasten päivähoidon parantamiseen, ja kun täällä naisten ansiot vuonna 1970 olivat 71 prosenttia miesten ansioista, niin kymmenen vuotta myöhemmin ne olivat kivunneet 81 prosenttiin miesten ansioista.
Mitä tasa-arvo oikeastaan on? Siinä kysymys, joka nykyään pahasti hajottaa feministien rivejä. Betty Friedan kiinnittää huomiota siihen, että naiset eivät ole miesten kopioita. Hän sanoo: ”On jo tullut aika tunnustaa, että naiset ovat erilaisia kuin miehet. Tasa-arvon käsitettä määriteltäessä on otettava huomioon se, että naiset ovat niitä, jotka synnyttävät lapsia.” Toiset feministit näkevät myös erään vaaran: jos naiset hyväksyvät lakeja, jotka suovat heille erityiskohtelua, joka ei ulotu miehiin – esimerkiksi pakollisina äitiyslomina – tällöin he myöntävät, että he eivät ole tasa-arvoisia miesten rinnalla, ja se voi avata tien sukupuolen perusteella tapahtuvaan syrjintään.
Erään asiantuntijan mukaan ”tämän päivän naisliikkeen ongelmana” on se, ovatko eroavuudet eri sukupuolten asenteissa, haluissa ja toiveissa luontaisia vaiko sosiaalisesta muokkautumisesta johtuvia. Monet naiset eivät ole tarpeeksi aggressiivisia ja kilpailuhenkisiä kyetäkseen hoitamaan tietynlaisia myyntitehtäviä, ovat työnantajat sanoneet. ”Sosiaalinen ympäristö on tehnyt naiset passiivisiksi”, väittää Jody, erään yhteiskunnallisen tutkimuslaitoksen feministeihin lukeutuva johtaja. ”Ravitsijan rooliin kuuluu, että hän määrittelee asemansa suhteessa toisiin eikä pyydä itselleen mitään”, hän selitti Herätkää!-lehdelle. Monet feministit uskovat, että ainoastaan muutos naisten kasvatuksessa, joka nykyään opettaa heille heidän perinteiset roolinsa, saa aikaan todellisen tasa-arvon tarjolla olevien mahdollisuuksien edessä.
Toiset lähtevät siitä, että naiset voivat parhaiten saavuttaa tasa-arvoisuuden hyväksymällä sen, että he ovat erilaisia kuin miehet. Betty Friedan on vaatinut naisliikkeelle ”toista vaihetta”. Hän sanoo: ”Feministien täytyy alkaa ajatella uudella tavalla, mikäli – – naiset aikovat vastaisuudessakin edetä miesten maailmassa, – – tulematta silti ’miesten kaltaisiksi’.” Toiset pilkkaavat tällaista asenteen pehmenemistä, ja he puhuvat siitä, että naisliike pitäisi viedä ”takaisin kaduille”, osoittamaan mieltään ja marssimaan vapaamielisempien aborttilakien ja muiden uudistusten puolesta.
Tuleeko se säilymään?
Samalla feministit ovat pohtineet sitä, ketkä tulevat kantamaan heidän lippujaan tulevaisuudessa. ”Nuoret tytöt kokevat sen [feminismin] pikemminkin uhkaksi itselleen kuin puoleensavetäväksi”, kirjoitti sanomalehti Toronto Star. Jotkut nuoremmat naiset pelkäävät itsenäisyyttä, jonka pyrkimys kohti tasa-arvon toteutumista on tuonut tullessaan. ”Nykyään on paljon naisia, jotka sanovat saaneensa tarpeekseen”, selittää ranskalainen feministi Benoite Groult. ”He haluavat, että heistä pidetään huolta; he haluavat miesten suojelevan heitä.”
Joissakin maissa ovat feministit saaneet osakseen kovaa vastarintaa muiden naisryhmien taholta, kun nämä ovat päättäneet käydä vastustamaan – kuten ne itse sanovat – hyökkäystä perhettä ja muita ”perinteisiä” arvoja vastaan. Eräs tällainen kanadalainen naisryhmä (REAL Women) sanoo olevansa ”järjestäytynyt ja taisteluvalmiina”.
Muualla naisliikkeeltä tuntuu vähitellen loppuvan veto. Peter H. Merkl sanoo naisten kääntäneen Länsi-Saksassa suurin joukoin selkänsä feminismille. ”Virallisesti hyväksytty äitiys on jälleen muodissa. Naiset ovat pakenemassa työelämästä takaisin perhesiteisiin – –, samalla kun radikaalit feministit ovat vetäytyneet omiin oloihinsa vähemmistöryhmäksi.”
Ihmisaivojen toiminnasta tehdyt uudet tieteelliset havainnot voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin sukupuolten erilaisiin rooleihin suhtaudutaan tulevaisuudessa. Neurologi Richard Restak on sanonut: ”Todisteet osoittavat monien miesten ja naisten välisten käyttäytymiserojen perustuvan aivojen toiminnassa ilmeneviin eroihin, jotka ovat biologisesti luontaisia ja todennäköisesti sellaisia, että niitä eivät kulttuuritekijät pysty yksinään muuttamaan.” Naiset eivät siis ole miesten kopioita, vaan heidät on tehty selvästikin erilaista tarkoitusta varten ja siten, että heillä on erilaisia haluja, toiveita ja tarpeita kuin on miehillä.
Pitäisikö tällaisten havaintojen kuitenkaan tulla meille yllätyksenä? Tiede on havainnut totuuden, jonka Raamattu on jo kauan sitten esittänyt kertomuksessaan ensimmäisen naisen, Eevan, luomisesta. 1. Mooseksen kirjan 2:18:ssa nimittäin kerrotaan Luojan tarkoituksesta: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.” Miehillä ja naisilla oli siis kumpaisillakin määrä olla ominaisuuksia, jotka täydentäisivät toisiaan. Heitä ei tehty kilpailemaan toistensa kanssa. Kummankin rooli oli tarkoitettu sellaiseksi, että ne yhdessä täydentäisivät toisiaan.
Mitä sitten on sanottava siitä ”havainnosta”, että naiset eivät ole miesten kopioita, vaan tosiaankin ovat ”erilaisia kuin miehet” ja ”synnyttävät lapsia”? Onko kyseessä tosiaankin jokin uusi asia? Ei, sillä jälleen Raamattu on tehnyt alusta pitäen selväksi sen, että Jumala loi heidät erilaisiksi, ”mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”, ja että nainen tehtiin kykeneväksi synnyttämään jälkeläisiä. – 1. Mooseksen kirja 1:27, 28; 2:21–23.
”Erilaisuus” ei kuitenkaan merkitse huonommuutta. Mikään ei oikeuta kohtelemaan naisia alentuvasti. Hän on ”miehestä”, ja niinpä kristillisessä seurakunnassa mies rakastaa vaimoaan ”niin kuin itseään”. Tällaisessa ilmapiirissä hän saa osakseen kunnioitusta, rakkautta ja tuntee olonsa turvalliseksi. – Efesolaisille 5:28–33; 1. Timoteukselle 5:2, 3.
Miehet ja naiset ovat erilaisia, mutta he eivät ole kilpailijoita. Yhdessä he täydentävät toisiaan. Jehovan avioliittojärjestelyssä nämä kaksi tulevat yhdeksi. Miljoonat tosi kristityt naiset ovat nykyään löytäneet todellisen vapautuksen täyttäessään sitä roolia, joka Raamatussa on esitettynä heille.
[Kuvat s. 7]
Työssäkäyvän naisen elämä on kiireistä ja jakautunutta