Lapsen edun huomioon ottaminen

HUOLIMATTA holhousriidan lopputuloksesta lapset tarvitsevat yhä rakkautta ja ohjausta molemmilta vanhemmiltaan. Kun tuomioistuin antaa päätöksensä, vanhempien tehtäväksi jää edelleen auttaa lapsiaan, jotta näiden elämä olisi siedettävää oikeudenkäynnin jälkeenkin. Jos holhousriidan puinti oikeudessa on vaikeaa vanhemmille, niin vielä enemmän se koettelee lasten tunne-elämää.

Esimerkiksi kun Mary Ann oli kuusivuotias, tuomioistuin siirsi hänet isän huostaan. Seuraavat kymmenen vuotta äiti kuitenkin taisteli herkeämättä saadakseen tyttärensä takaisin. Esiinnyttyään yli 40 kertaa oikeuden edessä Mary Ann oli henkisesti aivan näännyksissä, ja hän tarjosi omaa ratkaisuaan: ”Miksei minua panna kahtia?” hän ehdotti. ”Äiti saisi etupuolen ja isä selkäpuolen.”

On ilmeistä, ettei pitkällinen oikeustaistelu aina ole lapsen edun mukaista. Mary Annia auttaneen klinikan johtaja selitti: ”Pitkittyvä käräjöinti tulee sekä taloudellisesti että inhimillisesti kalliiksi.”

Lapsilla edelleen siteet kahteen vanhempaan

Vaikka vanhemmat voivat erota, heidän lapsensa eivät eroa. Tuomioistuin ei koskaan pysty katkomaan lasten verisiteitä. Ymmärtääksesi paremmin lapsen pulmatilannetta kuvittele, miltä sinusta isänä tai äitinä tuntuisi, jos sinun pitäisi valita lastesi väliltä. Minkä lapsen valitsisit? Kenet antaisit pois? Niin vanhempia kuin lapsiakaan ei pitäisi asettaa tällaisen valinnan eteen. Koska lapset yleensä rakastavat molempia vanhempiaan, valintapaine synnyttää heissä tuskallisia ristiriitoja.

Eräässä arvossa pidetyssä aihettamme käsittelevässä kirjassa Beyond the Best Interests of the Child osoitetaan, että tällaisista ristiriidoista ”voi olla tuhoisia seurauksia, sillä ne hävittävät lapselta myönteisen suhteen molempiin vanhempiinsa”. Esimerkiksi Julie, hajonneen perheen lapsi, selittää: ”Kotona on äiti, jota rakastaa hyvin paljon, ja isäkin on rakas. Tuntui aina kurjalta, kun isä kävi hakemassa meidät pois viikonvaihteen ajaksi. Minun oli pakko vilkaista isääni ja sen jälkeen myös äitiäni, ja tiesin isän vihaavan äitiä. En uskaltanut näyttää tunteitani kummallekaan.”

Ymmärrä, että lapsesi on tunnesitein kiinni molemmissa vanhemmissaan. Jokaisen isän tai äidin täytyy kunnioittaa entisen puolisonsa asemaa lapsensa elämässä, koska se on tärkeää lapsen persoonallisuuden tervettä kehitystä ajatellen. Koeta nähdä myönteisiä alueita, joissa te molemmat voitte edistää lapsenne hyvinvointia. Älä päättele, että kaikki mitä entinen puolisosi tekee, on automaattisesti väärin. ”Molemmilla on velvollisuus kohentaa toistensa kuvaa lapsen silmissä ja mielessä tai ainakin välttää arvostelua, joka voisi heikentää tuota kuvaa”, selitti eräs texasilainen tuomioistuin. Tämä edellyttää sitä, että vanhemmat koettavat pitää keskinäiset erimielisyytensä mahdollisimman vähäisinä tehdäkseen tilaa lapsen tarpeille.

Pyrkikää pääsemään sopimukseen

Ennen kuin menette oikeuteen, tutkikaa kaikki neuvottelu- ja sopimukseenpääsytiet. Oikeusjutut ovat verrattavissa sotaan; ne jättävät syviä haavoja ja tunne-elämän arpia, jotka eivät ehkä koskaan parane. Lakiin pitäisi turvautua vasta sen jälkeen, kun kaikkia keinoja järkevään neuvottelutulokseen ja sovintoon pääsemiseksi on kokeiltu ja ne ovat osoittautuneet turhiksi. Vuorisaarnassaan Jeesus Kristus esitti seuraavan tärkeän oikeusperiaatteen, jolla on käytännöllistä arvoa: ”Ryhdy nopeasti sopimaan asioita sen kanssa, jolla on kanne sinua vastaan oikeudessa.” – Matteus 5:25.

Oikeudenkäynnin lopputulos ei ole koskaan etukäteen varma. Tuomarit ovat todenneet, että 80–90 prosenttia heidän holhousjutuistaan on sellaisia, joissa riitapuolina on huolehtivainen isä ja huolehtivainen äiti, joista kumpikaan ei ole holhoojaksi sopimaton. Tämä tekee tyydyttävään ratkaisuun pääsemisen usein melkeinpä mahdottomaksi. ”Ei ole ihme, että toisinaan tuomari nostaa kätensä ylös kauhuissaan ja kysyy vanhemmilta, miksi – – he eivät selvitä asiaansa keskenään”, selittää Persia Woolley kirjassaan The Custody Handbook.

Suomessa on vuodesta 1984 lähtien ollut mahdollista, että avioeroaikeissa olevat vanhemmat voivat tehdä yhteisen sopimuksen siitä, miten lapsen tai lasten holhous järjestetään, jolloin tuomioistuimen ei tarvitse puuttua tähän asiaan. Vanhemmat varmasti tuntevat parhaiten lastensa tarpeet ja olosuhteet ja pystyvät sopimaan järjestelyistä, jotka suovat molemmille vanhemmille edelleen mahdollisuuden päästä vaikuttamaan järkevällä tavalla lastensa elämään. Esimerkiksi asianajajan myötävaikutuksella ovat monet vanhemmat pystyneet yhdessä sopimaan tyydyttävistä holhousjärjestelyistä, jolloin on saatettu sopia esimerkiksi siitä, että vanhemmat toimivat edelleen yhdessä holhoojina. 90 prosentissa holhoustapauksista päästään yksimielisyyteen ennen kuin vanhemmat menevät oikeuteen.

Pätevän sovittelijan avulla voi löytyä ratkaisu mitä hankalimpiinkin tilanteisiin. Esimerkiksi eräässä tapauksessa katkeroitunut mies ja vaimo suunnittelivat, että avioeron jälkeen he elävät 5000 kilometrin päässä toisistaan. Silti kumpikin olisi halunnut pitää heidän kaksi lastaan holhouksessaan. Sovittelija sanoi heille: ”Teidän välillänne täytyy olla olemassa vielä jotain yhteistyön kipinää. Te molemmat piditte kerran toisistanne, joten katsokaamme, mitä voimme tehdä, jotta lapsenne eivät menettäisi isäänsä tai äitiään täysin.” Laadittiin järjestely, jonka perusteella molemmat vanhemmat saattoivat edelleen hoitaa mielekkäällä tavalla osaansa lastensa elämässä.

Neuvotteluapu on luonnollisesti vain yksi niistä keinoista, joilla holhousriita voidaan ratkaista ilman tuomioistuinta. Sopivaa ratkaisua etsittäessä tulee keskittyä nykyhetkeen eikä ryhtyä kaivelemaan menneitä. Neuvotteluavun päätavoitteena on auttaa pariskuntaa pääsemään molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen, josta tulee olemaan hyötyä heidän lapsilleen (kummankaan tarvitsematta tuntea itseään voittajaksi tai häviäjäksi). Vaikka sovittelu ei olekaan yleislääke kaikkiin tapauksiin, sen avulla voidaan säästää paljon rahaa ja hermoja, joita kumpiakin riitaisa oikeudenkäynti muutoin kuluttaisi. Kun asioista pyritään vilpittömästi sopimaan, voidaan välttyä katkerilta riidoilta ja säilyttää lasten kiintymys molempiin vanhempiinsa.

Miten päästä yhteisymmärrykseen

Kun perhe hajoaa ja aviopuolisoitten tiet eroavat, on selvää, ettei kummallakaan voi olla yksinoikeutta lapsen asioitten valvomiseen. Molempien vanhempien tulee olla järkeviä ja halukkaita joihinkin myönnytyksiin. Sovittelu edellyttää neuvottelujen käymistä. Neuvotteleminen merkitsee sitä, ettei kumpikaan vanhemmista voi saada kaikkea haluamaansa.

Ei pidä koskaan unohtaa, että lapsella on oikeus saada virikkeitä molemmilta vanhemmiltaan. Olisikin lyhytnäköistä, jos toinen vanhemmista menisi vaatimaan, että lapsen ollessa poissa hänen luotaan tämä ei saa käydä niissä uskonnollisissa tai kulttuuritilaisuuksissa, joissa entinen puoliso käy, eikä osallistua siihen uskonnolliseen tai kulttuuritoimintaan, jossa entinen puoliso on mukana, eikä myöskään olla yhteydessä entisen puolison ystävä- ja tuttavapiiriin. Samoin olisi sopimatonta, jos toinen vanhemmista asennoituisi ehdottoman jyrkästi siihen, millaista lapsen koulunkäynnin, seuran ja ajanvietteen tai millaisia harrastusten ja peruskoulun jälkeisten jatko-opintojen tulee olla ottamatta asianmukaisesti huomioon toisen vanhemman kasvatuksellista panosta ja lapsen yksilöllistä valinnanvapautta.

Esimerkiksi monissa holhousriidoissa, joissa toinen vanhemmista on Jehovan todistaja ja toinen ei ole, vanhemmat ovat päässeet sovintoratkaisuun siten, että sille vanhemmista, joka ei ole Jehovan todistaja, on suotu laaja oikeus lasten tapaamiseen ja luonaanpitoon pitkin vuotta, myös sellaisina juhlapäivinä ja muina aikoina, jotka ovat erityisen tärkeitä sille vanhemmista, joka ei ole Jehovan todistaja. Tällöin vanhemmat ovat suostuneet myös siihen, että kumpikin voi vaikuttaa lasten koulunkäyntiin, kasvuympäristöön ja lääkärinhoitoon liittyviin asioihin. Ovathan molemmat vanhemmat olleet saattamassa lastaan maailmaan, joten heillä on luonnostaan sananvaltaa tämän kasvatuksessa.

Jehovan todistajia olevan vanhemman tulee kannustaa lasta kunnioittamaan sitä, että toisellakin vanhemmalla on oikeus omiin uskonnollisiin käsityksiinsä, ja ilmaisemaan tälle kiitollisuuttaan tämän ystävällisten tekojen ja lahjojen johdosta. Mikäli molemmat vanhemmat pohtivat sitä, mikä on heidän lapsilleen parasta, maltillisuus ja järkevyys voivat voittaa tunnekuohun ja kolhitun ylpeyden.

Useimmissa tapauksissa tällaiset neuvottelut koettelevat ankarasti osapuolten tunteita. Niinpä voi olla hyvä, että sopimusneuvottelut käydään asianajajan tai jonkun muun asiamiehen johdolla. Heidän avullaan voidaan usein poistaa ne väärinkäsitykset, joita voisi syntyä joidenkin sopimuskohtien sisällöstä ja merkityksestä.

Pohjois-Carolinassa on tutkittu kahdenlaisia avioerojuttuja lopputuloksen kannalta: niitä, joissa vanhemmat halusivat ensin neuvotella asiamiehen myötävaikutuksella, ja niitä, joissa riidat vietiin suoraan oikeuteen. Ilmeni, että kokonaista 93 prosenttia ensiksimainituista ilmaisi tyytyväisyytensä lopputulokseen, kun sitä vastoin oikeudessa riidelleistä oli vain 56 prosenttia tyytyväisiä lopputulokseen. (The Divorce Mediation Center, Charlotte, North Carolina)

Mutta mitä voidaan tehdä, jos entinen puoliso vilpittömässä mielessä kieltäytyy neuvottelemasta tai vaatii sellaisia rajoituksia uskonnonharjoittamisen suhteen, joista ei voi neuvotella? Silloin on ehkä valmistauduttava siihen, että kiista viedään oikeuteen.

Kun holhousriita viedään oikeuteen

Useimmissa tapauksissa on asianajajan hankkiminen välttämätön edellytys edulliseen lopputulokseen pääsemiselle.a Kun jo heti alussa on käytettävissä kokenut oikeudenkäyntiavustaja, voidaan usein välttyä kalliiksi tulevilta virheiltä. Lisäksi asianajaja voi jopa kyetä vaikuttamaan siihen, että jo oikeudenkäynnin edellä päästään jonkinlaiseen sopimukseen. Oikeuskäsittelynkin aikana voi käydä niin, että toinen puoliso voi ryhtyä neuvottelemaan sopimuksesta. Kohtuullinen sopimus missä tahansa oikeudenkäyntimenettelyn vaiheessa on parempi kuin pitkittyvä taistelu.

On hyvä tietää, millaisia tekijöitä tuomioistuin joutuu ratkaisua tehdessään useimmiten harkitsemaan. Tätä kysyttiin eräässä vuonna 1982 tehdyssä tutkimuksessa 80 tuomarilta, ja heidän mukaansa tärkeimpiä seikkoja olivat 1) kummankin vanhemman henkinen tasapaino ja 2) kummankin vanhemman vastuuntunto lapsestaan. Tarpeellisten tosiseikkojen selville saamiseksi tuomioistuin saattaa pyytää psykologinlausunnon, jolloin psykologi haastattelee vanhempia ja heidän lapsiaan. Hänen arvionsa on usein vaikuttanut tuomioistuimen päätöksen lopulliseen sisältöön.

Tällaisia arviointeja ei tarvitse millään tavoin pelätä. Vaikka kristityn vakaumus joutuisikin tarkastelun kohteeksi, ei ole mitään syytä heittäytyä puolustuskannalle tai yhteistyöhaluttomaksi. ”Tulkoon järkevyytenne tunnetuksi kaikille ihmisille”, suosittelee Raamattu. – Filippiläisille 4:5.

Muista, että tällaisten arviointien aikana ei ole sopivaa pitää raamatullista saarnaa. Tällöin on pikemminkin aika tehdä selkoa siitä, mitä kaikkea teet lapsesi kanssa, mukaan luettuina ajanviete, koulunkäynti, loma-ajat, järjestelyt yhteyden pitämiseksi toiseen vanhempaan ja kanssakäymisenne ystävien ja sukulaisten kanssa. Vastaa kysymyksiin rehellisesti ja ymmärrettävästi. Mieti asiat huolellisesti valmiiksi voidaksesi sitten täsmällisesti ja yksinkertaisesti selittää, millä tavoin huolehdit lapsesi tunneperäisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnista.

Samat periaatteet soveltuvat silloinkin, kun sinulle tehdään kysymyksiä oikeudessa. Kun olet valmistautunut huolellisesti, pystyt kertomaan yrittämättä pitää saarnaa, miten monin eri tavoin Jumalan sanasta saatava ”terveellinen opetus” auttaa sinua olemaan vastuuntuntoinen isä tai äiti. – 2. Timoteukselle 4:3.

Parhaansa tekeminen tappion kärsineenäkin

Joskus voi parhaista yrityksistäsi huolimatta käydä niin, että tuomioistuimen päätös on sinulle epäsuotuisa. Kristittyjä kehotetaan ”olemaan alamaisia ja tottelevaisia hallituksille ja valloille, jotka ovat hallitsijoina”, ’eikä olemaan sotaisia, vaan järkeviä’. (Tiitukselle 3:1, 2) Kristitty ei siksi halua osoittaa piittaamattomuutta tuomioistuimen päätöksiä kohtaan.

Jos olet tyytymätön tuomioistuimen päätökseen, voit oikeudenkäyntiavustajasi kanssa tutkia vaihtoehtoja. Haluat ehkä valittaa päätöksestä ylempään tuomioistuimeen. Mikäli olosuhteet muuttuvat, joissakin tapauksissa päätökseen voi jonkin ajan kuluttua hakea muutosta. Sinun on kuitenkin mukauduttava päätökseen niin kauan kuin se on voimassa.

Epäsuotuisa tuomiokaan ei merkitse, että kaikki olisi hukassa. Molempien vanhempien ja lasten elämässä tapahtuu muutoksia. Asiat voivat odottamattomalla tavalla kehittyä suotuisaan suuntaan. Kärsivällisyytesi voi tulla runsaasti palkituksi.

Vaikka sinulla pelkän tapaamisoikeuden haltijana onkin vain rajallisesti aikaa lapsesi kanssa olemiseen, voit silti kyetä vaikuttamaan arvokkaalla tavalla hänen elämäänsä. Sen lisäksi että lapset, joilla on säännöllinen läheinen yhteys molempiin vanhempiinsa, kärsivät vähemmän avioerosta, heistä myös todennäköisemmin kasvaa kypsiä ja tasapainoisia aikuisia. Ponnistele siksi vaaliaksesi suhdettasi lapseesi.

Voit vaikuttaa lapsesi uskonnollisiin ja moraaliarvoihin omalla hyvällä esimerkilläsi. ”Vanhurskas vaeltaa nuhteettomasti, onnelliset ovat lapset hänen jälkeensä.” (Sananlaskut 20:7) Voit sanoittakin tehdä paljon muovataksesi lapsesi sydäntä ja mieltä. Hän tulee huomaamaan, millä tavoin kohtelet toisia, mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässäsi ja millaisia ovat tunteesi Jumalaa kohtaan.

Lapsesi edun huomioon ottaminen edellyttää tosiaankin aitoa rakkautta. Rakkaus ”ei etsi omia etujaan”, sanotaan Raamatussa. ”Se ei pidä kirjaa pahasta. – – [vaan] kaikki se toivoo, kaikki se kestää. Rakkaus ei koskaan häviä.” (1. Korinttolaisille 13:4–8) Tällainen epäitsekäs rakkaus voidaan palkita runsaasti. Muuan 11-vuotias tyttö, jonka eronneet vanhemmat olivat oppineet panemaan hänen etunsa omien etujensa edelle, sanoi: ”Luojan kiitos, että vanhempani rakastavat minua niin paljon, että antavat minun rakastaa heitä molempia!”

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 13]

Mitä etuja on siitä, että vanhemmat sopivat riitansa viemättä niitä tuomioistuimen ratkaistavaksi

◼ Kukaan ei tunne lasten tarpeita paremmin kuin heidän vanhempansa. Niinpä he pystyvät parhaiten päättämään, mikä on lasten edun mukaista.

◼ Lapset ovat vähemmän taipuvaisia ajattelemaan, että heidän täytyy ”valita puolensa” eli tehdä valintansa vanhempien välillä.

◼ Neuvotteluapuun turvautuminen tarjoaa paremmat mahdollisuudet ajatustenvaihtoon, ja tällöin saavat sekä lasten että vanhempien huolenaiheet ja tarpeet paremmin osakseen tarvitsemaansa huomiota.

◼ Yhteisesti tehdyllä sopimuksella vältetään suuri osa siitä mielipahasta, jota voi syntyä, kun tuomioistuin tekee omaan harkintaansa perustuvan päätöksen, johon molempien vanhempien täytyy mukautua.

◼ Asianajokulut jäävät paljon pienemmiksi.

[Tekstiruutu s. 14]

Miten lapset voivat todella hyötyä sopuratkaisusta

Kuten seuraavat kaksi kokemusta osoittavat, lapset hyötyvät suuresti, kun heidän eronneet vanhempansa pitävät lastensa etua tärkeämpänä kuin omia erimielisyyksiään.

”Minulla oli aina hauskaa tavatessani isääni”, kertoi eräs nuori, hieman päälle kahdenkymmenen oleva nainen. ”Tärkeintä ei ollut se, mitä me teimme, vaan se, että saatoin tavata häntä. – – Odottelin niitä viikonvaihteita, jolloin hän tulisi, sillä tiesin, että olipa minulla millaisia tahansa ongelmia koulussa, me voisimme puhua niistä ja hän auttaisi minua. Se oli paljon helpompaa kuin äidin kanssa, vaikka tietysti rakastan äitiänikin hyvin paljon. Joistakin asioista oli helpompi puhua äidin kanssa – varmaan arvaatkin millaisista asioista – mutta sitten oli muita asioita, joista halusin puhua isän kanssa. Kuten esimerkiksi äidin toisesta aviomiehestä. Me emme tule toimeen keskenämme. Isä antoi minulle joitakin hyviä neuvoja tahdikkuuden suhteen, ja ne olivat minulle tarpeeseen. – – Olen hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa, sillä hänen ansiostaan minulla oli aina molemmat vanhemmat, vaikka he olivatkin eronneet.”

Nuori Donald-niminen mies selitti: ”Luulen, että aloin kaivata isäni seuraa sen takia, että saatoin tavata häntä vain kerran viikossa. Niinpä aina kun tapasin häntä, kuuntelin häntä huolellisesti ja seurasin tarkkaavaisesti hänen toimiaan. Halusin aina jäljitellä isääni. Havaitsin, että hän rakasti Jehova Jumalaa, ja halusin aina tehdä samalla tavoin kuin hän. Hyödyin silti myös äitini hyvistä ominaisuuksista. Hän on erittäin ystävällinen, aina hyvin seurallinen ja keskustelee ihmisten kanssa. Hän on ulospäin suuntautunut ja avoin. Se auttoi minua voittamaan ujouteni.”

[Kuvat s. 10]

Eräs lapsi sanoi: ”Kotona on äiti, jota rakastaa hyvin paljon, ja isäkin on rakas”