Ratkaisujen etsintää
KUN ruvetaan puhumaan siitä, millä keinoin Wall Streetin vaivat saataisiin parannetuiksi, niin ideoista ei ole puutetta. Sen sijaan puutetta on yksimielisyydestä. Jotkut asiantuntijat pitävät tärkeänä sitä, että velkaantumista ja yritysvaltausten tekemistä täytyy rajoittaa, samalla kun toiset väittävät molemmista olevan hyötyä talouselämälle. Kumpikin puoli pystyy esittämään väitteittensä ”tueksi” runsaasti lukuja ja tilastoja.
Helmut Schmidtin mielestä maailman tärkeimpien talousmahtien (Yhdysvaltojen, Länsi-Saksan ja Japanin) täytyy ryhtyä yhdessä tuumin ratkomaan maailman talousongelmia. Hän sanoo: ”Kaikki kolme hallitusta eivät voi käyttää keskinkertaisuuttaan tekosyynä sille, että ne käyttävät enemmän aikaa valitusten esittämiseen toisistaan kuin omien heikkouksiensa tunnistamiseen. Keskinkertaisetkin ihmiset voivat ottaa kantaakseen vastuuta.”
Kysyhän itseltäsi: miten paljon voimme järkevästi ottaen odottaa luonnostaan keskinkertaisilta ihmishallituksilta? Schmidt myöntää auliisti, että esimerkiksi kolmannen maailman velkaongelma on ”ratkaisematta ja sellainen, että sitä ei todellisuudessa kyetäkään ratkaisemaan”. Pystyvätkö keskinkertaiset ratkaisemaan sellaista, mikä on ratkaisematonta?
Eräs noin 2500 vuotta sitten elänyt viisas mies kirjoitti erittäin osuvasti: ’Ei ole miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.’ (Jeremia 10:23) Miten tosiksi nämä sanat ovatkaan osoittautuneet näinä päivinä! Maailmantalous on liian monimutkainen, jotta edes asiantuntijat ymmärtäisivät sitä, puhumattakaan siitä, että he pystyisivät panemaan sen kuntoon.
Mitä voit tehdä nähdessäsi, miten huteralla pohjalla maailman talous on? Jälleen Raamattu antaa nasevan neuvon: investoi viisaasti! Huomaa, mitä Jeesus sanoi Matteuksen 6:19, 20:ssä: ”Lakatkaa keräämästä itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste syövät ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kerätkää sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste syö ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta.”
Miten sinä sitten voit tehdä tämän: kerätä aarteita taivaaseen? Tiedostamalla ensiksi sen, että niin sinulla kuin kaikilla meillä muillakin on myös hengellisiä tarpeita, jotka täytyy saada tyydytetyiksi. (Matteus 5:3) Voit kiinnittää huomiota tällaisiin tarpeisiin siten, että sijoitat jotakin vielä arvokkaampaa kuin rahaa – aikaasi – Raamatun tutkimiseen. Tulet hämmästelemään sitä, miten yksinkertaiset ja järkevät vastaukset se tarjoaa niihin kysymyksiin, jotka sinua vaivaavat eniten.
Edellisen kirjoituksen entinen juppi teki juuri näin. Hän alkoi jälleen tutkia Raamattua, mikä oli jäänyt häneltä niiksi vuosiksi, jotka hän ahersi Wall Streetillä, ja hän huomasi elämänsä muuttuvan sen ansiosta parempaan suuntaan. Hänestä tuntui sykähdyttävältä saada tietää, että Raamatussa on ennustettu kaikkien tämän maailman ahneuteen perustuvien talousjärjestelmien lopullinen romahdus. Kun Jumala hävittää tämän maailmanjärjestelmän täydellisesti, suojelus ja pelastus eivät ole ostettavissa osakesalkulla eikä rahalla. Raha tulee olemaan niin hyödytöntä, että ihmiset heittelevät sitä kaduille. (Hesekiel 7:19; 1. Johannes 2:15–17) Siinä vaiheessa tulee ainoastaan hengellisillä investoinneilla olemaan arvoa.
Erityisen lohduttava on se Raamatun lupaus, että tuon hävityksen ajan jälkeen ahneus ei ole enää hallitseva maailmaa. Silloin hallitsee voitonhalun asemesta oikeudenmukaisuus iäti. (Jesaja 9:5, 6) Jonakin päivänä ihmiset tulevat varmasti kysymään: ’Wall Street – mikä se on?’