”Kurpitsa ei ole rikki”
Surua ilmaistaan monilla tavoilla aina sen mukaan, minkä kansan ja heimon perinteistä ja kulttuurista on kyse. Esimerkiksi Nigeriassa joruba-heimon jäsenet uskovat perinteisesti sielunvaellukseen. Niinpä kun nainen menettää lapsensa, seuraa lyhyt syvän surun aika. Tapahtunutta ei kuitenkaan pidetä maailmanloppuna, sillä kuten eräs jorubalainen kertosäe kuuluu: ”Se on vain vettä, mikä vuotaa. Kurpitsa ei ole rikki.” Tämä merkitsee jorubien mukaan, että vesipitoinen kurpitsa, äiti, voi synnyttää uuden lapsen. Lisäksi heidän käsitystensä mukaan kuollut lapsi palaa sielunvaelluksen kautta uuden ruumiin saaneena, joten jos äiti ilmaisee pitkään surua, se voi vain viivyttää häntä saamasta toista lasta, joko hänen jälleensyntyvää lastaan tai jotain toista jälleensyntyvää ihmistä. Tämän vuoksi suru on lyhytaikainen, ja lopulta se tukahdutetaan.
Jos kaksosista toinen kuolee, jotkut joruba-äidit kuljettavat silloin mukanaan veistosta, joka esittää heidän kuollutta lastaan. Kuolleelle lapselle tarjotaan aterioilla lautasellinen ruokaa. Kun elossa olevalle kaksoselle ostetaan vaatteita, kuolleellekin ostetaan samanlaiset vaatteet. Tätä jatkuu epämääräisen ajan vanhempien ollessa siinä käsityksessä, että mikä tahansa tuosta tavasta poikkeaminen tappaisi elossa olevan kaksosen! Ne, joilla on Raamatun täsmällistä tuntemusta, eivät tietenkään usko tällaisiin tapoihin tai noudata niitä.