Olimme härkiä vastaan taistelevia ”noitia”
NÄMÄ härät olivat tavattoman suuria. Jokaisen täytyi painaa puoli tonnia. Kaksi sisartani ja minä taistelimme yleensä nuoria härkiä vastaan, mutta nämä olivat täysikasvuisia petoja, joilla oli kauhistuttavat sarvet. Tietenkin olisimme voineet kieltäytyä taistelemasta niitä vastaan, mutta miten yleisö olisi suhtautunut siihen? He olivat maksaneet pääsymaksun nähdäkseen Las Meigas (Noidat) taistelemassa härkiä vastaan, emmekä me halunneet tuottaa heille pettymystä. Marssimme epävarmoina härkätaisteluareenalle.
Saatat ihmetellä, mitä tekemistä kolmella sisaruksella on härkätaistelujen kanssa. Ainakaan tarkoitus ei ollut osoittaa, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet tässä ammatissa. Silkka taloudellinen pakko ajoi meidät tähän miesten maailmaan.
Teini-ikäisinä lähdimme Espanjan luoteisosassa sijaitsevasta kotikaupungistamme ja suuntasimme kohti Madridia, mistä toivoimme löytävämme työtä. Mutta kun mitään ei ilmaantunut, me noudatimme torerona (ammattimainen härkätaistelija) olleen ystävämme neuvoa ja päätimme ”kokeilla onneamme härkien kanssa”. Kutsuimme itseämme nimellä Las Meigas, koska tuo nimi paljasti helposti kotipaikkamme Espanjassa, ja koska toivoimme voivamme lumota härät. Jo kahden vuoden kovan harjoitteluajan jälkeen meistä tuli oikeita härkätaistelijoita.
Vaarat ja kuolema
Yleensä taistelimme nuoria kaksi- tai kolmivuotiaita härkiä vastaan, jotka eivät ole niin raivoisia ja voimakkaita kuin täysi-ikäiset. Mutta se ei tarkoita, että vaara on pois suljettu, sillä nuoremmat ovat nopeampia ja ketterämpiä. Me olimme kuitenkin onnekkaita, ja lukuun ottamatta murtunutta nilkkaa, joitakin pahoja naarmuja ja säärihaavaa me vältyimme loukkaantumisilta. Jopa kohdatessamme nuo mahtavat täysi-ikäiset härät me poistuimme areenalta vahingoittumattomina.
Härkätaistelukauden aikana me taistelimme yleensä neljää härkää vastaan aamulla ja neljää vastaan iltapäivällä. Lopulta pystyimme tappamaan härän melkein yhtä helposti kuin sijaamaan vuoteemme. Kahdeksan vuoden aikana me kävimme 1500 härän kuolemaan päättynyttä taistelua härkätaisteluareenoilla eri puolilla Espanjaa, samoin kuin Portugalissa ja Ranskassa. Tavoitteemme oli saada sopimus Etelä-Amerikkaan, missä voisimme ansaita niin paljon rahaa, että voisimme ostaa karjatilan ja kasvattaa taisteluhärkiä.
Vaikka kaikki alkoikin tarpeesta saada rahat riittämään, niin ennen pitkää seikkailun, maineen ja omaisuuden tavoittelusta tuli pääasiallinen vaikuttimemme. Vaaroista huolimatta me nautimme siitä! On totta, että silloin tällöin kuulimme härkätaistelijan kuolleen, ja tämä vaikutti meihin joitakin päiviä muistuttaen kaamealla tavalla työmme riskeistä. Mutta pian voitimme hetkellisen pelkomme. Sen sijaan, että olisimme toivottaneet toisillemme hyvää onnea saapuessamme härkätaisteluareenalle, me sanoimme: ”Taisteluun!”
Erilainen taistelu
Sitten, vuonna 1984, tapahtui jotakin, mikä sai sisareni ja minut arvioimaan uudelleen tavoitteitamme ja jopa toimeentulolähdettämme. Aloimme kaikki kolme tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Olimme ihastuksissamme siitä, mitä opimme Jumalan valtakunnasta ja tulevasta paratiisista, jonka Jumala on luvannut. Mutta sitten edessämme oli vaikea ratkaisu. Oliko työmme sopusoinnussa oppimamme kanssa?
Lopulta kaksi asiaa vakuuttivat meidät siitä, ettemme voisi jatkaa uraamme härkätaistelijoina. Ensiksikin panimme merkille härkätaisteluareenalla vallitsevan ilmapiirin. Yleisön fanaattisuus toi mieleen roomalaisen sirkuksen. Oliko se oikealaatuinen ympäristö kristitylle naiselle?
Toinen ongelma liittyi jumalalliseen suojelukseen. Lähes kaikki härkätaistelijat katolilaisina etsivät suojelusta omalta neitsyt Marian kuvaltaan tai ”pyhimykseltään”. Olen jopa nähnyt joidenkin pystyttävän ”matka-alttarin” rukoilemista varten hotellihuoneeseensa luottaen tämän pelastavan heidät loukkaantumiselta härkätaisteluareenalla. Me kuitenkin tajusimme, ettemme voineet pyytää Jehovaa suojelemaan meitä meidän aiheuttaessamme eläimille tietoisesti kärsimyksiä ja vaarantaessamme harkitusti elämämme ansaitaksemme rahaa ja kiihottaaksemme yleisöä. Päätimme jättää härkätaistelun.
Heti kun teimme tämän ratkaisun, kauan odotettu Etelä-Amerikan sopimus muuttui todellisuudeksi. Mahdollisuus ansaita omaisuus oli ulottuvillamme. Mutta me olimme järkkymättömiä valinnassamme, ja 3. lokakuuta 1985 esiinnyimme viimeisen kerran ”Noitina”. Noin vuotta myöhemmin meidät kastettiin, ja nyt ponnistelemme ’taistellaksemme uskon hyvän taistelun’. – 1. Timoteukselle 6:12.
Työskentelemme vieläkin yhdessä, mutta härkätaisteluareenan sijasta ravintolassa. Olemme onnellisia löydettyämme jotakin kuuluisuutta ja omaisuutta parempaa – hyvän suhteen kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja varman tulevaisuudentoivon. Odotamme aikaa, jolloin voimme hyväillä villihärkiä Jumalan uudessa maailmassa, missä ei ihminen eikä eläin ’tee pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren’. (Jesaja 11:9) – Kertonut Pilar Vila Cao.