Lukijoiden kirjeitä
Meikkaaminen. Työskentelen meikkaajana ja mielestäni kirjoitus ”Nuoret kysyvät: Miten voin käyttää meikkiä oikein?” (22.6.1990) oli hyvin täsmällinen ja valaiseva. Testimeikkien bakteerien aiheuttaman saastumisvaaran välttämiseksi yksi järkevä varotoimi on se, että tekee ostoksia korkeatasoisessa liikkeessä. Sellaisissa liikkeissä henkilökunta on tavallisesti hyvin koulutettua ja pyrkii määrätietoisesti pitämään kokeilupisteensä puhtaina ja sellaisina, että ne vetävät asiakkaita puoleensa. Voi myös vaatia, että saatavilla on kertakäyttötarpeita, kuten puuvillavanua. Huulipunat tulisi puhdistaa alkoholilla ennen käyttöä. Meikkiharjat tulisi ensin puhdistaa puhdistusaineella. Silmien rajauskynät tulisi teroittaa ennen jokaista käyttökertaa. Voit myös osoittaa huomaavaisuutta seuraavaa asiakasta kohtaan siten, ettet itse sormeile mitään tuotteista.
C. H., Yhdysvallat
Aseet. Minua loukkaa se vääristynyt tapa, jolla kerrotte ampuma-aseista vuoden 1990 toukokuun 22. päivän numerossa. Tällainen yksipuolinen, kielteinen elottomien esineiden kuvaaminen on naurettavaa. Aseet eivät ole luonnostaan hyviä tai pahoja; ei myöskään niiden valmistaminen, myyminen tai omistaminen.
J. P., Yhdysvallat
Setäni menetti vaimonsa auto-onnettomuudessa ja joi runsaasti kolmen kuukauden ajan. Lopulta hän lukitsi itsensä kylpyhuoneeseen ja ampui itsensä. Toivon, että ihmiset, jotka lukevat kirjoituksen, pysähtyvät ajattelemaan sitä, kannattaako aseen omistaminen.
M. C. A., Brasilia
Vaikka minun täytyykin myöntää, että olen aina halunnut aseen, noiden sivujen lukeminen sai minut epäilemään, kannattaako minun enää jatkaa säästämistä aseen ostamiseksi.
D. M., Englanti
Katolisen kirkon jakaumat. Lehtenne numero 22. kesäkuuta 1990 kauhistutti minua. Oliko välttämätöntä esittää ristiinnaulittu Pelastajamme kahtia halkaistuna?
D. L. A., Yhdysvallat
Aikomuksemme ei ollut olla epäkunnioittavia Kristusta kohtaan. Krusifiksia käytetään tavallisesti sellaisenaan katolisen kirkon vertauskuvana. Kuvaa käytettiin näin ollen dramatisoimaan itse katolilaisuudessa vallitsevia valitettavia jakaumia. On kiinnostavaa, että kun apostoli Paavali tuomitsi Korinton kristittyjen keskuudessa vallitsevan lahkolaisuuden, hän käytti seuraavaa havainnollista kuvausta: ”Kristus on jaettuna.” (1. Korinttolaisille 1:13) – Toimitus.
Onnitteluni. Kirjoitussarjaa varten oli tehty paljon tutkimustyötä. Se oli kiinnostavasti kirjoitettu, eikä se ollut tuomitseva. Ette saa koskaan minua kääntymään uskontoonne, mutta olette auttaneet minua ymmärtämään monia asioita.
V. O., Yhdysvallat
Epilepsia. Minun täytyy ilmaista syvä kiitokseni epilepsiaa käsittelevästä kirjoituksesta. (22.6.1990) Mikä helpotus olikaan havaita, etten ole ainoa, joka kärsii epilepsiasta. Olen ollut niin hirvittävän masentunut, että aioin tehdä lopun kaikesta. Kirjoitus ilmestyi juuri ajoissa. Se paljasti toivon tulevaisuudesta ilman sairautta.
N. P., Saksan liittotasavalta
Eläinkokeet. Arvostan hyvin suuresti kirjoitussarjaanne. (8.7.1990) Olen tiennyt, että eläimillä tehdään kokeita, mutta en olisi koskaan voinut kuvitella, että niitä käytetään kosmeettisten aineiden, sampoon ja pesuaineiden kehittämiseen! Odotan innokkaana aikaa, jolloin tällainen rääkkäys lakkaa.
R. M., Italia