Joulun ja uudenvuoden juhliminen antiikin aikana
Puolassa toimiva historian professori ja entinen kulttuuriministeri Aleksander Krawczuk kirjoitti artikkelin tuossa maassa ilmestyvään Polityka-viikkolehteen. Käsiteltyään uudenvuoden juhlimisen historiallisia taustoja hän sanoi:
”Oliko muinaisilla roomalaisilla tapana juhlia uuttavuotta? Siitä ei ole mitään epäilystä, erityisesti kun ajattelemme keisarillista Roomaa. – – Sellaiset huvittelut olivat ilottelun ja leväperäisen käyttäytymisen aikaa. Tämä taas vaikutti siihen, miten muinaiset kristityt suhtautuivat virallisiin uudenvuodenjuhliin. Heistä tämä tapa oli häpeällinen, läpeensä pakanallinen ja valistuneeseen uskontoon kuuluville muodoltaan ja hengeltään vieras. Liittyihän näihin juhlamenoihin epäjumalille uhraamista. Tästä syystä kirkko kielsi ehdottomasti uskovia osallistumasta millään tavoin uudenvuodenjuhlintaan liittyviin menoihin, etenkään sen huvituksiin.”
Seuraavaksi professori kertoo joulun ajankohdan määräämisen:
”Roomalainen tapa juhlia joulukuun 25. päivää yleistyi vasta 300-luvulla. Tämä mahdollisti yleisesti vietetyn voittamattoman auringon juhlapäivän omaksumisen kristillisyyteen.
”Maailmanvaltansa luhistumisesta huolimatta Rooma painosti hitaasti mutta varmasti ensiksi läntisen sivilisaation ja lopulta koko maailman omaksumaan sen näitä kahta kalenteripäivää koskevan perinteen ja tahdon. Tammikuun ensimmäisen päivän valitseminen vuoden alkamisajankohdaksi merkitsi kuitenkin voittoa pitojen, juhlien, hääjuhlien, lahjojen antamisen ja toivotusten perinteelle, ja tämä kaikki tapahtui antiikin ajan kristittyjen tuntemasta voimakkaasta inhosta huolimatta.”
Kun professori Krawczuk on osoittanut uudenvuoden juhlimisen olevan pakanallista alkuperää, niin miten hän suhtautuu kristittyjen osallistumiseen näihin juhlamenoihin? Hän antaa kristityille kehotuksen:
”[Kristittyjen] pitäisi moraalisesti kyetä toistamaan antiikin aikaisten uskonveljiensä sanat. Kun pakanat pilkkasivat heitä sanoen: ’Mikä uskonto se on, jolla ei ole kuvia ja patsaita sisältäviä loisteliaita temppeleitä, ei kallisarvoisia vaatteita eikä liturgisia astioita’, varhaiskristityt vastasivat: ’On totta, että me olemme köyhiä. Mutta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan tuntemamme rakkauden täyttämät sydämet ovat meidän temppelimme; vaatimattomuus, ahkeruus, alistuvuus ja nöyryys ovat liturgiset vaatteemme, ja hyvät tekomme ovat astiat.’”
Raamattu tekee asian selväksi todetessaan 2. Korinttolaiskirjeen 6:14–18:ssa, ettei kristittyjen tule antautua ”kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli – – ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko.’” – Kirkkoraamattu.