Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g91 8/5 s. 14-17
  • Kitaranrakentajan käsissä syntyy kitaran sointi

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Kitaranrakentajan käsissä syntyy kitaran sointi
  • Herätkää! 1991
  • Väliotsikot
  • Samankaltaista aineistoa
  • Laatu ratkaisee
  • Eri osien rakentaminen
  • Taitavaa puun käsittelyä
  • Täältä musiikki saa alkunsa
  • Loppusilaus
  • Vihdoinkin musiikkia!
  • Kitarani, musiikkini ja Jumalani
    Herätkää! 1985
  • ”Osaisinpa soittaa tuolla tavoin!”
    Herätkää! 1991
  • Muusikko valitsee todellisen sopusoinnun
    Herätkää! 1988
  • Espanjalainen flamenco oli elämämme
    Herätkää! 1991
Katso lisää
Herätkää! 1991
g91 8/5 s. 14-17

Kitaranrakentajan käsissä syntyy kitaran sointi

ANDRÉS Segovia, Carlos Montoya ja ”Shet” Atkins ovat kautta maailman miljoonien ihmisten tuntemia nimiä. Mitä yhteistä heillä on? He ovat viihdyttäneet yleisöjä soittamalla haurasta puusta tehtyä kielisoitinta: kitaraa.

Kitaransoittoa voidaan kuulla kaikkialla maailmassa, ja tätä instrumenttia soittavat niin harrastelijat kuin ammattilaisetkin. Eräs niistä, jotka vaikuttivat tämän soittimen arvostuksen lisääntymiseen, oli edesmennyt espanjalainen konserttikitaristi Andrés Segovia, joka nosti kitaran suuren yleisön tietoisuuteen ja muutti sen klassisen musiikin konserttisoittimeksi.

Miksi kitara on niin suosittu? Ehkä se johtuu siitä, että sen sointi, soitettiinpa sitä sitten klassisella, flamenco- tai nykytyylillä, herättää erilaisia mielialoja. Toinen tähän vaikuttava tekijä on kuitenkin se, että sitä on helppo kantaa mukana.

Olivatpa kitaran suosion syyt mitkä tahansa, sen sointiin vaikuttaa merkittävästi se, miten se on rakennettu. Parhaat kitarat syntyvät yleensä työtään rakastavien ja huolellista jälkeä tekevien kitaranrakentajien käsissä. Menkäämme käymään erään kitaranrakentajan Tennesseessä Yhdysvalloissa sijaitsevaan työpajaan, ja seuratkaamme kitaran valmistusta.

Laatu ratkaisee

Kun meidät toivotetaan tervetulleeksi hänen verstaaseensa, huomiomme kiinnittyy suureen puumäärään. Kyse ei kuitenkaan ole mistä tahansa puusta. Jokainen kappale on huolellisesti valittu ja säilytetty tulevaisuudessa rakennettavia kitaroita varten. Kannen valmistamisessa käytetään kuusta tai jättiläistuijaa. Pohja ja kyljet tehdään Brasilian palisanterista, eräästä mahonkilajista (swietenia macrophylla) ja vuori- tai oregoninvaahterasta. Ja kaulan valmistamisessa käytetään mahonkia tai mahonkikasvien heimoon kuuluvaa cedrela odorata -nimistä puuta. Flamencokitaroiden pohja ja kyljet tehdään yleensä italiansypressistä ja puistoplataanista. Ottaessamme käteemme yhden näistä kappaleista havaitsemme, että siihen on merkitty päivämäärä. Kitaroita rakentava ystävämme antaa selityksen: ”En mielelläni käytä mitään puuta ennen kuin se on kuivanut noin viisi vuotta.” Miksi odotetaan näin kauan? ”Koska vuosien kokemus on osoittanut, että puun ikä ja laatu sekä kitaranrakentajan taito ratkaisevat kitaran lopulliset ominaisuudet.”

Katsokaamme kitaranrakentajan olkapään yli, kun hän rakentaa ”klassisen” kitaran. Yleisesti ottaen kitarat jakautuvat kahteen ryhmään: on klassisia espanjalaisia kitaroita ja teräskielisiä kitaroita. Miten ne eroavat toisistaan? Ystävämme vastaa: ”Näiden kahden välillä on monia eroja, mutta valittu kielimateriaali on helpoin tapa erottaa kumpikin tyyppi. Teräskielisessä kitarassa on nimensä mukaisesti metallikielet. Sitä valmistetaan monenkokoisena ja -muotoisena. Toisaalta ’klassisessa’ kitarassa kolme kieltä on valmistettu nailonista tai eläinten suolesta ja kolmen muun kielen valmistamisessa on käytetty silkkilankaa, jonka ympärille on kiedottu metallisäie.”

Kitaranrakentajamme haluaa kunkin asiakkaansa käyvän hänen työpajassaan, jotta hän voi kuulla asiakkaansa soittoa. Tämä auttaa häntä rakentamaan kitaran asiakkaan tarpeisiin sopivaksi. Miten? Rakentaja selittää: ”Tarkkailen sitä, miten voimakkaasti he käsittelevät soittimen kieliä ja sitä, millaisen soinnin he aikaansaavat. Haluan myös tietää, miten he tulevat käyttämään kitaraa. Sitten voin sovittaa pikkutarkasti rakennusmenetelmät heidän yksilöllisiä tarpeitaan vastaaviksi. Soittavatko he pehmeästi? Siinä tapauksessa teen jotkut kitaranosat ohuemmiksi tai pienemmiksi, ja näin äänien aikaansaaminen on helpompaa. Jos he ovat aggressiivisia, kitarasta täytyy tehdä hiukan raskaampi soittaa.”

Eri osien rakentaminen

Kaikukopan kansi: Varsinainen rakentaminen alkaa työssä käytettävän puun valitsemisella. Kitaranrakentajamme käy läpi kuusenkappaleista muodostettua pinoa ja pitää silloin tällöin jotain puunkappaletta lähellä korvaansa ja naputtelee sitä sormellaan. Hän kuuntelee monenlaisia asioita: onko ääni selkeä, voimakas, soinnukas ja kuuluuko se pitkään vai kuuluuko siitä vain vaimea tömähdys? Lähes aina sekä kaikukopan kansi että pohja tehdään kahdesta yhteensopivasta puunkappaleesta. Nämä kappaleet sahataan yhdestä laudasta, minkä jälkeen ne käännetään auki niin kuin kirja avataan. Tällä tavoin molemmat puoliskot näyttävät samanlaisilta ja ne soivat samalla tavoin. – Ks. alla olevaa valokuvaa.

Rosette: Kansi ohennetaan noin 3 millimetrin paksuiseksi, ja siinä olevan ääniaukon kaunis vahvike eli rosette kiinnitetään sille tehtyyn uraan. Rosette tehdään useista erivärisistä puunpalasista, ja sen valmistamisessa kitaranrakentaja voi ilmentää taiteellisia kykyjään. Vahvikkeen rakentaminen ja paikalleen paneminen vievät yleensä kokonaisen työpäivän. Kun rosetten kiinnittämisessä käytetty liima on täysin kuivunut, kantta ohennetaan lisää, tavallisesti noin 2,5 millimetrin paksuiseksi. Kansi leikataan tässä vaiheessa kitaran ääriviivojen mukaiseksi, ja kaikki tukirimat liimataan kannen sisäpintaan. Nämä rimat vaikuttavat merkittävästi äänen laatuun ja kitaran rakenteelliseen kestävyyteen. Useimmat kitaranrakentajat ovat yhtä mieltä siitä, että kaikista kitaran osista kannella on suurin vaikutus tämän soittimen soinnin syntymiseen ja että se on tärkein yksittäinen osa kitarassa.

Valitessaan puuta pohjaa ja kylkiä varten kitaranvalmistaja asettaa etusijalle useimmiten Brasilian palisanterin, koska sen syyt muodostavat kauniita kuvioita, koska tätä puuta on saatavana monenvärisenä ja koska sillä on hyvät ääntä tuottavat ominaisuudet.

Taitavaa puun käsittelyä

Kyljet eli sivut: Seuraavaksi kitaranrakentaja ohentaa palisanterista valmistettavat kylkikappaleet noin 2,5 millimetrin paksuisiksi. Nyt tulee yksi vaikeimmista vaiheista: kylkien taivuttaminen kaikukopan muotoon. Kylkiä varten otettuja palisanterinkappaleita liotetaan vedessä vuorokauden ajan, minkä jälkeen ne taivutetaan muotoonsa painamalla niitä kuumaa putkea vasten. Puun sisässä oleva vesi muuttuu puuta pehmentäväksi höyryksi, ja näin puuta voidaan hellävaraisesti vääntää haluttuun muotoon. ”Kyllähän toki”, sanoo kitaranrakentajamme, ”minä rikoin muutamia opetellessani tähän ammattiin.” Kitaranrakentajamme, joka ei tehtaile kitaroita nopeassa tahdissa, taivuttaa kyljet mielellään tällä menetelmällä, sillä tällä tavoin hän voi sovittaa kylkien kaarteet täsmällisesti kunkin kitaran muotoa vastaavaksi. Harvoin ovat kaksi hänen valmistamaansa kitaraa täsmälleen samanmuotoisia.

Kaula: Nyt kaula työstetään suurin piirtein muotoonsa. Tämän osan valmistamisessa käytetään yleensä mahonkia ja mahonkikasvien heimoon kuuluvaa cedrela odorata -nimistä puuta. Nämä puulajit on valittu sen vuoksi, että ne ovat rakenteeltaan kestäviä, lujia ja suhteellisen kevyitä. Koska kyseessä on ”klassinen” kitara, se rakennetaan espanjalaisen koulun mukaan, mikä merkitsee sitä, että kyljet liimataan kiinni kaulaan leikattuihin loviin. Näin ollen muista kitaroista poiketen ”klassisesta” kitarasta ei kaulaa voida irrottaa. Kaula saa lopullisen muotonsa sen jälkeen, kun kaikki kitaran osat on liimattu yhteen.

Kansi liimataan tässä vaiheessa kylkiin kiinni, mutta kylkien ohuuden vuoksi niihin liimataan niiden muotoon taivutettu puupiena eli vuorilista. Toisinaan tähän tarkoitukseen valittava puu on paju, koska se on kevyttä ja taipuu helposti vedessä liottamisen jälkeen.

Pohja: Seuraavaksi kitaranrakentaja alkaa työstää pohjaa Brasilian palisanterista. Useimmat kitaranrakentajat sovittavat mielellään pohjan kylkien väriin ja syykuvioihin. Kuuntele tarkkaan kuinka rakentaja ohentaa pohjaa hiukan, pitää sitä käsissään ja kokeilee sen kestävyyttä taivuttamalla sitä, koputtelee sitä ja kuuntelee sen sointia ja sitten ohentaa sitä hieman lisää. Kun puu on tarpeeksi ohutta, se soi kopautettaessa samalla tavoin kuin metallilevy. Seuraavaksi liimataan kolme tukirimaa. Ne tehdään yleensä kuusesta tai mahongista, koska nämä puulajit ovat lujia, keveitä ja kestävät kosteuden vaihteluja. Koska pohja on niin ohut, näiden rimojen lujuudella on olennainen merkitys. Tämän jälkeen kannen tavoin pohja liimataan tarkasti kiinni kitaraan.

Nyt se alkaa näyttää kitaralta. Hiukan ylisuuriksi kiinnitysvaiheessa jätetyt kansi ja pohja leikataan nyt lopulliseen muotoonsa. Kannen ja pohjan reunojen suojaamiseksi niihin liimataan ohut lista. Palisanteri valitaan yleensä tähän tarkoitukseen kauneutensa ja lujuutensa vuoksi.

Täältä musiikki saa alkunsa

Otelauta ja talla: Gabonin eebenpuusta valmistettava otelauta ja palisanterista tehtävä talla ovat ainoat osat, joita ei ole vielä liimattu kiinni. Otelautaa varten valittu puu ohennetaan 6 millimetrin paksuiseksi ja sahataan muotoonsa. Metalliset nauhalangat pakotetaan otelaudassa oleviin loviin, jotka ovat tarkasti mitatun välimatkan päässä toisistaan. Välimatkat on määritetty matemaattisen kaavan mukaan. Otenauhojen oikealla sijainnilla on erityisen suuri merkitys. Jos ne pannaan vääriin paikkoihin, korva tunnistaa heti virheen eikä asiakas kelpuuta kitaraa. Otelauta liimataan viimeistelemättömään kaulaan, ja viimeistä olennaista osaa, tallaa, aletaan työstää.

Talla on pieni palisanterista valmistettu kappale, joka liimataan kanteen ja johon kielet kiinnitetään. Otenauhojen tavoin sen oikea paikka on tärkeä, ja se määritetään saman matemaattisen kaavan mukaan kuin otenauhojenkin paikat. Kitaranrakentajan ei tarvitse kuitenkaan tehdä näitä laskutoimituksia jokaista kitaraa varten erikseen. Hän yksinkertaisesti tekee kaikki kitarat saman kokoisiksi ja käyttää samaa valmiiksi laskettua jaotusta kuhunkin niistä. Tärkeää on myös se, miten talla liimataan. Jotkut kitaristit ovat kokeneet sen kiusallisen tilanteen, jossa talla on lähtenyt irti! Eikä tämä ole mikään ihme, kun muistetaan, että pingotetuilla kitarankielillä on noin 40–50 kilon vetojännitys, johon tulee lisää se jännitys, joka aiheutuu kielten värähdyttämisestä.

Loppusilaus

Me olemme menneet nyt kuitenkin hiukan asioiden edelle. Muistatko viimeistelemättömän kaulan? Se täytyy veistää lopulliseen muotoonsa. Kitaranrakentajamme selittää: ”Tässä vaiheessa haluan kitaran uuden omistajan olevan läsnä, jotta hän voi hyväksyä kaulan muodon. Tämä on tärkeätä, sillä hyvä kitaristi voi tuntea yhdenkin millimetrin eron kaulan paksuudessa!”

Nyt kitara on lähes valmis. Jäljellä on enää puhdistaminen, epätasaisuuksien tasoittaminen ja viimeistely hiekkapaperilla hiomalla. Kun kitaranrakentajamme mielestä pinta on riittävän sileä ja hän on tyytyväinen luomuksensa muotoon, hän antaa kitaralle loppusilauksen suojaamalla sen pinnan lakkakerroksella.

Kitaranvalmistajat ovat eri mieltä siitä, mikä on parasta kitaralakkaa. Useimmat kitaranvalmistajat kuitenkin käyttävät nopeasti kuivuvaa lakkaa, joka suihkutetaan instrumentin päälle. Lakan levittämisen jälkeen kitaran pinta viimeistellään, ja soitin on valmis soitettavaksi noin kahden viikon kuluttua. Minkälainen pintakäsittely antaa kitaralle parhaan äänen? Ystävämme vastaa: ”Asiasta esitetään eriäviä mielipiteitä, mutta monet maineikkaat vanhat espanjalaiset kitarat viimeisteltiin sellakkapolituurilla. Tällä lakalla peitetty pinta vaatii kuitenkin uudelleen käsittelyn jopa viiden vuoden välein.”

Vihdoinkin musiikkia!

Jännityksemme kasvaa, kun totuuden hetki lähestyy. Kielet sidotaan toisesta päästään tallaan ja toisesta päästään kitaran päässä oleviin viritystappeihin. Viimein tulee se hetki, jolloin ääntä kokeillaan. Kielien venyminen on lakannut ja ne pitävät nyt vireensä antaen oikeat äänet. Pitkällisen ja kärsivällisyyttä vaatineen valmistusprosessin jälkeen kitara on viimein syntynyt!

Se ei kuitenkaan ole vielä valmis ammattimaiseen käyttöön. Kitaranrakentaja selittää: ”Tavallisesti uusi kitara on parhaimmillaan vasta noin kuuden kuukauden soittamisen jälkeen. Yleensä kitaran äänellisistä mahdollisuuksista voidaan kertoa paljon pian soittimen valmistumisen jälkeen. Ovatko bassoäänet täyteläisiä ja kumisevia? Soivatko ylä-äänet kuin pienet lasikellot. Soivatko kitaran äänet tasasuhtaisesti soitettiinpa otelautaa mistä kohdasta tahansa? Soittajan tuottaman äänen laatu riippuu suuressa määrin siitä, onko kitaranrakentaja kyennyt valitsemaan parhaat mahdolliset materiaalit ja yhdistämään ne muotoon, jossa ne pääsevät täysin oikeuksiinsa.”

Kun siis seuraavan kerran kuuntelet haltioituneena jotakuta lahjakasta kitaristia, muista, että kitaran sointiin vaikuttavat merkittävästi sen rakentamisessa käytetyt materiaalit sekä kitaranrakentajan taito. – Lähetetty.

[Kuvat s. 15]

Vasemmalla: puunpala, josta kannenpuolikkaat tehdään

Oikealla: rosettea asetetaan paikalleen, ja kylkiä muotoillaan

[Kuvat s. 16]

Ylempi kuva: tukirimoja asetetaan paikoilleen

Alempi kuva: kylkiä kiinnitetään paikoilleen

[Kuva s. 17]

Nauhalankojen sovittamista otelautaan

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa