Espanjalainen flamenco oli elämämme

KITARAN soittamisen ja trumpetin puhaltamisen välillä on suuri ero. Vaikka olen rakastanut flamencokitaraa seitsentoistavuotiaasta asti, niin juuri trumpetti tavallaan muutti elämäni suunnan. Se tapahtui, kun palvelin Espanjan ilmavoimissa vuonna 1975. Mutta kerron ensiksi sen, miten aloin rakastaa kitaraa.

Kasvoin Barcelonan, Espanjan Välimeren rannalla sijaitsevan vilkkaan satamakaupungin, työläiskaupunginosassa, Verdunissa. Isäni on flamencolaulujen sepittäjä ja ihailija. Äiti on flamencolaulaja. (Flamenco on ainutlaatuinen andalusialainen soitto-, laulu- ja tanssityyli, joka sai alkunsa mustalaisten, arabien ja juutalaisten keskuudessa satoja vuosia sitten.) Isäni, joka on alun perin kotoisin Andalusiassa sijaitsevan Córdoban kaupungin Baena-nimisestä osasta, luonnollisesti piti kovasti flamencosta ja kannusti minua opettelemaan kitaransoittoa. Niinpä opiskelin sitä yksityisopettajan johdolla kahden vuoden ajan, ja sen jälkeen etsin työpaikkaa. Sitä ei ollut vaikea löytää. Koska Espanjassa käy niin paljon turisteja, flamencolla on aina paljon kysyntää.

Perustamme flamenco-duon

Käytyäni armeijan esiinnyin työkseni El Cordobés -nimisessä tablaossa Barcelonassa. Espanjankielinen sanamme tablao tai tablado, joka viittaa flamencoesitykseen, tulee sanasta, joka tarkoittaa flamencoesitysten näyttämönä toimivaa lankuista (tablas) tehtyä puulavaa. Säestin kitaralla mies- ja naistanssijoita (bailaores ja bailaoras) sekä laulajia (cantaores), jotka tavallisesti täydentävät flamencoesitystä. Niille, jotka eivät ole perehtyneet flamencolauluun ja -tanssiin, voin vain sanoa, että se on taidetta, joka on ehkä peräisin siltä ajalta, jolloin arabit pitivät Espanjaa hallussaan (vuosina 700–1400). Menneinä aikoina sitä esittivät pääasiassa mustalaistaiteilijat.

Työskennellessäni El Cordobés -tablaossa minuun teki vaikutuksen seurueeseemme liittynyt nuori tanssijatar. Hän oli pieni, eloisa, tummasilmäinen ja -tukkainen Yolanda, joka oli kotoisin Kataloniasta. Hän muutti elämäni tulemalla vaimokseni. Meidät vihittiin vuonna 1978 katolisessa kirkossa Santa Coloma de Gramanetissa lähellä Barcelonaa. Mutta miten hän joutui flamencotanssin maailmaan? Annan hänen kertoa siitä itse.

Musiikki ja tanssi oli veressäni

Yolanda: Olin lapsesta asti uppoutunut espanjalaiseen musiikkiin. Isäni nautti tyypillisen katalonialaisen sardanamusiikin kuuntelusta, kun taas äitini ja isoäitini lauloivat aina iloisia aragonialaisia jotalauluja. Koska minulla oli ongelmia jalkojeni kanssa, eräs lääkäri ehdotti, että liikkuisin mahdollisimman paljon. Niinpä aloin opiskella balettia. Seitsenvuotiaana näin erään tytön tanssivan flamencoa, ja pidin siitä niin paljon, että äitini pani minut tanssikouluun, jossa opetettiin flamencoa.

Menestyin hyvin, ja aloin esiintyä pienissä flamenco-teattereissa (peñas flamencas). Eräänä päivänä ollessani 14-vuotias kävelin äitini kanssa pitkin kuuluisaa Rambla de las Flores -katua Barcelonan keskustassa, kun näimme mainoksen, jossa luki: El Tablao Flamenco, El Cordobés. Äiti ehdotti, että menisimme kysymään, tarvitsisivatko he tanssijatarta. He pestasivat minut joukkoonsa tuona samana iltana. Entä kuka olikaan seurueen kitaristi? Francisco (Paco) Arroyo, jonka kanssa menin myöhemmin naimisiin! Nyt hän voi jatkaa kertomusta.

Trumpetti ja muutos

Miten trumpetti liittyy kertomukseeni? Vuonna 1975 palvelin ilmavoimissa (Academia General del Aire) sotilasvankilassa La Manga del Mar Menorissa Murcian provinssissa. Olin vankilan trumpetinsoittaja, ja puhalsin päivän mittaan merkkisoitot upseerikokelaille.

Palvellessani siellä huomasin erään vangin, joka oli hiljainen ja nöyrä mies. Ihmettelin, miksi hän oli vankilassa. Niinpä eräänä päivänä kysyin sitä häneltä. Ensin hän oli haluton puhumaan kanssani vankilan sääntöjen vuoksi, mutta en antanut periksi. Halusin tietää syyn. Hän selitti olevansa siellä kristittynä aseistakieltäytyjänä, yhtenä Jehovan todistajista, joka oli henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytynyt palvelemasta armeijassa. Olin utelias kuulemaan hänen uskonkäsityksistään, joten hän kertoi minulle, että hän uskoi Raamattuun ja että nykyiset maailman olosuhteet oli ennustettu tuossa kirjassa. En ollut koskaan lukenut Raamattua, joten hän kysyi minulta, halusinko sellaisen. Vastasin myöntävästi.

Mutta miten hän, vanki, jota oli kielletty saarnaamasta, aikoi hankkia minulle Raamatun? Eräänä päivänä hänen Jehovan todistaja -ystävänsä toivat hänelle korillisen appelsiineja, ja niiden keskelle oli piilotettu Raamattu ja kirja Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Hän antoi salaa kirjallisuuden minulle, mutta sen jälkeen en voinut enää tavata häntä. Vähän tämän jälkeen jätin ilmavoimat ja palasin Barcelonaan. Kunpa vain tietäisin hänen nimensä! Minusta olisi suurenmoista tavata hänet jälleen, sillä häntä käytettiin näyttämään minulle Raamatun totuus ensimmäisen kerran.

Flamencon ote höltyy

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Yolanda ja minä menimme naimisiin. Noin vuoden kuluttua eräänä päivänä ovellemme koputettiin. Yolanda avasi oven, ja siellä oli kaksi Jehovan todistajaa. Sanoin hänelle, että hän kehottaisi heitä lähtemään pois. Sitten muistin tuon vankilassa olleen nuoren miehen ja häneltä saamani kirjat. Kutsuin heidät sisään ja aloin tehdä heille monia kysymyksiä. Heidän mielestään oli tarpeen järjestää uusi käynti, ja niinpä seuraavalla viikolla aloitettiin raamatuntutkistelu.

Perheeni alkoi pian vastustaa. Isäni sanoi: ”Toivoisin sinun olevan ennemmin varas kuin Jehovan todistaja!” Tällainen vastustus sai minut vakuuttuneeksi siitä, että meidän olisi parempi työskennellä jossakin toisessa maassa poissa perheeni lähettyviltä. Niinpä vuonna 1981 muutimme Venezuelaan mukanamme työsopimus. Jehovan todistajien lähetystyöntekijät alkoivat pian tutkia kanssamme. Olimme jonkin aikaa todistajien yhteydessä edistymättä todellisuudessa lainkaan. Lopulta vuonna 1982 muutimme Yhdysvaltoihin, missä saimme työtä Los Angelesissa Kaliforniassa sijaitsevasta espanjalaisesta ravintolasta.

Menimme lopulta kasteelle vuonna 1983 Los Angelesissa vaikka meidän molempien lähisukulaisilla oli hyvin kielteinen asenne. Isäni tunsi minua kohtaan niin suurta inhoa, että hän käski minua poistamaan nimestäni hänen sukunimensä Arroyo. Hänen asenteensa on kuitenkin sen jälkeen muuttunut, ja nykyään hän jopa antaa todistajien käydä luonaan. Lisäksi yksi sisaristani tutkii nyt Raamattua.

Yksi syy siihen, miksi kului niin kauan ennen kuin menimme kasteelle, oli se, että olimme uppoutuneet niin syvälle flamencon maailmaan. Tuo elämäntapa sitoi meidät aina iltaisin, koska esiinnyimme yökerhoissa ja ravintoloissa. Seura ei ollut aina kovinkaan hyvää meille kristityille. Ravintolan omistaja halusi meidän esiintyvän joulu- ja syntymäpäiväjuhlissa, emmekä me halunneet sovitella. Niinpä lopulta jätimme tuon maailman.

Sillä välin meille oli syntynyt kaksi lasta, Paquito ja Jonathan. Elätämme tällä hetkellä perheemme antamalla kitara- ja tanssitunteja kotona. Näin meille jää enemmän aikaa perheelle ja hengellisille asioille, niin että voimme toisinaan lisätä julkista saarnaamistamme.

Jotakin tärkeämpää kuin flamenco

Flamencoa ilmaistaan hyvin monilla eri tyyleillä, ja se on Espanjan muinaisen kansanperinteen alkuperäinen ilmenemismuoto. Pidämme molemmat yhä siitä musiikkina ja inhimillisten tunteiden ilmaisumuotona. Mutta tiedämme, että elämässä on jotakin tärkeämpää: Jumalan ja lähimmäistemme palveleminen.

Nautimme rentoutumisesta latinalaisamerikkalaisten veljiemme ja sisartemme kanssa, kun me toisinaan järjestämme juhlia, joissa soitetaan meksikolaista ja espanjalaista musiikkia ja tanssitaan sen tahdissa. Mikä ilo onkaan nähdä monista kansoista tulevien Jehovan kansaan kuuluvien ykseys! Miten miellyttävää meidän kaikkien onkaan pian jakaa musiikilliset kokemuksemme toistemme kanssa Jumalan lupaamassa uudessa maailmassa rauhaisan ja puhdistetun maan päällä! – Kertonut Francisco (Paco) ja Yolanda Arroyo.

[Kuvat s. 18]

Perheemme valmiina saarnaamaan talosta taloon

Esitämme flamencoa ystävien ryhmälle