Taistelu Irlannin soista
Herätkää!-lehden Irlannin-kirjeenvaihtajalta
”JOS jotain ei tehdä ja nopeasti, voidaan osa maailman elollisesta perinnöstä menettää pysyvästi.” Näin sanoi brittiläinen kirjailija tri David Bellamy. Mikä perintö hänellä oli mielessään? Irlannin suot. – Bellamy’s Ireland – The Wild Boglands.
Kaikkien irlantilaisten mielestä suot eivät ole arvokas perintö. Michael Viney -niminen kirjailija sanoo, että menneisyydessä sana ”suo merkitsi samaa kuin vastoinkäyminen ja surkein elämäntapa”. IPCC:n (Irish Peatland Conservation Council eli irlantilainen soidensuojeluneuvosto) mukaan monet ovat nykyään sitä mieltä, että suot pitäisi ”ojittaa, kuivata ja muuttaa joksikin kuivemmaksi ja ’käyttökelpoisemmaksi’”. Miksi luonnonsuojelijat ovat sitten huolissaan, jos kerran soiden ojittamisen ja kuivaamisen avulla saadaan arvokasta polttoainetta ja viljelykelpoista maata? Koska heidän mielestään suot ovat ”ainutlaatuisia kosteikkoekosysteemejä”.
Kaksi pääasiallista suotyyppiä ovat vaarassa. Nämä ovat kohosuo ja peittosuo. Tri David Bellamyn mukaan peittosuot ”verhoavat kosteaa länttä [ja muita kosteita vuoristoalueita] elävällä peitolla, jonka kaltaista ei voi nähdä missään muualla maan päällä”. Millaisia nämä kaksi suotyyppiä täsmällisesti ottaen ovat? Ovatko ne tosiaankin vain vetisiä ja petollisen upottavia paikkoja, joista kaivetaan polttoainetta talven varalle? Onko niiden kaikkien hävittävä savuna ilmaan?
Kohosuot ja peittosuot
Suot ovat valtavia turvekerroksia, joiden pinnalla on sammalista, kanervista, saroista ja kukista koostuva elävä kasvikerros. Sanotaan, että kohosuot alkoivat muodostua tuhansia vuosia sitten matalien järvien kaltaisilla paikoilla. Kasvillisuus kuoli ja vajosi pohjaan, missä se vähitellen lahosi turpeeksi. Nämä lahoavien kasvien kerrokset kasautuivat toinen toisensa päälle, kunnes ne lopulta täyttivät järven. Joistakin kerrostumista tuli jopa 12 metrin paksuisia.
Rahkasammal alkoi kasvaa tässä järvistä esiin työntyvässä vetisessä massassa ja käyttäytyi kuin sieni pitäen suon pinnan kosteana. Suuret rahkasammalmättäät levisivät ylös- ja sivullepäin ja muodostivat hämmästyttäviä kupolin muotoisia kohosoita. ”Kohosuon kupoli”, sanoo David Bellamy, ”on todellisuudessa jättimäinen vesipisara, jonka pitää koossa elävän turvepintakerroksen ansiosta koskemattomana säilynyt kuolleista ja osittain lahonneista kasvien jäännöksistä muodostuva massa.”
Peittosoiden muodostumiseen ei tarvittu järviä. Ne saivat kaiken tarvitsemansa veden yhtämittaisista sateista vettyneillä maa-alueilla, joilla sataa ainakin 235 päivää vuodessa ja joilla vuotuinen sademäärä on yli 120 senttiä. David Bellamy sanoo, että peittosuo, joka voi olla 6 metriä syvä, on suunnattoman suuri ”tehoton kompostikasa – – [joka on] veden ylikyllästämä”.
Soinen maaperä koostuu siis pinnan alla olevista erilaisissa mätänemisen vaiheissa olevista kasvikerroksista. Lähellä pintaa voidaan selkeästi nähdä kuolleiden kasvien jäänteitä pehmeässä, ruskean värisessä turpeessa. Pohjalla kasvit ovat lahonneet tummemmaksi, tiiviimmäksi turpeeksi, joka tuntuu melkeinpä kitiltä.
Tämä saattaa kuulostaa kolkolta ja vastenmieliseltä. Mutta sen lisäksi, että suot ovat suuria polttoainevarastoja, ne ovat myös ainutlaatuisen kauniita. Michael Viney kuvailee Irlannin länsiosien peittosoita, että ne ympäröivät vuoria kuin vanhan miehen säärien ympärille kiedottu suuri ruskea huopa. Hän jatkaa: ”Lähempi silmäys huopaan paljastaa, että sen kudonnassa on käytetty kalliita materiaaleja – mustaa ja pullonvihreää samettimaista sammalta, kirjailtua kullan- ja roosanväristä jäkälää ja pitsimäistä harmaanvihreää punosta.” – The IPCC Guide to Irish Peatlands.
Luonnonsuojelijat haluavat säilyttää tämän kostean satumaan. Soilla asuvat lukemattomat eläimet kuten sammakot, vesiliskot, jänikset, linnut ja monenlaiset hyönteiset. Suot ovat myös kasvupohja lukuisille kasveille. Niillä kasvavat kaikkialla esiintyvä tupasvilla, isoulpukka, Sarracenia purpurea -niminen tötterökasvilaji, Eriocaulon aquaticum -niminen kasvi, isotalvikki, suolilja ja kymmenittäin muita kasveja. Soiden odottamaton asukas on pyöreälehtikihokki. Lihansyöjäkasvina se pyydystää tahmeilla lehdillään hyönteisiä, minkä jälkeen se hitaasti sulattaa ne.
Turpeen kaivaminen
Ajettaessa, tai paremminkin poukkoiltaessa, millä tahansa Irlannin vanhalla suotiellä kevät- tai kesäaikaan voi vieläkin nähdä miehiä ja naisia keräämässä turvetta. He käyttävät edelleen perinteistä, erityisesti tähän tarkoitukseen suunniteltua kapealapaista turvelapiota, jossa on usein ylimääräinen leikkuureuna suorassa kulmassa lapaan nähden, ja näin yhdellä kauhaisulla voidaan leikata muhkea kappale turvetta. Kaivajat levittävät turvekimpaleet ulos kuivumaan auringonpaisteeseen ja keräävät ne myöhemmin polttoaineeksi talven varalle. Palavan turpeen tuoksu lisää takkatulen lämmön nautittavuutta kylmänä talvi-iltana.
Kaivaessaan tällä tavalla turvetta ihmiset muistuttavat lähinnä suurta ruokatavarakauppaa ryöstäviä muurahaisia. Maan ojittamishankkeiden ohella tällainen kaivaminenkin on kuitenkin muuttanut soita kuluneiden yli tuhannen vuoden aikana. Todellinen uhka soiden säilymiselle on kuitenkin ilmaantunut viimeksi kuluneiden 40 vuoden aikana. Irlannin turvelautakunnan (Bord na Móna) koneet ovat nimittäin kaivaneet ja kaapineet turvetta soilta hälyttävän nopeasti.
Suurten turvemäärien kaivaminen ei ole helppoa. Koskemattomat suot koostuvat 95-prosenttisesti vedestä, ja niitä pitää kuivattaa jatkuvasti ainakin viisi vuotta ennen kuin nerokkaasti suunniteltuja kaivureita voidaan turvallisesti käyttää niillä.
Niitä alueita, joilta turve on kaivettu pois, ei jätetä joutomaaksi. Viranomaiset työskentelevät kovasti muuttaakseen tällaiset suoalueet hyödylliseksi ja tuottavaksi maaksi. Tämä merkitsee silti sitä, että suot ovat häviämässä. Niistä Irlannin kohosoista, joilla on vielä käyttämättömiä luonnonvaroja, on jäljellä enää alle viisi prosenttia. Ei ole enää kyse ruokatavarakauppaa ryöstävistä muurahaisista. Nyt koko suurmyymälä on tyhjennetty ja purettu maan tasalle.
Voivatko ne säilyä?
Luonnonsuojelijat tietävät, ettei ole järkevää kieltää kokonaan turpeen kaivamista. On viisasta käyttää sellaista energianlähdettä, johon on helppo päästä käsiksi. Mutta he kysyvät: täytyykö hyväksikäytön merkitä hävittämistä? IPCC:tä edustava Catherine O’Connell kysyy: ”Haluammeko sitä, että soillemme käy samoin kuin dodolle [eräs sukupuuttoon kuollut lintulaji]?”
Aika näyttää sen.
[Tekstiruutu s. 16]
Suot säilyttävät muutakin kuin turvetta
Soilta on kaivettu esiin hämmästyttävän hyvin säilyneitä hukkuneiden tai teloitettujen ihmisten ruumiita. Maalaiset käyttivät soita alkeellisena jääkaappina ja varastoivat niihin voita. Turpeenkaivajat löytävät usein soilta voita sisältäviä puutynnyreitä, joita ei koskaan kaivettu esiin. Kauniita kulta-, hopea- ja pronssiesineitä on kaivettu esiin soilla olevista piilopaikoista, joihin nämä esineet kätkettiin ryöstelevien viikinkien varalta.
[Tekstiruutu s. 17]
Suot voivat olla vaarallisia
”Suot voivat olla vaarallisia paikkoja; älä mene niille yksin”, varoittavat jotkut. Suot ovat monimutkaisia alueita, joissa on salaojia, virtoja ja lampia. Joillakin paikoilla voi tapahtua pinnanmyötäistä soistumista, jolloin järven pinnalle muodostuu turve- ja suokasvillisuusmatto. Tällaiset suot voivat pettää jalkojen alla ja niellä ihmisiä ja eläimiä.
”Osia mäen- tai vuorenrinteessä olevasta peittosuosta voi irtaantua ja ne voivat vyöryä rinnettä alas kaataen puita ja murskaten taloja paljolti samalla tavoin kuin laavavirta tuhoaa kaiken tielleen osuvan.”
[Kuvat s. 16, 17]
Ylhäältä myötäpäivään:
Turvekasoja Connemarassa Irlannissa
Koskematonta suoaluetta – märkää ja petollista
Pyöreälehtikihokki, lihansyöjäkasvi
Isokuovin munien turvapaikka
[Lähdemerkintä]
Irlannin soiden säilyttämistä varten perustettu säätiö
[Lähdemerkintä]
Dr. R. F. Hammond, Teagasc, Irlanti (yläpuolella ja ylhäällä oikealla oleva kuva)