Lukijoiden kirjeitä

TMJ-syndrooma. Kiitos kirjoituksestanne ”Purentaelimen petollinen toimintahäiriö”. (22.6.1991) Minua on kiusannut tämä vaiva aivan viime aikoihin saakka. Heräsin yöllä pakokauhun vallassa, koska leukani oli jumissa! Useat eri lääkärit tekivät vaivastani väärän diagnoosin, kunnes kävin erikoishammaslääkärin luona. Hän huomasi heti, että vaivani aiheutti virhepurenta. Kirjoituksessa esitetyt ehdotukset ovat käytännöllisiä ja hyödyllisiä, ja niiden noudattaminen voi auttaa heti.

S. F., Italia

Pahat tavat. Kiitos avusta, jota sain liiallisen televisionkatselun voittamiseen kirjoituksesta ”Miten pahoihin tapoihin palaamisen voi ehkäistä”. (8.4.1991) Kirjan Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia [Jehovan todistajien julkaisema] luku 36 auttoi jonkin aikaa, mutta lankesin uudelleen runsaaseen televisionkatseluun. Kirjoituksenne auttoi minua korvaamaan pahan tavan hyvällä, nimittäin sen hengellisen ravinnon lukemisella, joka ilmestyy Herätkää!-lehdessä.

A. G., Yhdysvallat

Avioerolapset. Sydämelliset kiitokset kirjoituksista ”Apua avioerolapsille”. (22.4.1991) Kun olin kolmivuotias, isäni otti avioeron äidistäni. Äiti onnistui erittäin hyvin kasvattamaan pikkusiskoni ja minut rakastamaan Jehovaa. Teini-ikäisenä olin kuitenkin juuri sellainen kuin kuvailitte. Minusta tuntui, että ”kaikki ihmissuhteet ovat epävarmoja ja että petos ja uskottomuus saavat ne jonain päivänä varmasti purkautumaan”. Pelkäsin rakastaa ja olla rakastettu, ja jopa toisten kristittyjen seurassa pidin kaikki ihmissuhteet pinnallisina. Se, että opin tekemään jotakin toisten ihmisten hyväksi ja palvelin kokoaikaisena evankelistana, on auttanut minua voittamaan näitä taipumuksia jossain määrin. Kirjoituksenne auttoi minua kuitenkin ensimmäistä kertaa ymmärtämään joitakin syvimpiä tunteitani.

M. H., Japani

Kirjoitukset saivat minut ja mieheni tuntemaan syyllisyyttä. Ensimmäinen puolisoni erotettiin kristillisestä seurakunnasta uskottomuuden vuoksi. Poikani ja minä muutimme sen jälkeen asumaan vanhempieni luo noin 3200 kilometrin päähän. Pojat olivat vain vähän tekemisissä isänsä kanssa. Avioiduttuani uudelleen koetimme edelleen estää yhteydenpidon, koska isällä oli mielestämme huono vaikutus poikiin. Oliko ratkaisumme oikea?

C. W., Yhdysvallat

Avioero sen enempää kuin erottaminen kristillisestä seurakunnastakaan eivät lopeta vanhemman ja lapsen keskinäistä suhdetta; lapset tarvitsevat yhä kumpaakin vanhempaansa. Kukin tapaus on kuitenkin erilainen. Suuri välimatka tai entisen puolison osoittama välinpitämättömyys saattavat suuresti rajoittaa lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa. Toisaalta tuomioistuimet voivat määrätä tapaamisoikeuden, ja kristitty ei voi muuta kuin olla yhteistoiminnassa. Kun tapaamisoikeudesta ei ole oikeuden päätöstä, holhoojaksi määrätyn vanhemman asia on päättää, voisiko yhteydenpidosta entisen puolison kanssa aiheutua lapsille vakavaa fyysistä tai hengellistä haittaa. – Toimitus.

Kiitoksia avioeroa käsitelleiden kirjoitustenne suorasukaisesta rehellisyydestä. Vanhempani erosivat, kun olin melkein 20-vuotias, ja jossakin vaiheessa inhosin jopa koko avioliittoa instituutiona. Se oli mielestäni kuin ansa tai vankila! Teidän Raamattuun perustuvien kirjojenne ja lehtienne ansiosta itse asiassa odotan sitä, että jonakin päivänä solmin avioliiton, ja tiedän mitä on todellisuudessa odotettavissa.

L. T., Yhdysvallat

Colosseum. Mielestäni kirjoitus ”Colosseum – muinaisen Rooman ’huvielämän’ keskus” (8.4.1991) oli erittäin kiehtova. Historioitsijana minua innosti se, millä tavalla erotitte totuuden legendasta.

N. H., Yhdysvallat