Parasta apua on saatavilla!

SE, MILLÄ keinoin ja miten pitkään lähellä kuolemaa olevaa parantumattomasti sairasta pitäisi hoitaa, voi herättää kristityssä syvällisiä kysymyksiä. Esimerkiksi:

Onko Raamatun mukaan väärin tyytyä vähempään kuin tekemään kaikki mahdollinen elämän ylläpitämiseksi? Jos on moraalisesti hyväksyttävää, että jonkun annetaan kuolla ”luonnollisen” hetken tullen, pitkittämättä hänen elämäänsä tehohoidolla, niin miten sitten on suhtauduttava eutanasiaan, kuolinapuun, jossa potilaan kärsimykset saadaan loppumaan jouduttamalla tarkoituksella hänen kuolemaansa tai aiheuttamalla se?

Tänä aikana nämä ovat tärkeitä kysymyksiä. Meitä ei kuitenkaan ole jätetty ratkomaan niitä omin neuvoin.

Eräs raamatunkirjoittaja on Jumalan henkeyttämänä lausunut: ”Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.” (Psalmi 46:2) Sama pitää paikkansa tarkastellessamme tätäkin aihetta, mikä meillä nyt on. Jehova Jumala on viisain ja kokenein avunantaja. Hän on tehnyt havaintoja miljardien ihmisten elämästä. Hän tietää paremmin kuin yksikään lääkäri, moraalifilosofi tai asianajaja sen, mikä on parasta. Tarkastelkaamme siksi, millaista apua hän tarjoaa meille. – Psalmi 25:4, 5; Heprealaisille 4:16.

Oikea elämänkatsomus

Teemme hyvin tajutessamme sen, ettei elämän hinnalla millä hyvänsä säilyttämisen periaate ole ominaista vain huippuhienon hoitotekniikan kehittelijöille ja käyttäjille. Se on nykyisen, maallistuneen elämänkatsomuksen luonnollinen seuraamus. Kuinka niin? Sen takia, että jos ihmisellä ei ole muuta elämää kuin tämä nykyinen elämä, voi tuntua siltä, että se tulee pyrkiä säilyttämään kaikissa olosuhteissa ja kaikin mahdollisin keinoin. Tällainen maallistunut elämänkatsomus on kuitenkin joissain tapauksissa saanut aikaan painajaisia, jotka eivät ole mitään unta: tajuttomien ihmisten pitämistä vuosikausia ”elossa” koneitten varassa.

Toisaalta on niitä, jotka uskovat, että ihmisellä on kuolematon sielu. Heidän elämänkatsomuksensa mukaan tämä elämä on vain välietappi matkalla johonkin parempaan. Platon, yksi tämän elämänkatsomuksen alullepanijoista, sanoi käsityksenään:

”Kuoleman täytyy olla jompikumpi näistä kahdesta: joko se ei ole yhtään mitään, ja kuollut ei ole mistään tietoinen, tai sitten se on, niin kuin vanhastaan on ollut tapana sanoa, jonkinlainen muutos, sielun muutto täältä toiseen paikkaan. – – Jos taas kuolema on jonkinmoinen muutto toiseen paikkaan, – – voiko silloin ajatella suurempaa onnea?”

Ihminen, jolla on tällainen vakaumus, voi pitää kuolemaa ystävänä ja tervetulleena ja sellaisena, että sitä voidaan kenties jopa jouduttaa. Raamatun mukaan Jehova kuitenkin pitää elämää pyhänä. ”Sinun tykönäsi on elämän lähde”, kirjoittaa psalmista henkeytettynä. (Psalmi 36:10) Tuleeko tosi kristityn siis suostua osallistumaan eutanasiaan, antamaan kuolinapua?

Joidenkuiden mielestä Raamatusta löytyy viittaus kuolinavun antamiseen kuningas Saulin yhteydessä, kun hän vakavasti haavoittuneena pyysi aseenkantajaansa tappamaan hänet. He ovat pitäneet tällaista eräänlaisena eutanasiana, tietoisena kuolevan ihmisen kuoleman jouduttamisena. Eräs amalekilainen väitti myöhemmin suostuneensa Saulin pyyntöön tulla surmatuksi. Katsottiinko tämän amalekilaisen sitten tehneen hyvän työn hänen lopettaessaan Saulin kärsimykset? Päinvastoin. Daavid Jehovan voideltuna määräsi amalekilaisen teloitettavaksi, koska tämä oli syyllistynyt tappoon. (1. Samuelin kirja 31:3, 4; 2. Samuelin kirja 1:2–16) Tämä Raamatun tapahtuma ei näin ollen oikeuta kristittyä osallistumaan millään tavoin eutanasiaan.a

Merkitseekö tämä sitten sitä, että kristityn täytyy käyttää kaikkia kehittyneen hoitotekniikan suomia keinoja pitkittääkseen elämää, joka on lähestymässä loppuaan? Täytyykö kuoleminen saada kestämään niin kauan kuin mahdollista? Raamatun mukaan kuolema ei ole ihmisen ystävä, vaan vihollinen. (1. Korinttolaisille 15:26) Kuolleet eivät myöskään kärsi tai ole taivaassa Jumalan luona, vaan he ovat unen kaltaisessa tilassa. (Job 3:11, 13; Saarnaaja 9:5, 10; Johannes 11:11–14; Apostolien teot 7:60) Kuolleitten tulevaisuudenodotteet ovat täysin riippuvaisia Jumalasta, sillä hän kykenee antamaan heille uuden elämän herättämällä heidät kuolleista Jeesuksen Kristuksen välityksellä. (Johannes 6:39, 40) Huomaamme siis Jumalan tarjoavan meille hyödyllistä tietoa: kuolema ei ole jotakin sellaista, mitä pitäisi kaivaten odottaa, mutta toisaalta kun ihminen tekee kuolemaa, ei ole pakko pyrkiä epätoivoisesti kaikin keinoin pitkittämään hänen elämäänsä.

Kristittyjä ohjaavia periaatteita

Millaisia periaatteita kristityllä on käytettävissään sellaisessa tapauksessa, että lähiomainen on parantumattomasti sairas ja lähellä kuolemaa?

Ensinnäkin täytyy tunnustaa se tosiasia, että kaikki tällaiset tilanteet ovat erilaisia, murheellisella tavalla erilaisia, ja ettei niiden selvittämiseen ole yleispäteviä sääntöjä. Lisäksi kristityn tulee kiinnittää vakavaa huomiota siihen, mitä maan laki sanoo tällaisista tapauksista. (Matteus 22:21) Tulee myös muistaa, ettei kukaan rakkaudellinen kristitty lähtisi ajamaan tarpeellisesta lääkärinhoidosta luopumista.

Vasta siinä vaiheessa, kun on kiistattoman selvää, että tautia ei enää voida parantaa ja kuolema on lähellä, pitäisi harkita, pyydetäänkö sairaalaa lopettamaan tällaisen potilaan elämän keinotekoinen ylläpitäminen. Tällaisissa tapauksissa eivät mitkään Raamatun ohjeet anna aihetta vaatia sellaisen hoitotekniikan käyttöä, joka vain pitkittäisi jo pitkälle edennyttä kuolemista.

Tällaiset tilanteet ovat usein hyvin vaikeita, ja niiden yhteydessä voidaan joutua tekemään tuskallisia ratkaisuja. Kuka tietää esimerkiksi, milloin tilanne on toivoton? Koska kukaan ei voi olla täysin varma, tulee käyttää tervettä järkeä ja käydä neuvotteluja vakavassa ja asiallisessa hengessä. Eräs lääkärilehti neuvoo lääkäreitä:

”Jos sairauden diagnoosista tai ennusteesta tai molemmista on erimielisyyttä, tulee elämän ylläpitämistä jatkaa, kunnes on päästy kohtuulliseen yhteisymmärrykseen. Jos lääkäriltä kuitenkin lähdetään tivaamaan varmaa tietoa yli sen, mitä kohtuudella voidaan odottaa, siitä voi olla lääkärille haittaa hänen puntaroidessaan hoitomahdollisuuksia tapauksissa, joiden voitaisiin katsoa olevan toivottomia. Harvinaislaatuinen raportti potilaasta, joka oli samanlaisessa tilassa ja joka jäi henkiin, ei ole ylivoimaisesti tärkein syy tehohoidon jatkamiseen. Näin vähäiset tilastolliset mahdollisuudet painavat hoitoratkaisuja tehtäessä vaa’assa vähemmän kuin ne kohtuulliset odotukset, jotka kohdistuvat lopputulokseen.”

Tällaisessa pulmallisessa tilanteessa kristitty voi, olipa hän potilas tai omainen, oikeutetusti odottaa saavansa hoitavalta lääkäriltä jonkin verran apua. Lääkärilehden lopputoteamus kuuluu: ”Joka tapauksessa on yksinkertaisesti epäreilua tarjota runsaasti lääketieteellistä materiaalia ja vaihtoehtoja ja jättää potilas oman onnensa nojaan antamatta hänelle enempää opastusta sen suhteen, mitä voidaan tehdä tai jättää tekemättä.”

Paikallisen kristillisen seurakunnan vanhimmat, jotka ovat kypsiä Jumalan sanan tuntijoita, voivat myös olla suureksi avuksi. Potilaan ja hänen lähiomaistensa on luonnollisesti tehtävä oma ratkaisunsa tällaisessa henkisesti erittäin koettelevassa tilanteessa.

Asiat, joita olemme tässä tarkastelleet, ovat sellaisia, että niitä kannattaa miettiä. Kristityt haluavat mitä kernaimmin pysyä elossa voidakseen iloita Jumalan palvelemisesta. He kuitenkin tajuavat, että nykyisessä järjestelmässä kaikki ovat kuolevaisia eli kaikki olemme siinä mielessä parantumattomasti sairaita. Ainoastaan Jeesuksen Kristuksen lunastusveren avulla meillä on toivoa tällaisen asiaintilan kumoutumisesta. – Efesolaisille 1:7.

Niin kova paikka kuin läheisen kuolema onkin, meidän ei tarvitse olla epätoivoisia ja surra ”niin kuin muut, joilla ei ole toivoa”. (1. Tessalonikalaisille 4:13) Sen sijaan voimme lohduttautua sillä tiedolla, että olimme järkevyyden asettamissa rajoissa tehneet parhaamme sairaan omaisemme hyväksi ja että kaikki se lääkärinapu, johon olimme turvautuneet, tarjosi parhaassakin tapauksessa vain tilapäistä apua. Meillä on kuitenkin onnellistuttava lupaus Häneltä, joka on vapauttava meidät kaikista tällaisista ongelmista silloin, kun ’viimeinen vihollinen, kuolema, tullaan tekemään tyhjäksi’. – 1. Korinttolaisille 15:26.

Jumala on siis se, joka lopulta parhaiten pystyy auttamaan kuolleita, sillä hän antoi elämän ensimmäisille ihmisille ja on luvannut herättää kuolleista ne, jotka uskovat häneen ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen. – Johannes 3:16; 5:28, 29.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 8]

Puolustaako Saulin kuolema eutanasiaa?