Jehovan ylistäminen moniäänisesti
’LAULU sai väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä ja nostatti kyyneleet silmiin – se oli todella kaunista. Soittimia ei tarvittu, ja mutkikkaalta tuntuva moniääninen laulaminen kävi hämmästyttävän helposti. Harmonia oli suurenmoinen.’
Näin lausui Vartiotorni-seuran edesmennyt presidentti Nathan H. Knorr vierailtuaan Jehovan todistajien konventissa Sambiassa. Tällaiselta kuulostaakin, kun satojen afrikkalaisten äänet yhtyvät harmoniseen lauluun.
Laulaminen kuuluu afrikkalaiseen kulttuuriin. Ei ole epätavallista nähdä tavallisessa afrikkalaiskylässä naisten kuokkivan kansanlaulujen tahdissa, nuorten hyräilevän suosikkisävelmiään lypsäessään lehmiä ja miesten laulavan rytmikkäitä kertosäkeitä ikään kuin kannustaakseen härkiään vetämään raskasta kuormaa. Kylässä on lähes joka työtä varten oma laulunsa.
Monissa Afrikan kouluissa lapsia opetetaan laulamaan tonic sol-fa -järjestelmän avulla. Mikä on tonic sol-fa? Pohjimmiltaan siinä käytetään ”do, re, mi” -säveltavuja, jotka eräs kuuluisa musikaali teki tunnetuiksi joitakin vuosia sitten. Do, re, mi, fa, so, la, ti, do vastaavat sen asteikon kahdeksaa nuottia, jota soitetaan länsimaisilla soittimilla. Tässä järjestelmässä, jossa nuotit on merkitty kirjaimilla, käytetään pisteitä, pilkkuja, viivoja ja pylväitä ilmaisemaan tahdinosien määrää ja nuottien kestoaikaa. Neljä äänialaa (sopraano, altto, tenori ja basso) on kirjoitettu allekkain, ja juuri tällä eri äänien yhdistelmällä saadaan aikaan korvia hivelevää musiikkia. Monien mielestä tämä menetelmä on paljon helpompi oppia ja sen avulla on helpompi laulaa kuin laajemmin käytetyn viivastonuottikirjoituksen avulla.
Tämän vuoksi Jehovan todistajien laulukirjan Laulakaa ylistystä Jehovalle kaikki sävellykset sovitettiin tonic sol-fa -järjestelmälle afrikkalaisia painoksia varten. Ensiksi vietettiin useita tunteja pianon ääressä sävellysten sovittamiseksi perinteiseksi neliääniseksi lauluksi. Sitten kukin neljästä sävelkulusta muutettiin tonic sol-fa -nuottikirjoitukseksi. Seuraavaksi annettiin jonkun sol-fa-järjestelmän tuntevan tehtäväksi laulaa kunkin laulun jokaisen äänen sävelkulku merkintöjen tarkistamiseksi. Sitten tonic sol-fa -merkit järjestettiin tietokoneen avulla kohdalleen niitä vastaavien laulun sanojen kanssa. Lopulta oli mahdollista painaa helppolukuisia musiikkikappaleita, joista näet otteen tällä sivulla.
Näin afrikkalaiset Jehovan todistajat voivat yhtyä ylistämään Jehovaa iloisesti äänillään. Erään laulun sanat ilmaisevatkin hyvin heidän tunteitaan: ”Näin riemuhuudon nostamme käsiä lyöden yhteen. On kuoro yksimielinen, laulamme yhteen ääneen.”
[Kaavio sol-fa -järjestelmälle sovitetusta valtakunnanlaulusta s. 27]
(Ks. painettu julkaisu)