Raamatun näkökanta:
Miksi kristittyjen ei tule viettää joulua
’JOULUNVIETTO on lainvastaista! Ketä tahansa, joka viettää sitä tai jää vain pois työstä joulupäivänä, rangaistaan!’
Niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, tämä laki tuli voimaan 1600-luvulla. Puritaanien vaikutuksesta joulunvietto kiellettiin Englannissa. Miksi joulua vastustettiin näin päättäväisesti? Miksi myös nykyään miljoonat ihmiset ovat sitä mieltä, ettei kristittyjen tule viettää joulua?
Mikä on joulun todellinen alkuperä?
Voit yllättyä saadessasi tietää, ettei Jeesus Kristus pannut alulle joulunviettoa. Hän ei myöskään viettänyt sitä, kuten eivät hänen opetuslapsensakaan. Todellisuudessa kristikunnan joulua vietettiin ensimmäisen kerran vasta 300 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen.
Monet tuohon aikaan eläneet ihmiset palvoivat aurinkoa, koska he tunsivat olevansa hyvin riippuvaisia sen vuotuisesta kierrosta. Euroopassa, Egyptissä ja Persiassa auringonpalvontaan liittyi yksityiskohtaisia juhlamenoja. Valon paluu oli näiden juhlien keskeinen teema. Koska aurinko näytti heikentyvän talvisaikaan, sitä pyydettiin hartaasti palaamaan ’etäisiltä vaelluksiltaan’. Juhlaan liittyi hauskanpito, syöminen ja juominen, tanssiminen, kotien koristaminen kynttilöillä ja muilla koristeilla sekä lahjojen antaminen. Kuulostaako tällainen toiminta tutulta?
Auringonpalvojat uskoivat, että tähän juhlaan liittyvässä isossa halossa oli taikavoimaa, että isot nuotiot voisivat antaa auringonjumalalle voimia ja palauttaa sen takaisin eloon, että talojen koristeleminen ikivihreillä oksilla karkottaisi demonit tiehensä, että orjanlaakeria tuli palvoa lupauksena auringon paluusta ja että mistelinoksien käyttäminen koristeena voisi tuottaa hyvää onnea. Mihin juhlaan nämä esineet yhdistetään nykyään?
Jo kauan ennen kuin joulua alettiin viettää pakanallisessa Roomassa, joulukuu oli siellä huomattava juhlakuukausi. Noihin aikoihin vietettiin kylvön ja maanviljelyksen jumalalle, Saturnukselle, omistettua Saturnalia-juhlaa ja Voittamattoman auringon syntymäjuhlaa (dies natalis Solis invicti). Joulukuun 25:ttä päivää pidettiin myös Mithran, persialaisen valonjumalan, syntymäpäivänä.
Pakanoista tehdään kristittyjä?
Kristillisiin näkemyksiin alettiin epäraamatullisesti sekoittaa pakanallisia uskomuksia pyrittäessä käännyttämään pakanoita. Niinpä kirkko päätti, että joulua vietettäisiin samaan aikaan kuin tuota tärkeintä pakanallista juhlaa. Entä joulunviettoon liittyvät tavat? Eräs uskontoa ja etiikkaa käsittelevä tietosanakirja (Encyclopedia of Religion and Ethics) myöntää, että useimmat joulunviettoon liittyvät tavat ”eivät ole alkuaan kristillisiä vaan pakanallisia tapoja, jotka kirkko on omaksunut tai joita se on suvainnut”. Ilmeisesti pääteltiin, että tällaisiin tapoihin osallistuvista tehtäisiin kristittyjä antamalla yksinkertaisesti näille tavoille kristilliset puitteet.
Tällaiset tavat eivät kuitenkaan tehneet pakanoista kristittyjä, vaan kristityistä pakanoita. 1600-luvulla joulun ilmiselvä pakanallinen luonne häiritsi siinä määrin puritaaneja, että tämän juhlan vietto kiellettiin Englannissa ja joissakin Amerikan englantilaisissa siirtokunnissa. Joulun viettämisestä tai vain töistä pois jäämisestä joulupäivänä rangaistiin. Uudessa-Englannissa (Yhdysvaltain koillisvaltioiden yhteisnimitys) joulunvietto laillistettiin vasta vuonna 1856.
Joulunviettoon liittyy kuitenkin eräs näkökohta, joka on paljon tärkeämpi kuin se, miten kirkko, pakanat tai puritaanit suhtautuivat siihen. Tosi kristityt pitävät ensisijaisen tärkeänä sitä . . .
Mitä mieltä Jeesus Kristus on joulusta?
Jos sinun kunniaksesi olisi tarkoitus pitää juhla, eikö olisi tärkeää, että sinä voisit hyväksyä tuon juhlan luonteen? Meidän on siksi hyvä kysyä: osoittaako Raamattu, miten Jeesus suhtautui pakanuuden läpitunkemiin perinteisiin?
Jeesus tuomitsi sellaiset uskonnolliset johtajat, jotka vesittivät puhdasta palvontaa tehdäkseen käännynnäisiä. Hän sanoi tällaisille johtajille: ”Te [kuljette] merta ja maata ristiin rastiin tehdäksenne yhden käännynnäisen, ja sitten te teette hänet kaksin verroin valmiimmaksi tuhoon kuin itse olette.” – Matteus 23:15, Phillips.
Käännytystä ei pitänyt tehdä sekoittamalla pakanallisia ja kristillisiä käsityksiä toisiinsa. Paavali, Jeesuksen apostoli, kirjoitti Korinton kristityille: ”Ette voi juoda Jehovan maljaa ja demonien maljaa.” (1. Korinttolaisille 10:21) Seuraavassa heille kirjoittamassaan kirjeessä hän lisäsi: ”Älä liity ei-uskoviin äläkä yritä tehdä työtä heidän kanssaan. – – Kuinka Kristus ja paholainen voivat sopia yhteen?” – 2. Korinttolaisille 6:14, 15, Phillips.
Jos tunnollinen äiti näkisi lapsensa poimivan törkyisestä katuojasta makeisen, hän käskisi heti lastaan heittämään sen pois. Äitiä puistattaa pelkkä ajatuskin siitä, että hänen lapsensa söisi tuon makeisen – tai edes koskisi siihen. Monista ihmisistä hyvälle maistuvat joulunviettoon liittyvät tavat on poimittu vastenmielisistä lähteistä. Jeesuksen tuntemukset ovat samanlaiset kuin profeetta Jesajalla, kun tämä kehotti aikansa tosi palvojia: ”Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen.” – Jesaja 52:11.
Tosi kristityt eivät siksi vietä joulua. Vaikka jotkut saattavat oudoksua heidän kantaansa, he suhtautuvat perinteisiin samoin kuin Jeesus. Kun häneltä kysyttiin: ”Minkä vuoksi sinun opetuslapsesi rikkovat entisaikain miesten perinteen?”, hän vastasi: ”Minkä vuoksi tekin rikotte Jumalan käskyn perinteenne takia?”, ja hän lisäsi: ”Te olette tehneet Jumalan sanan pätemättömäksi perinteenne takia.” – Matteus 15:2, 3, 6.
Nykyajan tosi kristityt ovat yhtä mieltä Jeesuksen kanssa ja harjoittavat ”palvontamuotoa, joka on – – puhdas ja saastumaton” ja jota ihmisten pakanalliset perinteet eivät tahraa. – Jaakob 1:27.
[Huomioteksti s. 13]
”Minkä vuoksi tekin rikotte Jumalan käskyn perinteenne takia?” – Matteus 15:3