Merkittävä viikko
MAAILMA järkyttyi maanantaina 19. elokuuta 1991, kun vallankaappauksen johtajat ottivat vallan Neuvostoliitossa ja Mihail Gorbatšov joutui kotiarestiin Krimillä. Melko lähellä tätä paikkaa sijaitsevassa kauniissa Odessan kaupungissa tehtiin viimeisiä valmisteluja siellä viikon lopulla pidettävää Jehovan todistajien konventtia varten. Valitettavasti paikalliset viranomaiset peruuttivat Odessan konventin.
Todistajat eivät kuitenkaan antaneet periksi. He jatkoivat konventin valmisteluja ja pyysivät kaupungin viranomaisia tekemään parhaansa peruutuspäätöksen kumoamiseksi. Jehovan todistajien edustajia kehotettiin palaamaan asiaan torstaina 22. elokuuta. Tuona päivänä kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen todistajille ojennettiin kirjallinen lupa konventin pitämiseen ja toivotettiin menestystä. Juuri tuona päivänä vallankaappauksen johtajat oli pakotettu antautumaan Moskovassa!
Miten nopeasti kaikki tapahtuikaan! Ja miten ihastuttavaa olikaan nähdä yli 12000:n kokoontuvan yhteen viikonloppuna! Kaksi päivää Odessan konventin jälkeen, 27. elokuuta, Jehovan todistajien edustajat menivät tapaamaan Odessan kaupungin työvaliokunnan puheenjohtajaa V. K. Simonenkoa. He kiittivät häntä siitä, että hän antoi luvan konventin pitämiseen, ja lahjoittivat hänelle venäjänkielisen kirjan Suurin ihminen joka koskaan on elänyt.
Simonenko ilmaisi arvostavansa lahjaa ja sanoi: ”En ollut konventissa, mutta tiedän kaiken siitä, mitä siellä tapahtui. En ole kuullut, että tässä kaupungissa olisi koskaan tapahtunut mitään parempaa kuin tämä – –. Vakuutan teille, että jos tarvitsette lupaa kokoustenne pitämiselle, olen aina halukas myöntämään sen.”
[Taulukko s. 31]
NEUVOSTOLIITOSSA PIDETYT KONVENTIT VUONNA 1991
Ajankohta Kaupunki Läsnäolijahuippu Kastettujen määrä
13. ja 14.7. Tallinna, Viro 4808 447
20. ja 21.7. Usolje-Sibirskoje, 4205 543
Siperia
2. ja 3.8. Kiova, Ukraina 14654 1843
3. ja 4.8. Lvov, Ukraina 17531 1316
24. ja 25.8. Odessa, Ukraina 12115 1943
31.8 ja 1.9. Tšernovtsy, Ukraina 14137 1126
7. ja 8.9. Alma-Ata, Kazahstan 6802 602
74252 7820