Monipuolinen öljypalmu
Herätkää!-lehden Nigerian-kirjeenvaihtajalta
EKWE-TOM-TOM-RUMPUJEN lyönnit voimistuivat. Tuo merkkiääni keskeytti kylän leppoisan huolettomat arkiaskareet ja sai ihmiset hyörimään kovalla kiireellä. Oli vuosi 1937, ja öljypalmun sadonkorjuu oli alkanut ibojen alueella Itä-Nigeriassa.
Kaksi päivää aikaisemmin oli kylän päällikkö saanut tiedon siitä, että kypsät hedelmät olivat alkaneet putoilla maahan villipalmumetsiköissä, ja hän oli käskenyt väkeä valmistautumaan sadonkorjuuta varten. Työntekijät jaettiin ryhmiin, pitkät veitset teroitettiin ja kiipeilyvarusteet laitettiin kuntoon. Noiden varusteiden – yksinkertaisten, köysillä pehmustettujen puisten vanteiden – tarkoituksena oli tukea kiipeilijöiden ruumiinpainoa heidän noustessaan harppauksin puunrunkoja ylös.
Sadonkorjuu
12-vuotias Matthew odotti sadonkorjuun alkua innokkaasti. Hän oli harjoitellut varusteiden käyttöä. Aikaisempina vuosina hän oli auttanut naisia keräämään katkaistut oksat, mutta nyt hänen isänsä antaisi hänen kiivetä matalimpiin puihin. Hänelle maksettaisiin jokaisesta hedelmätertusta eli hedelmistöstä, jonka hän saisi leikatuksi, mutta kaikkein jännittävintä oli se, että hän olisi kiipeilijä – se oli kokemus, jota kylän kaikki nuoret pojat odottivat iloiten.
Kuullessaan rummutuksen Matthew syöksyi kylästä yhdessä isänsä ja muiden kiipeilijöiden kanssa. Tässä työssä ei ollut kyse vain hedelmien keräämisestä: se oli myös kokeneiden kiipeilijöiden välinen kilpailu. Kiipeilytaitojaan he totisesti pääsivätkin esittelemään, sillä ensin oli kavuttava yli yhdeksänmetristen runkojen päähän ja sitten edelleen suurten, sulkamaisten lehtien muodostamaan latvukseen, jolloin korkeutta tuli vielä viisi metriä lisää.
Kaikkea saippuasta viiniin
Ehkä ihmettelet, miksi kaikki tämä innostunut touhina pelkkien palmupuiden takia. Syy on se, että tämä monipuolinen kasvi on hyvin arvokas ihmisille. Korjuun jälkeisenä aamuna oliivin kokoiset hedelmät irrotettiin hedelmistöistä, ja jäljelle jäävistä, erittäin kaliumpitoisista hedelmien kantaosista valmistettiin saippuaa. Pääosa sadosta myytiin vientiin, mutta loput hedelmät käsiteltiin omassa kylässä.
Matthew oli usein nähnyt, kuinka hänen äitinsä keitti hedelmiä pehmentääkseen kovaa siementä ympäröivän kuituisen mallon. Sitten hän saattoi puristaa pehmeistä kuiduista öljyn käsin. Sen jälkeen hän särki siemenet kivillä saadakseen niiden ytimen esille ja pusersi siitä palmuydinöljyä. Hän käytti saamaansa öljyä ruoka- ja lamppuöljynä sekä voiteena, ja kovat kuoret puolestaan käytettiin nuotion polttoaineena.
Matthew olisi voinut näyttää, miten kätevästi myös palmunlehdet käytettiin – katonrakennusaineena. Hän olisi voinut juoksuttaa sormiaan matolla, jolla hän makasi, ja osoittaa, miten sekin oli tehty samasta raaka-aineesta. Lehtiruotien kuidut voitiin punoa köydeksi ja kutoa koreiksi tai kalapyydyksiksi. Lisäksi palmunlehtiaidat suojelivat kasvimaita eläimiltä, jamssiköynnökset tuettiin yksinkertaisilla, lehtiruodeista tehdyillä kehikoilla ja koti siivottiin lehtisuonista valmistetulla luudalla.
Ei siis ihme, että kylänvanhimmat valvoivat tiukasti palmunlehtien leikkuuta. Ylenmääräinen katkominen tekisi puiden tuottavuudesta lopun ja uhkaisi jopa niiden elämää. Sen vuoksi ei kukaan pitänyt kutojalinnuista, jotka raastoivat palmun lehdet pesänrakennusaineeksi ja aiheuttivat näin monen puun kuoleman.
Jopa kaatuneilla palmupuilla oli tarkoituksensa. Lahoavissa rungoissa kasvoi sieniä, ja niistä saivat suojan myös kovakuoriaisten toukat – joista palmuöljyssä paistettuina sai maittavan ja ravitsevan aterian. Hedekukan kukkavarresta juoksutettiin mahlaa, josta voitiin tehdä litroittain palmuviiniä. Tuoreeltaan joko kuolleista tai elävistä puista juoksutettuna mahla oli virkistävä juoma. Usein siitä valmistettiin myös etikkaa sekä kai-kaita (ogogoroa), vahvaa, giniltä maistuvaa alkoholijuomaa.
Uudenaikaisia parannuksia
Vuoden 1937 jälkeen on moni asia muuttunut. Ne jotka kouluttivat itsensä palmuöljystä saamillaan tuloilla, ovat muuttaneet kaupunkeihin, ja aikoinaan niin riemullinen sadonkorjuu kuuluu menneisyyteen.
Nykyisin laajat farmit hyödyntävät tieteellisiä menetelmiä jalostettujen palmupuulajien viljelyssä. Näillä uusilla lajikkeilla on parempi vastustuskyky tauteja vastaan, ne kantavat hedelmää aikaisemmin ja enemmän, ja niiden hedelmät kehittyvät lähes maan tasalle. Korjuu onkin käynyt paljon helpommaksi. Korkeimpien puiden sato korjataan pitkien erikoisveitsien ja vesurien avulla niin ettei korjaajien tarvitse enää kiipeillä juuri lainkaan. Niin tehokkaita kuin nämä uudet menetelmät ovatkin, niissä ei kuitenkaan ole vanhan sadonkorjuun viehätystä ja jännitystä!
Myös jalostusmenetelmät ovat kehittyneet. Siemenet on helppo särkeä raskastekoisilla koneilla suurissa jalostuslaitoksissa, ja jätteestä tehdään puristekakkuja, tärkeää karjarehun raaka-ainetta. Eri valmistusvaiheessa olevista öljyistä valmistetaan joko elintarvikkeita (kuten margariinia, makeisia ja jäätelöä) tai muita tuotteita (kuten pesujauhetta, kynttilöitä, hajuvesiä, kosmetiikkaa ja jopa teollisia voiteluöljyjä). Näiden lisäksi on vanhasta palmuviinistä saatava etikkahappo löytänyt paikkansa kumiteollisuuden käyttämänä saostusaineena.
Matthew on iloinnut siitä, että kehitys on mennyt eteenpäin hänen lapsuutensa jälkeisinä vuosikymmeninä. Sinä aikana hän on oppinut palmupuusta jotain muutakin. Tutkiessaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa hän on saanut tietää, että Jumala sanoi kauan sitten: ”Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat – – hedelmää.” (1. Mooseksen kirja 1:11.) Tietäessään mistä palmupuu on saanut alkunsa Matthew voi nyt tehdä enemmän kuin vain ihailla ja arvostaa tuota viehättävää puuta: hän voi ylistää Jehova Jumalaa, tuon monipuolisen öljypalmun Luojaa.
[Kuva s. 20]
Palmupuun satoa korjaamassa
[Lähdemerkintä]
Peter Buckley/Photo Researchers