Mikä pellavassa on niin erikoista?
Herätkää!-lehden Irlannin-kirjeenvaihtajalta
MAKSAISITKO paidasta 20000 markkaa? Se oli 300-luvulla ensiluokkaisen pellavapaidan hinta joissakin paikoin Rooman valtakuntaa. Siihen aikaan tuo rahasumma vastasi hyvätuloisimman pellavankutojan puolen vuoden palkkaa.
Vielä nykyäänkin arvostetaan suuresti kaikenlaisia laadukkaita pellavatuotteita. Jos olet joskus kuumalla ilmalla nukkunut kahisevien, viileiden pellavalakanoiden välissä, tiedät, että pellavassa on todella jotain erikoista. Mikä siitä tekee niin erikoista?
Varhaisvaiheita
”Pellavaa on ollut olemassa jo kauan aikaa, ainakin muinaisten egyptiläisten päivistä lähtien”, sanoi Roy, Ulsterin kutomatehtaan osastopäällikkö. ”He pitivät sitä pyhänä, koska se kasvoi Niilin rannalla, ja he jopa uskoivat, että heidän jumalansa käyttivät pellava-asuja.”
”Pellavanvalmistuksen on täytynyt kukoistaa Niilin ympäristössä”, Roy jatkoi. ”Pellavavaatteita oli sekä elävillä että kuolleilla, sillä valmistaessaan ruumista hautaamista varten egyptiläiset käyttivät pellavaa.” Kuvittelehan vain, miten paljon se on tullut maksamaan! Kutoja valmisti kolmisen metriä pellavakangasta viikossa, mutta kuitenkin sitä käytettiin kuninkaan hautaamiseen jopa 900 metriä!
Se että kankaanpalasia on säilynyt faraoiden haudoissa tuhansia vuosia, osoittaa, miten kestävää pellava on. Kangas kertoi myös käyttäjänsä yhteiskunnallisesta asemasta, mikä kävi ilmi silloin, kun Egyptin farao halusi kunnioittaa Joosefia. Raamatussa sanotaan, että hän ”puetti hänen ylleen hienot pellavavaatteet”. (1. Mooseksen kirja 41:42.) On kiinnostavaa, että Joosef, rikas mies Arimatiasta, kääri Jeesuksen ruumiin puhtaaseen, hienoon pellavakankaaseen (Matteus 27:57–59).
Mooseksen kanssa Egyptistä lähteneiden israelilaisten joukossa oli sellaisia, jotka osasivat valmistaa pellavaa. Kun he olivat erämaassa, nämä taitavat käsityöläiset valmistivat hienoa kerrattua pellavalankaa tabernaakkelia varten. (2. Mooseksen kirja 26:1, 31, 36; 35:35.)
Koska tuo kangas on viileää ja miellyttävää, israelilaisten on täytynyt pitää pellavavaatteista. Ne oli lisäksi helppo pestä ja pitää puhtaana – todellinen etu, kun ajatellaan niitä Israelissa vallinneita lakeja, joissa vaadittiin vaatteiden pesemistä puhtauden ja hygienian ylläpitämiseksi (3. Mooseksen kirja 11:25, 40; 13:34; 15:5–13; 16:4, 32). Sopivasti Raamatussa ”puhdas, hieno pellava – – edustaa pyhien vanhurskaita tekoja” (Ilmestys 19:8).
”Kun pellava pestään”, sanoi Roy, ”siitä lähtee mikroskooppisen ohut kerros, ja niin sen pehmeä, puhdas pinta uudistuu joka kerta. Koska pellava on todellisuudessa märkänä vahvempaa kuin kuivana, se kestää usein toistuvaa pesua hyvin.” Miten tätä ainutlaatuista kangasta sitten valmistetaan?
Kuitujen irrottaminen
Jo varhain historiassa ihmiset oppivat valmistamaan kangasta pellavakasvin kuiduista. Sellaisten kuitujen erottaminen, joista lopulta tulee kaunista, ylellistä pellavaa, ei ole helppoa. Tarkastellaanpa hieman niitä työvaiheita, jotka olivat ennen muinoin käytössä Irlannissa, pellavanvalmistuksen monisatavuotisessa keskuksessa.
Pellavansiemenet istutettiin käsin huhti-toukokuussa. Noin neljän kuukauden ajan taimia hoidettiin huolellisesti niiden kasvaessa pitkiksi, hennoiksi, sinikukkaisiksi ruohoiksi. Pellava oli valmista korjattavaksi elokuun lopussa, jolloin se muuttui väriltään ruskeaksi. Pellava nyhdettiin silloin käsin juurineen. Kun siemenet (joista tehtiin pellavansiemenöljyä) ja lehdet oli poistettu, alkoi ankara työ kuitujen irrottamiseksi.
Kasvin varressa olevien kuitujen erottamiseksi varsia liotettiin seisovaa vettä täynnä olevissa altaissa parin viikon ajan niin että varren puuosa lahosi. Erään lähteen mukaan ”tämä työvaihe [liotus] on yksi vaativimmista ja ehdottomasti vastenmielisin pellavan käsittelyssä”. Oli todella epämiellyttävää seisoa vyötäisiään myöten pahalta haisevissa pellava-altaissa, vetää varovasti ylös pilaantuvia kasveja ja yrittää huolellisesti olla katkomatta pitkiä varsia.
Pahalta haiseva pellava levitettiin ruohikolle kuivamaan auringossa vielä pariksi viikoksi. Kun pellava oli kuivaa ja helposti katkeilevaa, varsia hakattiin niin että kuidut saatiin esiin. Tätä sanottiin lihtaamiseksi. Muuan kirjoittaja vakuuttaa, ettei hän ole koskaan tehnyt ”mitään niin työlästä kuin lihdannut käsin vanhaan malliin”.
Pellavan valmistaminen
Kun silkkimäiset kuidut oli saatu erotettua varsista, ne kammattiin eli häkilöitiin takkuuntuneiden säikeitten selvittämiseksi. Lyhyemmistä kuiduista valmistettiin karkealaatuisia tuotteita, kuten narua, kalaverkkoja, öljykangasta ja purjeita. Pitemmistä kuiduista kehrättiin erittäin laadukkaita lankoja, paljon hienolaatuisempia kuin saatiin villasta tai puuvillasta, joissa oli paljon lyhyemmät kuidut.
Pellavalangasta kudottiin kangaspuissa kangasta. Oli kuitenkin tehtävä vielä jotakin, jotta kangaspuista tuleva yksinkertainen, vaatimaton kangas muuttuisi kauniiksi, valkeaksi pellavaksi, jossa on pehmeä satiinin kiilto. Kangasta oli esimerkiksi toistuvasti lyötävä niin että kuidut saatiin tasaisiksi. Jälkeenpäin kangas oli valkaistava.
Hollantilaisista tuli tunnetusti kiillotuksen ja valkaisun mestareita. Muuan kirjoittaja selitti: ”Hollantilaiseen menetelmään, jota Irlannissakin käytettiin, kuului kahdeksan tai kymmenen päivää kestävä liotus emäksisessä nesteessä (joko lehmän virtsassa tai merilevän tuhkasta valmistetussa lipeässä), sitten pesu ja kahden tai kolmen viikon liotus piimässä tai leseissä. Sen jälkeen seurasivat pesu, nuijiminen [puunuijalla erittäin kiiltävän pinnan aikaansaamiseksi] ja pitkällinen valkaisu nurmikolla [alttiina auringolle ja ilmalle].” Koko käsittelyyn kerrotaan kuluneen seitsemän tai kahdeksan kuukautta.
Nykyään koneellistuminen ja tieteellisemmät menetelmät ovat tietenkin vähentäneet suuresti ihmisen tekemän työn määrää pellavanvalmistuksessa. Nykyaikaisten menetelmien myötä voidaan lisäksi nopeammin ja helpommin valmistaa paitsi yksinkertaista kudosta olevia pellavakankaita myös monimutkaisempia kudontamalleja, esimerkiksi damastissa käytettyä mallia.
Sana ”damasti” on peräisin sanasta ”Damaskus”, missä kutojat valmistivat keski-ajalla tätä erityisen kauniskudoksista kangasta. Damastikudoksen monimutkaisuus näkyy niistä lautasliinoista, jotka muuan belfastilainen tehtailija lähetti Englannin kuningattarelle Viktorialle vuonna 1887. Kukin damastiliina oli vain 43 x 38 senttimetrin kokoinen, mutta jokaisessa oli 3060 loimilankaa ja 4012 kudelankaa – neljän kilometrin pituudelta lankaa kussakin lautasliinassa!
Mutta miten malli oikein näkyy, kun kaikki langat kerran ovat samanvärisiä? Kirjassaan Discovering Textile History and Design K. G. Ponting selittää: ”Useimmat [damasti]kuviot syntyvät valon erilaisesta heijastumisesta loimen ja kuteen pinnasta. Pellavadamasti, joka on lähes aina valkoista, on täysin riippuvainen tällaisesta valoefektistä.”
Kun seuraavan kerran tutkit pellavanpalasta, arvostat epäilemättä entistä enemmän sitä huolellista työtä, jota sen valmistamiseksi on täytynyt tehdä. Voit huomata sen, minkä miehet ja naiset ovat tienneet tuhansia vuosia: pellava on todella erikoislaatuista!
[Kuva s. 23]
Pellavakasveja kuivaamisen jälkeen