Miten Wyndhamin usko on vaikuttanut toisiin
HERÄTKÄÄ!-lehdessä 22.8.1991 käsiteltiin Wyndham Cookin uskollisuutta sille Jumalan laille, jossa kristittyjä käsketään karttamaan verta (Apostolien teot 15:20; 21:25). Wyndhamilla oli suonikohjuja ruokatorvessaan ja lievä verenvuototauti. Lehdessä kerrottiin, että hän oli selviytynyt useista verenvuodoista, joista yhdessä hänen hemoglobiiniarvonsa laski alle 20:n. Valitettavasti kun tuo lehti oli menossa painoon, Wyndham kuoli vuodon alettua uudestaan.
Vaikutus muihin nuoriin
Monet yhdysvaltalaiset nuoret kirjoittivat Herätkää!-lehden toimitukseen ilmaistakseen arvostaneensa kirjoitusta ja kuvaillakseen sen vaikutusta heihin. Eräs Clintonissa Iowassa asuva tyttö sanoi: ”Luettuani, kuinka tämä 15-vuotias poika piti puoliaan lääkärien edessä ja selitti heille kärsivällisesti, miksi hän kieltäytyi verestä, aloin tutkia omaa uskoani ja kysyin itseltäni, kuinka minä olisin toiminut. Wyndhamin usko ja kestävyys saivat minut päättämään lujemmin kuin koskaan ennen, että jos joutuisin tilanteeseen, jossa elämäni olisi vaakalaudalla, asennoituisin hänen tavallaan.”
Eräs 15-vuotias tyttö kirjoitti Maidenista Pohjois-Carolinasta: ”Luettuani Wyndhamin kärsimyksistä ja siitä, miten hän luotti Jehovaan aina kuolemaan asti, en voinut pidättää kyyneliäni. Tutkin syvimpiä tunteitani: ’Uskoisinko elämäni vastaavanlaisissa olosuhteissa Jumalan käsiin ja luottaisinko täysin siihen, että hän muistaa minut?’
”Olen lukenut kirjoituksen useaan otteeseen ja aion aina kääntyä sen puoleen, kun tämä ahdistava maailma tuottaa minulle murhetta. Wyndhamin uskolla on kannustava vaikutus. Toivon tapaavani hänet Jehovan lupaamassa uudessa maailmassa.”
Eräs newyorkilainen nuori kirjoitti: ”Kuvittelen usein olevani samanlaisessa tilanteessa kuin Wyndham Cook oli ja pohdin, mitähän minä sanoisin, jos lääkärini kertoisi minulle, että kuolisin, jollen suostuisi verensiirtoon. Saan aina Wyndhamin kaltaisista vaikuttavista esimerkeistä rohkeutta ja voimaa tehdä parhaani Jehovan palveluksessa.”
Eräs Kentissä Washingtonissa asuva nuori selitti: ”Hain tämän lehden postista eilen ja luin sen läpi paluumatkalla kotiin. Soitin monille seurakunnassamme oleville ystävilleni suositellakseni heille kirjoituksen lukemista. Sitten illalla tutkimme sen perhetutkistelussamme.” Hän kiinnitti huomiota siihen, millainen vaikutus kirjoituksella oli häneen, sanoessaan: ”Se ei ainoastaan ollut rohkaiseva ja uskoa vahvistava, vaan sai minut, 17-vuotiaan nuoren, pohtimaan sitä, kykenisinkö kestämään sellaisen koetuksen.”
Eräs nuori kirjoitti North Berwickistä Mainesta: ”Ymmärsin Wyndhamia, sillä olen itsekin 15-vuotias. Hänen kestävyytensä ja rohkeutensa on kannustanut minua sanomattoman paljon palvelemaan Jehovaa parhaani mukaan. Jos hän kykeni heikentyneenäkin tekemään niin paljon miellyttääkseen Jumalaa, mitä syytä minulla on säästellä itseäni?
”Luettuani tämän ihastuttavan kirjoituksen silmäni olivat kyynelissä. Minulla oli sellainen olo kuin olisin tuntenut Wyndhamin koko elämäni. Kunpa olisinkin. Sitten katsoin kuvaa hänestä ja hänen vanhemmistaan ja ajattelin, että tuskin jaksan odottaa hänen kauniin hymynsä uudelleen näkemistä ylösnousemuksen jälkeiseen aikaan asti, jolloin hänellä ei enää ole kärsimyksiä.”
Muuan 15-vuotias halusi Wyndhamin vanhempien tietävän, mitä hän ajatteli kirjoituksesta. Hän kirjoitti: ”Wyndhamin rohkeus auttoi minua näkemään, että minun on oltava valmis seisomaan vakaumukseni puolesta. Voisin koska tahansa joutua samanlaiseen tilanteeseen. Jos joskus koittaa aika, jolloin joudun ottamaan kantaa, toivon vain sitä, että noudatan Raamatun sanoja yhtä rohkeasti ja päättäväisesti kuin Wyndham.
”En koskaan tullut tuntemaan Wyndhamia, mikä on sinänsä varmasti menetys, mutta toivon oppivani tuntemaan hänet, kun uusi maailma koittaa. Hänen kokemuksensa on innoittanut minua tekemään kaiken voitavani Jehovan palveluksessa loppuun asti.”
Uskoa vahvistava kaikille
Eräs Newarkissa New Jerseyssä asuva äiti selitti: ”Olen ollut Jehovan todistaja 22 vuotta ja käynyt kokouksissa vielä kauemmin. Olen lukenut kaikki lehdet säännöllisesti, mutta mikään kertomus ei ole ollut liikuttavampi ja rohkaisevampi kuin tämä, mikä koski Wyndham Cookia.
”Nyt voin vain jatkaa sen tehtävän täyttämistä, jonka äitinä olen Jumalalta saanut, ja auttaa 10 vuoden ikäistä tytärtäni puolustamaan lujasti uskoaan Wyndhamin tavoin. Olipa kyseessä verikysymys, huumeet, seksi tai mikä tahansa muu pahe, jolla Saatana koettelee meitä, erityisesti nuoriamme, meidän täytyy pysyä vahvoina rakentamalla uskoamme.”
Eräällä todistajalla on samanlaisia ajatuksia; hän kirjoittaa Cadizista Kentuckysta: ”Tämä on liikuttavimpia kirjoituksia, mitä olen lukenut. Wyndham on kaikille nuorille erinomainen esimerkki seurattavaksi. Itkin lukiessani, mitä tämän mallikelpoisen nuoren täytyi kestää. Tajusin, kuinka meidän kaikkien, niin nuorten kuin iäkkäidenkin, tulee jäljitellä hänen rohkeaa asennettaan. Wyndhamin esimerkki sai minut tutkimaan jälleen itseäni. Tämä on johtanut siihen, että yritän entistä kovemmin työskennellä kokosieluisesti Jehovalle ja olla Wyndhamin tavoin aina hyvä esimerkki pyhittääkseni Jehovan nimen.”
Eräs todistaja kirjoittaa Palm Springsistä Kaliforniasta: ”Tämä kirjoitus kosketti sydäntäni aivan erityisesti. Minulla on viisi lasta, ja toivon ja rukoilen, että heillä on yhtä voimakas usko kuin Wyndhamilla oli, jos he joskus joutuvat samanlaiseen koetukseen. – – Wyndham on erinomainen esimerkki nuorillemme.”
Aito usko on niiden asioiden vakuuttunutta odotusta, joita toivotaan, vaikka niitä ei olekaan vielä nähty tai koettu (Heprealaisille 11:1). Wyndham uskoi Jumalan uuteen maailmaan ja kuolleiden ylösnousemukseen, koska hänellä oli täsmällistä tietoa Raamatun lupauksista (Apostolien teot 24:15; 2. Pietari 3:13; Ilmestys 21:3, 4). Tällainen usko, jota osoitetaan jopa kuoleman edessä, vahvistaa varmasti maailmanlaajuista veljesseuraa (1. Pietari 5:9).