Päivä Aasian suurimmassa eläinnäyttelyssä

Herätkää!-lehden Intian-kirjeenvaihtajalta

MAHARADŽAT ratsastamassa kauniisti koristelluilla norsuilla tai vaatimaton maanviljelijä ohjaamassa kahta suurisarvista härkää – tällaisia näkymiä valokuvataan usein täällä Intiassa. Mutta mistä nämä suuret ja hyödylliset eläimet on hankittu?

Jotta saisit vastauksen, lähde kanssamme Sonepuriin, joka sijaitsee Biharin osavaltiossa Koillis-Intiassa. Siellä voimme käydä näyttelyssä, jonka kaltaista et kenties ole koskaan aiemmin nähnyt. Sen kerrotaan olevan Aasian ja mahdollisesti jopa maailman suurin eläinnäyttely. Se kestää parisen viikkoa loka- ja marraskuun aikana.

Kiehtova tapahtuma

Millainen ihmisvilinä! Naiset ovat pukeutuneet tyylikkäästi kauniisiin sareihin, ja heillä on paljon koruja. Naimisissa olevat naiset erottuvat muista erityisesti siten, että heidän hiuksiinsa on jakauksen kohtaan hierottu punaista jauhetta. Useimmilla naisista on lapsi sylissään ja pari muuta lasta pitää tiukasti kiinni heidän saristaan, kun he kiiruhtavat miehensä perässä.

Ihmettelimme, miten lapset välttyvät eksymästä tässä väentungoksessa. Todellisuudessa monet eksyvätkin. Saimme tietää, että vain viikon aikana katosi 50 lasta, joista vain 17 löydettiin. Meitä puistatti ajatella, mitä kadonneille lapsille tapahtuu, koska olimme kuulleet häikäilemättömien ihmisten usein sieppaavan lapsia ja pakottavan heidät kerjäämään ja harjoittamaan moraalittomuutta.

Teiden varsilla olevat kojut lisäävät tungosta, mutta ne ovat kiinnostavia nähdä. Kun eräässä kojussa joku lahjoittaa kolikon, pieni lintu tulee ulos häkistään ja poimii kortin, josta työvuorossa oleva mies tulkitsee lahjoittajan tulevaisuuden. Olisiko pikainen parranajo tarpeen? Sinun ei tarvitse muuta kuin kyykistyä parturin eteen, jolloin hänen pitkä, terävä partaveitsensä alkaa liikkua vaahdotetuilla kasvoillasi vakaasti. Vain kolmessa minuutissa partasi ajetaan niin tarkasti, ettei samanlaiseen tulokseen ehkä pystyttäisi millään nykyaikaisilla laitteilla.

Kojuissa on tarjolla laaja valikoima koristeellisia rannerenkaita. Intialaiset naiset käyttävätkin mielellään molemmissa käsissään sellaisia rannerenkaita, jotka sopivat väriltään heidän sariinsa. Kokenut kauppias sovittaa käsirenkaita toisensa jälkeen asiakkaan ranteeseen, kunnes hän löytää kooltaan ja tyyliltään oikean. Tyypillisellä intialaisella naisella saattaa olla molemmissa käsissä kymmenkunta lasista, metallista tai muovista tehtyä rannerengasta.

Kojuissa myydään myös eläimille tarkoitettuja koristeita; onhan tämä loppujen lopuksi eläinnäyttely. Kaupankäynti on täällä vilkasta, sillä kyläläiset koristavat mielellään eläimiänsä. Koristeina käytetään muun muassa eläimen kaulaan pantavia helminauhoja sekä värikkäitä, eri kokoisia kelloja.

Kuka on tuo, joka huutaa? Hän on kerjäläinen. Riutuneena ja yltä päältä pölyssä hän laahustaa tiellä ja ojentelee almujen toivossa astiaansa. Ihme kyllä hän ei joudu poljetuksi jalkoihin, vaikka ihmisiä on tungokseen asti. Näyttelyn aikana ihmiset ovat avokätisiä kerjäläisiä kohtaan, joten tämän miehen astia onkin jo puolillaan kolikoita. Temppelin lähellä on satoja kerjäläisiä anomassa almuja – rampoja, sokeita ja spitaalisia. Jotkut valittavat kohtaloaan, toiset huutavat jumalten nimiä ja jotkut taas toivottavat siunausta lahjoittajille.

Näyttelyä kohti kulkee myös monenlaisia eläimiä. Norsut on maalattu ja koristeltu iloisesti. Jokaisen selässä on ratsastaja, joka silloin tällöin pukkaa kepillä norsun korvan taakse antaessaan sille lyhyitä käskyjä mennä eteenpäin tai hidastaa vauhtia. Vesipuhvelit löntystelevät hitaasti pää pystyssä eivätkä huomaa lainkaan takanaan ruuhkautuvaa liikennettä.

Matkan varrella näemme myös monia lehmiä ja joitakin kameleita. Apinoita, joista useimmat ovat langureita, on paljon. Langureilla on tuuheat kulmakarvat ja tupsuinen leuka. Höyhenpukuisiakin eläimiä – koristeellisista riikinkukoista ja erilaisista papukaijoista kyyhkysiin – on runsaasti. Näyttelyyn tullaan sekä läheltä että kaukaa.

Joitakin vetonauloja

Yhtenä vetonaulana ovat Punjabista tulevat palkintolehmät. Jotkin niistä tuottavat noin 25 litraa maitoa kaksi kertaa päivässä. Ne ovat todella kauniita eläimiä. Monet ihmiset tulevat vain katsomaan niitä, kun taas toisilla on vakaa aikomus ostaa lehmä. Aina kun kauppa on tehty, omistaja huutaa tervehtien paikallista jumalaa: ”Bolo Hariharnath Ki”, ja ihmisjoukko vastaa yksimielisesti: ”Jai.” Intialaisten lehmien keskihinta vaihtelee 3000:sta 5000:een rupiaan, mutta tämän arvokkaan ulkomaisen rodun edustajat myydään 20000–40000 rupialla.a

Tämänvuotisilla markkinoilla on myynnissä vain 15 kamelia, ja kukin näistä ”erämaan laivoista” maksaa 5000 rupiaa. Ne voivat työskennellä pitkiä päiviä ja kestää vaikeuksitta sekä kuumuutta ja kylmyyttä että janoa ja nälkää. Kameleja voidaan käyttää sellaisiin töihin, jotka teetetään usein härillä, nimittäin kärryjen ja aurojen vetämiseen ja vedennostorataksen pyörittämiseen.

Kaikkein suosituimpia eläimiä ovat härät. On lähes mahdotonta matkustaa Intian teillä näkemättä aina luotettavia härkävankkureita kuljettamassa maanviljelijän tuotteita ja perhettä kaupunkiin. Eräs tarmokas myyjä on pystyttänyt kilven, jossa lukee ”Valioluokan härkiä”. Ja ne todella näyttävät valioyksilöiltä! Jottei kenenkään päähän pälkähtäisi pettää tai rosvota häntä, hän on ladannut kaksi koristeellista kivääriä valmiiksi. Yhdestä valiohärästä saa maksaa 35000 rupiaa.

Seuraavaksi huomiomme kiinnittyy hirnahteleviin hevosiin. Ovatpa ne kauniita eläimiä! Toiset sopivat poliisien ja armeijan ratsuhevosiksi, kun taas toiset on tarkoitettu kilpahevosiksi. Ratsastamiseen ja kärryjen vetämiseen soveltuvia poneja on myös saatavilla. Yhdessä kojussa soittaa torvisoittokunta musiikin tahdissa tanssivan koulutetun hevosen iloksi.

Jatkamme matkaa äänekkäiden törähdysten suuntaan. Mangolehdon keskellä on norsuja. Siellä on näitä majesteettisia eläimiä kaikkiaan 250, ja ne ovat tulleet eri puolilta Intiaa ja Nepalia. Norsut näyttävät rauhattomilta, mikä saattaa johtua joko suuresta ihmismäärästä tai sitten siitä, että norsuja on kovin paljon yhdessä.

Kohtaamme täällä Harihar Prasadin, 25-vuotiaan hurjasti kärsäänsä töräyttelevän urosnorsun. Sen omistaja, Gangabux Singh, on juuri myynyt sen 70000 rupiasta. Tämä hinta on melko alhainen, kun otetaan huomioon se, että tämänhetkinen markkinahinta hyvästä norsusta on 130000 rupiaa. Mutta Hariharia on hiukan hankala käsitellä.

Harihar käveli 22 päivää päästäkseen näyttelyyn, ja nyt sen omistajasta on ikävä erota siitä. Mutta kauppa on kauppaa, eikä siinä auta tunteilu. Mahtaakohan Hariharistakin olla surullista jättää vanha isäntänsä? Kun Hariharin uusi isäntä yritti pidellä sitä, se katkaisi köytensä, ja siksi se on kahleissa.

Jotta norsu tyyntyisi ja muutos sujuisi rauhallisesti, sen entinen isäntä matkustaa yhdessä sen kanssa norsun uuteen kotiin. Molemmat isännät työskentelevät yhdessä, kunnes uusi isäntä tottuu Harihariin ja sen tapoihin. Saamme tietää, ettei uusi omistaja aio pitää Hariharia pitkään, joten se tuotaneen takaisin Sonepuriin ja myytäneen taas ensi vuonna.

Rajasthanista kotoisin olevat ihmiset saattavat ostaa Hariharin temppelinorsuksi jonnekin kaukaiseen paikkaan. Silloin se koristeltaisiin runsaasti ja sitä käytettäisiin temppelin vaunujen vetämisen. Tai se saattaa päätyä vetämään puita kaukana Bengalinlahdessa sijaitseviin Andamaanien tai Nikoboorien saariryhmän syrjäisiin viidakoihin.

Näyttely, jolla on pitkä historia

Vaikka kukaan ei tunnu tietävän varmasti, milloin ja miten eläinnäyttelyitä oikeastaan alettiin Sonepurissa pitää, ne näyttävät tulleen yleisesti tunnetuiksi mogulikeisari Aurangzebin (1658–1707) hallituskaudella. Paikallinen maanomistaja Rajeshwar Prasad Singh sanoo, että hänen sukunsa on vuokrannut vuodesta 1887 lähtien näyttelytilaa hevosten myyntiä varten. 1800-luvulta lähtien poolon peluu, kilparatsastus ja tanssiaiset houkuttelivat Englannin valtakauden aikaisia indigokasvin viljelijöitä kokoontumaan tänne näiden näyttelyjen aikana.

Aikoinaan maharadžat, jotka tulivat näyttelyyn suurine seurueineen ja asuivat erityisissä teltoissa, toivat näyttelyyn loistoa. Sonepuriin tullaan edelleenkin järjestämään näyttelyitä niin kauan kuin eläimistä on kysyntää. Olimme iloisia voidessamme viettää jonkin aikaa tässä hyvin erilaisessa näyttelyssä, jonka pääasiallisena vetonaulana ovat kaikenlaiset eläimet.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 23]

Koristeltua ratsua esitellään katselijoille

[Kuva s. 24]

Harihar Prasad sen jälkeen kun se myytiin