Tarawera – tuhoisa tulivuorenpurkaus Uudessa-Seelannissa

Herätkää!-lehden Uuden-Seelannin-kirjeenvaihtajalta

OSAATKO kuvitella, millaista olisi herätä aamun pikkutunneilla ääneen, joka syntyy vuoren revetessä kappaleiksi? Mitä ajattelisit, jos katsoessasi ikkunasta ulos näkisit noin 30 kilometrin päässä liekkipatsaiden kohoavan ylös ja punahehkuisten kivien sinkoilevan ilmaan jatkuvana suihkuna ja sitten tuntisit, miten maa alkaa vavahdella sänkysi alla? Olisitko kauhuissasi? Juuri näin tapahtui 10. kesäkuuta 1886 Mount Taraweran purkautuessa kello 2.00 yöllä Rotoruassa, joka sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaaren keskiosassa. Silloin oman Vesuviuksensa tuhkaan hautautuneesta Te Wairoan kylästä tuli Uuden-Seelannin Pompeji.

Se oli hirvittävä kokemus niille tuon alueen asukkaille, jotka säilyivät elossa. Muuan silminnäkijä sanoi: ”Näimme jotakin sellaista, mitä ei voi koskaan unohtaa. – – Vuoressa oli kolme kraateria, ja lieskat kohosivat yli 300 metrin korkeuteen.” Eräs toinen paikalla olijoista, joka oli mennyt ulos katsomaan tuota näkyä, sanoi: ”Tuuli yltyi, ja tuskin olimme ehtineet sisälle, kun alkoi sataa kaatamalla. Ikkunat menivät säpäleiksi, ja tajusimme, että se, mitä luulimme vesisateeksi, olikin kuonaa ja kiviä. – – Seisoimme maanjäristyksen ja liekkien keskellä odottamassa kuolemaa.”

Parinkymmenen kilometrin pituisen vuorijonon räjähtäminen synnytti yhdeksän kraaterin jonon. Höyry, johon ilmassa leijaileva tuhka kiinnittyi, lankesi maahan sateen tavoin. Järven ympärillä olleet kylät ja niissä asuneet maorit ja muut ihmiset, kaikkiaan ehkä 155 henkeä, hautautuivat; useat kylät jäivät monen metrin paksuisen mutakerroksen alle.

Noin 16000 neliökilometriä metsää ja viljelysmaata jäi mudan peittoon, ja tulivuoren purkauksen lennättämiä jätteitä putoili jopa 160 kilometrin päässä rannasta olleiden laivojen kansille. Ainutlaatuinen luonnonihme, vaaleanpunaiset ja valkoiset penkereet, ”luonnon muovaamat, kimaltelevaa kvartsia olevat ihmeet”, tuhoutuivat ja niiden mukana maorien esi-isien pyhät luut. (Wild New Zealand, toimittanut Valitut Palat.) Se oli valtava katastrofi tälle rauhaisalle Tyynenmeren saarelle.

Maorikylän elämää

Ennen tulivuorenpurkausta elämä muinaisessa Te Wairoan kylässä, joka sijaitsi 14 kilometrin päässä Mount Tarawerasta, oli rauhallista, ja siellä vallitsi hyvinvointi. Koska se sijaitsi metsikössä kylmän Tarawerajärven rannalla, siellä ei ollut kuumia lähteitä, kuten lähempänä Rotoruaa olevissa kylissä. Ohinemutun kylässä oli alueita, joilla ruoho kasvoi jopa kylmänä kautena. Te Wairoan kylä oli kuitenkin omana aikanaan muulla tavoin ainutlaatuinen. Sinne oli suunniteltu katuja. 20 aarin suuruisissa kortteleissa olleet talot olivat yksityisomistuksessa ja aidalla ympäröityjä sen sijaan, että ne kaikki olisivat olleet heimojen yhteisomistuksessa olleella maalla.

Te Wairoassa olleet kaksi hotellia, jotka sijaitsivat sopivasti lähellä Tarawerajärveä, tarjosivat tervetullutta vaihtelua virkistystä kaivanneille 1880-luvun eurooppalaisille matkailijoille. Siellä he saattoivat levähtää matkattuaan hevoskärryillä kuoppaista ja säiden runtelemaa metsätietä pitkin. Seuraavana päivänä he tavan mukaan pukeutuivat parhaimpiinsa ja lähtivät katsomaan vaaleanpunaisia ja valkoisia penkereitä, jotka olivat siihen aikaan maailmankuulu ihme. Niitä kuvailtiin ”suuriksi valkoisiksi altaiksi, jotka kohosivat erikokoisina – – kohti huippua ja olivat täynnä häikäisevän valkoisen säihkeen ympäröimää mitä ihastuttavinta sinistä vettä, – – ja kirkkaan vaaleanpunaisiksi penkereiksi, joiden matalissa altaissa oli samanlaista ihastuttavaa, sinistä vettä”. Pienet maorilapset polskuttelivat kuumissa mineraalialtaissa, joita oli eri puolilla porrasmaisia tasanteita, ja aikuiset ottivat kylpyjä rentouttaakseen väsynyttä kehoaan.

Penkereiden alapuolella sijaitsevan Rotomahanajärven samean vihreässä vedessä oli kuplivia kuumia lähteitä. Niistä joidenkin vesi nousi suihkulähteen tavoin veden pinnasta, ja lähteiden vesi oli niin kuumaa, että ruokaa valmistaessaan syntyperäinen maori saattoi keittää siinä kumeransa (perunansa) tai kouransa (rapunsa). Matkalaiset maistelivat mielellään näitä herkkuja ollessaan retkellä järvenrannalla maorioppaiden, esimerkiksi Katen ja Sophian kanssa, kun nämä veivät heitä penkereille ontoiksi koverretuista puunrungoista tehdyillä veneillä.

Varoitus tuhosta

Mount Taraweran kaikkien kolmen huipun purkaus oli täydellinen yllätys. Maorinkieliset nimet Wahanga, Ruawahia ja Tarawera toivat kaikki mieleen tulen, mutta koska vuoressa ei ollut yhtään tuliperäistä kraateria, mitään vaaraa ei näyttänyt olevan. Todellisuudessa Taraweran kupua (joksi koko vuorta alettiin sanoa) oli vuosisatojen ajan pidetty maorien esi-isien turvallisena hautausmaana ja se oli tabu eli pyhä. On siksi todennäköistä, että nämä nimet viittasivat maaperän punertavaan väriin. Vuoressa oli kyllä havaittu jotakin epätavallista mutta vähäistä toimintaa esimerkiksi silloin, kun Sophia oli kymmenen päivää aikaisemmin kävellyt joelle, jonne veneet oli jätetty rantaan vedettyinä. Hänen seistessään siellä jokin hyökyaallon tapainen nostatti yhtäkkiä veneet ylös ja jysäytti ne takaisin rannalle. Jälkeenpäin ajatellen ainoat todelliset varoitusmerkit olivat epätavallisen tiheään toistuvat maanjäristykset ja Rotomahanajärven kuumien lähteiden vilkas toiminta. Vaikka kaikki tämä herättikin jossain määrin pahoja aavistuksia, mikään ei viitannut tulevaan tuhoon.

Tunteisiin vetoava käynti

Matkailijat, jotka tulevat nyt sata vuotta myöhemmin tälle paikalle, jossa esiin kaivettu, nykyisin ”hautautuneena kylänä” tunnettu Te Wairoa on, osaavat tuskin eläytyä tuon yön kauhistuttaviin tapahtumiin.

Emme mekään osanneet eläytyä tapahtuneeseen, kun kuljeskelimme pitkin kiemurtelevia polkuja maorien raunioina olevien pienten asumusten keskellä, joita on kaivettu esiin 1930-luvulta lähtien. Siepot lentelivät päämme ympärillä, koska kävellessämme ajoimme liikkeelle sellaisia hyönteisiä, joista ne erityisesti pitävät. Oli vaikea uskoa noihin kauhistuttaviin, väkivaltaisiin tapahtumiin, jotka kohtasivat täällä aikoinaan asuneita ihmisiä.

Pysähdyimme erään hämärän asumuksen oviaukon luona ja astuimme alas sille tasolle, jolla maanpinta oli aikoinaan ollut. Mietimme aiemmin näyttelyssä näkemiämme mutaisia lapsen kenkiä ja 1800-luvulta peräisin olevaa ränsistynyttä lapsensänkyä. Kuuluivatkohan ne tässä pienessä talossa asuneelle pikkutytölle? Mahtoiko hän leikkiä tällä savilattialla, jolla me nyt seisomme?

Käydessämme toisissa näyttelyissä meistä oli kiehtovaa katsella vuonna 1949 löydettyjä avaamattomia viinipulloja ja vuonna 1963 esiin kaivettuja, niin ikään avaamattomia astioita, joissa oli suolattuja saksanpähkinöitä. Pohdimme, miltä sata vuotta vanhat viini ja saksanpähkinät mahtavat maistua, mutta meidän ei kuitenkaan tehnyt mieli maistaa niitä. Toisaalta meistä oli surullista lukea näyttelyssä olevista vanhoista sanomalehdistä selostuksia eloon jääneistä. Rouva Haszard, neljän lapsen äiti, oli elossa, kun pelastajat löysivät hänet, mutta kolme hänen lapsistaan, yksi hänen kummallakin puolen ja yksi edelleen hänen sylissään, oli tukehtunut kuoliaaksi mudan ja tuhkan alla. Koska hän oli itse jäänyt puristuksiin mudan ja talon kattoparrujen alle, hän ei voinut vastata heidän avunhuutoihinsa.

Jälkivaikutus

Tällaisen tuhoa aiheuttaneen vuoren kupeessa eläminen ei herätä levottomuutta Rotoruan nykyisissä 50000 asukkaassa. Huolta eivät kanna myöskään ne yli 800000 matkailijaa, jotka vuosittain kokevat täällä kuumien lähteiden alueella monia ainutlaatuisia elämyksiä ja tutustuvat vertaansa vailla oleviin paikkoihin. Jotkut uusiseelantilaiset johtavat syvältä maasta kuumaa höyryä ja mineraalivettä, joilla he lämmittävät sisällä ja ulkona olevat uima-altaansa. He tietävät kuitenkin syvällä sisimmässään, että tulikuuma vesi, jonka he näkevät nousevan maassa olevista halkeamista ja keräävän kiehuvaa mutaa, on todisteena siitä, että kerran, monia vuosia sitten, kätkössä ollut energia hajotti Tarawera-nimisen vuoren kappaleiksi ja hautasi Te Wairoan kylän.

[Kuva s. 16, 17]

Mount Tarawera ja siinä oleva kuuden kilometrin mittainen halkeama. Taustalla näkyy Tarawerajärvi

[Kuvat s. 18]

Tyypillinen maorien asumus, joka oli hautautunut tulivuoren tuhkaan

Sisäkuva kaivauksissa löytyneestä maorien asunnosta, jossa on tulisija ja tarve-esineitä

Vuonna 1886 tuhoutuneen leivinuunin jäännökset

[Lähdemerkintä]

Yllä olevat kuvat on julkaistu ”Hautautuneen kylän” luvalla