Kun saari ei ole enää saari
”KUKAAN ei ole saari”, kirjoitti runoilija John Donne 1600-luvulla. Näin on, mutta eivät saaretkaan aina pysy saarina. Muinainen Tyyron saarikaupunki on tästä hyvä esimerkki. Aleksanteri Suuri täytti merkittävän raamatullisen ennustuksen rakentamalla tiepenkereen tähän saareen ja hävittämällä siinä olleen ylpeän kaupungin. Vuosisatojen kuluessa pengermälle kasaantui maata ja tämä saari muuttui niemeksi.
Näin on vaarassa käydä myös Ranskassa sijaitsevalle Mont-Saint-Michelin saarelle. Kahden Ranskan maakunnan, Bretagnen ja Normandian, rajalla sijaitseva Mont-Saint-Michel on pieni kalliokukkula, jonka juurella on kylä ja laella linnakemainen benediktiiniluostari. Laakeasta, vuoroveden vaikutuksen alaisesta lahdesta esiin kohoava pyramidimainen saari on houkutellut matkailijoita vuosisatojen ajan. Siitä lähtien kun eräs piispa väitti nähneensä siellä 700-luvun alussa näyn ”Pyhästä” Mikaelista, pyhiinvaeltajat ovat tulleet sankoin joukoin tässä saaressa sijaitsevaan kirkkoon ja myöhemmin saarelle rakennettuun luostariin. Menneiden vuosisatojen kuluessa tämä paikka on kokenut kovia: tulipalot ovat tuhonneet sitä, se on ollut sotien pyörteissä, Ranskan vallankumouksen aikana se suljettiin ja sitä on käytetty vankilana. Lopulta se entisöitiin viime vuosisadalla, jolloin se sai myös teräväkärkisen torninsa.
Meri näytti pitkään olevan sen pahin vihollinen. Kalliosaarta sanottiin toisinaan meren armoilla olevaksi Saint-Micheliksi. Vuosisatojen ajan pyhiinvaeltajat saattoivat päästä sinne jalan vain siten, että he kävelivät sinne mantereelta laskuveden aikaan, ja heidän täytyi varoa petollista juoksuhiekkaa. Nopeasti nouseva vuorovesi oli myös vaara – ihmisillä oli tapana sanoa, että se syöksyi paikalle laukkaavan hevosen vauhdilla!
Mont-Saint-Michelin suurimmaksi viholliseksi on osoittautunut kuitenkin maa, ei meri. 1870-luvulla rakennettiin 900 metriä pitkä tiepenger, joka vihdoinkin yhdisti saaren mantereeseen. Sen jälkeen vuorovedet eivät enää ole pyyhkineet salmea puhtaaksi ja hiekkaa on alkanut keräytyä kalliosaaren ympärille. Nykyään vain korkeimman nousuveden aikaan vedet ympäröivät saaren kivivallit. Tätä ilmiötä vastaan taistellaan, jotta kuuluisa kalliosaari ei muutu Tyyron kaltaiseksi niemeksi – tai pelkäksi graniittimuodostumaksi, joka työntyy esiin suuresta, kuivasta hiekkarannasta.