Antaminen – ilon lähde

Herätkää!-lehden Saksan-kirjeenvaihtajalta

KUKAPA ei iloitsisi mieluisan lahjan saamisesta? Miten sydäntä lämmittävää onkaan tietää, että joku välittää meistä! Samanlaista tyydytystä tuottaa kuitenkin myös antamisen ilo. Jeesus, kristillisyyden perustaja, onkin sanonut, että ”onnellisempaa on antaa kuin saada” (Apostolien teot 20:35).

Raamatusta löytyy monia esimerkkejä antamisesta, jopa ylenpalttisesta antamisesta. Kun Saban kuningatar näki kuningas Salomon viisauden, hän ”antoi kuninkaalle sata kaksikymmentä talenttia kultaa, hyvin paljon hajuaineita ja kalliita kiviä” (1. Kuningasten kirja 10:10). Pelkän kullan arvo saattoi olla nykyrahassa yli 200 miljoonaa markkaa. Egyptin farao antoi tyttärelleen lahjaksi kokonaisen kaupungin (1. Kuningasten kirja 9:16).

Lahjojen ei silti tarvitse olla ylellisiä, ennen kuin ne voivat tuottaa iloa. Saatamme muistaa, miten eräässä Jeesuksen vertauksessa laupias samarialainen tarjoutui auttamaan hädänalaista lähimmäistään tai miten Korinton seurakunta lähetti puutteenalaisille veljilleen Jerusalemiin ”huomaavaisen lahjan” (Luukas 10:30–37; 1. Korinttolaisille 16:3).

Todennäköisesti tunnetuin esimerkki, joka Raamatussa kerrotaan antamisesta, on se, kun tähdistäennustajat – jotka yleensä tunnetaan itäisiltä mailta saapuneina tietäjinä – toivat lahjoja Jeesus-lapselle. Monet, jotka jouluisin antavat lahjoja, perustelevat tätä tapaansa tällä esimerkillä. (Matteus 2:2–11.)

Mitä jouluna antamisesta on sanottava?

Epäilemättä monet nauttivat vilpittömästi siitä, että voivat antaa niin sanotun jouluhengen, antamisen hengen, vaikuttaa itseensä. Jotkut heistä suunnittelevat lahja- ja joulukorttihankintansa jo hyvissä ajoin ja ovat ylpeitä siitä, että löytävät epätavallisia lahjoja ja sopivia joulukortteja. Sivumennen sanottuna jälkimmäisiä alettiin ensi kerran käyttää 1840-luvulla Englannissa, vaikka siitä, kuka niiden käytön aloitti, onkin erimielisyyttä. Olipa kyseessä sitten lahja tai kortti, monille tuottaa suurta iloa se, kun he löytävät joillekin tietyille ihmisille jotakin nimenomaan näille sopivaa.

Edellä oleva ei kuitenkaan päde kaikkiin joululahjoja antaviin. Erään saksalaisen kauppiaan toteamus jouluostoksilla kävijöistä oli: ”Ihmiset hermostuvat sitä enemmän, mitä lähemmäksi jouluaatto tulee. Lopulta heille kelpaa ihan mikä vain.”

Se, että monilta kuluu paljon aikaa heidän etsiessään sopivia lahjoja tungokseen asti täysissä tavarataloissa, saa heidät valittamaan stressiä, kiirettä ja painetta. Erään itävaltalaisen sanomalehden mukaan joka kolmas asiakas valittaa ”kuumeista kiirettä” ja sanoo tuntevansa olonsa huojentuneeksi ”heti, kun tämä hullunmylly on ohi”. Kun saksalaisilta nuorilta kysyttiin, mitä he ajattelevat joulusta, he vastailivat: ”Joulu ärsyttää minua”, ”Ei tiedä, mitä pitäisi antaa” ja ”Se tulee kalliiksi.”

Ilmeisestikään kaikki eivät tunne antamisen onnea, joka Jeesuksen sanojen mukaan piti olla suurempaa kuin saamisen tuottama onnellisuus. Syynä tähän epäilemättä on lähinnä se, että monia ärsyttää joulun kaupallistuminen. The World Book Encyclopedian mukaan ”monille liikkeille joulusesonki tuottaa jopa neljäsosan koko vuoden myynnistä”. Kaikesta päättäen kassakoneiden kilinä on kauppamaailmalle se ”Joulun kellot”, jota se mieluiten haluaa kuunnella.

On selvää, että jouluna antaminen ei useinkaan tuota sitä iloa, jota antamisen pitäisi tuottaa. ”Pelkään joulua”, myönsi eräs katolinen nainen.

Ei ihme, että jouluna antamisen soveliaisuus herättää kysymyksiä. Onko jouluna antaminen todella järkevää?