Mihin muuttuva maailmamme on menossa?

JOTKIN muutokset ovat olleet sellaisia, että ne vaikuttavat syvästi ja pitkäaikaisesti miljoonien elämään, jopa maailman koko väestöön ja tuleviin sukupolviin. Väkivaltarikollisuus, huumeidenkäyttö, aidsin leviäminen, veden ja ilman saastuminen ja metsien hävittäminen ovat vain muutamia esimerkkejä siitä kehityksestä, joka vaikuttaa meihin kaikkiin. Kylmän sodan päättyminen ja länsimaisen demokratian ja markkinatalouden leviäminen ovat myös muuttamassa monien elämää ja vaikuttamassa tulevaisuuteen. Tarkastelkaamme nyt joitakin näistä tekijöistä.

Miten rikollisuus on muuttanut elämäämme

Millaisia ovat kadut sielläpäin, missä sinä asut? Tunnetko olosi turvalliseksi kävellessäsi yksin ulkona illalla? Vielä 30–40 vuotta sitten monet saattoivat lähteä kotoaan asioilleen panematta ovia edes lukkoon. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Nyt joissakin ovissa on kaksi tai kolme lukkoa ja ikkunoitten suojana on metallitangot.

Nykyään ihmiset pelkäävät kulkea parhaissa vaatteissaan ja koruissaan kaduilla. Suurkaupungeissa on tapettu ihmisiä heidän nahkatakkinsa tai minkkiturkkinsa takia. Toisia on kuollut ristitulessa huumejengien selvitellessä välejään ampuma-asein. Se, että syyttömiä sivullisia, myös monia lapsia, haavoittuu tai kuolee, on lähes jokapäiväistä. Autovarkaita on kuin loiseliöitä, eikä autoja voi jättää kadulle ilman varashälytintä. Nykyisen maailman vääristyneessä ilmapiirissä ihmiset ovat muuttuneet. Rehellisyys ja lahjomattomuus ovat melkeinpä unohdettuja arvoja. Luottamus on hävinnyt.

Rikollisuus ja väkivalta ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Seuraavat lehtiotsikot puhukoot puolestaan: ”Moskovan poliisin työkenttää: varkaat, järjestäytynyt rikollisuus, prostituutio ja huumeet”, ”Koreassa alkamassa uusi aikakausi, rikollisuus seuraa sen kintereillä”, ”Katurikollisuus kuuluu Prahan arkeen”, ”Japani yrittää saada järjestäytyneen rikollisuuden kuriin, järjestäytynyt rikollisuus antaa takaisin” ja ”Mustekala pitää Italiaa otteessaan – johtava mafiatutkija murhattu pommilla”. Rikollisuus on yleinen ongelma kaikkialla.

Nykyään rikollisuus on myös väkivaltaisempaa kuin ennen. Ihmishenki ei ole paljonkaan arvoinen. Rio de Janeiron laitamilla Brasiliassa on slummialue, jota ”Yhdistyneet kansakunnat virallisesti pitää väkivaltaisimpana paikkana koko maailmassa. Siellä tapetaan joka vuosi yli 2500 ihmistä.” (World Press Review.) Kolumbiassa huumeparonit selvittelevät välejään kilpailijoittensa ja velallistensa kanssa sillä tavoin, että he lähettävät nuoria mopoilla ajelevia palkkamurhaajiaan panemaan täytäntöön pikaisia kuolemantuomioita. Sekin, joka sattuu jonkin tällaisen rikoksen silminnäkijäksi, on usein hengenvaarassa – olipa tapahtumapaikkana Kolumbia tai mikä tahansa muu valtio. Sinä voit olla seuraava uhri.

Suurta muutosta merkitsee sekin, että yhä useammalla rikollisella on tappavia automaattiaseita ja että yhä useammat tavalliset ihmiset kuljettavat mukanaan käsiasetta itsepuolustustarkoituksessa. Tällainen aseiden määrän lisääntyminen lisää automaattisesti myös kuolonuhrien ja vakavia vammoja saaneiden määrää sekä rikos- että vahinkotapauksissa. Yleispätevä totuus nykyisin on, että ampuma-aseen pitäminen taskussa tai kotona voi tehdä kenestä tahansa tappajan.

Rikollisuus ja huumeet

Kuka olisi 50 vuotta sitten osannut kuvitella, että huumeista tulee maailmanlaajuinen ongelma? Nykyään se on tärkeimpiä rikollisuuden ja väkivallan aiheuttajia. Richard Clutterbuck ennustaa, että ”lopulta huumekauppa voi osoittautua kaikkein pahimmaksi inhimillistä kulttuuria uhkaavaksi vaaraksi. – – Liikevoitto ei anna huumeparoneille vain suunnattomasti taloudellista ja poliittista valtaa (Kolumbia on tästä oiva esimerkki), vaan sillä myös rahoitetaan kauhistuttava määrä rikollisuutta kaikkialla maailmassa.” Hän jatkaa: ”Pahimpia terrorismin ja väkivaltarikollisuuden aiheuttajia koko maailmassa on Kolumbian kookaviljelmiltä peräisin olevan kokaiinin myynti Euroopan ja Yhdysvaltojen narkomaaneille.” (Terrorism, Drugs and Crime in Europe after 1992.)

Laajalle levinnyt rikollisuus ja se, että maailman vankiloissa on yhä enemmän ihmisiä, osoittaa, että miljoonilla ihmisillä on rikos mielessään ja vain vähän halua muuttua. Liian monet ovat havainneet rikoksen kannattavan. Sen vaikutuksesta maailmamme on muuttunut, mutta ei hyvään suuntaan. Se on päinvastoin muuttunut vaarallisemmaksi.

Millaisen muutoksen aids on aiheuttanut?

Taudista, joka aluksi näytti jäävän lähinnä homoseksualistien riesaksi, on tullut kaikenlaisten ihmisten vitsaus heidän rotuunsa ja elämäntapoihinsa katsomatta. Aidsilla ei ole enää suosikkeja. Joissakin Afrikan maissa se on jo tappanut melkoisesti heteroseksuaalista väestöä. Seurauksena on ollut, että monet ovat yhtäkkiä alkaneet pitää seksuaalista holtittomuutta vanhanaikaisena – eivät moraalisyistä, vaan tartunnan saamisen pelosta. ”Turvaseksi” on tullut iskusanaksi, ja tärkeimmäksi aidsin torjuntakeinoksi suositellaan kondomien käyttöä. Pidättyvyys on vähiten kannatusta saanut suojautumiskeino. Miten ihmiskunta sitten tulee kärsimään aidsista aivan lähitulevaisuudessa?

Viikkolehti Time kirjoitti äskettäin: ”Vuoteen 2000 mennessä aidsista voi tulla vuosisatamme pahin epidemia, ja se jättää varjoonsa jopa vuoden 1918 influenssan. Tuo katastrofi surmasi 20 miljoonaa ihmistä eli prosentin maailman väestöstä – yli kaksi kertaa niin paljon kuin ensimmäisessä maailmansodassa kuoli sotilaita.” Eräs asiantuntija sanoikin, että ”tämä epidemia [aids] on mittasuhteiltaan historiallinen”.

Vaikka aids-tutkimukseen on uhrattu miljoonasummia dollareina ja muina valuuttoina, ratkaisua ei ole näköpiirissä. Hiljattain pidettyyn Amsterdamin aids-konferenssiin osallistui yhteensä 11000 tutkijaa ja muuta asiantuntijaa. ”Tunnelma oli masentunut, ja syynä oli se, että kuluneen vuosikymmenen aikana oli koettu vain pettymyksiä ja epäonnistumisia ja nähty murhenäytelmän vain pahenevan. – – Ihmiskunta ei ehkä ole yhtään sen lähempänä aidsin voittamista kuin silloin, kun etsintä alkoi. Ei ole olemassa rokotetta, ei lääkettä eikä edes kiistattoman tehokasta hoitomenetelmää.” (Time.) Niiden tulevaisuudenodotteet, jotka jo on todettu HIV-tartunnan kantajiksi, ovat synkät, sillä he mitä luultavimmin sairastuvat aidsiin. Aids on siis aiheuttanut muutoksen huonompaan suuntaan.

Muutos maailmanpolitiikassa

Neljän viime vuoden kuluessa tapahtunut poliittisen ilmapiirin muuttuminen on tullut monille johtajille yllätyksenä, ja yllätys on kenties ollut suurin Yhdysvaltain johtajille. Yhtäkkiä maalla ei enää olekaan varteen otettavaa kilpailijaa politiikan kentällä. Se on ollut kuin pelaamiseen hyvin motivoitunut, lyömätön koripallojoukkue, joka yllätyksekseen huomaa, ettei kukaan halua enää pelata sitä vastaan. Foreign Policy -aikakauslehden päätoimittaja Charles William Maynes tiivisti vuonna 1990 tämän hämmennyksen lehdessään sanoihin: ”Nykyään Yhdysvaltain ulkopolitiikan tehtävänä ei ole estää maatamme kietoutumasta tuhoisaan sotaan, vaan luoda vakiintuneet muodot sille rauhalle, joka yllättäen on syntynyt Yhdysvaltojen ja [entisen] Neuvostoliiton välille.”

Ydinaseteknologian joutuminen yhä useampien maiden haltuun luo uusia uhkakuvia, ja maailmassa riehuu yhä sotia, joita käydään tavanomaisin asein – maailman asekauppiaitten suureksi iloksi. Maailmassa, joka kipeästi kaipaa rauhaa, monet poliittiset johtajat vahvistavat armeijoitaan ja aseistustaan. Vararikon partaalla hoippuvalla Yhdistyneillä kansakunnilla on täysi työ sen yrittäessä peittää maailman kroonisia haavoja laastarilla.

Nationalismi – kirous, joka ei ole muuttunut miksikään

Kommunismin alkaessa hajota Yhdysvaltain presidentti George Bush toi julkisuuteen käsitteen ”uusi maailmanjärjestys”. Monet valtionpäämiehet ovat kuitenkin saaneet havaita, että näppärien iskulauseitten keksiminen on helppoa, mutta todellisten muutosten aikaansaaminen onkin jo paljon vaikeampaa. Jeffrey Goldfarb sanoo kirjassaan, jossa tarkastellaan Keski-Euroopan tilannetta kommunismin sortumisen jälkeen: ”Rajatonta toivoa ’uudesta maailmanjärjestyksestä’ on nopeasti seurannut sen tajuaminen, että useimmat vanhoista ongelmista ovat yhä jäljellä ja joissakin tapauksissa paljon entistä pahempina. Vapautuksen synnyttämä riemu – – on usein jäänyt poliittisen jännityksen, nationalismin sytyttämien sotien, uskonnollisen fundamentalismin ja taloudellisen romahduksen aiheuttaman epätoivon varjoon.” Sisällissota, joka on käynnissä entisessä Jugoslaviassa, on selkeä esimerkki politiikan, uskonnon ja nationalismin hajottavasta vaikutuksesta.

Goldfarb jatkaa: ”Muukalaisviha ja henkilökohtainen turvattomuus ovat nykyään todellisuutta Keski-Euroopassa. Demokratia ei automaattisesti anna kaikkea sitä, mitä se talouden, politiikan ja kulttuurin alalla on luvannut antaa, eikä markkinatalous vain lupaa rikkautta, vaan se luo myös käsittämättömältä tuntuvia ongelmia niille, jotka eivät osaa sovittautua siihen.” (After the Fall – The Pursuit of Democracy in Central Europe.)

Nämä eivät selvästikään ole vain Keski-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton tasavaltojen ongelmia, sillä muukalaisvihaa ja turvattomuutta esiintyy kaikkialla maailmassa. Ihmiskunta on maksanut ja maksaa niistä edelleen kärsimyksillään ja ihmishenkien menetyksillä. Ei ole liioin toiveita siitä, että tällaista vihaa ja väkivaltaa synnyttävät, syvälle syöpyneet asenteet tulisivat lähitulevaisuudessa muuttumaan. Mistä se johtuu? Siitä, että omat vanhempamme tai kansallishenkisesti suuntautuneet koulujärjestelmät ovat kasvattaneet meitä tietyllä tavalla: juurruttaneet meihin vihaa, suvaitsemattomuutta ja ylemmyydentuntoisuutta kansallisuutemme, kielemme tai kulttuurimme perusteella.

Nationalismi eli kansallishenki, jota viikkolehti Asiaweek nimitti ”viimeiseksi rumaksi ismiksi”, on yksi niistä muuttumattomista tekijöistä, jotka jatkuvasti yllyttävät vihaan ja verenvuodatukseen. Lehdessä sanottiin: ”Jos ylpeys merkitsee serbeille kroaattien vihaamista, vapaus armenialaisille turkkilaisille kostamista, itsenäisyys zuluille xhosakansan alistamista ja demokratia romanialaisille unkarilaisten karkottamista, niin siinä tapauksessa nationalismi on jo näyttänyt rumimmat kasvonsa.”

Meitä muistutetaan siitä, mitä Albert Einstein on aikoinaan sanonut: ”Nationalismi on lastentauti. Se on ihmiskunnan tuhkarokko.” Melkein kaikki saavat sen joskus elämässään, ja se jatkaa leviämistään. Englantilainen historioitsija Arnold Toynbee kirjoitti vuonna 1946: ”Isänmaallisuus – – on sangen yleisesti tullut länsimaiden uskonnoksi kristinuskon sijaan.”

Onko mitään toivoa siitä, että ihmisten käyttäytyminen voisi nykyisissä oloissa muuttua? Joidenkuiden mielestä se voi muuttua vasta sen jälkeen, kun kasvatus on muuttunut aivan toisenlaiseksi. Taloustieteilijä John K. Galbraith kirjoittaa: ”Ihmiset ovat edistyksen yhteinen nimittäjä. Tästä seuraa, että – – edistys ei ole mahdollista, jollei ihmisiä saada jalostumaan, ja eteenpäinmeno on varmaa, kun ihmiset on vapautettu ja heitä kasvatetaan. – – Tiedonpuutteen poistaminen on ensimmäinen asia.” Mitä toivoa on siitä, että maailman koulujärjestelmät tulevat opettamaan vihan ja ennakkoluulojen asemesta rakkautta ja avarakatseisuutta? Milloin heimojen ja kansallisuuksien välinen vihanpito tullaan korvaamaan luottamuksella ja ymmärtämyksellä, kun ensin on tunnustettu se tosiasia, että kaikki olemme samaa ihmisperhettä?

Ei ole epäilystäkään siitä, että todellinen muutos on välttämätön. Sandra Postel kirjoittaa kirjassa Maailman tila 1992: ”Tämän vuosikymmenen aikana täytyy kuitenkin syntyä vielä tätäkin syvällisempiä ja kattavampia mullistuksia, jos aiomme ylläpitää realistisia toiveita paremmasta maailmasta.” Mihin suuntaan sitten olemme menossa? Richard Clutterbuck vastaa: ”Maailma kuitenkin pysyy epävakaana ja vaarallisena. Nationalistinen ja uskonnollinen kiihko tulee säilymään. – – 1990-luvusta voi tulla vaarallisin tai edistyksellisin vuosikymmen koko tällä vuosisadalla.” (Terrorism, Drugs and Crime in Europe After 1992.)

Elinympäristömme muuttuminen

Muutaman viime vuosikymmenen aikana ihmiskunta on alkanut tajuta, että ihminen on aiheuttamassa toiminnallaan vakavaa vahinkoa elinympäristölleen. Massiiviset metsänhakkuut ovat hävittämässä lukemattomia eläin- ja kasvilajeja. Koska metsät ovat osa planeettamme keuhkoja, metsien tuhoaminen heikentää myös maapallon kykyä muuttaa hiilidioksidia elämää ylläpitäväksi hapeksi. Toisena seurauksena on maaperän pintakerrosten heikkeneminen, mikä lopulta johtaa aavikoitumiseen.

Monet ovat tämän ongelman johdosta korottaneet varoittavan äänensä, ja eräs heistä on yhdysvaltalainen poliitikko Albert Gore. Hän kirjoittaa: ”Nykyisellä hakkuunopeudella trooppiset sademetsät katoavat jolloinkin ensi vuosisadalla. Jos sallimme niiden tuhoutua, maailma menettää rikkaimman geeniainesvarastonsa, mitä maapallolla on, ja sen mukana mahdollisesti lääkkeet moniin meitä vaivaavista taudeista. Itse asiassa sadat nykyään yleisesti käytettävistä tärkeistä lääkkeistä ovat peräisin trooppisten metsien kasveista ja eläimistä.”

Goren mielestä ihmisen vaikutus elinympäristöön on vakava uhka tulevaisuudelle. Hän kirjoittaa: ”Jatkaessamme levittäytymistämme kaikkiin mahdollisiin elinympäristömme ekologisiin lokeroihin käy yhä ilmeisemmäksi, miten herkkä oma kulttuurimme on erilaisille häiriöille. – – Olemme yhden sukupolven aikana vaarassa muuttaa maapallon ilmakehän koostumusta paljon jyrkemmin kuin mihin mikään tulivuori menneisyydessä on pystynyt, ja vaikutukset voivat tuntua vuosisatojen ajan.”

Ei ainoastaan ilmakehämme ole uhattuna, sillä Goren ja muiden mukaan ovat myös elintärkeät vesivaramme vaarassa, eritoten kehitysmaissa, ”joissa veden saastumisen seuraukset näkyvät konkreettisimmalla ja murheellisimmalla tavalla suurena koleran, lavantaudin, punataudin ja ripulin aiheuttamana kuolleisuutena”. Seuraavaksi Gore viittaa siihen tosiasiaan, että ”yli 1,7 miljardilla ihmisellä ei ole riittävästi puhdasta juomavettä. Yli 3 miljardilla ihmisellä ei ole käytössään kunnollisia käymälöitä ja viemäreitä, ja tästä on se vaara, että se vesi, jota he ottavat käyttöönsä, on saastunutta. Esimerkiksi Intiassa 114 kaupunkia ohjaa käymäläjätteensä ja muut käsittelemättömät viemärivetensä suoraan Gangesiin.” (Earth in the Balance — Ecology and the Human Spirit.) Silti miljoonat ihmiset ottavat käyttövetensä tästä joesta.

Maailmanpankin varapääjohtaja Gautam S. Kaji varoitti Bangkokissa pitämässään esitelmässä, että ”vedenhankinnasta saattaa hyvinkin tulla pahimman luokan ongelma Itä-Aasiassa ensi vuosisadalla. – – Vaikka puhtaan juomaveden tiedetään edistävän terveyttä ja tuottavuutta, Itä-Aasian hallitusten ongelmana on nykyään se, että yhteiskunnan ylläpitämät verkostot eivät kykene toimittamaan juomakelpoista vettä – –. On unohdettu, että järkevä kehitys ottaa huomioon myös elinympäristön.” Kaikkialla maailmassa tilanne on nykyään sellainen, että puhdasta vettä – yhtä elämän perusedellytyksistä – ei pidetä suuressa arvossa ja että sitä tuhlataan.

Kaikki nämä seikat kertovat omalla tavallaan muuttuvasta maailmastamme – maailmasta, joka monin paikoin on muuttumassa vaaralliseksi kaatopaikaksi ja vaarantamassa ihmiskunnan tulevaisuuden. Tärkein kysymys kuuluu: Onko hallituksilla ja talouselämän mahtivoimilla tahtoa ja halua ryhtyä toimiin maapallon luonnonvarojen massiivisen hävittämisen estämiseksi?

Muuttaako uskonto maailmaa?

Uskonnon alalla ihmiskunta on epäonnistunut kenties surkeimmin. Jos jotakin puuta arvioidaan sen hedelmien perusteella, niin siinä tapauksessa uskonto on pantava vastuuseen huonoista hedelmistään: vihasta ja suvaitsemattomuudesta, joita sen jäsenet ilmaisevat toisiaan kohtaan, ja sodista, joissa sen jäsenet ovat olleet ja ovat yhä toisiaan vastaan. Kaikesta päättäen uskonto on useimmille ihmisille kuin jotakin, mikä on kaunista, mutta vain pinnallisesti kaunista. Se on pintakiiltoa, joka nopeasti rapisee pois rasismin, nationalismin ja taloudellisen epävarmuuden paineesta.

Koska kristillisyyteen kuuluu se, että ihmisen tulee rakastaa lähimmäisiään ja vihollisiaan, niin mitä on tapahtunut katolilaisille ja ortodokseille entisessä Jugoslaviassa? Sanovatko heidän pappinsa taivaan antavan heille anteeksi kaikki ne synnit, joita he tekevät tappamalla toisiaan ja tuntemalla vihaa? Onko vuosisatoja jatkunut ”kristinuskon” opettaminen tuottanut Pohjois-Irlannissa vain vihaa ja veritöitä? Entä miten on ei-kristillisten uskontojen laita? Ovatko niiden tuottamat hedelmät yhtään sen parempia? Onko hindulaisuudella, sikhiläisyydellä, buddhalaisuudella, islamilla ja šintolaisuudella esittää todisteita sen puolesta, että ne ovat kyenneet elämään keskenään rauhassa ja toisiaan suvaiten?

Sen sijaan että uskonto olisi jalostanut ihmisten käyttäytymistapoja, se on omaksunut fanaatikon roolin ja lietsonut vauhkon isänmaallisuuden liekkejä ja siunannut aseet kahdessa maailmansodassa ja monissa muissa sodissa. Se ei ole ollut kehitystä parempaan suuntaan vievä voima.

Mitä uskonnolta voidaan siis odottaa lähitulevaisuudessa? Mitä voimme odottaa tulevaisuuden tuovan tullessaan koko nykyiselle maailmanjärjestelmälle, toisin sanoen millaisia muutoksia siinä tulee tapahtumaan? Näitä kysymyksiä tarkastellaan kirjoitussarjamme kolmannessa osassa hyvin erikoisesta näkökulmasta.

[Kuva s. 7]

Väkivaltarikollisuuden lisääntyminen on yksi osoitus olosuhteitten muuttumisesta

[Kuvat s. 8]

Nationalismi ja uskonnollinen viha aiheuttavat jatkuvasti verenvuodatusta

[Lähdemerkinnät]

Jana Schneider/Sipa

Malcom Linton/Sipa

[Kuvat s. 9]

Turmellessaan elinympäristöään ihminen horjuttaa biosfäärin herkkää tasapainoa

[Lähdemerkinnät]

Laif/Sipa

Sipa

[Kuva s. 10]

Vatikaanin lähettiläs Basallo di Torregrossa tervehtimässä Hitleriä vuonna 1933. Historian tosiasiat osoittavat, että uskonto ei ole pitänyt sormiaan erillään politiikasta ja nationalismista

[Lähdemerkintä]

Bundesarchiv Koblenz