Ilmaisia afrikkalaisia leluja

Herätkää!-lehden Sierra Leonen -kirjeenvaihtajalta

Pikkupoika, jolla on yllään vain haalistuneet puuvillashortsit, kävelee eteenpäin ja vetää perässään leikkikuorma-autoa – ruostunutta sardiinirasiaa. Se on lastattu täyteen – pieniä kiviä.

Eräällä pikkutiellä ryhmä paljasjalkaisia poikia pelaa jalkapalloa. Heidän jalkapallonaan toimii kuitenkin lumpuista tiukkaan sidottu pallo. Maalitolppina ovat kivet.

Kolmivuotias tyttö hellii tuolla nukkeaan – ruskeaa tikkua, jonka ympärille on kiedottu pehmeää, punaista kangasta.

Tällaiset näkymät ovat tuttuja Afrikan maissa. Ne voivat kuitenkin tuntua oudoilta teollisuusmaissa asuvista lukijoista. Ehkä ajattelet (mainosteollisuuden kannustamana), että lelut kuuluvat kaupasta ostettaviin tavaroihin. Silti kauan ennen tehdasvalmisteisten leikkikalujen aikaa lapset tekivät itse omat lelunsa. Afrikassa tätä luovaa perinnettä on pidetty yllä.

Poikien lelut

Jo muinaisista ajoista lähtien poikia ovat kiehtoneet ajoneuvot. Kreikkalaiset ja roomalaiset pojat leikkivät pienoisrattailla. Eikä ole mitenkään yllättävää, että mekaaniset kulkuneuvot viehättävät yhä pikkupoikia ja saavat heidän luovat kykynsä tulemaan esiin.

Abraham, ghanalainen koulupoika, hakkaa kookospalmusta oksia pitkällä veitsellä. Hän tekee niistä avopakettiauton. Pyörinä ovat jätemuovista leikatut pyöreät levyt.

Lesothossa Chepa-niminen poika tekee Land Roverin oluttölkeistä ja rautalangasta. Hän halkaisee tölkit, litistää ne, leikkaa ne sopivan kokoisiksi ja taivuttaa ne rautalangasta tehdyn rungon ympärille auton koriksi. Oluttölkin puolikkaista tulee tämän ajoneuvon pyörät.

Tölkeistä, ruo’osta, pahvista, rautalangasta ja bambusta afrikkalaiset pojat rakentavat tosiaan lentokoneita, polkupyöriä, traktoreita, linja-, kuorma- ja muita autoja sekä kanootteja. Eikä ole kahta samanlaista!

Rautalanka-auton teko

Ehkä paras osoitus tällaisesta sorminäppäryydestä ovat niin sanotut rautalanka-autot. Nämä ajoneuvot on tehty vanhasta rautalangasta ja pois heitetyistä peltitölkeistä.

Rautalanka-auton tekijän on ensiksi kuitenkin löydettävä materiaalit. Esimerkiksi Tamba lähtee kotoa jo varhain päivän valjettua ja aloittaa etsinnän. Eräs naapuri antaa hänelle muutaman vanhan vaateripustimen: ne ovat ihanteellisia alustaa ja runkoa varten. Kaatopaikalta löytyy sähköjohdon pätkä. Peltipurkkien kannet, jotka ovat läpimitaltaan vajaat kymmenen senttimetriä, toimivat pyörinä. Tamba saa lisäksi kotimatkallaan luvan ottaa reilun metrin verran paksua rautalankaa rikkinäisestä aidasta.

Nyt alkaa suunnitteluvaihe. Piirrettyään karkean luonnoksen paperinpalalle Tamba on valmis aloittamaan varsinaisen rakentamisen. Isän pihdeillä hän leikkaa, taivuttaa ja solmii vaateripustimet luonnoksen mukaan. Rungon valmistuttua hän laittaa akselit ja pyörät, peltipurkeista irrotetut kannet, paikoilleen. Sitten on yksityiskohtien vuoro: ovet, lattia, istuimet, ikkunanpuitteet, etusäleikkö, puskurit ja valot. Tamban autossa tulee ilman muuta olemaan myös muutamia lisälaitteita, esimerkiksi palanen peiliä ja joitakin mattoja. Kirkkaat karamellipaperit toimivat ”ikkunalaseina”.

Nyt on aika kiinnittää ohjauspyörän akseli, joka kulkee katon läpi auton takaosan yli ja ulottuu Tamban vyötärön korkeudelle. Tamba muotoilee akselin pään ohjauspyöräksi, ja niinpä hän voi itse ”ajaa” autoaan työntämällä sitä eteenpäin. Kuinka kauan rakentaminen kestää? Kaksi päivää. Sen jälkeen alkaa varsinainen hauskanpito: autolla ajaminen! Tamba työntää autoaan ja kiertää taitavasti esteet. Jotkut pojat asentavat ilta-ajoa varten autoihinsa myös paristokäyttöiset etulyhdyt: taskulampun polttimot.

Afrikkalaiset nuket

Nukkeja on sanottu ”ihmiskunnan vanhimmiksi leikkikaluiksi”. Afrikkalaiset nuket ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin kaupasta ostetut nuket.a Kuvittelehan esimerkiksi banaaninukkeja! Ne ovat suosittuja länsiafrikkalaisten tyttöjen keskuudessa. Sen jälkeen kun he ovat piirtäneet hedelmään silmät, suun ja nenän, he pukevat nukkensa sopivasti. Jotkut lapset jopa kantavat leikkilastaan selässään – aivan kuin äiti!

Eteläafrikkalaiset tytöt osaavat samalla tavoin tehdä ”vauvoja” maissintähkistä. Käsiksi ja jaloiksi pannaan tikut, muutama kangaspala toimii vaatteina ja tähkäpään karvatupsusta on helppo tehdä palmikoita.

Cynthia, Sierra Leonessa asuva tyttö, kiertää räätäliltä toiselle keräämässä kangastilkkuja vielä yhdenlaista nukkea varten. Siitä tulee räsynukke. Hän lainaa äidiltä saksia, neulaa ja lankaa, leikkaa kankaan ja ompelee palat yhteen nukeksi. Pienet kangaspalat sopivat täytteeksi, tai niistä ommellaan kasvojen yksityiskohtia.

Ajat muuttuvat

Viime vuosina Afrikkaan on kuitenkin tullut tulvimalla halpoja tehdasvalmisteisia leluja Kaukoidästä. Esimerkiksi Länsi-Afrikassa voi ostaa muovinuken niinkin halvalla kuin kahta Suomen markkaa vastaavalla summalla. Tytöt valitsevat maissintähkä- tai räsynuken sijasta usein mieluummin muovinuken, koska se on kestävä ja muistuttaa enemmän oikeaa vauvaa.

Muuan Saffie-niminen teinityttö myy Sierra Leonen vilkkaassa pääkaupungissa Freetownissa perinteisiä räsynukkeja tienvarteen pystytetyssä kojussa. Niiden myyntihinta on kohtuullinen: Suomen rahassa se vastaa noin 12:ta markkaa. Entä asiakaspiiri? Saffie myöntää: ”Nykyään suurin osa räsynuken ostajista on amerikkalaisia ja eurooppalaisia. Afrikkalaislapset haluavat mieluummin muovinuken.”

Mutta pitävätkö pojat todella enemmän kaupassa myytävistä leluista? 13-vuotias Raymond on juuri käyttänyt koko viikon monimutkaisen rautalankakuorma-auton rakentamiseen. ”Jos joku tarjoutuisi vaihtamaan tehdasvalmisteisen leikkikuorma-auton sinun kuorma-autoosi, suostuisitko siihen?” kysyimme. Hän vastasi viivyttelemättä: ”Totta kai! Se näyttää enemmän oikealta autolta.”

Kotitekoisten kulkuneuvojen suosio tosiaan laskee sitä mukaa kuin tehdasvalmisteisten leikkiautojen määrä lisääntyy. Patricia Davison mainitsee African Arts -aikakauslehdessä: ”Näyttää siltä, että huonot sosiaalis-taloudelliset olot, jollaiset yleensä vallitsevat näitä leluja tuottavissa yhteiskunnissa, kannustavat tällaiseen luovaan itsensä ilmaisemiseen, kun taas materialistinen yltäkylläisyys voi tukahduttaa sen.”

Syrjäyttävätkö siis tehdasvalmisteiset lelut lopulta käsin tehdyt lelut Afrikassa? Sen aika näyttää. On kiinnostavaa, että monet eri puolilla Afrikkaa toimivat järjestöt pyrkivät ylläpitämään leluntekoperinnettä rahoittamalla leluntekokilpailuja. Lisäksi jotkut museot keräävät leluntekijöiden taidonnäytteitä näyttelyihinsä. Jos lapsille annetaan mahdollisuus, he valitsevat kuitenkin lähes poikkeuksetta mieluummin tehdasvalmisteisen lelun, koska se on luonnollisemman näköinen.

Tämä ei ehkä ole myönteinen asia, sillä, toisin kuin kaupasta ostettavat lelut, omatekoiset lelut kehittävät luovuutta, omintakeisuutta, kekseliäisyyttä, taiteellisuutta ja mielikuvitusta. Niitä on hauska tehdä, ja vaivojensa palkaksi voi kokea aikaansaamisen iloa. Ja ne tuskin voisivat maksaa enää vähempää.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 19]

Kauan ennen tehdasvalmisteisten leikkikalujen aikaa lapset tekivät itse omat lelunsa