Show-ala oli jumalani
ÄÄNEKKÄÄT, pitkään jatkuvat suosionosoitukset olivat musiikkia korvilleni. Ne virkistivät minua ja saivat lukemattomat harjoitteluun käytetyt tunnit tuntumaan vaivan arvoisilta. Olin trapetsitaiteilija, jonka menestys oli huumannut.
Ohjelmaani kuuluivat myös voltin tekeminen norsujen päällä, päälläni seisominen tangolla, joka oli vaarallisen näköisesti tasapainossa toisen miehen hartioilla, monimutkaisten jonglööritemppujen tekeminen ja yleisön naurattaminen klovnina.
Noista päivistä, jolloin olin vasta 17-vuotias, on aikaa 45 vuotta. Ihmettelen nykyään sitä, millaisiin suorituksiin nuori, ketterä ihmisruumis kykenee kurinalaisen harjoittelun ja tiukan ohjelman mukaisten elintapojen avulla. Show-alasta oli tullut koko elämäni, jumalani, ja sellaisena se pysyi yli 20 vuotta.
Sirkuselämä alkaa
Synnyin Kempseyssä Uudessa Etelä-Walesissa Australiassa. Olimme köyhiä; talomme seinät oli tehty valkaistuista maissisäkeistä ja katto vanhoista pellinkappaleista. Joitakin vuosia myöhemmin muutimme kauemmaksi etelään Tareen kaupunkiin. Perheemme ei ollut uskonnollinen, vaikka olimmekin Kristuksen kirkko -nimisen uskontokunnan nimellisiä jäseniä.
Vuonna 1939 isäni liittyi armeijaan. Äiti pakkasi sen jälkeen ainoat tavaramme – vaatteemme – ja muutti kolmen sisareni ja minun kanssa Sydneyyn. Menin siellä akrobaattikouluun ja osoitin hämmästyttäviä luontaisia kykyjä tällä alalla. Vain muutamassa kuukaudessa minusta tuli erinomainen akrobaatti. Sitten vuonna 1946 minulle tarjottiin työtä eräästä sirkuksesta, jotta minusta tulisi trapetsitaiteilija.
Sirkus esiintyi lähes joka ilta eri kaupungissa. Ihmiset tulivat joukoittain katsomaan sirkuksen kiehtovaa maailmaa, mutta he eivät tietenkään nähneet kulissien takaisia tappeluja ja humalaisten rähinöitä eivätkä tienneet monien ihailemiensa esiintyjien moraalittomasta käyttäytymisestä.
Olin jatkuvasti juhlissa ja näytti siltä, että jouduin alituisesti tappeluihin. Olen iloinen siitä, ettei kohtuuton alkoholinkäyttö koskaan viehättänyt minua. Kartoin myös huonoa kieltä enkä voinut sietää sitä, että naisen läsnä ollessa kiroiltiin. Monet tappeluni johtuivat tästä.
Jokaisessa suurehkossa kaupungissa, jossa esiinnyimme, joku lähetettiin viemään paikkakunnan katoliselle papille vapaalippuja ja lahjoitus kirkolle. Tämän otaksuttiin tuovan hyvää onnea ja takaavan sen, että sirkukseen tulisi runsaasti yleisöä.
Siirryn varietee-esityksiin
Vuonna 1952 jotkut varieteetaiteilijat kertoivat minulle, että varietee-esityksillä voi ansaita enemmän rahaa ja menestyä paremmin. Niinpä aloin matkustaa ympäriinsä esittämässä monia varieteenumeroita. Sitten kiersin yökerhoissa ja lopulta esiinnyin Australian ja Uuden-Seelannin huomattavissa teattereissa. Työskentelin nimekkäiden artistien rinnalla ja niitin samanaikaisesti itsekin mainetta jonglöörinä ja akrobaattina.
Varietee-esityksiin siirtyminen tuntui minusta oikealta valinnalta, mutta olin pettynyt siihen, että juhlimisen, moraalittomuuden ja kohtuuttoman alkoholinkäytön suhteen tilanne oli varieteemaailmassa vieläkin huonompi kuin sirkuksessa. Nyt jouduin tekemisiin homoseksuaalien ja lesbolaisten kanssa. Huumeet alkoivat myös tulla kuvaan mukaan, mutta onneksi en alkanut koskaan käyttää niitä.
Keskityin yksinomaan nimen luomiseen itselleni ja esitykseni hiomiseen. Halusin vain esiintyä ja saada osakseni ihailua. Niiden tuottama hyvänolontunne riitti minulle. Päätin jopa, etten menisi koskaan naimisiin. En halunnut vastuuta; minulla meni erittäin hyvin. Show-ala oli jumalani. Parhaimmatkin suunnitelmat voivat kuitenkin epäonnistua.
Avioliitto
Etsiessäni eräänä päivänä lahjakkaita ballerinoja kiertävään varietee-esitykseen tapasin yhden kauneimmista naisista, mitä olin koskaan nähnyt. Hänen nimensä oli Robyn. Hän ei ollut ainoastaan kyvykäs balettitanssija vaan myös lahjakas käärmenainen. Ilokseni hän otti halukkaasti työn vastaan, ja hänestä tuli partnerini menestyksellisessä kahden esiintyjän numerossa. Viisi kuukautta myöhemmin, kesäkuussa 1957, menimme naimisiin. Seuraavien kolmen vuoden ajan työskentelimme yökerhoissa, osallistuimme kiertueisiin ja esiinnyimme televisiossa.
Mentyämme naimisiin olimme niin paljon kuin mahdollista omissa oloissamme ja vältimme mahdollisimman paljon seurustelua muiden esiintyjien kanssa. Jopa silloinkin, kun esiinnyimme yökerhoissa, pidin huolen siitä, että Robyn pysyi lavalle menoon asti pukuhuoneessa. Koomikot kertoivat likaisia vitsejä, ja jotkut muusikot olivat huumeen vaikutuksen alaisena. Useimmat joivat jatkuvasti ja käyttivät huonoa kieltä.
Työskentely muissa maissa
Vuonna 1960 meille tarjottiin sopimusta esiintymisestä ulkomailla. Tämä avaisi meille mahdollisuuden läpimurtoon, ajattelin. Meillä oli kuitenkin nyt huolehdittavana pieni tyttäremme Julie. Siitä huolimatta vein perhettäni ympäri Kaukoitää; vietimme matkalaukkuelämää ja toisinaan esiinnyimme jopa viisi kertaa illassa. Tätä jatkui yli vuoden, minkä jälkeen palasimme Australiaan.
Kun esityksemme oli nyt saanut kansainvälistä tunnustusta, sillä oli kysyntää. Mutta Australian suhteellisen pieni väestö rajoitti mahdollisuuksiamme. Niinpä vuonna 1965 lähdimme jälleen ulkomaille. Tällä kertaa mukanamme oli Julien lisäksi toinenkin pieni tytär, Amanda. Seuraavien viiden vuoden ajan työskentelimme 18 maassa.
Aiheutin perheelleni suunnattomia vaikeuksia, koska parhaana olemisesta oli tullut minulle päähänpinttymä. Kerrankin palkkasin erään miehen suojelemaan haulikolla lapsiani, jotka olivat vain 60 metrin päässä esiintymispaikastamme. Riitelin usein yökerhonpitäjien kanssa, jotka halusivat Robynin istuvan asiakkaiden kanssa, jotta nämä innostuisivat juomaan; ilonpitäjät odottivat kuitenkin jotain pidemmälle menevää. Meidän lisäksemme yökerhoissa työskenteli strip-teasen esittäjiä, prostituoituja ja homoseksuaaleja, joista jotkut tekivät minulle tai vaimolleni säädyttömiä ehdotuksia. Rockyhtyeiden muusikot olivat monesti huumeiden vaikutuksen alaisuudessa.
Minulla oli matkoillamme runsaasti aikaa päivisin käydä katsomassa nähtävyyksiä. Kävin tämän tästä eläintarhoissa, moskeijoissa, temppeleissä, kirkoissa tai uskonnollisissa juhlissa. Kävin niissä uteliaisuudesta, sillä en ollut oikeastaan uskonnollismielinen. Palvonnan kohteitten määrä hämmästytti minua. Oli ihmisveistoksia, joilla oli eläimen pää, ja eläinveistoksia, joilla oli miehen tai naisen pää. Eräässä maassa ihmiset jopa palvoivat miehen ja naisen sukupuolielimiä; he ilmeisesti ajattelivat tämän kohentavan palvojien sukupuolisia ja lisääntymiskykyjä.
Eräässä toisessa maassa pojat ja miehet hakkasivat selkäänsä kolmiteräisellä veitsellä, kunnes selästä alkoi virrata verta. Sinä päivänä, jona olin paikalla, kolme miestä kuoli menetettyään liian paljon verta. Erään tunnetun katedraalin rippituoleissa oli kilpi, joka herätti minussa vastenmielisyyttä: ”Yksi synnintunnustus 1 frangi; kaksi tunnustusta 2 frangia; kolme tunnustusta 2,50 frangia.” Ajattelin itsekseni: jos tämä on uskontoa, pitäkööt hyvänään!
Paluu Australiaan
Vuonna 1968 lähetimme Julien kotiin, mutta meiltä meni sen jälkeen vielä puolitoista vuotta ennen kuin saimme säästetyksi riittävästi rahaa meidän muiden paluumatkaa varten. Palatessamme kotiin vuonna 1970 meillä oli hyvin vähän rahaa emmekä olleet kovinkaan kuuluisia, vaikka olimmekin tehneet kovasti työtä. Suurin osa rahoistamme oli mennyt pukuihin, nuotteihin, matkoihin, majoitukseen ja epärehellisille agenteille. Meillä ei ollut muuta kuin näyttämövarusteemme ja matkalaukkujemme sisällys.
Palattuamme Australiaan laajensin toiminta-alaani ja aloin tehdä myös edustustöitä teatterialalla. Tein sopimuksen klovnina esiintymisestä pitkäaikaisessa televisioshow’ssa, jonka nimi oli The Yellow House. Samalla kun jatkoin esiintymistä Robynin kanssa, kirjoitin ja tuotin lasten pantomiimejä ja klovniesityksiä monille kerhoille. Show-ala oli edelleen jumalani. Robyn ja lapset alkoivat kärsiä; vaikutti siltä, kuin en olisi ollut sen enempää aviomies kuin isäkään.
Uskonnosta tulee haaste
Luonamme asuva anoppini näytti eräänä päivänä Robynille kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. ”Lue tämä”, hän sanoi. ”Se käsittelee uskontoa, mutta se on erilainen.” Robyn kieltäytyi ja sanoi, että kaiken sen jälkeen, mitä olimme nähneet ulkomailla, hän ei ollut kiinnostunut uskonnosta. Hänen äitinsä ei kuitenkaan luovuttanut. Hän kulki Robynin perässä viikon ja vaati häntä lukemaan kirjan. Lopulta Robyn antoi periksi pääasiassa miellyttääkseen äitiään.
Robyn selitti myöhemmin, että hänestä tuntui siltä kuin hänen silmänsä olisivat yhtäkkiä avautuneet. Ne vastaukset, jotka hän sai lukuisiin kysymyksiinsä, tekivät häneen niin suuren vaikutuksen, että hän halusi tietää lisää. Kaksi viikkoa myöhemmin hänen äitinsä järjesti kaksi Jehovan todistajaa käymään kotonamme. Muutaman käynnin jälkeen he kutsuivat meidät lähistöllä pidettävään Jehovan todistajien konventtiin. Suostuin pyyntöön vastahakoisesti. Mutta tilaisuus tekikin minuun niin suuren vaikutuksen, että aloimme käydä kokouksissa valtakunnansalissa.
Show-ala oli kuitenkin edelleen jumalani, joten tajusin pian, ettei minulla olisi tulevaisuutta todistajien yhteydessä. Robyn halusi kuitenkin oppia lisää Raamatun totuudesta, vaikka minä en haluaisikaan. Olin raivoissani. Ajattelin: mitä oikeutta näillä ihmisillä on sekaantua minun ja vaimoni väliseen suhteeseen ja täyttää hänen mielensä uskonnollisella roskalla?
Uhkaukseni avioliittomme purkamisestakin olivat hyödyttömiä. Robyn pysyi lujana ja jatkoi tutkimista. Hän alkoi jopa puhua uskostaan muille ihmisille ovelta ovelle. Kaiken huipuksi hän kertoi minulle haluavansa mennä kasteelle ja tulla vihkiytyneeksi Jehovan todistajaksi. Häntä kuitenkin neuvottiin odottamaan, kunnes hän lopettaisi työskentelyn show-alalla.
Aha, ajattelin. Minä voitin. He eivät saa häntä. Hän ei luovu koskaan numeronsa esittämisestä. Mutta olin väärässä. Robyn antoi minulle aikaa yhden vuoden, jonka jälkeen hän lopettaisi esiintymisen. Nauroin, sillä ajattelin, ettei hän koskaan luopuisi numerostaan, josta hän piti hyvin paljon. Mutta olin jälleen väärässä. Vuoden kuluttua hän jätti show-alan ja meni kasteelle yhdessä tyttäremme Julien ja äitinsä kanssa.
Taisteluni totuutta vastaan
Solvasin sen jälkeen Robynia ja sanoin hänelle, että hän oli pettänyt minut, että hän ei välittänyt minusta. ”Show-ala on koko elämäni. En osaa tehdä mitään muuta”, valitin. ”Ongelmani ovat sinun syytäsi.” Uhkasin jopa piestä todistajat, joita syytin yhteisen esiintymisemme päättymisestä ja kaikista ongelmistamme.
Robyn alkoi jättää raamatullisia lehtiä eri puolelle taloamme siinä toivossa, että lukisin niitä. Tämä ei onnistunut, ja niinpä hän antoi lopulta periksi. Hän ei kuitenkaan koskaan lakannut rukoilemasta Jehovaa sen puolesta, että jotenkin oppisin totuuden ja me voisimme elää yhdessä perheenä uudessa maailmassa.
Aikanaan aloin sietää todistajia kodissamme ja lapseni saivat taivuteltua minut silloin tällöin lähtemään kokoukseen heidän kanssaan. Suhtauduin kuitenkin hyvin kriittisesti siihen, mitä kuulin siellä. Myönsin silti hengessäni, että valtakunnansalilla olevat ihmiset, jotka kuuluivat moniin kansoihin – arabialaiset, kreikkalaiset, italialaiset, englantilaiset samoin kuin australialaiset – näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään. He olivat aina ystävällisiä, eikä kukaan käyttänyt huonoa kieltä tai puhunut hävyttömyyksiä.
Apua tosi kristityltä
Suostuin viimein tutkimaan säännöllisesti Raamattua erityisen huomaavaisen ja nöyrän miehen, Ted Wielandin, kanssa. Hän palveli Beetelissä, Jehovan todistajien haaratoimistossa. Kerran, kun Robynin elämä oli hyvin hankalaa minun vuokseni, Ted pyysi minut autonsa luo, kurottautui sen tavaratilaan ja antoi minulle laatikollisen mangoja. Mangot sattuivat olemaan lempihedelmiäni, mutta en usko Tedin tienneen sitä. Tätä jatkui viikkokausia: sain laatikollisen mangoja joka kerta kun Ted tuli käymään. Eräänä päivänä hän kurotti tavaratilasta jotakin, mitä luulin tavanomaiseksi hedelmälaatikoksi. Sitten hän kääntyi rauhallisesti ympäri ja sanoi: ”Mitä arvelet, voisitko ripustaa tämän seinällesi?” Se oli tuolle vuodelle suunniteltu raamatullinen teksti, jollainen Jehovan todistajilla on esillä kodeissaan. Mitä olisin voinut sanoa? Ripustin sen seinälle.
Kun Raamatun tutkisteluni Tedin kanssa edistyi, hän osoitti minulle Raamatusta, ettei show-ala tarjonnut todellista tulevaisuutta. Hän selitti, että ainoa varma toivo onnellisesta tulevaisuudesta perustuu sitä Valtakuntaa koskevien Raamatun ennustusten täyttymiseen, jota Jeesus opetti meidät rukoilemaan (Matteus 6:9, 10). Vaikka minulla olikin vielä sopimuksia, jotka minun täytyi täyttää show-alalla, aloin käydä seurakunnan kokouksissa säännöllisesti. Ilmoittauduin teokraattiseen palveluskouluun ja aloin jopa osallistua talosta-taloon-palvelukseen.
Aloin tajuta, ettei show-alalla ollut mitään tarjottavaa. Aineelliselta kannalta en ollut saanut hankituksi mitään kaikkina niinä vuosina, jotka olin omistanut sille, mitä pidin jumalanani. Perheeni oli kärsinyt – se oli joutunut kiertelemään pitkin maailmaa ja viettänyt matkalaukkuelämää. Show-ala oli melkein särkenyt avioliittoni. Nyt kaikkeuden korkein Persoona kuitenkin tarjosi minulle mahdollisuutta elää ikuisesti paratiisimaassa hänen Valtakuntansa alaisuudessa.
Tämä johti siihen, että tein elämäni tärkeimmän päätöksen. Täytettyäni sopimukseni show-alalla katkaisin täydellisesti kaikki siteeni viihdemaailmaan. En koskaan enää sen jälkeen mennyt yökerhoon tai ollut läheisesti tekemisissä niiden kanssa, jotka tekivät tuosta alasta elämäntapansa. Ted kävi kanssani läpi kysymykset, joita kasteelle aikovat tarkastelevat. Hän kuitenkin kuoli, ja pian sen jälkeen minut kastettiin 26. heinäkuuta 1975. Odotan tapaavani tuon miellyttävän miehen uudessa maailmassa, kun hän saa ylösnousemuksen (Johannes 5:28, 29).
Runsaasti siunauksia
Jehova on antanut meille enemmän kuin koskaan saimme kaikkina niinä vuosina, jotka vietimme viihdealalla. Hän on vapauttanut minut turmeltuneesta, moraalittomasta viihdemaailmasta. Hän on palkinnut ne rukoukset, joita rinnallani pysynyt uskollinen vaimoni esitti hellittämättömästi. Hän on siunannut meitä siten, että vaimoni äiti ja kaksi vanhinta tytärtämme sekä heidän miehensä ovat toimeliaita kristillisessä palveluksessa. Nuorin tyttäremme, Letitia, ja vanhin kolmesta lapsenlapsestamme, Micah, ovat hyvän uutisen kastamattomia julistajia. Jehova on suonut minulle myös edun palvella vanhimpana kristillisessä seurakunnassa.
Robyn ja minä emme koskaan kykene maksamaan Jehovalle takaisin sitä, mitä hän on tehnyt hyväksemme. Voimme kuitenkin varoittaa toisia – varsinkin nuoria – show-maailman vaaroista ja vääränlaisesta viihteestä. Voimme varoittaa heitä omien havaintojemme perusteella siitä kurjuudesta, joka seuraa moraalittomuudesta, huumeiden käytöstä, kohtuuttomasta alkoholinkäytöstä, vääränlaisesta musiikista ja luvattomia sukupuolisuhteita korostavista lauluista, sekä niistä vaaroista, joille ihminen on alttiina käydessään säännöllisesti yökerhoissa ja rockkonserteissa. Kaikki tämä on osa sitä maailmaa, joka on täysin Saatana Panettelijan vallassa (2. Korinttolaisille 4:4).
On helppo joutua tietämättään Saatanan palvonnan kietomaksi, kuten kävi minulle tehdessäni show-alasta jumalani. Vaimoni ja minä olemme kuitenkin nyt iloisia voidessamme kannustaa kaikkia nuoria palvomaan Jehovaa, ainoaa Jumalaa, joka voi tyydyttää kaikki sydämemme halut – Jumalaa, joka todella välittää meistä kaikin tavoin. (Kertonut Vivian A. Weekes.)
[Kuva s. 14]
Tyttö jonka kanssa menin naimisiin, oli käärmenainen
[Kuva s. 15]
Robyn ja minä nykyään