Maapallon kosteikot – ekologiset aarteet hyökkäyksen kohteena

INTIAANIT kutsuivat sitä vesien isäksi. Maantieteilijät kutsuvat sitä Mississippiksi. Käytettiinpä siitä mitä nimitystä tahansa, se kosti niille, jotka olivat kahlinneet sen padoilla ja valleilla ja riistäneet sen kosteikot. Viikkoja jatkuneiden rankkasateiden paisuttama joki murtautui arviolta 75 miljoonasta hiekkasäkistä rakennetun esteen läpi ja särki 800 niistä 1400 padosta ja vallista, joilla sitä oli yritetty pidätellä. Ryöppyävät tulvavedet pyyhkäisivät yli talojen, teiden, siltojen ja ratakiskojen sekä jättivät monet kaupungit veden valtaan. ”Todennäköisesti Yhdysvaltojen pahin tulva kautta aikojen”, kirjoitettiin The New York Times -sanomalehdessä 10. elokuuta 1993.

Tuossa lehdessä lueteltiin joitakin sen aiheuttamia vahinkoja: ”Niiden kahden kuukauden aikana, jona vuoden 1993 suuri Keskilännen tulva riehui, se niitti hirvittävää satoa. Se tappoi 50 ihmistä, jätti lähes 70000 kodittomaksi, peitti alleen kaksi kertaa New Jerseyn kokoisen alueen, aiheutti arviolta 12 miljardin dollarin vahingot omaisuudelle ja maataloudelle sekä herätti uudelleen kansallista tulvasuojelua ja sen periaatteita koskevan väittelyn.”

Jos Mississippin rantoja reunustavien kosteikkojen luonnolliseen tulvien torjuntaan ei olisi kajottu, olisi säästetty 50 ihmishenkeä ja 12 miljardia dollaria. Milloin ihmiset oppivat, että olisi parempi olla yhteistyössä luonnon kanssa kuin yrittää nujertaa se? Jokivarren kosteikot toimivat yli äyräiden nousevien vesien varastoina pitkäaikaisten rankkasateiden aikana.

Luonnollinen tulvasuojelumekanismi on kuitenkin vain yksi monista hämmästyttävistä palveluksista, joita maapallon yhteensä yli 8500000 neliökilometrin laajuiset kosteikot tarjoavat – ja nyt ne ovat kaikkialla tuhoisan hyökkäyksen kohteena.

Kosteikot – monenlaisten lajien turvallisia koteja

Oli sitten kyse rannikoiden valtavista suolasoista, sisämaan pienistä soista tai Yhdysvaltojen ja Kanadan preerioiden kosteikoista, niiden pääarkkitehti on vesi. Kosteikot ovat alueita, jotka ovat veden peitossa joko vuoden ympäri tai vain tulva-aikaan. Lisäksi on vuoroveden alaisia rannikon kosteikkoja. Koska useimmille kosteikoille on tunnusomaista se, että ne muodostavat hedelmällisen kasvualustan ruohoille, sarakasveille, kaisloille, puille ja pensaille, niillä elää eri puolilla maailmaa kaikenlaisia kasveja, kaloja, lintuja ja muita eläimiä.

Lukuisat kahlaajat ja vesilinnut pesivät kosteikoissa. Yli sata sellaista lintulajia on riippuvaisia näistä matalista keitaista kevätmuuttojensa aikaan. Monet kosteikot ovat suurten hanhi- ja sorsalintukantojen – esimerkiksi sinisorsan, tavin, ja isosotkan – koteja. Myös alligaattorit, majavat, piisamit, minkit ja hirvet hakevat ruokaa ja suojaa näiltä alueilta. Muutkin eläimet – esimerkiksi karhut, kauriit ja pesukarhut – käyttävät kosteikkoja. Nuo alueet ovat useimpien kalojen kutu- ja asuinpaikkoja ja tukevat siten Yhdysvaltojen kalastusteollisuutta, jonka liikevaihto on kolme miljardia dollaria. On arvioitu, että 200 kalalajia ja suuri määrä äyriäisiä on riippuvaisia kosteikoista joko koko elämänsä tai osan siitä.

Sen lisäksi, että kosteikot antavat suojan monenlaisille elämän muodoille, ne ovat myös ekologisesti elintärkeitä. Ne ovat luonnon suodattimia, jotka poistavat joista ja virroista jätteitä ja saasteita sekä puhdistavat pohjavesiä. Sade- ja tulvakausina niihin varastoituu vettä, jota valuu niistä myöhemmin vähitellen virtoihin, jokiin ja pohjavesiin. Vuoroveden alaiset kosteikot suojaavat rantoja aalloista aiheutuvalta eroosiolta.

Koska kosteikoissa on luonnostaan usein hyvin rehevää kasvillisuutta, ne suorittavat erittäin tärkeitä toimintoja. Esimerkiksi fotosynteesissä kaikki vihreä kasvillisuus ottaa ilmasta hiilidioksidia ja vapauttaa siihen happea. Se on välttämätöntä elämän ylläpitämiseksi. Kosteikkokasvien tehokkuus tuossa prosessissa on kuitenkin vailla vertaa.

Vuosisatojen ajan monet maat ovat oivaltaneet, miten mittaamattoman arvokkaita kosteikot ovat ruoan tuottamisessa. Esimerkiksi Kiina ja Intia ovat maailman suurimmat riisintuottajat, ja muut Aasian maat ovat niiden tuntumassa. Kosteilla pelloilla kasvatettava riisi on maailman tärkeimpiä ravintokasveja. Suunnilleen puolet maapallon väestöstä syö pääravinnokseen riisiä. Aikanaan Yhdysvallat ja Kanada tajusivat soiden ja muiden kosteikkojen merkityksen riisin ja karpaloiden kasvattamiselle.

Myös eläimet saavat osansa kosteikkojen runsaista anneista. Linnuille riittää yllin kyllin siemeniä ja hyönteisiä, ja lisäksi niitä syövät myös kalat ja äyriäiset, jotka kutevat ja kasvavat täysikokoisiksi kosteikoissa. Sorsat, hanhet ja muut vesilinnut syövät puolestaan noita vesieläimiä, joita vilisee näiden keitaiden vesissä. Ekologinen tasapaino säilyy osittain siten, että kosteikolla on tarjolla monenlaisia lintuja nelijalkaisille eläimille, jotka saattavat vaeltaa sinne etsimään ruokaa. Kosteikoissa on kaikille jotakin. Ne ovat todellakin monenlaisten lajien turvallisia koteja.

Kilpailu kosteikkojen tuhoamiseksi

Mies, josta tuli Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti, päästi irti kosteikkojen tuhoamisen aallon maassaan, kun hän perusti vuonna 1763 yhtiön, jonka avulla kuivatettiin 16000 hehtaaria Dismal Swampia, koskematonta suoaluetta ja villieläinten turvapaikkaa Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalla. Siitä lähtien Amerikan kosteikkoja on pidetty kiusana, kehityksen esteenä, sairauksien ja tautien lähteenä sekä luotaantyöntävänä ympäristönä, joka oli valloitettava ja tuhottava mihin hintaan hyvänsä. Maanviljelijöitä kannustettiin kuivaamaan kosteikot ja viljelemään ne, ja heille maksettiin siitä korvaukset. Valtateitä rakennettiin paikoille, jotka kerran olivat olleet eksoottista elämää kuhisevia kosteikkoja. Monet alueet jäivät kaupunkien ja ostoskeskusten jalkoihin, tai niistä tehtiin kaatopaikkoja, koska ne matalina syvänteinä soveltuivat mukavasti tähän tarkoitukseen.

Tämän vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä Yhdysvallat on tuhonnut kosteikkojaan 200000 hehtaarin vuosivauhdilla. Noin 40000000 hehtaaria on enää jäljellä. Ajatellaanpa vaikka Pohjois-Amerikan preeriaseutuja. Kanadan Albertasta aina Yhdysvaltojen Iowaan saakka kaartuvan 800000 neliökilometrin suuruisen alueen preerioilla oli tuhansia kosteikkoja, joilla miljoonat sorsat lisääntyivät. Kerrotaan, että lentäessään ne pimensivät taivaan kuin paksut pilvet. Nykyään niiden lukumäärä on pudonnut hälyttävästi.

Kauaskantoinen ongelma on kuitenkin se, että kosteikkojen tuhoutuessa ei ole enää paikkaa, mistä etsiä ruokaa. Jos ruokaa ei ole riittävästi, sorsat munivat vähemmän ja se vaikuttaa huomattavasti munien kuoriutumisprosenttiin. Elinalueiden tuhoutuessa jäljelle jääville paikoille kerääntyy lintuja enemmän, mikä tekee niistä helpompia saaliita ketuille, kojooteille, haisunäädille, pesukarhuille ynnä muille niitä syöville eläimille.

Yhdysvaltojen preerioiden kosteikoista on hävinnyt 50 prosenttia. Kanada on vajaat 10 prosenttia jäljessä, mutta se lisää koko ajan tuhoisia hyökkäyksiään. Osia Yhdysvalloissa sijaitsevasta Pohjois-Dakotasta on kuivattu 90 prosenttia, kerrottiin Sports Illustrated -aikakauslehdessä. Monet maanviljelijät ajattelevat, että kosteikot ovat tuottamattomia ja harmillisia alueita, jotka ovat heidän maanviljelyskalustonsa tiellä, piittaamatta niiden ekologisesta arvosta.

Huolestuneet ihmiset ja luonnonsuojelujärjestöt ovat kuitenkin viime aikoina vaatineet kovaan ääneen villieläimiä kuhisevien kosteikkojen pelastamista. ”Preerian kosteikot ovat ehdottoman välttämättömiä”, sanoi muuan huolestunut virkailija. ”Jos haluamme, että sorsalinnuillamme on ajan oloon mitään toivoa, meidän täytyy säilyttää kosteikot.” ”Vesilinnut ovat mantereen ekologisen terveyden mittari”, sanoi eräs Ducks Unlimited -luonnonsuojelujärjestön virkailija. Aikakauslehdessä U.S.News & World Report lisätään, että sorsien ”hupeneminen johtuu siitä, että ympäristö on ollut monenlaisten hyökkäysten kohteena: happosateet, torjunta-aineiden käyttö ja ennen kaikkea se, että on tuhottu miljoonia hehtaareja korvaamattomia kosteikkoja”.

”90 prosenttia Kalifornian rannikoiden suolasoista on hävitetty”, kirjoitettiin California-lehdessä, ”ja joka vuosi katoaa 7000 hehtaaria lisää. Kääpiövapiti elää enää muutamilla yksittäisillä paikoilla. Sorsat ja hanhet palaavat joka vuosi pienempinä laumoina kaiken aikaa kutistuville talvehtimisalueilleen. Monet kosteikkojen eläinlajeista ovat kuolemaisillaan sukupuuttoon.” Ne, joiden elossa säilyminen riippuu maapallon kosteikoista, huutavat hiljaa apua.

Vesikriisi

Ihmisen tuhotessa maapallon kosteikkoja on tapahtunut jotain kauheaa. Se on vaikuttanut kaikkein arvokkaimpaan ja tärkeimpään luonnonvaraan – veteen. Kaikki elollinen on riippuvaista vedestä. Useat maailman tiedemiehet ovat ennustaneet, että jonakin päivänä vesi on maapallon harvinaisin luonnonvara. ”Joko onnistumme hillitsemään veden tuhlausta tai olemme kuolemassa janoon vuonna 2000”, julisti Yhdistyneiden kansakuntien vesikonferenssi vuonna 1977.

Koska tällaisten pahaenteisten varoitusten mukaan tästä arvokkaasta luonnonvarasta voi tulla puute, yleisen mielipiteen tulisi vaatia, että maapallon vesivaroja käytetään kunnioittavasti. Ihmisten tuhotessa kilvan kosteikkoja nuo mitä välttämättömimmät luonnonvarat on kuitenkin vakavasti vaarannettu. Kosteikot auttavat puhdistamaan pintavesiä – jokia ja virtoja. Joillakin alueilla pohjavettä johtavat maakerrokset eivät enää saa puhdasta vettä vaan saastuvat jätteistä, mikä kaikki koituu ihmisille vahingoksi. Vedet, joita lukemattomissa kosteikoissa aikoinaan oli, ovat kuivuneet, ja se on lisännyt vesipulaa.

Kuulevatko vastuulliset ihmiset ne kiihkeät avunhuudot, jotka esitetään kosteikoista riippuvaisen elämän puolesta? Ryhdytäänkö sitä pelastamaan ennen kuin on liian myöhäistä? Vai pysyvätkö ihmiset kuuroina näille huudoille ja pitävät korvansa auki vain ahneuden vaatimuksille?

Maailmanlaajuinen hyökkäys

Kun Yhdistyneiden kansakuntien tukema maailmanlaajuinen kampanja kosteikkojen suojelemiseksi pantiin alulle, huomiota kiinnitettiin Brasilian Pantanalin ekosysteemiin kohdistuneisiin uhkiin. Kyseessä on yksi maailman suurimmista kosteikoista. BioScience-aikakauslehdessä sanottiin: ”Pantanal, jossa on vaihteleva ja rikas luonto, on uhattuna. Metsähakkuut, lisääntyvä maanviljelys, laiton metsästys ja kalastus sekä veden saastuminen rikkaruohomyrkyistä, torjunta-aineista ja alkoholipolttoaineen valmistuksessa syntyvistä sivutuotteista rappeuttavat yhä pahemmin luonnollista ympäristöä ja asettavat yhden Brasilian tärkeimmistä ekosysteemeistä uhanalaiseksi.”

The New York Times -sanomalehdessä kiinnitettiin huomiota Välimeren rannikoiden kosteikkoja uhkaaviin vaaroihin. ”Kosteikkoja on tuhoutunut kiihtyvällä vauhdilla kolmena viime vuosikymmenenä, kun Välimeren rannoista on tullut halutumpia kuin koskaan ja pitkät rantakaistaleet ovat peittyneet betonin alle auringonpalvonnan, mukavuudenhalun ja taloudellisen voiton vuoksi. Yhdistyneiden kansakuntien tutkimusten mukaan suurimmat hävitykset ovat tapahtuneet Italiassa, Egyptissä, Turkissa ja Kreikassa.”

Espanjassa sijaitseva suunnaton 50000 hehtaarin Doñanan kansallispuisto muuttuu keväisin lintujen lentokentäksi, kun sadattuhannet Afrikasta Eurooppaan matkustavat linnut pysähtyvät sen soille ja metsiin rakentamaan pesiä, parittelemaan ja syömään. Puistoa ympäröivät lukemattomat hotellit, golfkentät ja pellot imevät kuitenkin niin paljon vettä, että puiston olemassaolo on vaarassa. Kuluneina 15 vuotena tuollaisiin hankkeisiin on pumpattu niin paljon vettä, että pohjaveden pinta on pudonnut kahdesta yhdeksään metriin ja monia laguuneja on kuivunut. ”Jos kehitys jatkuu näin”, sanoo puiston tutkimusjohtaja, ”se merkitsee kuolemantuomiota Doñanalle.”

Vuosiraportissa Maailman tila 1992 kerrotaan: ”Mangrovemetsät, jotka kuuluvat uhatuimpiin ja arvokkaimpiin kosteikkotyyppeihin, ovat kärsineet raskaita menetyksiä Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Länsi-Afrikassa. Esimerkiksi Ecuadorissa lähes puolet näistä suojaa-antavista suometsistä on raivattu suurimmaksi osaksi äyriäisaltaiden tieltä, ja suunnitelmissa on yhtä suuren osuuden raivaaminen jäljellä olevista alueista. Niin Intia, Pakistan kuin Thaimaakin ovat menettäneet ainakin kolme neljäsosaa mangrovemetsistään. Indonesia näyttää seuraavan edellä mainittujen esimerkkiä: laajimmassa maakunnassa Kalimantanilla 95 prosenttia kaikista mangrovemetsistä on tarkoitus raivata sellupuun tuotantoa varten.”

Mangrovemetsien arvoa korostetaan thaimaalaisen Bangkok Post -lehden 25. elokuuta 1992 ilmestyneessä numerossa: ”Mangrovemetsissä kasvaa erilaisia puulajeja, jotka viihtyvät matalien, suojaisten trooppisten rannikoiden nousuvesialueilla. Puut ovat – – [viihtyneet] suolaisten vuorovesien ankarassa ympäristössä. Niiden erikoiset mukautuvat ilmajuuret ja suolaa suodattava pääjuuri ovat muodostaneet rikkaita ja monimutkaisia ekosysteemejä. Sitä paitsi koska ne suojaavat suuria ranta-alueita eroosiolta, ne ovat elintärkeitä rannikkokalastajille, puuteollisuudelle ja villieläimille.

Mangrovemetsä on täynnä elämää. Sieltä voi löytää kahlaajia, makakeja, kalastajakissoja ja liejuryömijöitä, jotka laskuveden aikaan viilettävät pitkin mutaista marskimaata vesikolosta toiseen.”

Mitkä ovat seuraukset?

Kriisi on maailmanlaajuinen. Aikakauslehdessä International Wildlife todetaan: ”Suot, suistot, mangrovesuot, suolasuot, preerian kosteikot ja laguunijärvet, jotka kattoivat kerran yli kuusi prosenttia maapallon pinta-alasta, ovat hätää kärsimässä. Tämän planeetan kosteikkoja on kuivatettu viljelystä varten, turmeltu saasteilla ja täytetty aluerakentajien toimesta niin paljon, että puolet niiden pinta-alasta on hävinnyt.”

Solmivatko ihmiset maapallon kanssa rauhan? Toistaiseksi merkit eivät ole rohkaisevia. Jotkut kuitenkin taistelevat urhoollisesti ja väittävät, että he tulevat onnistumaan. Jehova, maan Luoja, sanoo heidän epäonnistuvan. Hän lupaa puuttua asioihin ja lopettaa ihmeellisen maallisen luomistyönsä hävittämisen. Hän ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”, ja heidän sijaansa hän jättää maan päälle ne, jotka varjelevat sitä. Hän antaa maan lahjaksi noille kiitollisille ihmisille: ”Te olette Herran siunatut, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan. Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.” (Ilmestys 11:18; 1. Mooseksen kirja 2:15; Psalmit 115:15, 16.)

[Kuva s. 15]

Sveitsin kosteikkoja

[Kuvat s. 16, 17]

Äärimmäisenä vasemmalla ja ylhäällä: Yhdysvaltojen kosteikkoja

[Lähdemerkintä]

H. Armstrong Roberts

Vasemmalla: Thaimaan mangrovemetsää

[Lähdemerkintä]

National Research Council of Thailandin luvalla

Kosteikkojen asukkeja: krokotiili, härkäsammakko, sudenkorento, kotelokilpikonna kaivamassa kuoppaa, johon se aikoo munia