Lukijoiden kirjeitä
Rasismi. Kirjoitussarjassanne ”Syntyykö rotujen välille koskaan sopua?” (22.8.1993) käsittelette rotuennakkoluuloja. Mutta miksi vain niitä? Eikö ihmisen luonteeseen yksinkertaisesti kuulu suhtautua varauksellisesti johonkuhun, joka on erilainen? Ajatellaanpa vain niitä ennakkoluuloja, joita on eri ammattia harjoittavien välillä tai kaupunkilaisten ja maalaisten sekä nuorten ja vanhojen välillä. Nykyään on tapana korostaa rotuennakkoluuloja poliittisista ja muista syistä.
B. G., Saksa
On olemassa muitakin yleisiä ennakkoluuloja, mutta tavallisesti ne eivät ole aiheuttaneet sellaista kärsimystä, epäoikeudenmukaisuutta ja jakautumista kuin rotuennakkoluulot. Katsoimme siksi velvollisuudeksemme käsitellä erityisesti tätä ajankohtaista aihetta. (Toimitus.)
Linnunlaulu. Luin juuri kirjoituksen ”Onko linnunlaulu vain kaunista musiikkia?” (22.6.1993). Oli jännittävää saada tietää, että lintujen liverryksellä, jota jotkut ovat ehkä pitäneet vain miellyttävänä musiikkina, on oma merkityksensä. Kiitos siitä, että julkaisette kirjoituksia, joissa kerrotaan Jehovan ihmeellisistä luomistöistä.
A. P. C., Brasilia
Artikkelissanne kerrottiin englantilaisesta tiedemiehestä, joka huomasi, että useat laulurastaat olivat sisällyttäneet sävelvalikoimaansa puhelimen äänen. Vaimollani ja minulla oli vastaava kokemus. Viime vuonna muutamat laulurastaat rakensivat pesänsä puutarhapenkkimme läheisyyteen. Jotta emme olisi säikyttäneet niitä, vihelsimme aina pesää lähestyessämme saman lyhyen melodian. Tänä keväänä useat laulurastaat lauloivat tuota säveltä, jota olimme viime vuonna viheltäneet!
K. M., Saksa
Abortti. Olen 14-vuotias, ja kirjoitussarjanne ”Abortit – alulle pannun elämän tuhoamista” (22.5.1993) auttoi minua ymmärtämään entistä paremmin, kuinka tärkeä tämä aihe on nykyään. Siinä tähdennettiin, että vaikka sikiö elääkin naisen ruumiissa, abortti vaikuttaa paljon muuhunkin kuin vain ruumiiseen. Hedelmöitymishetkestä lähtien sikiöllä on oma elämä – se ei ole pelkkä palanen kudosta. Mielestäni abortti tulisi kieltää.
J. R. W., Yhdysvallat
Vaikka Raamatussa selvästi tuomitaan abortin tekeminen, ”Herätkää!”-lehti on epäpoliittinen eikä kannata mitään niistä ryhmistä, jotka vaativat abortin kieltämistä. Kirjoitustemme tarkoitus on sen sijaan auttaa yksilöitä soveltamaan Jumalan sanaa elämäänsä. (Toimitus.)
Stressistä kärsivät lapset. Haluaisin kiittää teitä kovasti kirjoitussarjasta ”Stressistä kärsivät lapset – miten heitä voidaan auttaa?” (22.7.1993). Tuo hyödyllinen aineisto auttaa meitä vanhempia tajuamaan, kuinka saattaisimme kokemattomuuttamme tai paineen alaisina aiheuttaa lapsillemme vakavia traumoja.
M. L. S., Italia
Maailmasta on tullut paikka, jossa jopa lapset kärsivät stressistä. Minulla oli tapana masentua sen vuoksi, että vanhempani nimittelivät minua, kun toimitin jotain askaretta hitaasti. Se loukkasi minua syvästi. Ymmärrän noiden kirjoitusten perusteella, että vanhemmat muovaavat lapsia siitä päivästä lähtien, kun nämä syntyvät. Jos minä saan joskus lapsia, haluan olla myötätuntoinen heitä kohtaan ja puhua heidän kanssaan järkevästi.
N. K., Japani
Nuo kirjoitukset viilsivät sydäntäni. Äitini kohteli minua kaltoin. Nuo artikkelit auttoivat minua ymmärtämään, miksi reagoin joihinkin tilanteisiin siten, kuin minulla on tapana, ja miksi tunnen usein olevani arvoton ja vailla itsetuntoa. Te todella autoitte minua luottamaan Jehovaan. Henkinen tuska on yhä jäljellä, mutta tiedän, että hän on luvannut pyyhkiä nämä epämiellyttävät kokemukset pois sydämestäni ja mielestäni. Se lohduttaa minua suuresti.
E. B., Englanti