Kun jonkin tekeminen aiheuttaa riippuvuutta

RIIPPUVUUS päihteistä ja riippuvuus jonkin tekemisestä ovat kuin kaksi junaa, jotka ovat menossa samaan suuntaan samoilla kiskoilla. Kumpaisellakin on sama päämäärä eli tarkoitus: vaikuttaa mielialaan ja peittää tuskalliset ajatukset ja tunteet. Tarkastelkaamme nyt muutamaa esimerkkiä siitä, miten ihminen voi tulla riippuvaiseksi jonkin tekemisestä.

Työnarkomania

Työnarkomaniaa on sanottu kunnialliseksi riippuvuudeksi. Ovathan työnarkomaanit ensiluokkaisia työntekijöitä. He voivat silti tuntea sisimmässään, että tavoitteet ovat jääneet heiltä saavuttamatta. Työnteosta voi tulla keino, jolla he kääntävät huomionsa pois tuskallisista ajatuksistaan ja tunteistaan tai jolla he pakonomaisesti etsivät toisten hyväksymystä.

Jää estää luistelijaa hukkumasta veteen. Samoin toiminta estää työnarkomaania hukkumasta ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Luistelijan lailla työnarkomaanikin voi herättää ihailua häikäisevillä suorituksillaan. Se on kuitenkin vain pintaa. Mitä on usein pinnan alla? Psykiatri Linda T. Sanford kirjoittaa: ”Kun työnarkomaani ei ole uppoutuneena työhönsä, hän voi hukkua pelottaviin masennuksen, ahdistuneisuuden, vihan, epätoivon ja tyhjyyden tunteisiin.”

Monien työnarkomaanien syvään juurtunut pakonomainen toiminnantarve viittaa siihen, että kyseessä on jo pitempiaikainen, mahdollisesti lapsuuden perua oleva käyttäytymistapa. Tämä piti paikkansa naisesta, jota me kutsumme Maryksi. Kuuden vuoden vanhana hän ensi kerran yritti ansaita alkoholisti-isänsä rakkauden ruoanlaitolla ja kotitöillä. ”Siitä tuli pakonomainen tarve”, hän selittää. ”Ajattelin, että jos tekisin enemmän tai jos tekisin paremmin, hän rakastaisi minua. Sain kiitokseksi pelkkää kritiikkiä.”

Aikuisena Mary joutuu yhä painimaan virheellisen ajattelutapansa kanssa. ”Sisimmässäni tunnen itseni yhä arvottomaksi”, hän myöntää. ”Minulla on yhä sellainen tunne, että minun on ansaittava rakkaus ja etten ole minkään arvoinen, jollen tee jotakin hyödyllistä. Ajan itseni illanvietoissa väsyksiin keittiötöillä ja tarjoilulla, aivan kuin minun olisi ansaittava oikeuteni olla siellä läsnä.”

Maryn kaltaisten täytyy oppia suhtautumaan työntekoon tasapainoisesti. Raamattu kyllä suosittelee ahkeruutta. (Sananlaskut 6:6–8; 2. Tessalonikalaisille 3:10, 12.) Jehova Jumala on itsekin tuottelias (Psalmit 104:24; Johannes 5:17). Hänellä ei kuitenkaan ole pakonomaista toiminnantarvetta. Jehova ei saanut tyydytystä luomistöistään vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut ne valmiiksi, vaan jo sitä ennen, töittensä edistyessä (1. Mooseksen kirja 1:4, 12, 18, 21, 25, 31; vrt. Saarnaaja 5:17).

Jehova Jumalan mestarillinen työntekijä, hänen Poikansa Jeesus, sai henkilökohtaisesti tyydytystä työnteostaan (Sananlaskut 8:30, 31, UM). Jeesus lupasi seuraajilleen, että hekin saisivat virvoitusta hänen kanssaan työskentelemisestä. Yhdessä he osallistuivat kaikkein tärkeimpään työhön. Se ei silti estänyt heitä myös lepäämästä. (Matteus 11:28–30; Markus 6:31; vrt. Saarnaaja 4:6.)

Kenties isä tai äiti on vihjaissut työnarkomaanille lapsena jotakin sen suuntaista, että hänen arvonsa riippuu hänen aikaansaannoksistaan tai että rakkautta pidäteltäisiin, kunnes se on ansaittua. Hänestä varmasti tuntuu huojentavalta saada tietää, että Jehova ei kuitenkaan ole antanut vanhemmille lupaa menetellä näin lapsiaan kohtaan. Hänen Sanansa neuvoo: ”Te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, jotteivät he masentuisi [tuntisi huonommuutta, The Amplified Bible].” (Kolossalaisille 3:21.) Jehova ei ole sellainen, että hän pidättelisi rakkauttaan, kunnes se on ansaittua. Hänen rakkautensa ei ole jotakin, mitä hän osoittaisi vasta sen jälkeen, kun ihminen on alkanut rakastaa ja palvella häntä. Raamatussa kerrotaankin meille, että ”hän rakasti ensin meitä” ja että Jumala jopa meidän ”ollessamme vielä syntisiä” oli aloitteellinen ja osoitti meitä kohtaan rakkauttaan (1. Johanneksen kirje 4:19; Roomalaisille 5:6–8). Jehova ei myöskään kritisoi meitä, kun me vilpittömästi ponnistelemme tehdäksemme hänen tahtonsa. Tästä on seurauksena se, että siitä palveluksesta, jota suoritamme hänelle, tulee häntä kohtaan tuntemamme rakkauden aito ilmaus.

Riippuvuus televisiosta

Jotkut sanovat liiallista televisionkatselua riippuvuudeksi. Marie Winn kirjoittaa: ”Televisio on hyvin päihteitten kaltainen siinä, että sen tarjoamat elämykset peittävät näkyvistä todellisen maailman ja työntävät ihmisen mielihyvään keskittyvään ja passiiviseen mielentilaan.” (The Plug-In Drug.)

Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, että ihminen saa ajatuksensa irti arjen velvollisuuksista – lyhyeksi aikaa. Jotkut katsojat eivät kuitenkaan enää palaa todellisuuteen. Eräs aviomies, jolta televisionkatselu katkesi siihen, kun televisio meni rikki, myönsi: ”Minusta tuntuu siltä, että elin kaikki nämä vuodet henkisesti muumioituneena. Olin ollut liimautuneena tuohon kapineeseen enkä jostain syystä päässyt siitä irti.” Kai-niminen nuorimies sanoo samantapaisesta orjuudessa olostaan: ”En haluaisi katsoa televisiota niin paljon kuin nykyisin sitä teen, mutta en voi sille mitään. Televisio pitää minua otteessaan.”

Liika televisionkatselu heikentää ajattelukykyä. Raamatun neuvo on, että asioita pitäisi myös pohtia, ja se vaatii jonkin verran yksinoloa. (Joosua 1:8; Psalmit 1:2, 3; 145:5; Matteus 14:23; Luukas 4:42; 5:16; 1. Timoteukselle 4:15.) Yksinolo pelottaa monia. Heitä alkaa hermostuttaa, kun heidän ympärillään on hiljaista. He pelkäävät olla yksin omien ajatustensa kanssa. He etsivät kuumeisesti mitä tahansa saadakseen tyhjiön täytetyksi. Televisiosta tulee nopeasti tepsivä lääke. Parhaimmillaankin televisio on vain jonkinlainen todellisen elämän korvike.

Pelihimo

Rahapelien pelaamiseen on syynä ahneus. Pakonomaisessa rahapelien pelaamisessa on kuitenkin kyse paljosta muustakin kuin vain rahasta.a ”Minun oli pakko saada ikään kuin jalat irti maasta päästäkseni pakoon todellisuutta”, selittää Nigel. ”Se oli täysin verrattavissa huumaavien aineitten käyttämiseen.” Pelihimon orjalle tuottaa usein jo pelaaminen itsessään tyydytystä. Seurauksista ei ole niin väliä. Nigel menetti ystävänsä. Toiset menettävät perheensä. Monet menettävät terveytensä. Lähes kaikki menettävät rahansa. Harvat silti lopettavat, sillä tärkeintä ei ole voittaminen tai häviäminen. Tärkeintä on itse pelaaminen, koska se vaikuttaa mielialaan ja antaa samanlaisen epätodellisen mielihyväntunteen kuin päihteet.

Rahapelien pelaaminen irrottaa ajatukset arjen ongelmista, mutta se ei poista näitä ongelmia. Vakavia vammoja saanut ihminen tarvitsee muutakin kuin kipulääkitystä. Hänen vammojaan täytyy hoitaa. Jos ihmisellä on vammoja, jotka ovat antaneet hänelle syyn ruveta pelaamaan, hänen pitäisi selvittää itselleen se, millaisia vammoja hänellä on, ja hoitaa niitä. Se vaatii rohkeutta, mutta se osoittautuu lopulta kannattavaksi.

Irti riippuvuudesta

Jotta voisi vapautua minkä tahansa riippuvuuden kahleista, ei voida jättää huomiotta sisäistä tuskaa, joka usein on tukemassa riippuvuutta. Riippuvuudesta kärsivän täytyy yrittää ongelmaansa hoitaessaan päästä sen alkulähteille asti. Se on vaikea tehtävä. ”Ei 30 vuotta jatkunutta päihteitten käyttöä voi noin vain lopettaa”, sanoo eräs entinen päihdeongelmainen, ”etenkään silloin kun riippuvuus on ollut jonkin syvään juurtuneen ongelman naamiona.”

Riippuvuudesta irti pääseminen on kuitenkin vaivan arvoista. Työnarkomaani Mary, jota lainattiin jo edellä, ilmaisi asian osuvasti: ”Vuosikausia pakenin asioita, joita pelkäsin katsoa silmästä silmään. On kuitenkin ihmeellistä, miten pieniksi ne ovat muuttuneet sen jälkeen, kun aloin käydä niihin käsiksi.”

Tämän ovat kokeneet monet niistä, jotka ovat onnistuneet voittamaan jonkin elämää haitanneen riippuvuutensa. Sen sijaan että he olisivat yhä ”turmiollisten tapojen orjia”, he ovat rukoilleet ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen” kyetäkseen kääntämään riippuvuuden asettaman haasteen voitokseen (2. Pietarin kirje 2:19, Today’s English Version; 2. Korinttolaisille 4:7).

[Alaviitteet]

[Kuva s. 10]

Työ näyttää olevan työnarkomaanille perhettä tärkeämpi

[Kuva s. 10]

Rahapelit voivat vaikuttaa mielialaan samoin kuin päihteet