Nuoret kysyvät:
Miten saan vastakkaisen sukupuolen pois mielestäni?
VIESTIMET jäytävät päivästä toiseen teini-ikäisten moraalia esittämällä seksiä koskevia loukkaavia ehdotuksia ja kiusoittelemalla sillä; heidän korviinsa tulvii sukupuolisuhteista kertovien rocklaulujen kirkuna; lukuisissa hyvämenekkisissä rakkausromaaneissa puetaan seksuaalinen todellisuus imeliksi fantasioiksi, jotka ovat makoisia kuin suussa sulava karamelli. Näin sanoi kirjoittaja Lesley Jane Nonkin. Teini-ikäisenä sinua todellakin yllytetään lakkaamatta viestimissä ajattelemaan vastakkaista sukupuolta.
On tietenkin normaalia tuntea jossain määrin kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan.a Mutta kun romanttiset ajatukset, unelmat ja haaveet hallitsevat siinä määrin ajatuksiasi, että ne häiritsevät untasi, rukouksiasi, läksyjenlukuasi, Raamatun lukemistasi tai talousaskareitasi, niin se on sen merkki, että tilanne on ollut vaarallinen jo jonkin aikaa. Tosiaankin tällaisiin epäterveisiin ajatuksiin syventyminen voisi johtaa väärään käytökseen (Jaakob 1:14, 15).
Emme suinkaan tarkoita sitä, ettet saisi huomata tyttöjen – tai poikien – olevan olemassa. Mutta kuten Sananlaskujen 23:12:ssa sanotaan, sinun tulee tuoda ”sydämesi kuritettavaksi”. Ei ole olemassa mitään helppoa ratkaisua eikä ihmelääkettä, joka auttaisi sinua tekemään näin. Ponnistelun avulla voit kuitenkin tasapainottaa ajatteluasi. Tarkastellaanpa muutamia käytännön ehdotuksia, joita noudattamalla voit tehdä näin.
Valvo seuraasi
Tarkastele huolellisesti seuraasi. Muuan nuori mies myönsi: ”Kaikki kaverit puhuvat sukupuolisesta moraalittomuudesta yhtä luonnollisena asiana kuin ulos syömään menemisestä.” Voiko tällaisten puheiden jatkuva kuunteleminen vaikuttaa sinuun? Varmasti. Erään nuorten keskuudessa tehdyn tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa heistä myönsi, että ”se, ovatko he joukon kaltaisia vai eivät, määrää heidän suhtautumistapansa seksiin”.
Entä ystäväsi? Luisuuko jokainen keskustelu intensiiviseksi ajatustenvaihdoksi jostakusta vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvasta? Onko tällaisella puheella taipumus ryöstäytyä hallinnasta ja muuttua säädyttömäksi tai kaksimieliseksi? Jos on, niin siihen osallistuminen – tai sen pelkkä kuuntelu – vaikeuttaa mielesi kohdistamista puhtaisiin asioihin. Raamatussa kehotetaan: ”Pankaa – – ne kaikki pois itsestänne: viha, suuttumus, pahuus, pilkka ja rivo puhe suustanne.” (Kolossalaisille 3:8.)
Tätä neuvoa on kuitenkin vaikea soveltaa, jos toverisi eivät lainkaan ymmärrä eivätkä arvosta Raamatun periaatteita; ajan mittaan heidän asenteensa vaikuttaa varmasti sinuunkin (Sananlaskut 13:20). Harkitsehan erään kristityn tytön kokemusta. Hän sanoi: ”En halunnut kertoa koulukavereilleni, että olen Jehovan todistaja. Niinpä he puhuivat minulle seksistä vapaasti kaiken aikaa.” Ennen pitkää tuo tyttö sekaantui sukupuoliseen moraalittomuuteen ja tuli raskaaksi. Sananlaskujen 9:6:ssa kehotetaankin viisaasti: ”Jättäkää tietämättömien seura ja eläkää. Seuratkaa tiedon tietä.” (Today’s English Version.) Hanki tosiaankin ympärillesi ystäviä, joilla on samat kristilliset moraalimittapuut kuin sinulla, ystäviä, joilla on sinuun hengellisesti rakentava – ei repivä – vaikutus.
Tietenkin jopa nuoret kristityt, jotka osoittavat tavallisesti jumalista asennetta, saattavat toisinaan kompastua sanassa (Jaakob 3:2). Kun niin tapahtuu ja keskustelu alkaa kääntyä väärään suuntaan, mitä voit tehdä? Meille kerrotaan Raamatussa, että kuningas Salomo ihastui nuoreen paimentyttöön. Tyttö ei kuitenkaan ollut romanttisesti kiinnostunut hänestä. Kun jotkut tytön nuorista tovereista yrittivät herättää hänessä tunteita Salomoa kohtaan, hän ei sallinut itseään pommitettavan romanttisella puheella. Sen sijaan hän puuttui rohkeasti keskusteluun ja sanoi: ”Minä vannotan teitä, – – älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.” (Korkea veisu eli Laulujen laulu 2:7.) Ehkä sinunkin on samalla tavoin puututtava keskusteluun, kun se ajautuu väärille raiteille. Sinun ei välttämättä tarvitse läksyttää ystäviäsi. Voisit vain yrittää vaihtaa puheenaihetta ja ohjata keskustelun tervehenkisempään suuntaan.
Valikoi viihteesi
Toinen alue, joka kaipaa huomiota, on viihde. Tuorein elokuva, videonauha tai CD-levy saattaa vaikuttaa houkuttelevalta. Raamatussa meitä kuitenkin varoitetaan: ”Mikään maailmassa – lihan halu ja silmien halu ja elämän varallisuuden komeileva näyttäminen – ei ole Isästä, vaan on maailmasta.” (1. Johanneksen kirje 2:16.) Kuten alussa mainittiin, suuri osa nykyajan viihteestä on suunniteltu herättämään seksuaalisia tunteita. Esimerkiksi suosituista lauluista ja elokuvista on tullut entistä yksityiskohtaisempia – usein jopa pornografisia.
Miten mielesi altistaminen tällaiselle viihteelle voisi vaikuttaa sinuun? Kirjoittaja John Langone sanoo: ”Useat tutkimukset ovat osoittaneet, – – että kun katselemme tai kuuntelemme eroottista aineistoa, olemme taipuvaisia puhumaan enemmän seksistä. Toisinaan tällainen altistus saa meidät kokeilemaan jotain sellaista, mitä emme tavallisesti kokeilisi.” Mielesi kohdistaminen ”lihan asioihin” tosiaankin vain vahingoittaa sinua (Roomalaisille 8:5). Se vääristää näkemyksesi rakkaudesta ja seksistä ja täyttää mielesi epäpuhtailla mielikuvilla. Millaisen neuvon Raamattu antaa? ”Puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta täydellistämällä pyhyys Jumalan pelossa.” (2. Korinttolaisille 7:1.) Karta siis elokuvia, videonauhoja ja CD-levyjä, jotka herättävät romanttisia haluja.
Muuan naimaton kristitty mies antoi kerran seuraavan käytännöllisen neuvon: ”Älä täytä mieltäsi epäterveillä asioilla juuri ennen nukkumaanmenoa. Monet myöhään esitettävät televisio-ohjelmat ovat aika rohkeita.” Sellaisia ovat myös useat kirjat. Sherry-niminen nuori kristitty tunnustaa: ”Minulla oli tapana lukea rakkausromaaneja. Haaveilin seksistä ja unelmoin jännittävästä elämästä ja useista sukupuolikumppaneista.” Koska hänen mielensä oli täynnä romanttisia haaveita, hän antautui helposti halailemiseen ja hyväilemiseen erään nuoren miehen kanssa. Tällaiset ongelmat voidaan välttää, jos luet yksinomaan tervehenkistä aineistoa – kuten tätä lehteä ja sen sisarlehteä Vartiotornia. Tällaisen aineiston lukeminen on auttanut monia nuoria kohdistamaan mielensä langenneen lihan asioiden sijasta ”hengen asioihin” (Roomalaisille 8:5).
Hylkää nuo haaveet!
Toisinaan vastakkaista sukupuolta koskevat ajatukset saattavat tulla mieleen ennalta aavistamatta. 17-vuotias Scott myöntää: ”Aika ajoin minun on hyvin vaikea olla ajattelematta seksiä.” Tai ehkä vain näet jonkun hyvännäköisen pojan tai tytön. Yhtäkkiä huomaat ajattelevasi häntä. Mutta on eri asia huomata, että joku on puoleensavetävän näköinen, kuin tehdä juuri sitä, mistä Jeesus varoitti, nimittäin katsoa jatkuvasti ”naista niin että tuntee intohimoa häneen” (Matteus 5:28; vrt. Sananlaskut 6:25). Jos olet liian nuori avioitumaan, antautuminen kiihottaviin romanttisiin haaveiluihin voi ainoastaan tehdä sinut alakuloiseksi ja masentaa sinua (vrt. Sananlaskut 13:12).
Niinpä Scott sanoo: ”Minua auttaa se, että vaihdan aihetta – lakkaan ajattelemasta sitä, mikä saa minut kiihottumaan. Muistutan itseäni siitä, että nämä tunteet ja halut menevät aikanaan ohi.” (Vrt. Filippiläisille 4:8.) Apostoli Paavali sanoi: ”Minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa.” (1. Korinttolaisille 9:27.) Sinun täytyy ehkä samalla tavoin olla luja itsellesi, kun vastakkaista sukupuolta koskevat ajatukset yrittävät juurtua mieleesi. Jos ajatukset pysyvät itsepintaisesti mielessäsi, kokeile liikuntaa. ”Ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään”, ja voi olla, että reipas kävely tai voimistelu vain muutaman minuutin ajan auttaa sinua palauttamaan ajatuksesi oikeille raiteille (1. Timoteukselle 4:8).
Lisäksi monet nuoret ovat havainneet varsinkin sen olevan avuksi, että on ”runsaasti tehtävää Herran työssä” (1. Korinttolaisille 15:58). Nuori Debra ilmaisi asian näin: ”Olen huomannut niksin olevan siinä, että pysyy niin kauan toimeliaana, kunnes ei enää jaksa tehdä muuta.” Se että uppoutuu kristillisen seurakunnan kaikkiin toimiin, voi suuresti auttaa sinua pitämään ajattelusi tasapainossa.
Vaikka kuinka yrittäisit, sinun voi joskus olla tosi vaikea olla ajattelematta vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvia. Jos näin on, pyydä joltakulta aikuiselta apua. Ehkä voisit keskustella asiasta isäsi tai äitisi kanssa. Harkitsehan, mitä nuori Carl sanoi: ”Olen saanut apua siitä, että olen puhunut asiasta jonkun vanhemman ja kokeneemman kanssa. Mitä suorasukaisempi keskustelu on, sen parempi.” Ennen kaikkea älä jätä huomiotta sitä apua, jota voit saada taivaalliselta Isältäsi. ”Kun tunnen sukupuolisen halun voimistuvan, pakotan itseni rukoilemaan”, kertoo muuan naimaton kristitty mies. Raamatussa sanotaan: ”Lähestykäämme sen tähden vapaasti puhuen ansaitsemattoman hyvyyden valtaistuinta, jotta saisimme armon ja löytäisimme ansaitsemattoman hyvyyden avuksi oikeaan aikaan.” (Heprealaisille 4:16.) Jumala ei poista kiinnostustasi vastakkaista sukupuolta kohtaan. Mutta hänen avullaan voit löytää paljon muuta ajateltavaa.
[Alaviitteet]
a Ks. kirjoitusta ”Nuoret kysyvät: miksi minun on niin vaikea olla ajattelematta vastakkaista sukupuolta?” tämän lehden numerosta 22.7.1994.
[Kuva s. 17]
Jos puhe vastakkaisesta sukupuolesta riistäytyy hallinnasta, vaihda rohkeasti puheenaihetta