Arka eläin – vihattu ja rakastettu

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KANADAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

CANIS LUPUS. Se seisoo kallionkielekkeellä ylhäällä vuoristossa ja erottuu kuun valossa pimeästä: pää pystyssä, pitkä tuuhea häntä koipien välissä, korvat luimussa ja suu auki – yöilmassa kuuluu sen aavemainen ulvonta. Sen ulvonnan pelkkä ajatteleminenkin saa värisemään pelosta ja jännityksestä.

VAIN harva ihminen on saanut nähdä luonnossa tämän kauniin mutta aran luontokappaleen, suden. Tämä kiehtova eläin synnyttää kuitenkin monia erilaisia mielikuvia.

Vihattu ja rakastettu

Sana ”susi” on aina synnyttänyt voimakkaita tunteita, olivatpa ne sitten millaisia tahansa. Susi on ollut väärin ymmärretty, ja se on herättänyt ennakkoluuloa ja pelkoa. Jotkut halveksivat sitä sen vuoksi, että se on petoeläin. Saalistamalla lampaita, nauta- ja muuta karjaa sudet ovat aina suututtaneet karjankasvattajia. Tarut ja kansanperinne ovat osaltaan vaikuttaneet sen huonoon maineeseen. Kukapa ei olisi kuullut sellaisia sanontoja kuin ”susi lammasten vaatteissa” ja ”ihminen on ihmiselle susi”? Saduissa se kuvataan ”isoksi pahaksi sudeksi”. Yhdessä tällaisessa tarinassa kerrotaan siitä, miten susi uhkaa syödä pikkutytön. Tämän perusteella on saatu sellainen käsitys, että sudet hyökkäävät ihmisten kimppuun.

Tutkijat ja biologit kuitenkin suhtautuvat susiin toisin. Heidän mielestään sudet ovat erittäin arkoja eläimiä, jotka yrittävät karttaa ihmisiä mahdollisimman paljon. Erään tuoreen GEO-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan sudet todellisuudessa pelkäävät ihmistä. Susien hurjasta ulkonäöstä huolimatta ei näytä olevan mitään perustetta uskoa, että Pohjois-Amerikan terveet, villit sudet ovat vaaraksi ihmiselle.

Biologi Paul Paquet, joka on tutkinut perusteellisesti susia, myöntää pitäneensä näistä villieläimistä lapsesta saakka. Hän on merkinnyt muistiin havaintojaan. Hän väittää nähneensä usein, että sudet ovat ilmaisseet olevansa iloisia tai yksinäisiä ja osoittaneet huumorintajua. Kerran hän näki susien tuovan ruokaa lauman vanhalle, rammalle sudelle, joka ei enää pystynyt saalistamaan. Vaikka tuo susi ei enää ikänsä puolesta ollutkaan hyödyksi laumalle, lauma arvosti yhä sen elämää ja piti sitä hengissä. Tämä sudelle ominainen laumassa saalistaminen on kuitenkin uhannut eläimen koko olemassaoloa.

Laumassa saalistaminen

Saalistamalla laumoina sudet vain tyydyttävät nälkänsä ja ruokkivat pentunsa. Täytyy myöntää, että lampaiden ja nautakarjan tappaminen, johon sudet syyllistyvät, on kiusallinen ongelma karjankasvattajille. Koska susi on peto, jolla on erinomainen näkö, herkkä vainu, tarkka kuulo ja uskomattoman suuri puremisvoima ja koska se on hyvä juoksemaan, se on taitava saalistaja. Se on myös opportunisti. Olisi tyhmää luulla, että tämä ovela eläin sivuuttaisi mitään helposti saatavissa olevaa saalista – varsinkaan suurta ja lihavaa lammasta tai karjaeläintä – jonka se voi saada kiinni tai napata. Voidaankin sanoa, että sudet toimivat tietämättään luonnossa elävien saaliseläintensä ”hyväksi” valitsemalla helpomman saaliin – sairaat ja heikot – ja jättämällä näin enemmän ravintoa terveille yksilöille.

Suden viestintää

Entä mitä on sanottava tuosta aavemaisesta ulvonnasta, joka voidaan kuulla kilometrien päähän ja joka herättää kuulijassa pelkoa? Sudelle se on pelkästään lauman sosiaalista toimintaa – eräänlainen viestintäkeino. Saalistamisen aikana laumastaan eksynyt susi saattaa nousta kallionkielekkeelle ulvomaan kiinnittääkseen itseensä lauman toisten jäsenten huomion. Tai susi saattaa ulvoa merkitäkseen reviirinsä. Joskus sudet näyttävät ulvovan silkasta ilosta. Kun lauma kokoontuu ulvomaan, vaikuttaa miltei siltä, kuin siitä olisi hauskaa laulaa yhdessä. Meistä saattaisi kuulostaa paremmalta, jos ne laulaisivat yksiäänisesti, mutta ne näyttävät pitävän enemmän moniäänisestä laulusta. Ne kommunikoivat tietenkin myös muilla tavoin, joita on kuvailtu muun muassa ulinaksi, murinaksi, haukunnaksi, sosiaaliseksi vikinäksi ja pentujen haukahteluksi pesässä. Asentokin voi viestiä asemasta yhteisössä ja lauman keskinäisistä siteistä.

Kaunis luontokappale

Katso tarkkaan tätä huomattavan kaunista eläintä. Pane merkille sen paksu, suurimmaksi osaksi harmaa turkki (jotkut ovat pikimustia), jonka seassa on valkoisia, mustia ja ruskeita karvoja. Kiinnitä huomiota sen kirkkaankeltaisiin silmiin, joissa on läpitunkeva katse. Tutki sen naamanpiirteitä. Kaiken tämän ansiosta susi on komea ilmestys. Sen tulevaisuudesta ollaan kuitenkin huolissaan. Onko huoleen syytä?

Se mikä oli aikaisemmin yleistä monin paikoin Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa – suden näkeminen – on nykyään harvinaista Kanadassa, Alaskassa ja Yhdysvaltojen, Euroopan ja Venäjän harvaan asutuilla alueilla. Sanotaan, että joillakin valikoiduilla koskemattomilla seuduilla on tehtävä tilaa susille. Koska ihmiset ovat oppineet elämään sellaisten petoeläinten kuin kotkien, karhujen ja puumien kanssa, jotkut kysyvät, miksei susien kanssa voisi elää.

Antaa luonnon palautua omaan tahtiinsa

Nykyisin puhutaan suojelemisesta, ei hävittämisestä eikä harventamisesta. Luonnonpuistoja pidetään nykyään eläinten suojelualueina eikä vain erämaassa olevina ihmisten huvittelupaikkoina. Canadian Geographic -lehden mukaan puistojen valvojat haluaisivat nähdä luonnonmukaisessa kunnossa olevan ekosysteemin. Oltuaan 40 vuotta poissa kanadalaisesta Banffin luonnonpuistosta pääpeto, susi, palasi omin päin eteläisille Kalliovuorille 1980-luvulla. Susia oli vain 65, mutta monien mielestä se oli varsinainen merkkitapaus. Ranskasta kerrotaan, että susi on palannut oltuaan poissa 50 vuotta.a Susi on palaamassa myös Italiaan, ja sen voidaan kuulla ulvovan jälleen Tivolissa lähellä Roomaa.

Suden palauttamisesta uhanalaisena lajina Yellowstonen kansallispuistoon Yhdysvaltoihin keskustellaan yhä. Sudet kuuluivat alueen luonnonjärjestykseen yli 40 vuotta sitten, ennen kuin ne hävitettiin. Nyt monet, erityisesti puistossa kävijät, haluavat ne takaisin. Karjanhoitajat ovat kuitenkin syvästi huolissaan siitä, että alueelle tuotaisiin jälleen susia. ”Kun sudet palaavat Yellowstoneen, niitä on alettava valvoa puiston ulkopuolella”, sanoo susia tutkiva biologi L. David Mech.

Mitä huominen tuo tullessaan tälle luontokappaleelle tässä maailmassa, josta ihmisetkin ovat nähneet vain osan?

Suden tulevaisuus

Asenteen voimakkaasta muutoksesta kertoo niiden ihmisten määrä, jotka puoltavat sitä, että tämä jo pitkään ihmisten sietokyvyn rajoilla elänyt eläin, palautettaisiin entisille asuinsijoilleen. Kirjassa The Wolf—The Ecology and Behavior of an Endangered Species sanotaan: ”Vielä on aikaa pelastaa tämä laji sen surkeasta tilasta. Se, tapahtuuko näin vai ei, riippuu siitä, mitä ekologiasta ja suden käyttäytymisestä tiedetään. Se riippuu suden tapojen jatkuvasta tutkimisesta ja siitä, opitaanko sutta pitämään, ei kilpailijana, vaan luontokappaleena, jonka kanssa maa täytyy jakaa.”

Eläminen rauhassa

Ihmisten ja susien välinen rinnakkaiselo on saattanut olla aiempaa rauhallisempaa viime vuosina, mutta siellä, missä on ristiriitoja, ei tosi rauhaa voida saavuttaa. Sen toteutumista täytyy jäädä odottamaan siihen lähitulevaisuudessa koittavaan aikaan saakka, jolloin Luojan valtakunta-hallituksen alaisuudessa kaiken vihan ja pelon tilalle tulee luottavainen ja myötätuntoinen asenne tätä vahvaa mutta herkkää ja arkaa luontokappaletta kohtaan.

Raamatussa sutta kuvaillaan kiinnostavasti monissa profeetallisissa yhteyksissä päinvastaisessa valossa. Apostolien tekojen 20:29, 30:ssä luopioita sanotaan kuvaannollisesti ”sortaviksi susiksi”, jotka hyökkäisivät lampaankaltaisen kristillisen seurakunnan kimppuun ja veisivät pois joitakin lauman jäseniä.

Raamatun Jesajan kirjan ennustuksissa, jotka tosin odottavat vielä lopullista täyttymistään, kuvaillaan sellaisten eläinten elävän rauhassa keskenään, joiden nykyään tiedämme olevan toistensa vihollisia. Pane merkille, että Jesajan 65:25:ssä ei puhuta saaliin ja pedon välisestä suhteesta: ”Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas – – ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.”

Samalla kun ihmisten ponnistelut osoittavat, että hän yrittää sietää sutta, äsken lainattu raamatunkohta vakuuttaa meille, että Jumalalla on sille paikka uudessa asiainjärjestelmässään. Planeetta Maa tule silloin olemaan kaikkien elävien, myös canis lupuksen, yhteinen koti.

[Alaviitteet]

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

Thomas Kitchin/Victoria Hurst

[Kuvan lähdemerkintä s. 26]

Thomas Kitchin