Työpaikkoja luodaan kehitysmaissa
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN SENEGALIN-KIRJEENVAIHTAJALTA
TEINITYTTÖ oli menettänyt isänsä ollessaan lapsi, ja hänen äitinsä oli jäänyt yksin hoitamaan suurta, kahdeksanlapsista perhettä. Koska äiti on nyt tulossa vanhaksi, tytön täytyy löytää työtä, jotta hän voisi osallistua perheen elättämiseen. Unelma koulun jatkamisesta jää toteutumatta. Hänen on tehtävä työtä, vaikkei hänellä olekaan erityisiä taitoja eikä koulutusta.
Tämä on elämän arkea kehitysmaissa. Työpaikat ovat kiven takana; jopa yliopistokoulutuksen saaneiden on vaikea löytää työtä. Kaikesta huolimatta monet ovat päättäväisyytensä ja hyvän mielikuvituksensa ansiosta kyenneet keksimään itselleen työtä. Ehkä tällaiset työpaikat eivät anna mahdollisuutta ylelliseen elämään, mutta Raamatussa sanotaan 1. Timoteuksen kirjeen 6:8:ssa: ”Kun meillä siis on elatus ja vaatteet, me tyydymme näihin.”
Tarkastelkaamme tämä tasapainottava neuvo mielessämme joitakin nokkelia tapoja, joilla kristityt ovat tulleet toimeen kehitysmaissa.
Ruoan myyntiä afrikkalaisittain
Ruoalle on aina kysyntää. Täällä Länsi-Afrikassa yritteliäät naiset ovat löytäneet monia kiehtovia tapoja muuttaa tämä tosiasia rahaksi. Jotkut esimerkiksi rakentavat pienen katoksen rakennustyömaan lähelle ja valmistavat lounaan työmiehille. Toiset laittavat ruokaa työhön menijöille aamulla. He pystyttävät pienen pöydän tuoleineen, keittävät vettä hiilikäyttöisellä lämmittimellä ja tarjoilevat yksinkertaisen aamiaisen: kuumaa kahvia ja tuoreita voileipiä. He avaavat liikkeensä jälleen illalla ja tarjoilevat kevyen aterian työmiehille päivän päätteeksi. Tällaisen ruokapaikan pitäminen vaatii tiukkaa aikataulua, mutta työteliäät voivat hankkia sen avulla elatuksensa.
Välipalojenkin myymiseen avautuu tilaisuuksia. Jotkut naiset etsivät torin läheltä vilkkaan paikan ja paahtavat siinä pähkinöitä. Fataya-lihapiirakoilla, jotka tarjoillaan tulisen kastikkeen kera, on myös menekkiä. Niin on myös voimakkaalla lihakastikkeella maustetuilla lihavoileivillä. Ne menevät kuin kuumille kiville sellaisissa Afrikan maissa kuin Gambiassa ja Malissa.
Guinea-Bissaussa ja Senegalissa melko monet nuoret Jehovan todistajat elättävät itsensä kokoajanpalvelijoina leipomalla ja myymällä toisenlaisia suosittuja tuotteita: pieniä kakkuja. Senegalin pääkaupungissa Dakarissa asuva Moses selittää: ”Vaimoni ja minä palvelimme erikoistienraivaajina [kokoaikaisina evankelistoina], kun meille alkoi tulla lapsia. Nyt minun täytyi löytää keino, jolla elättäisin ne. Niinpä sain idean leipoa ja myydä pieniä kakkuja.
Minulla ei ollut paljonkaan käteistä aloittaessani liiketoiminnan, joten minun täytyi olla hyvin huolellinen kyetäkseni erottamaan, kuinka paljon voittoa saatoin ottaa liiketoiminnasta ja kuinka paljon rahaa minun täytyi panna siihen takaisin täydentääkseni varastojani, esimerkiksi hankkiakseni jauhoja ja munia. Tällä hetkellä kykenen myymään niin paljon kakkuja, että voin huolehtia suurimmaksi osaksi pienen perheeni tarpeista.
Vaimoni Esther tekee oman osansa ompelemalla vaatteita kotona. Tämän ansiosta hän voi olla kotona kahden pienen poikamme kanssa. Kykenemme siis kahdestaan huolehtimaan melko hyvin perheestämme, vaikka elämmekin vaikeita aikoja.”
Pientä liiketoimintaa voi harjoittaa myös seuraavalla tavalla. Koska työssä käyvät ihmiset ovat kiireisiä eikä heillä ole useinkaan aikaa tehdä pitkiä ostosmatkoja torille, he suosivat paikallisia myyntipisteitä, joissa on tarjolla hedelmiä ja vihanneksia. Jotkut myyntipisteiden omistajat jopa vievät tuoreet vihannekset suoraan asiakkaan kotiin. Sana siitä, että olet rehellinen ja myyt laadukkaita tuotteita, voi kiertää nopeasti. Varo kuitenkin pyytämästä liian kovaa hintaa, tai muutoin ihmiset yksinkertaisesti alkavat käydä jälleen tavallisella torilla.
Palvelualat
Jos tuotteiden myyminen ei tunnu houkuttelevalta, harkitse erilaisten palvelujen tarjoamista. Kotitöiden tekijälle, esimerkiksi siivoojalle, ruoanlaittajalle sekä vaatteiden pesijälle ja silittäjälle, riittää aina töitä. On myös monia muita mahdollisuuksia.
Esimerkiksi asutko lähellä merta tai kalakauppaa? Mikset tarjoutuisi perkaamaan kaloja – nopeasti ja halvalla? Et tarvitse muuta kuin kunnon puupölkyn ja terävän kalaveitsen. Myös autojen pesu tuottaa hyvin. Mitä välineitä siihen tarvitaan? Sanko, hiukan vettä, vähän saippuaa ja hyvä riepu. Ansiomahdollisuuksia tähyilevien nuorten voidaan nähdä Dakarissa suorittavan näitä palveluja lähes kaikilla pysäköintialueilla ja monilla varjoisilla kaduilla.
Onko siellä päin maailmaa, missä asut, niukalti juoksevaa vettä? Toisinaan naiset jonottavat tuntikausia yleisellä vedensaantipaikalla saadakseen astiansa täytetyksi. Sen jälkeen heidän on kuljetettava raskas astia päänsä päällä koko matkan kotiin asti. Monet ovat siksi halukkaita maksamaan siitä, että joku kuljettaa veden heille kotiin. Niksi on siinä, että menet vedensaantipaikalle aikaisin aamulla, jotta voit täyttää astiat ja lastata ne työnnettäviin tai aasin vetämiin kärryihin. Nyt olet valmis kuljettamaan veden koteihin tai työpaikoille.
Oletko saanut jonkin verran maallista koulutusta? Ehkä voisit tarjoutua opettamaan lapsia viikonloppuisin. Luokkahuoneet ovat kehitysmaissa yleensä täpötäynnä oppilaita, ja vanhemmat saattavat olla halukkaita maksamaan siitä, että heidän lapsensa saa henkilökohtaista ohjausta.
Tai ehkä hallitset hiusten palmikoimisen taidon. Koska afrikkalaiset naiset suosivat palmikkokampauksia, tämän alan taitajalle on kysyntää.
Ole kekseliäs
Raamatun aikoina kyvykkäät vaimot keksivät nokkelia tulonhankkimiskeinoja. Sananlaskujen 31:24:ssä sanotaan: ”Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa.” Samoin monet kehitysmaiden asukkaat ovat saaneet hyviä tuloksia harjoittamalla kotiteollisuutta eli pientä liiketoimintaa. Esimerkiksi puuseppä voi pystyttää pienen verstaan ja tehdä yksinkertaisia jakkaroita, penkkejä ja muita kotitaloustarvikkeita. Vain puusepän perustyökalut ovat tarpeen. Jos sinulla on maataloudessa tarvittavia taitoja, voisit ehkä alkaa kasvattaa siipikarjaa ja myydä munia ja kanoja.
Tällaisen liiketoiminnan aloittaminen vaatii kekseliäisyyttä. Jotkut ovat muuttaneet hylättyjä peltiastioita värikkäiksi matkalaukuiksi ja kirstuiksi. Toiset ovat tehneet sandaaleja autonrenkaista. Jotkut taas ovat valmistaneet sisärenkaista ammennusastioita. Vain oma mielikuvitus rajoittaa mahdollisuuksia.
Kehitysmaassa toimeen tuleminen vaatii sekä taitoa että mielikuvitusta mutta myös kärsivällisyyttä ja myönteistä asennetta. Älä anna helposti periksi. Ole joustava, valmis tarvittaessa vaihtamaan työtä. Jos perustat liikeyrityksen tai tarjoat palveluja, perehdy paikallisiin lakeihin ja määräyksiin. Kristittyjen on kunnioitettava maan lakeja (Roomalaisille 13:1–7).
Ennen kuin alat tarjota tuotetta tai palvelua, kysy itseltäsi: Mitkä ovat paikalliset tarpeet ja tavat? Millä tolalla on paikallinen talous? Onko asiakkailla varaa maksaa siitä, mitä tarjoan? Kuinka monet muut tarjoavat samaa tuotetta tai palvelua? Onko minulla todella sellaisia taitoja ja voimavaroja sekä sellaista aloitteellisuutta, itsekuria ja järjestelykykyä, joita tämän hankkeen toteuttamiseen tarvitaan? Kuinka paljon siihen täytyy sijoittaa rahaa? Täytyykö rahaa lainata? Kykenenkö maksamaan lainan takaisin?
Jeesuksen kysymys Luukkaan 14:28:ssa on hyvin sopiva: ”Kuka teistä, joka haluaa rakentaa tornin, ei ensin istu laskemaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varaa tehdä se loppuun?”
On totta, ettei yksityisyrittäjyys sovi kaikille, sillä kaikilla ei ole siihen tarvittavia taitoja tai luonteenpiirteitä. Jehova Jumala kuitenkin siunaa aloitteellisuuden ja hartaat ponnistelut, kun vaikutin on oikea (vrt. 2. Pietarin kirje 1:5). Tee parhaasi löytääksesi työtä – vaikka sinun täytyisi keksiä sitä itsellesi!
[Kuvat s. 16, 17]
Jotkut elättävät itsensä ompelemalla, pesemällä autoja, toimittamalla raikasta vettä tai perkaamalla kaloja