Lukijoiden kirjeitä
Itsemurha. Luin kirjoituksen ”Nuoret kysyvät: onko itsemurha ratkaisu?” (8.4.1994) voimakkaiden tunteiden vallassa. Olen 20-vuotias ja nykyään kokoaikainen sananpalvelija. Mutta jokin aika sitten harkitsin vielä itsemurhaa. Jehova on auttanut minua ja johdattaa minua edelleen kädestä pitäen. Kun yksi läheisimmistä ystävistäni vain muutama päivä sitten kertoi minulle yrittäneensä itsemurhaa, etsin käytännöllisiä neuvoja, jotka auttaisivat häntä näkemään, että on vielä toivoa. Tämä kirjoitus oli vastaus rukouksiini.
A. C., Italia
Vielä viime viikolla ajattelin vakavasti itsemurhaa. Eräästä kristitystä vanhimmasta ja hänen vaimostaan tuli läheisiä uskottuja ystäviä, ja he auttoivat minua selviytymään itsemurha-ajatuksista. Monet masennusta käsittelevät kirjoituksenne ovat pelastaneet henkeni.
D. J., Yhdysvallat
Minusta tuntui, että minun on pakko kiittää teitä sydämeni pohjasta tämän kirjoituksen johdosta. Se liikutti minua enemmän kuin voin muistaa minkään muun kirjoituksen koskaan liikuttaneen. Uskoin näet vielä joitakin vuosia sitten, että itsemurha on yksi vaihtoehto – pakotie sietämättömiltä tuntuvista oloista. Vanhempien ja ystävien avulla sain kuitenkin tietää, että minulla on maailman paras syy elää: Jehova haluaa minun elävän.
M. V., Yhdysvallat
Mielestäni tämä kirjoitus oli perusteellinen ja hyvin laadittu. Minusta se on erittäin arvokas apuväline sellaisten auttamisessa, jotka saattavat hautoa itsemurha-ajatuksia. Minua liikuttivat kaikki mukaan otetut esimerkit.
L. S., Yhdysvallat
Liftaava hippi. Haluan kiittää Richard Fleetistä kertovasta kirjoituksesta, jonka nimi oli ”Liftaavasta hipistä lähetystyöntekijäksi Etelä-Amerikkaan” (22.3.1994). Häittemme jälkeen sulhaseni ja minä suunnittelemme muuttavamme Unkariin auttamaan saarnaamistyössä siellä. Aina tähän asti olen pelännyt täydellistä elämäntavan muutosta ja uuden kielen oppimista. Kirjoituksessa osoitettiin selvästi, että tärkeitä eivät ole niinkään henkilökohtaiset asiat vaan ne ihmiset, joille saarnaamme.
S. H., Saksa
Mielestäni kaikkien naimattomien pitäisi lukea tämä kirjoitus ja tajuta, että on mahdollista palvella Jehovaa ja olla onnellinen ilman puolisoa. On suurenmoista lukea siitä, miten naimaton mies on soveltanut elämässään täysin määrin Matteuksen 6:33:a. Sen jälkeen kun aloin kaksi ja puoli vuotta sitten palvella kokoaikaisena evankelistana, olen kokenut samanlaista iloa kuin Richard Fleet.
D. M., Yhdysvallat
Minua liikutti syvästi saada tietää, että on olemassa miehiä, jotka tuntevat myötätuntoa isättömiä poikia kohtaan. Olen neljän pojan yksinhuoltajaäiti. Muuan kristitty veli osoitti kiinnostusta yhtä poikaani kohtaan, ja nyt juuri tuo poika valmistautuu menemään pian kasteelle. Kiinnostuksen osoittamista isättömille pojille arvostetaan suuresti.
P. T., Yhdysvallat
Chile. Olen juuri lukenut Herätkää!-lehden 8.5.1994, ja pidin aivan erityisesti kirjoituksesta ”Chile – ainutlaatuinen maa, ainutlaatuinen konventti”. Minusta tuntui siltä kuin olisin ollut konventissa itse läsnä. Tunsin senkin, miten vastahakoiselta tuntui lähteä pois ohjelman päätyttyä.
K. K., Japani
Laserlevyt. Kiitoksia kirjoituksestanne ”Laserlevy – mikä se on?” (22.4.1994). Se hälvensi mielessäni ollutta epätietoisuutta näistä levyistä. Kuunneltuani musiikkia erään ystäväni CD-laitteilla ihastelin tämän äänentoistomenetelmän paremmuutta verrattuna muihin menetelmiin.
S. D., Nigeria