Vihani vaihtui rakkaudeksi
Kertonut Ludwig Wurm
Oli kylmin yö, mitä koskaan olin kokenut – 52 astetta pakkasta. Ajankohta: helmikuu 1942, keskitalvi ja sota-aika. Tapahtumapaikka: itärintama lähellä Leningradia. Olin saksalainen sotilas ja kuuluin Waffen-SS:ään (Waffen Schutzstaffel), asevoimien eliittijoukkoihin. Eräälle kersantille ja minulle oli annettu kammottavaksi tehtäväksi: haudata yli 300 toveriamme, joista useimmat olivat kuolleet poteroihinsa – jäätyneet kuoliaiksi. Maa oli kuitenkin niin jäässä, että heitä oli mahdotonta haudata, joten pinosimme kankeat ruumiit autioiden talojen taakse kuin tukit. Niiden täytyisi odottaa hautaamista kevääseen.
TÄMÄ kaamea tehtävä sai minut tuntemaan itseni lievästi sanottuna sairaaksi. Oloni oli niin kurja, että puuskahdin kyynelten seasta: ”Unterscharführer (kersantti), voitteko sanoa, mistä tämä kaikki mieletön tappaminen johtuu? Miksi maailmassa on niin paljon vihaa? Miksi meidän täytyy käydä sotia?” Hän vastasi minulle hiljaa: ”En todellakaan tiedä, Ludwig. Usko pois, minäkään en voi tajuta, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä ja vihaa.”
Kaksi päivää myöhemmin niskassani räjähti luoti. Halvaannuin, menin tiedottomaksi ja olin vähällä kuolla.
Mieltäni vaivaavat kysymykset antoivat minulle kuitenkin tilaisuuden kokea omakohtaisesti, miten viha ja epätoivo voivat vaihtua rakkaudeksi ja toivoksi. Annahan kun selitän.
Tapaan Hitlerin
Olen syntynyt Itävallassa vuonna 1920. Isäni oli luterilainen ja äitini katolilainen. Kävin yksityistä luterilaista koulua, jossa eräs pappi opetti säännöllisesti uskontoa. Minulle ei kuitenkaan opetettu, että Jeesus Kristus olisi Pelastaja. Huomio kohdistettiin kaiken aikaa ”Jumalan lähettämään Führeriin”, Adolf Hitleriin, ja odotettuun yleissaksalaiseen valtakuntaan. Oppikirjanani näytti olevan pikemminkin Hitlerin Mein Kampf (Taisteluni) kuin Raamattu. Lisäksi luin Alfred Rosenbergin kirjaa Der Mythus des 20. Jahrhunderts (1900-luvun myytti), jossa hän yritti todistaa, ettei Jeesus Kristus ollut juutalainen vaan vaaleatukkainen arjalainen!
Vakuutuin siitä, että Adolf Hitler todellakin oli Jumalan lähettämä, ja vuonna 1933 liityin ylpeänä Hitlerin nuorisojärjestöön. Voit kuvitella, miten haltioissani olin, kun sain tilaisuuden tavata Hitlerin henkilökohtaisesti. Muistan vieläkin selvästi, miten hän katsoi minua epätavallisen läpitunkevilla silmillään. Se vaikutti minuun niin syvästi, että tultuani kotiin sanoin äidilleni: ”Tästä lähin elämäni ei kuulu sinulle. Elämäni kuuluu Führerilleni, Adolf Hitlerille. Jos näen jonkun yrittävän tappaa hänet, heittäydyn hänen eteensä pelastaakseni hänen henkensä.” Tajusin vasta vuosia myöhemmin, miksi äiti vain itki ja painoi minut itseään vasten.
Kansallissosialistisen puolueen varhainen vaikutus
Vuonna 1934 kansallissosialistit kapinoivat Itävallan hallitusta vastaan. Konfliktin aikana he murhasivat liittokansleri Engelbert Dollfussin, joka vastusti Itävallan ja Saksan yhdistymistä. Kapinan johtajat pidätettiin, vietiin oikeuteen ja tuomittiin kuolemaan. Sitten Itävallan hallitus julisti poikkeustilan, ja minä aloin toimia aktiivisesti kansallissosialistisen työväenpuolueen eli natsipuolueen maanalaisessa liikkeessä.
Vuonna 1938 toteutettiin niin sanottu Anschluss, Itävallan yhdistäminen Saksaan, ja kansallissosialistisesta puolueesta tuli laillinen. Vähän myöhemmin samana vuonna olin niiden uskollisten puolueen jäsenten joukossa, jotka Hitler kutsui mukaan vuotuiseen puoluekokoukseen Zeppelinwiesen kentälle Nürnbergiin. Siellä näin Hitlerin esittelevän kasvavaa valtaansa. Hänen mahtipontiset puheensa, joita yleisö kuunteli lumoutuneena, olivat täynnä vihaa kaikkia kansallissosialistisen puolueen vastustajia kohtaan, muun muassa kansainvälistä juutalaisyhteisöä ja nykyään Jehovan todistajina tunnettuja Kansainvälisiä raamatuntutkijoita kohtaan. Muistan selvästi hänen kerskuneen: ”Tämä Suur-Saksan vihollinen, tämä Kansainvälisten raamatuntutkijain pesue hävitetään perin pohjin Saksasta.” En ollut koskaan tavannut ainoatakaan Jehovan todistajaa, joten ihmettelin, keitä olivat nämä vaaralliset ihmiset, joista hän puhui noin myrkylliseen sävyyn.
Palvelukseni Buchenwaldin keskitysleirissä
Toisen maailmansodan puhjettua vuonna 1939 ilmoittauduin viipymättä vapaaehtoiseksi Saksan asevoimien eliittijoukkoihin, Waffen-SS:ään. Olin vuorenvarma siitä, että kaikki uhraukset, joita minua pyydettiin tekemään tämän sodan hyväksi, olivat oikein, olihan Führerimme sentään Jumalan lähettämä. Mielenrauhani kuitenkin järkkyi vuonna 1940, kun joukkojemme edetessä Luxemburgin ja Belgian läpi Ranskaan näin ensimmäistä kertaa läheltä kuolleen sotilaan – komean ranskalaisnuorukaisen. En voinut käsittää, miksi nuoret ranskalaiset halusivat uhrata elämänsä sodassa, jonka Saksa tulisi ilmiselvästi Jumalan tukemana voittamaan.
Haavoituin Ranskassa, ja minut tuotiin sairaalahoitoon takaisin Saksaan. Toivuttuani minut siirrettiin palvelemaan lähellä Weimaria sijaitsevan Buchenwaldin keskitysleirin uloimmille alueille. Upseerimme antoivat meille tiukat säännöt olla seurustelematta sen paremmin leirin Totenkopf-yksiköiden (pääkalloyksiköiden) SS-vartijoiden kuin vankienkaan kanssa. Meitä kiellettiin menemästä varsinkaan vankien parakkialueelle, jota ympäröi korkea muuri. Muurissa oli suuri portti, jonka päällä oli kilpi: ”Arbeit Macht Frei” (Työ tekee vapaaksi). Vain SS-vartijoilla oli erikoiskulkulupa tuolle alueelle.
Joka päivä näimme, kuinka vangit marssitettiin töihinsä. Heitä johti yksi SS-vartija ja yksi valvontatehtävään valittu vanki, jota kutsuttiin kapoksi. Joukossa oli juutalaisia Daavidin tähti -merkit vangintakissaan, poliittisia vankeja punaisine kolmioineen, rikollisia mustine täplineen ja Jehovan todistajia purppuranvärisine kolmioineen.
En voinut olla panematta merkille Jehovan todistajien poikkeuksellisen säteileviä kasvoja. Tiesin heidän elävän surkeissa oloissa, mutta silti heistä huokui arvokkuutta, joka oli täydellinen vastakohta heidän luuta ja nahkaa olevan ulkomuotonsa kanssa. Koska en tiennyt todistajista käytännöllisesti katsoen mitään, kysyin ylemmiltä upseereilta, miksi heidät oli lähetetty keskitysleireille. Vastaukseksi sain, että he olivat juutalais-amerikkalainen lahko, jolla oli läheiset yhteydet kommunisteihin. Heidän moitteeton käytöksensä, tinkimättömät periaatteensa ja moraalinen puhtautensa herättivät kuitenkin uteliaisuuteni.
”Messiaani” loppu
Vuonna 1945 maailma, johon olin uskonut, romahti. ”Jumalani” Adolf Hitler, jota papisto oli tervehtinyt Jumalan lähettämänä Führerinä, osoittautui vääräksi messiaaksi. Hänen suunnittelemansa Tausendjährige Reich (tuhatvuotinen valtakunta) raunioitui täydellisesti vain 12 vuodessa. Vaikka hän oli vastuussa miljoonien miesten, naisten ja lasten teurastuksesta, hän lisäksi pakeni vastuutaan raukkamaisesti tekemällä itsemurhan. Kun myöhemmin kuulin ensimmäisten atomipommien räjäyttämisestä Japanissa, olin saada hermoromahduksen.
Dramaattisia elämänmuutoksia
Pian toisen maailmansodan vihollisuuksien päätyttyä minut ilmiannettiin Yhdysvaltain miehitysjoukkoihin kuuluville vastavakoilujoukoille (CIC). Minut pidätettiin natsina ja Waffen-SS:n jäsenenä. Rakas morsiameni Trudy löysi lopulta lääkärin, joka terveyssyihin vedoten sai CIC:n vapauttamaan minut vankilasta, koska kärsin selkärangan loukkaantumisen jälkivaikutuksista. Minut määrättiin kotiarestiin, kunnes olin vapaa kaikista syytöksistä, jotka koskivat mahdollista osallisuuttani sotarikoksiin.
Koska olin sotainvalidi, minut lähetettiin tutkittavaksi Itävallan alpeilla sijaitsevaan sairaalaan, joka oli tarkoitettu kotiin palaaville sotilaille. Kun sitten eräänä erityisen kauniina kevätaamuna olin nauttimassa henkeäsalpaavasta maisemasta ja lämpöisestä auringonpaisteesta sekä kuuntelemassa lintujen heleää liverrystä, lausuin lyhyen rukouksen syvältä sydämestäni: ”Jumala, jos todella olet olemassa, sinulla täytyy olla vastaus ahdistaviin kysymyksiini.”
Muutama viikko sen jälkeen, kun olin palannut kotiin, ovelleni tuli Jehovan todistaja. Otin häneltä raamatullista kirjallisuutta. Vaikka tuo sisar tuli aina uudelleen joka sunnuntaiaamu, en uhrannut juuri ajatustakaan hänen tuolloin jättämälleen kirjallisuudelle enkä lukenut sitä. Eräänä päivänä tulin kuitenkin töistä kotiin tavallista masentuneempana. Vaimoni ehdotti, että lepuuttaisin hermojani lukemalla jotakin – yhtä todistajien jättämää kirjasta, jonka nimi oli Rauha – voiko se olla pysyvä?.
Aloin lukea kirjasta ja totesin, etten saanut laskettua sitä käsistäni ennen kuin olin lukenut sen loppuun. Sanoin vaimolleni: ”Tämä kirjanen on painettu vuonna 1942. Jos joku olisi silloin sanonut kadulla, että Hitler ja Mussolini häviäisivät sodan ja että Kansainliitto ilmaantuisi uudelleen Yhdistyneinä kansakuntina, ihmiset olisivat pitäneet häntä mielenvikaisena. Mutta tapahtumat ovat kulkeneet juuri niin kuin tässä kirjasessa sanottiin käyvän. Onko meillä jossain Raamattua, niin että voin tarkistaa nämä raamatunkohtaviitteet?”
Vaimoni kiipesi ullakolle ja löysi Lutherin kääntämän vanhan Raamatun. Tarkistin kirjaseen merkityt raamatunjakeet. Aloin kohta oppia asioita, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Sain tietää Raamatun lupauksesta, joka koski uutta maailmaa täällä maan päällä Jumalan messiaanisen valtakunnan alaisuudessa. Tämä todellinen toivo onnellisesta ja turvallisesta tulevaisuudesta kuvastuu Jeesuksen mallirukouksen sanoissa, joita olin poikasena usein toistanut: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Ja suureksi yllätyksekseni sain tietää, että Kaikkivaltiaalla Jumalalla, taivaan ja maan Luojalla, on persoonanimi: Jehova. (Matteus 6:9, 10; Psalmit 83:19, UM.)
Hyvin pian aloin käydä Jehovan todistajien kokouksissa. Ensimmäisessä kokouksessa tapasin iäkkään naisen, jonka tytär ja vävy oli teloitettu uskonsa vuoksi saksalaisella keskitysleirillä. Olisin voinut hävetä silmät päästäni. Kerroin hänelle, että menneiden yhteyksieni vuoksi tiesin omakohtaisesti, mitä hän ja hänen perheensä olivat kokeneet, ja koska olin ollut samaa joukkoa kuin ne, jotka olivat vastuussa kaikesta, hänellä oli oikeus sylkäistä inhosta päin kasvojani.
Yllätyksekseni hän ei tuntenutkaan vihaa, vaan hänen silmiinsä tulvahtivat ilon kyyneleet. Hän syleili minua hellästi ja sanoi: ”Miten ihmeellistä onkaan, että Kaikkivaltias Jumala, Jehova, sallii sellaisiin vastustaviin ryhmiin kuuluneiden yksilöiden tulla pyhään järjestöönsä!”
Sen vihan sijaan, jota olin vuosikaudet nähnyt kaikkialla ympärilläni, nämä ihmiset todella heijastivat Jumalan epäitsekästä rakkautta – tosi kristillistä rakkautta. Muistin lukeneeni Jeesuksen sanat: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.) Juuri tätä olin etsinyt. Nyt oli minun vuoroni puhjeta kyyneliin. Minäkin itkin kuin lapsi tuntiessani arvostusta sellaista ihmeellistä Jumalaa, Jehovaa, kohtaan.
Minulla oli vielä paljon opittavaa
Aikanaan vihin elämäni Jehova Jumalalle, ja minut kastettiin vuonna 1948. Huomasin kuitenkin pian, että minulla oli vielä paljon opittavaa. Natsismi oli aivopessyt minut niin perusteellisesti, etten esimerkiksi ymmärtänyt, miksi Jehovan järjestö aika ajoin julkaisi kirjoituksia, jotka olivat pahamaineisen SS:n vastaisia. Mielestäni meitä yksilöitä ei voitu syyttää. Olimme vain sotilaita, ja useimmilla meistä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä keskitysleireillä tapahtui.
Sitten eräänä päivänä muuan rakas veli, joka tajusi ongelmani ja joka oli itse kärsinyt monta vuotta keskitysleirillä, kietoi käsivartensa hartioideni ympäri ja sanoi: ”Kuuntelepa nyt tarkkaan, veli Ludwig. Jos sinun on vaikea ymmärtää tätä asiaa ja huomaat sen vaivaavan sinua, niin työnnä se vain syrjään mielessäsi. Jätä sitten ongelmasi Jehovalle rukouksessa. Annan sanani siitä, että jos teet näin, niin jonain päivänä Jehova auttaa sinua ymmärtämään tämän ja minkä tahansa muunkin sinua hämmentävän asian.” Otin hänen viisaasta neuvostaan vaarin, ja vuosien vieriessä huomasin käyvän juuri niin kuin hän sanoi. Lopulta tajusin, että koko kansallissosialistinen järjestelmä – SS mukaan lukien – oli vain yksi pirullinen osa Saatana Panettelijan koko maailmanjärjestelmää (2. Korinttolaisille 4:4).
Takaisin Zeppelinwiesen kentälle Nürnbergiin
Voitko kuvitella, millainen kohokohta elämässäni oli palata Nürnbergiin vuonna 1955 ja osallistua Jehovan todistajien ”Triumphierendes Königreichin” (”Voittoisan Valtakunnan”) konventtiin! Konventti pidettiin todellakin täsmälleen samalla paikalla, jossa olin kuullut Hitlerin kerskuvan, kuinka hän hävittäisi Jehovan todistajat perin pohjin Saksasta. Tänne kokoontui koko viikoksi yli 107000 Jehovan todistajaa ja ystävää kaikkialta maailmasta palvomaan yhdessä. Kukaan ei tyrkkinyt tai korottanut ääntään vihapäissään. Siellä oli todellinen yksimielinen, kansainvälinen perhe, joka eli rauhassa keskenään.
On vaikeaa kuvata, miltä minusta tuntui, kun tapasin tuossa konventissa joitakin entisiä Waffen-SS:ään kuuluneita tovereitani, jotka nyt olivat Jehova Jumalan vihkiytyneitä palvelijoita. Mikä riemullinen jälleentapaaminen!
Odotteena lupaava tulevaisuus
Vihkiytymiseni ja kasteeni jälkeen sain johtaa Itävallassa useita Raamatun kotitutkisteluja entisille natseille. Nyt jotkut heistäkin ovat vihkiytyneitä Jehovan todistajia. Vuonna 1956 muutin pois Itävallasta, ja nykyään asun Australiassa. Täällä olen nauttinut edusta toimia kokoaikaisena sananpalvelijana. Viime aikoina tosin karttuva ikä ja horjuva terveys ovat rajoittaneet toimintaani.
Yksi hartaimmista toiveistani on saada toivottaa tervetulleeksi kuolemasta joitakuita niistä uskollisista miehistä ja naisista, jotka kieltäytyivät tinkimästä uskostaan jumalattoman natsijärjestelmän aikana ja jotka teloitettiin keskitysleireillä nuhteettomuutensa vuoksi.
Sillä välin olen saanut nähdä hyvin kirjaimellisesti, kuinka tuhoisa viha vaihtuu rakkaudeksi ja toivoksi. Minulla on nyt voimakas toivo siitä, että minun lisäkseni kaikki, jotka alistuvat nöyrästi Jehovan hallitsevan Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, alaisuuteen, saavat elää ikuisesti paratiisissa maan päällä inhimillisessä täydellisyydessä ilman sairauksia ja kuolemaa. Omasta puolestani voin hyvällä syyllä toistaa luottavaisena apostoli Paavalin sanat: ”Eikä toivo johda pettymykseen, koska Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämeemme pyhän hengen välityksellä, joka meille annettiin.” (Roomalaisille 5:5.)
[Kuva s. 13]
SS-univormu ylläni
[Kuvat s. 14, 15]
Jehovan todistajien vuoden 1955 ”Voittoisan Valtakunnan” konventti pidettiin Nürnbergissä paikalla, jolla Hitler piti aiemmin kansallissosialistien vuotuisia puoluekokouksia
[Lähdemerkintä]
Valokuva: U.S. National Archives
[Kuva s. 15]
Salkku kädessä valmiina saarnaamaan Australiassa
[Kuvan lähdemerkintä s. 11]
UPI/Bettmann