Yhdessä asuminen rakkaudessa

Rakas mummi ja ukki.

Oletteko pysyneet terveinä? Olen tainnut itse vilustua.

Kiitos teille siitä, että leikitte kanssani jokin aika sitten. Veitte minut puistoon ja uimahalliin. Pidin siitä valtavasti.

Meillä on ensi vuonna 11. helmikuuta koulukonsertti. Jos voitte tulla taas, niin tulkaa ihmeessä.

Olemme hyvin iloisia, kun te tulette, mummi ja ukki.

Pitäkää nyt huoli itsestänne, ja pysykää aina terveenä. Kohta ilmat viilenevät, joten olkaa varovaisia, jotta ette vilustu.

Odotan sitä, että tulette taas ja leikitte kanssani. Kertokaa minulta terveisiä Yumille ja Masakille.

Mika (japanilainen)

ONKO sinun lapsenlapsesi koskaan kirjoittanut sinulle tämän kaltaista kirjettä? Jos on, niin sen saaminen epäilemättä tuotti sinulle paljon iloa. Tällaiset kirjeet ovat osoitus kauniista sukulaisrakkaudesta isovanhempien ja lastenlasten välillä. Mitä kuitenkin vaaditaan tällaisen suhteen luomiseksi, ylläpitämiseksi ja lujittamiseksi? Miten se voi osoittautua siunaukseksi kaikille kolmelle sukupolvelle?

Rakkaus – ”täydellinen yhdysside”

Englantilaiset isovanhemmat Roy ja Jean sanovat: ”Mielestämme tärkeimpiä periaatteita ovat perheenpäälle kuuluvan aseman tunnustaminen ja se, että rakkaus auttaa keskinäisen sovun säilyttämisessä.” Nämä kaksi Jehovan todistajaa mainitsivat erityisesti sellaisen raamatunkohdan kuin Kolossalaiskirjeen 3:14:n, jossa kristillistä rakkautta sanotaan ”täydelliseksi yhdyssiteeksi”. Rakkaus saa aikaan kunnioitusta, huomaavaisuutta, hellyyttä ja perheenjäsenten välille yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun isä tulee kotiin työstä, koko perhe rientää ottamaan häntä lämpimästi vastaan. Jos perheessä vallitsee rakkaus, niin isovanhempien saapuessa tapahtuu samoin. ”Mummi ja ukki ovat tulleet!” joku lapsista huudahtaa iloisena. Kun laajentunut perhe samana iltana käy aterialle, niin paikallisen perinteen mukaisesti isoisä istuu hänelle varatulle paikalle pöydän päähän. Voitko kuvitella itsesi ja perheesi tämän kaltaiseen ihastuttavaan kuvaan? Voitko iloita tällaisesta siunauksesta?

”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu”

On selvää, että isovanhempia kohtaan tulee osoittaa rakkautta ja kunnioitusta jatkuvasti eikä vain joissakin erityisissä tilanteissa. Tästä syystä on välttämätöntä opettaa lapsia jatkuvasti. Perhe on se paikka, missä lapset oppivat rakastamaan sukulaisiaan ja muita, kun he noudattavat vanhempiensa antamaa mallia. Heidän esimerkillään on perustavaa laatua oleva merkitys, sanovat monet tämän aiheen vuoksi haastatelluista. Nigerialaisessa Benin Cityssä asuva Macaiah-niminen isä selittää: ”Luulen, että olen omalla esimerkilläni, osoittamalla kunnioitusta appivanhempiani kohtaan, auttanut myös lapsiani olemaan vaatimattomia ja kunnioittavia. Puhuttelen appivanhempiani ’isäksi’ ja ’äidiksi’. Lapseni kuulevat ja näkevät, että pidän heitä yhtä suuressa arvossa kuin omiakin vanhempiani.”

Jos lapsenlapset eivät osoita kunnioitusta isovanhemmilleen, nämä saattavat järkyttyä, mutta eivät niinkään kunnioituksen puutteen kuin sen takia, että vanhemmat eivät oikaise lapsenlapsia. Roomassa asuva isoisä Demetrio selittää: ”Näen sen rakkauden, jota tyttäreni ja vävyni tuntevat meitä kohtaan, siinä, millä tavoin he ovat opettaneet lapsenlapsemme kunnioittamaan meitä.” Joskus voi käydä niin, että lapsenlapset käyttäytyvät isovanhempiaan kohtaan liian tuttavallisesti, aivan kuin nämä olisivat heidän samanikäisiä leikkitovereitaan, tai sitten ylemmyydentuntoisesti. Vanhempien velvollisuutena on oikaista kaikki tällaiset taipumukset. Paul, nigerialainen Jehovan todistaja, kertoo: ”Noin vuosi sitten lapseni alkoivat väheksyä äitiäni. Kun huomasin sen, luin heille Sananlaskut 16:31:n, jonka mukaan ’harmaat hapset ovat kunnian kruunu’, ja muistutin heitä siitä, että mummi on minun äitini. Heidän tulee kunnioittaa samalla tavoin häntä kuin he kunnioittavat minuakin. Tutkin heidän kanssaan myös kirjasta Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitäa luvun 10, jonka nimenä on ’Miten suhtaudut vanhempiisi?’ Nyt heidän ei ole lainkaan vaikea kunnioittaa isoäitiään.”

Perhesiteitten vahvistamisesta koituvat edut

Molemminpuolista rakkautta voidaan vahvistaa silloinkin, kun lähiomaiset asuvat kaukana toisistaan. Nigerialainen isoisä Stephen sanoo: ”Me kirjoitamme jokaiselle lapsenlapsellemme erikseen. Se on vaativa tehtävä, mutta läheisten siteitten kehittäminen lastenlapsiin ja niiden ylläpitäminen on ollut hyvin antoisaa.” Olennaisen tärkeää on se, mitä vanhemmat itse tekevät tässä suhteessa. Toiset olosuhteittensa mukaan hoitavat yhteydenpidon puhelinta käyttäen.

Giuseppe-nimisellä, Barissa Italiassa asuvalla isoisällä on yksitoista lastenlasta. Hän selittää, miten hän ylläpitää lämmintä ystävyyttä lähiomaisiinsa: ”Tällä hetkellä ’heimoni’ kuudesta perheestä kolme asuu kaukana. Se ei kuitenkaan ole esteenä miellyttävälle kanssakäymiselle ja yhteisten tilaisuuksien järjestämiselle. Kaikilla meillä 24:llä on tapana kokoontua yhteen ainakin kerran vuodessa.”

Kun isovanhemmat asuvat yksin, voivat lähiomaisten keskinäiset välit muuttua etäisiksi, jos he eivät pidä vierailujen, puhelinsoittojen tai kirjeitten avulla säännöllisesti yhteyttä toisiinsa. Rakkauden ilmaisemiseen ei saa tulla katkoja. Jotkut isovanhemmat, jotka ovat keski-ikäisiä tai joilla on hyvä terveys, haluavat elää omissa oloissaan, kun heillä vielä on tarmoa ja he tulevat toimeen ilman muitten apua. Jos he kuitenkin täysin eristäytyvät lähiomaisistaan ja tulee sitten se aika, jolloin he itse tarvitsisivat osakseen tavallista enemmän rakkautta, niin he saattavat havaita, että sen saaminen voikin olla hidasta.

Nigerialainen isoisä Michael antaa myös käytännöllisen ehdotuksen: ”Toteutan Jeesuksen kultaista sääntöä: tee toisille se, mitä haluaisit heidän tekevän sinulle. Tästä syystä lapseni rakastavat minua suuresti. Meillä keskinäinen ajatustenvaihto toimii.” Hän jatkaa: ”Jos jotkut lastenlapsistani tekevät jotakin, mikä häiritsee minua, puhun siitä heidän kanssaan, jos on pakko. Jos se on jotakin senlaatuista, minkä voin sivuuttaa, niin useimmiten vain unohdan koko asian.”

Pienet lahjat ja pienet huomaavaisuudenosoitukset isovanhempien puolelta saavat aikaan suotuisan reaktion. Perhe-elämä ei muutu miellyttäväksi jatkuvalla valittamisella, vaan huomaavaisilla, rohkaisevilla sanoilla. Kun isovanhemmat varaavat aikaa lapsenlapsilleen, opettavat heille hauskoja pelejä ja hyödyllisiä pieniä askareita, tarkastelevat heidän kanssaan Raamatun kertomuksia tai kertovat heille hauskoista asioista, joita on sattunut suvun jäsenille, syntyy lämpimiä ja pysyviä muistoja. Tämän kaltaiset pienet mutta tärkeät asiat tekevät elämän nautittavammaksi.

Molemminpuolisesta kunnioituksesta koituvat edut

Lääkäri Gaspare Vella sanoo: ”Isovanhempien tulee varoa sitä, että he eivät rupea vastustamaan vanhempien lastenkasvatusvaltaa tai kilpailemaan siinä heidän kanssaan.” Hän jatkaa: ”Muutoin he astuvat yli sen alueen, joka heille isovanhempina kuuluu, ja anastavat vanhempien paikan.” Tämä ehdotus on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Raamattu sanoo, eli että päävastuu lasten valmentamisesta kuuluu heidän vanhemmilleen (Sananlaskut 6:20; Kolossalaisille 3:20).

Isovanhempien on helppoa antaa neuvoja, koska heillä on elämänkokemusta. Heidän täytyy kuitenkin olla varovaisia sen suhteen, että eivät antaisi neuvoja, jotka ovat ei-toivottuja ja joskus jopa vastenmielisiä. Roy ja Jean sanovat: ”On tärkeää ymmärtää, että lasten valmentaminen ja kurittaminen on lähinnä heidän vanhemmilleen kuuluva tehtävä. Joskus voi tuntua siltä, että he ovat hieman liian tiukkoja, ja joskus taas siltä, että he eivät ole tarpeeksi tiukkoja. On sen tähden olemassa suuri houkutus mennä väliin, mutta sitä vastaan täytyy taistella.” Englantilaiset isovanhemmat Michael ja Sheena ovat samaa mieltä: ”Jos lapsemme pyytävät meiltä neuvoja, me annamme niitä, mutta emme odota heiltä, että heidän on ilman muuta noudatettava niitä, emmekä menetä tasapainoamme, jos he eivät tee niin.” Iäkkäitten vanhempien on hyvä luottaa naimisissa oleviin poikiinsa ja tyttäriinsä. Tällainen luottamus parantaa kolmen sukupolven keskinäisiä suhteita.

Vivian ja Jane asuvat Englannin eteläosassa yhdessä poikansa ja miniänsä kanssa, ja he yrittävät aina olla näiden puolella näiden antaessa kuritusta lapsenlapsille. He sanovat: ”Emme yritä tyrkyttää omia ajatuksiamme asioissa, joista ehkä olemme eri mieltä. Kun lapset tajuavat, että me tuemme heidän äitiään ja isäänsä, he eivät koskaan yritä usuttaa meitä vanhempiaan vastaan.” Silloinkin kun vanhemmat ovat poissa, isovanhempien täytyy olla varovaisia kurituksen antamisessa lapsenlapsille. Englantilainen Harold selittää: ”Jos isoisä tai isoäiti näkisi välttämättömäksi antaa kuritusta vanhempien poissa ollessa, hänen olisi pitänyt keskustella siitä etukäteen lasten vanhempien kanssa.” Haroldin mukaan lapsenlapsille usein riittää ystävällinen mutta luja sana tai se, että heitä yksinkertaisesti muistutetaan siitä, mitä ”vanhemmat vaatisivat”.

Kun nigerialainen isoisä Christopher huomaa omissa lapsissaan jonkin puutteen, hän ei puhu siitä lastenlastensa läsnä ollessa: ”Annan kaikki tarpeelliset neuvot ollessani yksin vanhempien kanssa.” Vanhempien tulee vuorostaan tehdä oma osansa sen varmistamiseksi, että isovanhempien roolia kunnioitetaan. Roomassa asuva Carlo-niminen isä sanoo: ”On erittäin tärkeää, että emme koskaan moiti isovanhempia tai muita lähisukulaisia heidän puutteistaan lasten kuullen.” Hiroko, japanilainen äiti, sanoo: ”Kun appivanhempien kanssa syntyy jokin ongelma, keskustelen siitä ensin mieheni kanssa.”

Isovanhempien rooli kasvattajina

Jokaisella suvulla on oma historiansa sekä omat tapansa ja kokemuksensa, joiden avulla se erottuu kaikista muista suvuista. Useimmiten isovanhempien hallussa on se muistitieto, jonka avulla syntyy yhteys suvun menneisyyteen. Afrikkalaisen sananparren mukaan ”jokainen vanha ihminen, joka kuolee, on kirjasto, joka palaa”. Isovanhemmat välittävät jälkipolville muistot sukulaisista ja tärkeistä sukutapahtumista, samoin niistä suvun vaalimista arvoista, joilla on sen jäseniin yhdistävä vaikutus. Eräs asiantuntija ei ottanut lukuun Raamatun moraaliohjeita, kun hän sanoi, että jos ”nuorilla ei ole tietoa sukunsa vaiheista, he varttuvat ilman ennen heidän aikaansa hankittujen kokemusten luomaa pohjaa, vailla arvoja ja itseluottamusta sekä vailla turvaa” (Gaetano Barletta, Nonni e nipoti [Isovanhemmat ja lastenlapset]).

Lapsenlapset kuuntelevat mielellään, kun heille kerrotaan siitä, millaista oli, kun isä, äiti ja muut sukulaiset olivat nuoria. Valokuva-albumin tutkiminen voi olla hyvin opettavaista ja hauskaa. Se, että isovanhemmat kertovat kuviin liittyvistä menneistä asioista, voi luoda suurta hellyyttä ja lämpöä.

Englantilaiset isovanhemmat Reg ja Molly, jotka ovat Jehovan todistajia, sanovat: ”Olemme onnellisia voidessamme olla yhdessä lastenlastemme kanssa ja tehdä heidän kanssaan monenlaista, ilman että se vahingoittaisi heidän läheisiä siteitään heidän isäänsä ja äitiinsä. Me vastailemme heidän moniin kysymyksiinsä, leikimme yhdessä, luemme yhdessä, opetamme heille kirjoitustaitoa, kuuntelemme kun he lukevat ja seuraamme hyvin kiinnostuneina heidän koulunkäyntiään.”

Monet isovanhemmat ja vanhemmat tekevät sen pahan virheen, että he ovat huolissaan ainoastaan lastensa ja lastenlastensa fyysisestä hyvinvoinnista. Edellä mainitut Reg ja Molly sanovat: ”Paras perintö, minkä voimme antaa lapsillemme ja lastenlapsillemme, on se, että heidät kasvatetaan Jumalan sanan täsmällisessä tuntemuksessa.” (5. Mooseksen kirja 4:9; 32:7; Psalmit 48:14; 78:3, 4, 6.)

Toimiminen Jumalan antaman opetuksen mukaisesti

Koska Pyhä Raamattu, Jumalan sana, on ”voimaa uhkuva”, se vaikuttaa ihmisiin. Sen avulla he kykenevät pitämään kurissa sellaiset epäsopua aiheuttavat ominaisuutensa kuin itsekkyyden ja ylpeyden tai pääsemään niistä eroon. (Heprealaisille 4:12.) Niissä perheissä, jotka toteuttavat sen opetuksia käytännössä, vallitsee rauha ja hyvä yhteishenki. Yksi niistä monista raamatunkohdista, jotka auttavat kolmea sukupolvea luomaan umpeen kaikki kuilut, joita heidän välillään voi olla, on Filippiläiskirjeen 2:2–4, jossa kaikkia kannustetaan ilmaisemaan rakkautta ja mielen vaatimattomuutta, säilyttämään yksimielisyyden ja ’pitämään silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina ei vain omia asioita, vaan myös henkilökohtaisesti kiinnostuneina toisten asioita’.

Kun sekä vanhemmat että lapsenlapset toimivat sopusoinnussa Jumalalta saatavan opetuksen kanssa, he suhtautuvat vakavasti kehotukseen ’maksaa jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen’, niin aineellisessa, henkisessä kuin myös hengellisessä mielessä (1. Timoteukselle 5:4). Koska he tuntevat Jehovaa kohtaan tervettä pelkoa, he osoittavat isovanhempiaan kohtaan syvää kunnioitusta ja pitävät mielessään hänen sanansa: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi.” (3. Mooseksen kirja 19:32.) Isovanhemmat osoittavat hyvyyttä työskentelemällä jälkeläistensä hyvinvoinnin hyväksi: ”Hyvä jättää perinnön lastensa lapsillekin.” (Sananlaskut 13:22.)

Asuivatpa isovanhemmat, vanhemmat ja lapsenlapset yhdessä tai eivät, kaikki osapuolet voivat hyötyä siitä, että heillä on läheiset, rakkauteen ja kunnioitukseen perustuvat välit, aivan kuten Sananlaskujen 17:6:ssa sanotaan: ”Vanhusten kruunu ovat lastenlapset, ja isät ovat lasten kunnia.”

[Alaviitteet]

[Kuva s. 8]

Perhejuhla voi osaltaan vahvistaa perheenjäsenten välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta

[Kuva s. 9]

Voit rohkaista isovanhempiasi kirjoittamalla heille

[Kuva s. 10]

Perhealbumin selaileminen yhdessä lastenlasten kanssa voi olla hyvin antoisa kokemus