Jokisokeus – kauhistuttavaa vitsausta nujerretaan
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN NIGERIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
NÄKYMÄ oli tyypillinen monissa jokivarsien kylissä Länsi-Afrikassa. Ryhmä ihmisiä istui penkeillä suuren puun alla, joka suojasi heitä auringonpaahteelta. Viisi heistä – neljä miestä ja nainen – olivat pysyvästi täysin sokeita.
”He eivät tienneet, miksi he tulivat sokeiksi vanhassa kylässä”, sanoi kylän päällikkö, jolla oli yllään pehmeästi laskeutuva valkoinen vaate. ”Useimmat sen iäkkäistä asukkaista kuolivat sokeina. – – He luulivat joutuneensa jonkin pahan hengen vihoihin. He rukoilivat fetissejään suojelemaan heitä. Heidän esi-isänsä käskivät heitä antamaan ruokaa fetisseille. Niinpä he tappoivat kanoja ja lampaita uhreiksi. Mutta siitä huolimatta heitä aina vain sokeutui.”
Lopulta kylään tuli lääkäreitä, jotka selittivät, että sokeutumisen syy ei ollut yliluonnollinen. Se johtui onkoserkiaasi-taudista eli jokisokeudesta. Nimensä tauti on saanut siitä, että pienet pistävät mäkärät, joiden välityksellä tauti leviää, laskevat munansa vuolaasti virtaaviin jokiin.
Onneksi jokisokeus ei tartu yhtä helposti kuin muut trooppiset taudit. Siitä ei ole vaaraa kaupunkilaisille eikä niille, jotka pistäytyvät sen levinneisyysalueilla. Sokeutuminen seuraa vasta sen jälkeen, kun taudinaiheuttajia on joutunut elimistöön toistuvasti useiden vuosien kuluessa.
Jokisokeus on silti pelottava trooppinen tauti, joka turmelee monien ihmisten elämän. Vaikka se raivoaa joillakin alueilla Lähi-idässä sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa, suurinta tuhoa se tekee niiden keskuudessa, jotka työskentelevät ja asuvat päiväntasaajan paikkeilla Afrikassa mäkäröitä kuhisevien jokien lähellä. Joissakin kylissä lähes jokaisella on tämä tauti. Atlantassa Yhdysvalloissa toimiva Carter Center arvioi, että noin 126 miljoonaa ihmistä on vaarassa saada tämän tartunnan. Näiden lisäksi 18 miljoonalla ihmisellä on elimistössään jokisokeutta aiheuttavia loismatoja. Niitä ihmisiä, jotka ovat osittain tai kokonaan menettäneet näkönsä, on arviolta 1–2 miljoonaa.
WHO:n (Maailman terveysjärjestön) ja muiden elinten sekä useiden maiden hallitusten yhteisponnistusten ansiosta tämä vuosisatoja vanha vitsaus ollaan nyt saamassa aisoihin. Kun otetaan huomioon, millaista vihamielisyyttä ja toivottomuutta suuressa osassa Afrikkaa esiintyy, tässä on taudintorjuntaohjelma, joka toimii. Ohjelmaa tervehditään ”yhtenä 1990-luvun suurista lääketieteen ja kehitysavun voitoista”.
Kauhistuttava tauti
Jokisokeutta levittävät usean (Simulium-sukuun kuuluvan) mäkärälajin naaraat. Kun taudinaiheuttajia kantava mäkärä pistää ihmistä, mäkärästä siirtyy loismatojen (Onchocerca volvulus) toukkia ihmiseen. Toukat kasvavat vähitellen tartunnan saaneen ihmisen ihon alla aikuisiksi madoiksi, ja niistä voi tulla jopa 60 senttimetriä pitkiä.
Hedelmöittymisen jälkeen kukin naarasmato alkaa tuottaa pikkuriikkisiä toukkia, joita kutsutaan mikrofilarioiksi. Madot ovat lisääntymiskykyisiä 8–12 vuotta ja tuottavat miljoonia mikrofilarioita. Jotta mikrofilariat kasvaisivat aikuisiksi, mäkärän on imettävä ne itseensä, niiden on käytävä läpi tietyt kehitysvaiheet mäkärän sisällä ja niiden on jouduttava takaisin ihmiseen. Useimmat näistä pikkuriikkisistä toukista leviävät ihon kautta elimistössä ja voivat lopulta tunkeutua silmiin. Yhdessä uhrissa voi kuhista jopa 200 miljoonaa toukkaa. Niitä on niin paljon, että taudinmääritystä varten tehtäviin tutkimuksiin tarvitaan vain hyvin pieni pala ihoa. Kun ihosta otettua näytepalaa tutkitaan mikroskoopilla, siitä voi löytyä satoja luikertelevia toukkia.
Nämä loiset aiheuttavat piinaavaa tuskaa ihmisuhreilleen. Vuosien kuluessa tartunnan saaneen ihmisen iho paksuntuu ja muuttuu suomuiseksi. Siihen ilmaantuu usein laikkuja, joissa ei ole pigmenttiä. Uhrien ihoa kuvaillaan havainnollisesti krokotiili-, lisko- tai leopardi-ihoksi. Kutina on voimakasta; sen on kerrottu ajaneen jotkut itsemurhaan. Jos toukat tunkeutuvat silmiin, aikanaan näkö heikkenee ja uhrista tulee täysin sokea.
Köyhillä maaseutualueilla, joilla mäkäriä on runsaasti, sokeus on erityisen raskas taakka kannettavaksi. Yksi syy siihen on se, että monet kyläläiset ajattelevat sokeuden johtuvan Jumalan rangaistuksesta ja sokeiden olevan hyödyttömiä heidän yhdyskunnalleen. Tarjolla ei ole myöskään hallituksen järjestämiä sosiaalietuja, minkä vuoksi uhrit ovat täysin riippuvaisia sukulaisistaan. Sata-niminen jokisokeudesta kärsivä nainen, joka asuu Burkina Fasossa, sanoi: ”Olivatpa sokeat miehiä tai naisia, kärsimykset ovat samat. Jos nuori nainen on sokea ja naimaton, hän ei saa aviomiestä. Minä menin naimisiin ennen kuin minusta tuli sokea, mutta mieheni kuoli. Veljeni sokeutui nuorena, eikä hän siksi saanut itselleen vaimoa. Sukulaisemme järjestävät meille molemmille ylläpidon – ruoan, kaiken. Se on kauheaa.”
Alueilla, joilla jokisokeus on yleistä, mäkärät ja tämä tauti pakottavat ihmiset usein jättämään kylänsä. Jokivarsien hedelmällinen maa jätetään viljelemättä, ja siitä tulee joutomaata. Tämä vuorostaan lisää köyhyyttä ja nälkää.
Taistelu mäkäriä vastaan
Seitsemässä Länsi-Afrikan maassa jokisokeutta alettiin torjua kansainvälisin voimin 1970-luvun alkupuolella. Lukuisat helikopterit, pienet lentokoneet ja kuorma-autot käynnistivät yhteishyökkäyksen tätä tautia levittävää mäkärää vastaan aseenaan biologisesti hajoava hyönteismyrkky, joka tuhoaa toukkia. Tarkoitus oli käydä mäkärän kimppuun ja tappaa se silloin, kun se on kaikkein helpoimmin tuhottavissa – toukkavaiheessa.
Kokonaisia jokia ei tarvinnut myrkyttää. Asiantuntijat tiesivät, että naarasmäkärät laskevat munansa veteen ja että munat kiinnittyvät oksiin ja kiviin aivan koskien pinnan alla. Kehittyvät toukat tarvitsevat runsaasti happea pysyäkseen elossa, ja sitä on vain vuolaasti virtaavissa vesissä. Tämä merkitsi sitä, että lisääntymispaikkoja oli jokien varsilla rajallisesti ja ne oli helppo tunnistaa.
Lisääntymispaikkojen ruiskuttamisen tarkoituksena ei ollut se, että mäkärät hävitettäisiin kokonaan, mikä olisi ollut mahdoton tehtävä. Asiantuntijat kuitenkin toivoivat, että mäkärien määrän vähentäminen katkaisisi loisten leviämiseen liittyvän tapahtumaketjun. Kun mäkärien määrä vähenisi, uusien tartuntojen määrä vähenisi. Jos mäkärien määrä voitaisiin pitää vähäisenä siihen asti, että olemassa olevat loiset vähitellen kuolisivat jo tartunnan saaneista ihmisistä, loisia ei teoriassa aikanaan enää olisi olemassa. Niinpä kun mäkärä pistäisi ihmistä, se ei keräisi itseensä loisia, jotka voisivat sen välityksellä siirtyä muihin.
Tehtävä oli haastava. Mäkärien lisääntymispaikkoja on tuhatmäärin, ja niihin on vaikea päästä. Lisäksi koska mäkärät voivat lentää satoja kilometrejä, niitä vastaan täytyi taistella valtavan suurella alueella. Vaadittaisiin myös poikkeuksellista valppautta, sillä jos ruiskutukset jätettäisiin tekemättä vain kuukaudeksikin, mäkäräkanta elpyisi ennalleen ja vuosien työ menisi hukkaan.
1970-luvun alkupuolella ilma-alukset ruiskuttivat valikoivasti yli 19000 kilometriä syrjäisiä vesistöjä. Tämä johti siihen, että ohjelmaan osallistuneissa maissa tauti saatiin hävitetyksi sen levinneisyysalueilta 80-prosenttisesti.
Pari tablettia kerran vuodessa
Sitten vuoden 1987 alkupuolella saatiin toinen ase jokisokeutta vastaan. Tällä kertaa kohteena ei ollut mäkärä vaan ihmiselimistössä olevat loiset. Tämä ase oli turvallinen ja tehokas lääke nimeltä ivermektiini, joka kehitettiin erään yhdysvaltalaisen lääketehtaan laboratorioissa.
Tartunnan saaneen ihmisen tarvitsee ottaa tätä lääkettä yksi annos – pari tablettia – vuodessa, jotta taudin eteneminen estyisi. Ivermektiini ei tapa elimistössä olevia aikuisia loismatoja, mutta se tappaa toukat ja estää aikuisia matoja tuottamasta lisää mikrofilarioita. Tämä pysäyttää taudin etenemisen uhrissa ja hidastaa taudin siirtymistä muihin. Lisäksi lääke parantaa silmän sarveiskalvon varhaiset vauriot ja estää muita vaurioita pahenemasta. Se ei kuitenkaan voi parantaa vanhoja silmävaurioita eikä palauttaa näköä sen jälkeen, kun se on menetetty.
Ongelmana oli kuitenkin se, miten lääke saataisiin levitetyksi sitä tarvitseville ihmisille. Suuri osa heistä elää syrjäisissä, eristyksissä olevissa kylissä, joihin pääsee vain jalan. Kun niihin yritetään päästä ajoneuvoilla, täytyy usein raivata tiheikköä tai jopa rakentaa siltoja. Toisinaan levittämistä vaikeuttavat vielä sisällissodat, varojen puute ja paikallinen politiikka. Näistä esteistä huolimatta vuoden 1995 alkuun mennessä oli levitetty noin 31 miljoonaa ivermektiinitablettia pääasiassa Afrikassa.
Tulevaisuudennäkymät
Yli 20:n viime vuoden aikana jokisokeutta vastaan on taisteltu torjuntaohjelman avulla 11:ssä Länsi-Afrikan maassa, Ranskaa kolme kertaa suuremmalla alueella. Millaisia ovat olleet tulokset? WHO:n tietojen mukaan hyönteismyrkkyjen ja ivermektiinin avulla on voitu suojella yli 30:tä miljoonaa ihmistä, joita tämä ikivanha, kauhistuttava vitsaus aiemmin uhkasi. Yli 1,5 miljoonaa ihmistä, joiden elimistöön oli kertynyt runsaasti loisia, on parantunut täysin tästä taudista. Lisäksi jokisokeuden nujertamisen ansiosta noin 25 miljoonaa hehtaaria viljelykelpoista maata voidaan jälleen asuttaa ja ottaa viljelykäyttöön – tämän suuruinen maa-alue kykenee antamaan ravinnon 17 miljoonalle ihmiselle vuodessa.
Sota on kaikkea muuta kuin ohi. Niissä Afrikan maissa, joissa jokisokeutta vastaan on taisteltu, elää vajaat puolet niistä ihmisistä, jotka ovat vaarassa saada tämän taudin.
Viime vuosina taistelu tätä tautia vastaan on voimistunut. Vain kahdessa vuodessa, vuodesta 1992 vuoteen 1994, niiden ihmisten määrä, jotka saivat ivermektiiniä, enemmän kuin kaksinkertaistui 5,4 miljoonasta 11 miljoonaan. Vuoden 1994 loppuun mennessä noin 32 maata Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä oli ottanut käyttöön ivermektiini-hoito-ohjelmia, joiden ansiosta voi aikanaan jopa 24 miljoonaa ihmistä välttyä sokeutumiselta.
Panamerikkalainen terveysjärjestö toivoo voivansa nujertaa tämän taudin vuoteen 2002 mennessä siinä määrin, ettei se ole enää yleinen terveysvaara Amerikassa. Afrikassa urakka on tietysti suurempi. YK:n lastenrahasto kuitenkin sanoo: ”Selvää on jo se, että tällä hetkellä kasvavalle sukupolvelle sokeutuminen ei ole samanlainen valtava tulevaisuudenuhka kuin se aiemmin oli sellaisella alueella, jolla näön menettäminen on jo kauan kuulunut normaalina osana ikääntymiseen.”
On sydäntä lämmittävää saada tietää, mitä on tehty niiden ihmisten hyväksi, jotka ovat olleet vaarassa sokeutua. Maallisen palveluksensa aikana myös Jeesus Kristus osoitti olevansa sydämestään kiinnostunut ihmisistä, sillä hän palautti ihmeen avulla näön monille sokeille (Matteus 15:30, 31; 21:14). Tämä osoitti pienessä mitassa, mitä maan päällä tulee tapahtumaan Jumalan valtakunnan alaisuudessa. Tulee tosiaan aika, jolloin kukaan ei kärsi minkäänlaisesta sokeudesta. Jumalan sana ennustaa: ”Silloin avautuvat sokeiden silmät.” (Jesaja 35:5.)
[Huomioteksti s. 25]
”Aiemmin he syyttivät sokeutumisesta henkiä. Nyt he tietävät, että se johtuu madoista”
[Huomioteksti s. 27]
Pari tablettia vuodessa voi ehkäistä jokisokeuden