Ystävällinen punarinta

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ENGLANNIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

KAUAN ennen kuin kellanruskeat sävyt muuttavat Northumberlandissa sijaitsevat metsämme täyteläiseen syysasuun, punarinta tekee läsnäolonsa tiettäväksi. Sen heleänpunainen rinta ja laulujen helkkyvät kadenssit tuovat väriä ja iloa puutarhaamme. Miten ihastuttava toveri se onkaan!

Punarinnan tunnistaa helposti sen oliivinruskeista olkapäistä ja päästä, sen oranssinpunaisesta rinnasta, kurkusta ja otsasta sekä sen valkeasta vatsasta. Tämä aina valpas, pyöreähkö lintu seisoo huolettoman itsevarmana pystyasennossa; sen pituus on neljätoista senttimetriä nokasta pyrstöön. Ei ole lainkaan yllätys, että vuonna 1961 se valittiin Englannin kansallislinnuksi.

Englannissa asuva punarinta on pienempi kuin sen amerikkalainen vastine (Suomessa tunnetaan nimellä punarintarastas), jolle Englannista tulleet varhaiset siirtolaiset antoivat myös nimen punarinta, koska nimi oli ennestään tuttu. Englannissa asustavalla punarinnalla on kuitenkin aivan omaleimainen luonne.

Syksyn lähestyessä punarinta on parhaimmillaan englantilaisessa puutarhassa. Se seisoskelee lähellä maata kaivavaa ihmistä ja odottaa, että pinnalle ilmestyy mato. Kun puutarhuri toisinaan pitää lepotauon, punarinta lennähtää lapiolle luomaan yleissilmäyksen maisemaan. Tämän ujostelemattoman linnun tiedetään jopa seuranneen myyrän jälkiä ja menneen tutkimaan sen vastakaivettuja kumpuja. Punarinnan ruokavalio on vaihteleva – hyönteisiä, siemeniä, marjoja ja matoja.

Mikä ilonaihe onkaan löytää punarinnan pesä! Mikä tahansa avoin vajan ovi tai ikkuna houkuttelee lintuparia rakentamaan sinne pesänsä. Pesän voi rakentaa nopeasti vanhoihin kukkaruukkuihin tai hylättyihin vesikattiloihin, johtovyyhdin päälle tai jopa puutarhurin työtakin taskuun! Punarinnan nerokkuudella löytää epätavallisia pesäpaikkoja ei ole mitään rajaa.

Punarinta on yksi niistä linnuista, joita on hyvin helppo opettaa syömään kädestä. Kun talvi lähestyy ja punarinnan luonnolliset ruokavarat hupenevat, aseta vähän ruokaa – juustonpalasia tai jauhomatoja – avoimelle kämmenellesi ja vähän lähellä sijaitsevalle liikkumattomalle alustalle. Kahden tai kolmen syöttökerran jälkeen, joina punarinta popsii jälkimmäisen ruoka-annoksen, se tulee luottavaisemmaksi ja maistaa makupaloja ojennetulta kädeltäsi. Vaikkei punarinta koskaan tulisi sormillesi seisomaan, se pitää sinua tästä lähtien aina ystävänään. Kun se seuraavana pesimäkautena palaa, se ei ole unohtanut sinua – aivan samoin kuin sinäkään et ole unohtanut ystävääsi punarintaa!