Työttömyys – mistä se johtuu?
USEISSA maissa monien ihmisten on pakko hankkia elantonsa tekemällä pitkät päivät kovaa ruumiillista työtä uuvuttavaan tahtiin, kenties jopa vaarallista työtä pienellä palkalla. Monet olivat muissa maissa viime aikoihin asti varmoja siitä, että heillä olisi jonkin suuryhtiön tai valtionlaitoksen palveluksessa varma työpaikka eläkkeelle jääntiinsä asti. Nykyään näyttää kuitenkin siltä, ettei enää ole yrityksiä tai yhtiöitä, jotka kykenisivät tarjoamaan tavoittelemisen arvoista työtä ja varmaa työpaikkaa millään tasolla. Mikä siihen on syynä?
Ongelman syitä
Tuhannet nuoret eivät kykene löytämään edes ensimmäistä työpaikkaansa – riippumatta siitä, onko heillä jokin korkeakoulututkinto vai ei. Esimerkiksi Italiassa on työttömistä yli kolmannes 15–24-vuotiaita. Niiden keski-ikä, joilla jo on työtä ja jotka koettavat pitää työpaikkansa, kasvaa, joten nuorten on entistä vaikeampaa päästä työmarkkinoille. Naistenkin työttömyys on nykyään suurta, ja heitä on työmarkkinoilla yhä enemmän. Työmarkkinoille on siis tullut pienessä ajassa epätavallisen paljon uusia työntekijöitä, jotka kamppailevat epätoivoisesti löytääkseen sieltä oman paikkansa.
Aina siitä lähtien, kun teollisuutta alettiin koneellistaa, tekniset keksinnöt ovat vähentäneet työntekijöitten tarvetta. Työläiset joutuivat tekemään pitkiä, näännyttäviä työvuoroja, joten koneitten toivottiin vähentävän työtä tai jopa tekevän työnteon tarpeettomaksi. Automaatio on kasvattanut tuotantoa ja poistanut monia vaaroja, mutta se on myös vähentänyt työpaikkojen määrää. Niitä, joista tulee tarpeettomia, uhkaa pitkäaikaistyöttömyys, jos he eivät kouluttaudu uuteen ammattiin.
Olemme vaarassa hukkua kaupallisten tuotteiden liialliseen runsauteen. Joidenkuiden mielestä olemme jo saavuttaneet kasvun rajat. Kun lisäksi työssä käyviä on yhä vähemmän, on myös yhä vähemmän ostajia. Markkinat tuottavat näin ollen enemmän kuin voidaan kuluttaa. Suuret tehtaat, joiden tuotantokapasiteetti oli mitoitettu kasvuodotusten mukaan, eivät ole enää taloudellisesti kannattavia, joten niitä suljetaan tai muutetaan toisenlaiseen käyttöön. Tällainen kehityssuunta vaatii omat uhrinsa: ne, joista tulee työttömiä. Taloudellisen laman aikana työntekijöitten kysyntä vähenee, ja lamakausina menetettyjä työpaikkoja saadaan tuskin koskaan takaisin nousukausina. Työttömyyteen on kiistatta monia syitä.
Yhteiskunnallinen vitsaus
Työttömyys on yhteiskunnallinen vitsaus, sillä se voi yllättäen tulla kenen tahansa eteen. Jotkin maat ovat ottaneet käyttöön erilaisia keinoja niiden turvaksi, joilla yhä on työtä, esimerkiksi lyhennetyn työviikon ja palkanalennukset. Tämä voi kuitenkin vahingoittaa toisten työnsaantimahdollisuuksia.
Sekä työlliset että työttömät protestoivat yhä enemmän työhön liittyviä ongelmia vastaan. Mutta samalla kun työttömät vaativat uusia työpaikkoja, ne, joilla on työtä, yrittävät turvata oman työpaikkansa säilymisen, eikä näitä kahta tavoitetta voida aina sovittaa yhteen. ”Niitä, joilla on työtä, pyydetään usein jäämään ylitöihin. Ne, joilla ei ole työtä, pysyvät työttöminä. On olemassa se vaara, että yhteiskunta jakautuu kahtia – – yhtäällä liiaksi työllistettyihin ja toisaalla työttömiin, jotka on hylätty ja jotka ovat lähes täysin riippuvaisia toisten hyväntahtoisuudesta”, kirjoittaa italialainen sanomalehti Panorama. Asiantuntijoitten mukaan talouskasvun hedelmistä ovat päässeet Euroopassa nauttimaan lähinnä ne, joilla jo on työtä – eivät ne, joilla ei ole.
Työttömyys on sidoksissa myös paikallisesti taloudelliseen tilanteeseen, niin että joissakin maissa, esimerkiksi Espanjassa, Italiassa ja Saksassa, on tarpeitten suhteen valtavia alueellisia eroja. Ovatko työntekijät halukkaita kouluttautumaan uuteen ammattiin tai jopa muuttamaan toiselle alueelle tai toiseen maahan? Sillä voi usein olla ratkaiseva merkitys.
Onko ratkaisuja näköpiirissä?
Useimmat panevat toivonsa siihen, että talous kääntyy jälleen kasvuun. Jotkut ovat kuitenkin epäilevällä kannalla, ja heillä on se käsitys, että käänne parempaan tapahtuu vasta vuoden 2000 paikkeilla. Toisten mielestä elpyminen on jo alkanut, mutta se tuottaa hitaasti tuloksia, mistä osoituksena on se, että työllisyys on viime aikoina heikentynyt Italiassa. Talouden elpyminen ei välttämättä merkitse työttömyyden vähentymistä. Silloin kun kasvu on vaatimatonta, yritykset mieluummin ottavat enemmän irti senhetkisestä henkilöstöstään kuin palkkaavat uutta väkeä, jolloin talouden kasvu ei luo työpaikkoja. Lisäksi työttömien määrä kasvaa usein nopeammin kuin uusien työpaikkojen määrä.
Tätä nykyä talouselämä on kansainvälistymässä. Jotkut ekonomistit ovat sitä mieltä, että suurten, uusien ylikansallisten kauppa-alueitten luominen (esimerkiksi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus NAFTA sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen taloudellinen yhteistyösopimus APEC) voi myös antaa vauhtia maailmantaloudelle. Tällainen kehityssuunta kuitenkin kannustaa suuryhtiöitä siirtymään sinne, missä työvoima on halvempaa, ja seurauksena on, että teollisuusmaat menettävät työpaikkoja. Samaan aikaan ne työntekijät, joiden tulot eivät ole kovin suuria, havaitsevat vähäisten tulojensa pienenevän entisestään. Ei ole sattuma, että useissa maissa monet ovat osoittaneet jopa väkivaltaisesti mieltään näitä kauppasopimuksia vastaan.
Asiantuntijoilla on monia reseptejä työttömyyden torjumiseksi. Jotkin niistä ovat keskenään jopa ristiriitaisia riippuen siitä, ovatko ne ekonomistien, poliitikkojen tai työntekijöitten laatimia. Jotkut tarjoaisivat yrityksille porkkanana verohelpotuksia sillä ehdolla, että ne ottaisivat lisää työväkeä. Toiset ehdottavat valtiovallan voimakasta väliintuloa. Toiset taas ehdottavat töiden uudelleen jakamista ja työajan lyhentämistä. Näin on jo tehty joissakin suuryhtiöissä, vaikkakin viimeksi kuluneitten sadan vuoden aikana työviikkoa on systemaattisesti lyhennetty kaikissa teollisuusmaissa, eikä se silti ole vähentänyt työttömyyttä. ”Lopulta jokainen toimintalinja osoittautuu tehottomaksi ja hyöty jää kustannuksia vähäisemmäksi”, ekonomisti Renato Brunetta sanoo.
”Emme saa pettää itseämme – ongelma on vaikea”, toteaa aikakauslehti L’Espresso. Liianko vaikea ratkaistavaksi? Onko työttömyyden ongelmaan ratkaisua?
[Tekstiruutu s. 8]
Ikivanha ongelma
Työttömyys on vanha ongelma. Menneinä vuosisatoina ihmiset ovat olleet aika ajoin vastoin tahtoaan työtä vailla. Suurten rakennushankkeitten valmistuttua kymmenistätuhansista työläisistä tuli työttömiä – ainakin siihen asti, kun he saivat töitä jostakin muualta. Väliin jääneinä aikoina heidän toimeentulonsa oli liioittelematta hyvin epävarmalla pohjalla.
Keskiajallakin oli työttömiä, ”vaikka työttömyyden ongelmaa ei nykyisessä mielessä vielä ollutkaan olemassa” (La disoccupazione nella storia). Siihen aikaan niitä, joilla ei ollut työtä, kuitenkin pidettiin lähinnä tyhjäntoimittajina tai kulkureina. Niinkin myöhään kuin 1800-luvulla monet englantilaiset tutkijat ”rinnastivat työttömät enimmäkseen huligaaneihin ja irtolaisiin, jotka nukkuivat ulkona tai kuljeksivat yöaikaan kaduilla”, selittää professori John Burnett (Idle Hands).
”Työttömyyden tunnistaminen” tapahtui 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Valtiovalta perusti komissioita tutkimaan tätä ongelmaa ja etsimään siihen ratkaisukeinoja, niin että esimerkiksi Englannissa muodostettiin vuonna 1895 parlamentin alahuoneen erityiskomitea tutkimaan ”työn puutteen aiheuttamaa hätää”. Työttömyydestä oli tullut yhteiskunnallinen vitsaus.
Tähän ilmiöön alettiin kiinnittää voimakkaasti huomiota, varsinkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tähän sotaan liittynyt kuumeinen asetuotanto oli lähes tyystin poistanut työttömyyden. 1920-luvun alussa länsimaat kuitenkin kohtasivat perättäisiä laskusuhdanteita, jotka huipentuivat suureen talouslamaan, joka alkoi vuonna 1929 ja iski kaikkiin maailman teollisuusmaihin. Toisen maailmansodan jälkeen monissa maissa alkoi uusi taloudellinen nousukausi ja työttömyys laski. Mutta ”nykyisen työttömyysongelman lähtökohdat löytyvät 1960-luvun puolivälistä”, sanoo Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD). 1970-luvun öljykriisit ja tietotekniikan nopea, laaja esiinmarssi irtisanomisineen antoivat työmarkkinoille uuden iskun. Työttömyys on aloittanut järkähtämättömän nousunsa, ja se on työntynyt jopa valkokaulusväen ja liikkeenjohdon sektoreille, joilla aiemmin ei ajateltu olevan hätää työpaikan säilymisestä.
[Kuva s. 7]
Uusien työpaikkojen vaatiminen ei ratkaise työttömyyden ongelmaa
[Lähdemerkintä]
Reuters/Bettmann