Muuan vanha intiaaniperinne

MENETPÄ minne tahansa maailmassa, huomaat, että jokaisella seudulla on omat perinteiset taidemuotonsa. Lahjatavara- ja erikoisliikkeistä voi tavallisesti ostaa maalauksia, figuriineja, puuveistoksia, saviastioita tai muita esineitä. Oletko joskus hankkinut jonkin tällaisen esineen kaunistamaan kotiasi? Jos olet, mikset tarkistaisi, missä se on todellisuudessa valmistettu. Älä hämmästy, jos huomaat, että se on valmistettu jossakin muussa maassa.

Vuosisatojen ajan käsityöläiset ovat kaivertaneet nimikirjaimensa tuotteidensa pohjaan, jotta ihmiset näkisivät, keiden luomuksia ne ovat. Nykyään löydät tavaran pohjasta todennäköisimmin kuitenkin tarran tai leiman, joka kertoo, ettei se ole käsin tehty vaan massatuote. Näiden tehdasvalmisteisten, samannäköisten esineiden suosio kasvaa, ja perinteistä käsin tehtyä taidetta saa etsiä. Voiko perinteisiä, paikallisesti valmistettuja esineitä kuitenkin vielä löytää?

Käymme intiaanireservaatissa

Kyllä voi, kuten havaitsimme käydessämme tapaamassa joitakin intiaaniystäviä, jotka tuottavat edelleen omaa perinteistä taidettaan. He ovat osa Santa Claran pueblointiaanien heimoa, joka tunnetaan erityisesti kiillotetuista, mustista saviastioistaan – jotka kuuluvat maailman kauneimpiin. Heidän perinteiset astiansa poikkeavat suuresti niistä massatuotteista, joita myydään monissa kaupoissa Yhdysvaltojen lounaisosassa.

Ystävämme Joe ja Anita ovat valmistaneet saviastioita perinteisellä tavalla monet vuodet. Anita aloitti keramiikkatyöt äitinsä kanssa ollessaan kuusivuotias. Yksi Anitan astioista on Washingtonissa Smithsonian Institutionin näyttelyssä, joka esittelee intiaanien taidetta.

Tulimme Joen ja Anitan kotiin juuri kun he valmistautuivat aloittamaan uuden saviastiaerän tekemisen. Nyt näkisimme siis omin silmin, miten ne valmistetaan. Olemme itsekin tehneet aikoinaan joitakin saviastioita. Mutta teimme ne nykyaikaisella tavalla käyttämällä muotteja, valmista savi-vesiseosta ja polttouunia. Se mitä pian näkisimme, oli ikivanha menetelmä, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Tässä prosessissa ei käytetä modernia tekniikkaa. Kaikki tehdään alusta saakka itse.

Valmistusaineiden kerääminen

Ensiksi Joen ja Anitan täytyy kerätä valmistusaineet. Lähdimme heidän avopakettiautollaan erään kukkulan rinteelle, mistä he hakevat savea. Koska paikka sijaitsee reservaatissa, savea saavat ottaa vain heimon jäsenet, joita on Santa Claran pueblossa noin 2400. Useimmat heistä tekevät saviastiansa perinteisellä tavalla, joka on peräisin 1500-luvun tienoilta. Kun tulimme kukkulan rinteelle, Joe nappasi hakkunsa ja suunnisti kohti savisuonta.

Suoni oli vaakasuorassa kukkulan juurella. Joen täytyi maata kyljellään savisuonen äärellä, ja hän veti siitä hakulla suunnilleen tiilen kokoisia savikimpaleita. Tämä voi olla vaarallista, sillä mitä syvemmälle menee, sitä suurempi on sortumisvaara. Kun Joe sai kasaan 60–70 kiloa savea – joka hänen mielestään oli erittäin hyvälaatuista – olimme valmiita lähtemään. En kuitenkaan malttanut olla kysymättä, mikseivät he ota useita satoja kiloja savea yhdellä kertaa ja säästä tällä tavalla muutamaa hakumatkaa. Anita kertoi: ”Se ei ole intiaanien tapa.” He ottavat maasta vain sen verran kuin he kerralla käyttävät. Paljon savea voisi haaskaantua, mikäli sen annettaisiin seistä ja kovettua.

Seuraavaksi menimme toisen kukkulan rinteelle hakemaan valkoista hiekkaa. Se oli paljon helpompi tehtävä – kyse oli vain yhden kahden ämpärillisen lapioimisesta. Sitten palasimme heidän kotiinsa.

Valmistus

Ensin savi upotetaan veteen muutamaksi päiväksi. Sitten se seulotaan kolme neljä kertaa. Myös hiekka seulotaan moneen kertaan. Tämän jälkeen Joe sekoittaa saven ja hiekan yhteen siten, että saadaan juuri oikea koostumus. Kumpaakaan ainetta ei mitata. Tässä ratkaisee kokemus. Saven joukossa täytyy olla tietty määrä hiekkaa, jotta saviastiat säilyttäisivät muotonsa, kun ne poltetaan. Jos sitä on liian vähän tai liian paljon, ruukkuun tulee halkeamia tai se särkyy pieniksi palasiksi. Anita kertoi, että kun hän alkoi itse tehdä saviastioita, hänellä oli tapana viedä savi äidilleen, jotta tämä voisi tunnustella sitä ja sanoa hänelle, oliko siinä tarpeeksi hiekkaa. Pian hän oppi näkemään sen itse.

Joe sekoitti saven ja hiekan toisiinsa polkemalla niitä paljain jaloin, kunnes seos tuntui juuri sopivalta. Nyt he olivat valmiita aloittamaan saviastioiden teon. Muotteja ei käytetty. Jokainen astia on ainutlaatuinen, ja se muotoillaan käsin. Anita muotoilee astiaansa monta tuntia ennen kuin siirtää sen sivuun kuivumaan. Kun se on puolikuiva ja hiukan kovettunut, niin sanotusti nahkan kovaksi, siihen voidaan etsata tai kaivertaa käsin kuvioita tai viivoja. Tämän jälkeen sen annetaan kuivaa täysin, mihin saattaa kulua jopa viikko ilmankosteuden mukaan. Nyt se on valmis hiottavaksi. Hiomalla savesta saadaan tasainen, minkä jälkeen se voidaan kiillottaa.

Astia kiillotetaan käsin sileällä, joenuomasta otetulla kivellä. Sen on tapahduttava juuri oikein. Jos astiaa kiillotetaan joko liikaa tai liian vähän, se ei polton jälkeen kiillä. Pintaa ei maalata. Juuri kiillottaminen antaa sille sen kauniin hohteen.

Ainutlaatuinen polttamismenetelmä

Nyt siirrytään viimeiseen työvaiheeseen: astian polttamiseen. Tätä tarkoitusta varten he tekevät tulen pihalleen. Polttouuneja ei täällä käytetä! Uuni tehdään asettamalla polttopuita pystyasentoon ja laittamalla näiden pystypuiden päälle toisia puita siten, että kasa muistuttaa uunia. Sen yksi sivu jätetään avoimeksi, jotta saviastiat voidaan laittaa siitä sisään. Sitten kasa sytytetään. He tietävät kokemuksesta, milloin tulen lämpötila on juuri oikea ja saviastiat voidaan sujauttaa sisään.

Poltettaessa saviastioiden luonnollinen väri on punainen. Sitten täsmälleen oikealla hetkellä Joe tekee jotakin epätavallista. Hän kasaa hevosenlantaa tuleen! Tämä saa saviastiat muuttumaan mustiksi. Kun hapen määrä vähenee, saven punainen rautaoksidi muuttuu kemiallisesti mustaksi rautaoksidiksi. Hajun perusteella voi tietenkin aina sanoa, milloin joku polttaa alueella mustia saviastioita!

Valmis tuote on ylpeyden aihe, ja monet ihmiset kautta maailman nauttivat sen kauneudesta. Alun perin tällaiset saviastiat palvelivat käytännön tarkoituksia: niissä esimerkiksi säilytettiin erilaisia kotitaloudessa tarvittavia aineita. Joissakin osissa maailmaa ne ovat edelleen tällaisessa käytössä. Eräs kaunis saviastia tulee kuitenkin kaunistamaan meidän kotiamme ja julistamaan ylpeästi, että olemme käyneet Santa Claran pueblossa, missä noudatetaan edelleen intiaanien vanhoja perinteitä. (Lähetetty.)

[Kuvat s. 25]

Tiilen kokoisia savikimpaleita kaivetaan esiin

Savi muotoillaan käsin

Saviastiat poltetaan perinteisessä uunissa