Maailman yksinäisin lintu
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN BRASILIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
JOS ajattelet, että täpläpöllö ja valkopäämerikotka ovat vaikeuksissa, et ole kuullut kertomusta siniarasta. Tämä brasilialainen lintu antaa aivan uuden merkityksen käsitteelle ”uhanalainen laji”. Jotta saisit tietää tämän maailman yksinäisimmän linnun koko tarinan, aloitamme 1600-luvulta.
Tuohon aikaan Brasiliaan muuttanut hollantilainen uudisasukas George Marc Grav merkitsi ensi kerran muistiin maininnan tästä linnusta sekä kuvauksen siitä. Ennen pitkää paikallinen väestö alkoi kutsua sitä nimellä ararinha azul eli pieni siniara – yksinkertainen mutta sopiva nimi. Lintu on väriltään sininen, ja siinä on myös hieman harmaata. Se on myös Brasilian sinisistä aroista pienin, sillä sen kokonaispituus on 55 senttimetriä mukaan luettuna sen 35 senttimetriä pitkä pyrstö.
”Myöhemmin, vuonna 1819, tiedemiehet antoivat sille virallisen nimen: Cyanopsitta spixii”, kertoo Brasilian huomattavin papukaija-asiantuntija, biologi Carlos Yamashita. Cyano merkitsee ’sinistä’ ja psitta ’papukaijaa’. Entä spixii? Biologi selittää, että tuo lisänimi antaa kunnian saksalaiselle luonnontieteilijälle Johann Baptist Spixille. Hän tutki ensimmäisenä tätä lajia sen omassa elinympäristössä – muutamien Koillis-Brasiliassa sijaitsevien puiden reunustamien purojen varsilla.
Vaikeudet alkavat
On totta, ettei siniarojen määrä ole koskaan ollut kovin suuri. Spixin päivinäkin niitä laskettiin olevan ainoastaan noin 180 yksilöä, mutta siitä lähtien niiden tilanne on vain tasaisesti huonontunut. Uudisasukkaat tuhosivat niin paljon niitä metsiä, joissa nämä linnut elivät, että 1970-luvun puoliväliin mennessä siniaroja oli jäljellä enää alle 60 yksilöä. Vaikka tilanne oli paha, tämä oli vasta alkua.
Linnustajat tekivät vain muutamassa vuodessa sen, mitä uudisasukkaat eivät olleet saaneet aikaan 300 vuodessa – he käytännöllisesti katsoen hävittivät koko siniarojen kannan. Vuonna 1984 noista 60 linnusta oli jäljellä luonnossa enää neljä yksilöä. Mutta siinä vaiheessa lintujenkasvattajat olivat halukkaita maksamaan ”viimeisestä lajin edustajasta” huimia summia – jopa 50000 dollaria linnulta. Ei ole mikään ihme, että Animal Kingdom -aikakauslehden vuoden 1989 toukokuun numerossa ilmoitettiin, että oli kulunut vuosi siitä, kun tutkijat olivat nähneet viimeiset vapaana lentävät linnut. Muutamaa kuukautta myöhemmin kerrottiin, että linnustajat olivat siepanneet loputkin linnut. Animal Kingdom -lehdessä valitettiin, että siniaralle oli annettu ”lopullinen kuolinisku”.
Yllätys herättää toivon
Juuri kun biologit olivat ehtineet tulla siihen tulokseen, että siniaran tarina oli lopussa, lintujen elinympäristön lähellä asuvat ihmiset sanoivat nähneensä ararinha azulin. Tietoja tuli myös uusista havainnoista. Olisiko yksi lintu jäänyt vielä jäljelle? Vuonna 1990 viisi tutkijaa halusi selvittää asian. He pakkasivat retkivarusteensa, kiikarinsa ja muistiinpanovälineensä ja suuntasivat kulkunsa siniaran asuinalueelle.
Haravoituaan aluetta menestyksettä kaksi kuukautta tutkijat näkivät parven vihreitä papagaios maracanoja eli brasilianaroja ja havaitsivat jotakin epätavallista. Yksi parven linnuista oli erilainen – suurempi ja sininen. Siinä oli vihoviimeinen luonnonvarainen siniara! Tutkijat tarkkailivat sitä viikon ja saivat selville, että luonnostaan seurallisena se kulki brasilianarojen perässä selviytyäkseen yksinäisyydestään ja löytääkseen puolison. Vihreät linnut eivät pitäneet lainkaan pahana hyväksyä tätä itsepintaista sinistä lintua ystäväkseen – mutta ruveta nyt parittelemaan sen kanssa? Kohteliaiden brasilianarojen yhdyskunnallakin on sentään rajansa!
Koska siniara torjuttiin, se lähti aina auringon laskiessa toveriensa luota ja lensi samaan puuhun, jossa se oli vuosikausia yöpynyt entisen puolisonsa kanssa – kunnes linnunpyydystäjät vuonna 1988 sieppasivat sen elinikäisen kumppanin ja myivät sen vankeuteen. Siitä lähtien se on nukkunut siellä yksikseen – tuo pieni, yksinäinen lehdettömällä oksalla kyyhöttävä sinisten sulkien käärö. Jollei mitään ihmettä tapahdu, on vain ajan kysymys, milloin viimeiselle siniaralle, joka osaa selviytyä luonnossa, käy niin kuin dodolle – paitsi jos joku löytää sille puolison. Tuo ajatus sai tuulta purjeisiinsa, ja vuonna 1991 Projeto Ararinha-Azul (siniara-projekti) lähti käyntiin. Mikä on sen tavoite? Suojella jäljelle jäänyttä uroslintua, löytää sille puoliso, saattaa ne yhteen ja toivoa, että niiden jälkeläiset asuttavat uudelleen lähitienoon. Onko tässä onnistuttu?
Edistystä on tapahtunut. Brasilian postilaitos teki tiettäväksi maailman uhanalaisimman linnun onnettoman tilanteen julkaisemalla linnun kunniaksi oman postimerkin. Samaan aikaan biologit saivat menestyksellisesti kutsuttua Curaçán, linnun asuinalueen lähellä Pohjois-Bahiassa sijaitsevan pikkukaupungin, 8000 asukasta apuun asettumaan jäljelle jääneen siniaran puolelle. Nyt kun kaupunkilaiset vartioivat ”omaa” lintuaan, jolle he antoivat nimen Severino, linnustajat ovat vaarassa jäädä kiinni itse teossa. Tämä taktiikka toimii hyvin. Severino lentelee yhä vapaana. Seuraavakin este on jo voitettu – saada lintujen kasvattajat luopumaan yhdestä niistä kuudesta häkkilinnusta, jotka elävät yhä Brasiliassa (ks. kehystettyä tekstiä). Yksi omistajista suostui, ja vastakuoriutuneena poikasena kiinni otettu nuori naaraslintu lennätettiin elokuussa 1994 Curaçáan, jotta se voitaisiin vapauttaa elämään jälleen luonnollisessa ympäristössään.
Valmennusta ja ensi tapaaminen
Tämä naarassiniara pantiin uroslinnun asuma-alueen keskelle suureen häkkiin, ja sen ruokavalio muutettiin samanlaiseksi kuin luonnonvaraisen linnun ruokavalio. Naaraan valmentamiseksi elämään luonnossa sen hoitajat vieroittivat sen auringonkukansiemenistä, joita se oli tottunut syömään vankeudessa, ja antoivat sille syötäväksi männyn siemeniä ja villinä kasvavia piikikkäitä hedelmiä. Sen maha sopeutui tähän hyvin.
Päivittäisistä harjoituksista tuli osa valmennusohjelmaa – ja hyvästä syystä. Se että häkkilinnun odottaisi pysyvän päivästä toiseen sellaisen puolison kannoilla, joka lentää 50 kilometriä päivässä, olisi samaa kuin se, että pyytäisi ainaista sohvalla loikoilijaa juoksemaan maratonin. Niinpä vankeudessa olevasta linnusta huolehtivat biologit yllyttivät sitä lentelemään suuressa häkissä niin paljon kuin se vain jaksoi.
Ei mennyt kauankaan, kun Severino huomasi suuren häkin. Havaittuaan naaraan se kirkui, kutsui sitä, ja tuli noin 30 metrin päähän häkistä. ”Naaras” vastasi, kertoi projektin hyväksi työskentelevä biologi Marcos Da-Ré, ja ”vaikutti hyvin innostuneelta” huomatessaan koirasvieraansa. Hän sanoo, että sen innostus ”täytti meidät toivolla”.
Opettaja ja isä
Lopulta koitti merkittävä päivä: suuren häkin ovi heilahti auki. Epäröityään puoli tuntia naaras lensi ulos häkistä ja laskeutui puuhun noin 300 metrin päähän siitä. Mutta missä oli Severino? Se oli 30 kilometrin päässä ajamassa taas takaa brasilianaroja. Miksi se oli lähtenyt? Se oli odotellut tulevaa puolisoaan jo kuukausia, ja tämä oli yhä telkien takana, kun pesimisaika vihdoin alkoi. Sen on täytynyt ajatella, että ”parempi vapaa maracanã kuin vangittu ararinha”, letkauttaa biologi Da-Ré. Tällä kertaa Severinon hellittämättömyys tuotti tulosta. Yksi brasilianara antoi periksi ja hyväksyi sen kumppanikseen.
Biologit kuitenkin toivovat, että kun pesimiskausi on ohi, Severino jättää nykyisen kumppaninsa, palaa omalle asuinalueelleen, löytää vapautetun siniaran ja ottaa sen puolisokseen. Tämän jälkeen sen odotetaan omaksuvan opettajan ja isän kaksoisroolin. Koska se on maailman ainoa siniara, joka tietää, miten selviytyä luonnossa, sen täytyy opettaa puolisolleen, miten löytää ruokaa ja suoja ja pysyä hengissä yhdellä Brasilian karuimmista alueista.
Severino tekee historiaa
Kun pesimiskausi siis taas alkaa, siniara-projektin biologit toivovat, että Severino luopuu brasilianarojen jahtaamisesta ja keskittyy etsimään onttoa puuta, josta voi tulla pesä sen puolisolle. Jos kaikki sujuu hyvin, siniaranaaras munii kaksi pientä munaa ja muutaman kuukauden kuluttua Severino opettaa henkiin jäämisen tekniikkaa kolmen oppilaan luokalle. Tuleeko näin käymään?
”Se selviää aikanaan”, sanoo biologi Yamashita, ”mutta tämä projekti saattaa olla ainoa keino välttää se, että siniaran tarina päättyisi tähän.” Severinon asia on nyt käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kirjoittaa kirjaan uusi kappale. Jos tämä liitto onnistuu, luonnonystävät – ja brasilianarat – voivat huokaista helpotuksesta.
[Tekstiruutu s. 24]
Vankeudessa eläviä lintuja
Arviolta 30 siniaraa elää vankeudessa. Toistakymmentä näistä brasilialaisista linnuista on kasvattanut Filippiineillä asuva lintujenkasvattaja, ja ne elävät yhä tuossa Aasian maassa. Loput vankeudessa elävistä linnuista asuvat Brasiliassa, Espanjassa ja Sveitsissä. Millään näistä häkkilinnuista ei kuitenkaan ole sitä taitoa, joka on vain Severinolla – kykyä selviytyä luonnossa.
[Kuva s. 25]
Siniara säilyy – ainakin postimerkissä
[Lähdemerkintä]
Empresa Brasileira de Correios e Telégrafos