Miksi hän muutti tärkeysjärjestystään

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ENGLANNIN-KIRJEENVAIHTAJALTA

Ilman täytti yhtäkkiä voimakas linnunlaulu. Kristallinkirkkaiden sävelmien tulva vaikutti loputtomalta. Seisoin paikallani lumoutuneena. ”Se on satakieli!” kuiskasi Jeremy. Hivuttauduimme hitaasti vesakon ympäri ja yritimme kovasti löytää tuon upean äänen lähteen. Sitten huomasimme syvällä tiheikössä ujon, huomaamattoman, vaaleanruskean linnun. ”Olipa mukava nähdä se”, sanoi Jeremy lähtiessämme. ”Useimmat eivät näe sitä koskaan.”

OLIN tullut viettämään päivän Jeremyn kanssa, joka toimii Minsmeren, 800 hehtaarin suuruisen luonnonsuojelualueen, vartijana. Alue kuuluu Englannin kuninkaalliselle lintujensuojeluyhdistykselle RSPB:lle (Royal Society for the Protection of Birds) ja sijaitsee yhdessä Englannin itäisimmistä kolkista. Toisen maailmansodan aikana tämän osan Pohjanmeren rannikkoa annettiin joutua tulvavesien alle, jotta olisi voitu vastustaa saksalaisten mahdollista maahanhyökkäystä. Tämän johdosta rannikolle muodostui ruoikkoa, ja marskimaan linnut alkoivat asuttaa veden alle jääneitä laidunmaita. Vuonna 1947 jännitys kohosi, kun neljä avosettipariskuntaa pesi täällä sen jälkeen, kun tämä laji ei ollut lisääntynyt Englannissa yli sataan vuoteen.

RSPB otti pian alueen haltuunsa, ja nykyään se on kansainvälisesti merkittävä luonnonsuojelualue. Ruoikkojen lisäksi lintujen asuinalueisiin kuuluu murto- ja makeavetisiä laguuneja, joista suurinta kutsutaan nimellä The Scrape. Lisäksi siellä on soramaata, hiekkadyynejä, marskimaata, niittyjä, nummia sekä lehti- ja havumetsiä. Tällä suojelualueella on merkitty muistiin yli 330 lintulajia, joista noin sata lisääntyy alueella. Linnuston moninaisuus johtuu pääasiassa siitä, että lintujen muuttoreitit kulkevat pitkin itärannikkoa, mutta hyvällä hoidolla on myös ollut osuutensa.

”Tulin tänne vuonna 1975”, kertoi Jeremy minulle, ”koska Minsmere asetti epätavallisen haasteen. Vuonna 1966 avosetista tuli RSPB:n symboli ja myöhemmin sen logo. Nykyään monet pitävät Minsmereä RSPB:n tärkeimpänä luonnonsuojelualueena, ja siellä käy vuosittain jopa 80000 vierasta.”

Alkuperäinen haaste

”Kiinnostukseni heräsi koulussa”, jatkoi Jeremy kävellessämme eteenpäin. ”Siellä opin rengastamaan lintuja ja tutkin lintujen muuttoa. 1960-luvun loppupuolella rengastin harrastuksekseni 12000–20000 lintua vuodessa. Sitten Chris Mead Englannin lintutieteellisestä yhdistyksestä pyysi minua mukaansa tutkimusmatkalle Espanjaan rengastamaan Saharan yli lentäviä muuttolintuja. Tässä työssä käytettävä verkko on hyvin ohut, musta ja 6–18 metriä pitkä. Se ripustetaan löysästi ja asetellaan huolellisesti niin, että puut jäävät sen taustalle, jotteivät linnut näe sitä. Linnut eivät vahingoitu, ja kun ne otetaan pois verkosta, niiden jalan ympärille kiinnitetään pieni, tavallisesti monelmetallinen tunnusrengas.a Lintujen vapauttaminenkin vaatii taitoa. Lintujen rengastaja ei koskaan heitä lintujaan ilmaan, kuten televisiossa näkee joskus tehtävän. Hän vain antaa niiden lähteä, kun ne haluavat. Esimerkiksi tervapääskyt pysyttelevät tiukasti villavaatteen pinnassa ja lähtevät lentoon vasta, kun ne ovat siihen valmiita.

Se oli mahtava kokemus, jota varten minun piti ottaa kuusi viikkoa lomaa – ja se maksoi minulle työpaikkani! Tämän johdosta päätin tehdä muutoksen ja pyrkiä sellaiseen työhön, josta todella pidin: luonnon, varsinkin lintujen, suojelijaksi. Olin riemuissani, kun vuonna 1967 RSPB pyysi minut palvelukseensa.”

Lintujen laulujen ja kutsuhuutojen merkitys

Miten tunnistat linnun? Joskus ulkonäön perusteella, mutta laulun tai kutsuhuudon perusteella sen tunnistaa luotettavammin. Jeremy on tässä legendaarisen taitava. Luonnontieteilijä David Tomlinson kirjoitti ihaillen, että Jeremy ”ei tunnista lintuja pelkästään niiden laulun perusteella, vaan vannon, että hän tuntee ne sen perusteella, miten ne vetävät henkeä sävelten välillä”!

”Linnut keskustelevat”, selitti Jeremy. ”Jokainen huuto merkitsee eri asiaa. Esimerkiksi kun liikkeellä on saalistaja, avosetit, töyhtöhyypät, lokit ja punajalkaviklot päästävät jokainen omanlaisensa varoitushuudon, mutta jokainen huuto merkitsee samaa asiaa: ’Lähistöllä on kettu!’ Voin herätä syvästä unesta ja tietää heti, missä kettu on, sen perusteella, minkä lajin linnut ovat äänessä. Mutta ei tule myöskään unohtaa, että ketuillakin on erinomainen kuulo. Ihmettelimme, miksei tiirojen pesintä yhtenä vuonna onnistunut, ja saimme selville, että kettu kuunteli poikasten piipitystä, jota kuului munankuorten sisältä juuri ennen kuin ne kuoriutuivat. Heti kun kettu löysi ne, se söi ne!”

Lintujen tarkkailemisen taito

Hyvä lintujen tarkkailija voi Englannissa havaita vuodessa jopa 220 eri lintulajia. ”Bongaaja”, joka kilpailee toisten kanssa harvinaisten lajien havaintojen määrästä, voi tunnistaa jopa 320 lintulajia. Uutinen jonkin lajin havaitsemisesta voi saada hänet matkustamaan koko maan halki katsomaan sitä omin silmin. Jeremy on tyytynyt vähempään. ”En lähtisi viittätoista kilometriä kauemmas katsomaan harvinaista lajia”, hän totesi. ”Oikeastaan olen mennyt varta vasten katsomaan vain kolmea lajia: pähkinähakkia, tundraviklaa ja isotrappia, jotka ovat kaikki olleet noin viidentoista kilometrin säteellä. Vaikka tunnenkin melko hyvin 500 lintulajia, tajuan, että olen vasta raapaissut pintaa. Maailmassa on näet lintulajeja noin 9000!”

Suunnatessamme kiikarimme kohti marskimaata Jeremy jatkoi melko haikeana: ”En olisi voinut kuvitella elämäni olevan onnellisempaa enkä antoisampaa varsinkaan näinä 16 vuotena, jotka olen työskennellyt Minsmeressä!” Katsoin häntä ja muistin kirjoituksen, joka oli vasta ilmestynyt lontoolaisessa sanomalehdessä The Times. Siinä sanottiin: ”Minsmere oli hänen [Jeremyn] huippusaavutuksensa, elämäntyönsä.” Jeremy oli lähdössä Minsmerestä. Miksi?

Siemenet kylvetään ja ne itävät

Aikaisemmin päivällä olimme nähneet avosettien erikoisen parittelunäytöksen. ”Sen puhdasta kauneutta ei voi panna vain jonkin evoluutioon kuuluvan hengissä selviytymisen tiliin”, Jeremy oli huomauttanut. ”Muistan kuitenkin myöntäneeni muutama vuosi sitten, kun minulta kysyttiin, uskoinko Jumalaan: ’Minulla ei ole aavistustakaan siitä, enkä tiedä, miten sen voisi saada selville!’ Kun minua sitten kannustettiin tutustumaan Raamattuun, tein sen mielelläni. Tiesin siitä hyvin vähän, ja ajattelin, ettei minulla ollut mitään menetettävänä – ehkä vain jotain voitettavana. Sen perusteella, mitä olen oppinut, aion nyt jättää Minsmeren ryhtyäkseni kokoaikaiseksi sananpalvelijaksi.”

Jeremyn veli Michael oli ollut kymmenen vuotta ”tienraivaaja”, jota termiä Jehovan todistajat käyttävät kokoaikaisista evankelistoistaan. Istuessamme juomassa teetämme Jeremy alkoi kertoa suunnitelmistaan ryhtyä sananpalvelijaksi veljensä kanssa. ”Kaikki kollegani kunnioittavat päätöstäni”, selitti Jeremy. ”RSPB on kiinnostunut ihmisistä ja huolehtii heistä. Sen henkilökunta on antanut minulle täyden tukensa ja jopa suositellut minua apurahan saajaksi virka-ansioitteni perusteella.”

Tiesin kuitenkin, että arvosteluakin oli esiintynyt.

Tasapainoa tarvitaan

”Useimmat ihmiset ovat tukeneet minua, mutta toisilla tuntuu valitettavasti olevan väärä käsitys työstäni täällä”, kertoi Jeremy. ”Heidän mielestään paras hengellisyyden tae on olla lähellä luontoa, huolehtia siitä ja työskennellä sen suojelemisen hyväksi. He sanovat minulle, että tämän lähemmäksi paratiisia en voi päästä, joten miksi lähtisin?

Tällä työllä on aivan ilmeisesti myös hengellinen ulottuvuus, mutta se ei ole samaa kuin hengellisyys. Hengellisyys on henkilökohtainen ominaisuus, jonka kasvattaminen vie aikaa. Siihen sisältyy tarve toimia kristillisen seurakunnan kanssa ja huolehtia siitä, tarve rakentaa toisia ja tulla itse rakennetuksi. Joskus minusta on tuntunut siltä, että olen yrittänyt tehdä sellaista, mistä Jeesus sanoi, ettemme voi tehdä: palvella kahta herraa. Tajuan nyt, että turvallisin ympäristö on kristillisen seurakunnan keskellä ja että sinne voi päästä juuri toimimalla tienraivaajana!”

Mistä huolehtiminen on tärkeintä?

”Älä ymmärrä minua väärin. Luonnosta huolehtiminen vartijana on kiehtovaa ja palkitsevaa, vaikkakin joskus turhauttavaa. Esimerkiksi saastuminen, jota tällä asuinalueella aiheuttavat PCB ja elohopea, on tullut huomattavan yleiseksi – emmekä tiedä syytä, vaikka epäilemmekin ankeriaiden tuovan niitä mukanaan.b Mutta kaikki se, mitä minä voin tehdä tasapainon palauttamiseksi, on hyvin vähäistä. Ei ole olemassakaan ekologia, joka olisi työssään täydellinen asiantuntija. Me kaikki vain haparoimme sinne tänne ja opimme sen, minkä voimme. Me tarvitsemme ohjausta. Vain Luojamme tietää, miten meidän tulisi elää ja huolehtia maasta ja sen rikkaasta, monimuotoisesta elämästä.”

Jeremy kiteytti hiljaisella äänellä tunteensa seuraavin sanoin: ”En vihkiytynyt Jehovalle pelastaakseni luontoa; hän kykenee täydellisesti tekemään sen itse. Valtakuntansa välityksellä hän tulee huolehtimaan siitä, että me pidämme huolta luonnosta kaikkina aikoina hänen haluamallaan tavalla. Valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen täytyy nyt panna etusijalle, jos aion täyttää velvollisuuteni huolehtia lähimmäisistäni.”

Tapasin Jeremyn äskettäin uudestaan. Oli kulunut kolme vuotta siitä, kun olimme viettäneet tuon onnellisen päivän yhdessä luonnonsuojelualueella. Hän asuu nyt noin kahdeksan kilometrin päässä rakkaasta Minsmerestään ja toimii veljensä kanssa onnellisena tienraivaajana. Jeremy kertoi minulle kuitenkin muutamien ihmisten yhä sanovan, että heidän on vieläkin vaikea ymmärtää häntä. Ymmärrätkö sinä? Jeremyn kannalta kysymys oli vain tärkeysjärjestyksestä.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 17]

Hurmioitunutta mielihyvää

Vain joka kymmenes ihminen näkee sen satakielen, jonka he kuulevat laulavan, mutta kun he kuulevat sen laulavan, se on unohtumaton kokemus. ”Se on puhdasta musiikkia, täydellistä ja viimeisteltyä”, kirjoitti Simon Jenkins Lontoossa ilmestyvässä sanomalehdessä The Times. Lintu laulaa usein herkeämättä – eräänkin linnun tiedetään laulaneen yhteen menoon viisi tuntia ja 25 minuuttia. Mikä tekee sen laulusta niin ainutlaatuisen? Satakielen kurkunpää pystyy tuottamaan neljä säveltä samanaikaisesti, myös musiikillisesti puhtaita sointuja. Lisäksi se voi tehdä tämän nokka kiinni tai suu täynnä ruokaa vietäväksi nuorille poikasilleen. Miksi se laulaa niin kiihkeästi? Pelkästä laulamisen ilosta, sanovat jotkut tarkkailijat. Jenkins kysyy lopuksi: ”Onko missään koko luomakunnassa mitään niin hämmästyttävää kuin satakielen kurkunpää?”

[Lähdemerkintä]

Roger Wilmshurst/RSPB

[Kuva s. 15]

The Scrape

[Lähdemerkintä]

Geoff Welchin luvalla

[Kuva s. 16]

Naurulokki

[Lähdemerkintä]

Hilary & Geoff Welchin luvalla

[Kuva s. 16]

Avosetti

[Kuva s. 18]

Riuttatiira

[Kuva s. 18]

Punajalkaviklo