Ikkuna kohtuun

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

PITKÄLLE kehitettyjen sikiötutkimusten avulla lääkärit pystyvät nykyisin diagnosoimaan entistä täsmällisemmin monia fyysisiä ja henkisiä heikkouksia, joita syntymättömällä lapsella voi olla. Ultraääni- ja lapsivesitutkimus ovat hyvin yleisesti käytettyjä tutkimusmenetelmiä.

Ultraäänitutkimus on ulkoinen tutkimusmenetelmä, jossa värähdystaajuudeltaan kuulorajan ylittävien suurtaajuisten ääniaaltojen avulla muodostetaan tietokoneen näyttöruudulle kuva kohdussa olevasta lapsesta. Lapsivesitutkimuksessa otetaan ruiskulla näyte lasta kohdussa ympäröivästä nesteestä eli lapsivedestä, ja sitä tutkitaan kemiallisten merkkien havaitsemiseksi Downin oireyhtymän kaltaisista sikiökautisista kehityshäiriöistä.

Tällainen yhteiskunnassa käyttöön otettu lääketieteellinen tekniikka yhdessä selektiivisen abortin kanssa kuohuttaa lääkintäetiikan vesiä kuin lampeen singottu kivilohkare.a Valitettavasti tämän maailman arvojärjestelmä ei ole sellainen vakaa perusta, johon voitaisiin tukeutua ratkaistaessa moraalisia ja eettisiä kysymyksiä, vaan se muistuttaa pikemminkin aaltojen armoilla päämäärättömästi ajelehtivaa lauttaa.

Selektiivinen abortti – tekniikan avustamana – on joissakin maissa ehättänyt lakiuudistusten edelle. Yhdysvalloissa 15 viime vuoden aikana tehdyissä 13 tutkimuksessa tasaiset 75–78 prosenttia mukana olleista oli sitä mieltä, että raskaana olevalla naisella tulisi olla laillinen oikeus aborttiin, jos on havaittavissa selviä merkkejä siitä, että lapsi on vaikeasti vammainen. ”Ennustettavissa oleva vajavuus” on jo itsessään riittävä abortin saamisperuste joissakin maissa.

Australiassa muuan lääkäri joutui äskettäin maksamaan vahingonkorvausta eräälle äidille, koska hän ei ollut pystynyt diagnosoimaan vihurirokkoa raskauden alkuvaiheessa. Tämä tauti voi raskausajan alussa sairastettuna johtaa siihen, että syntymättömästä sikiöstä tulee pahasti epämuodostunut. Äiti väitti, että hänen lääkärinsä tekemän virheen vuoksi häneltä oli riistetty mahdollisuus keskeyttää raskaus.

Kommentoidessaan tämän tapauksen laillisia ja eettisiä seurauksia tutkija Jennifer Fitzgerald sanoi huhtikuussa 1995 ilmestyneessä Queensland Law Society Journal -⁠julkaisun artikkelissa: ”Hänen [raskaana olevan naisen] ei ole ainoastaan päätettävä, haluaako hän lapsen, vaan hänen täytyy päättää myös, millaisen lapsen hän haluaa.” Fitzgerald kysyy, millainen vamma sitten on riittävä peruste lailliseen aborttiin. ”Huulihalkio, suulakihalkio, karsastus, Downin oireyhtymä, selkärankahalkio?” Joissakin osissa maailmaa perusteeksi riittää lapsen sukupuoli, varsinkin jos lapsi on tyttö!

Kohdun ”kastittomat”?

Kun ihmisen genomi paljastuu tiedemiehille ja ikkuna kohtuun muuttuukin oikeastaan mikroskoopiksi kohtuun, miten käy syntymättömien? Valitaanko ne, joilla on joitakin vähäisiä vikoja, eliminoitaviksi? Viime vuosikymmeninä aborttien määrä on tosiaan kasvanut eikä vähentynyt. Joutuessaan kohtaamaan tämän aborttien valtaisan hyökyaallon ja sen vanavedessä seuraavan oikeudenkäyntiryöpyn – kuten edellä mainitussa tapauksessa – lääkärit ovat huolissaan. On ymmärrettävää, että tämä voi pakottaa heidät siirtymään entistä enemmän puolustuskannalle lääketieteellisissä toimissaan; he voivat esimerkiksi alkaa vaatia tiettyjä kokeita, eivät niinkään äidin ja lapsen edun turvaamiseksi kuin itsensä suojelemiseksi. Fitzgerald kirjoittaa, että tämän takia ”sikiötutkimusten määrä ja siksi myös selektiivisten aborttien määrä todennäköisesti kasvaa”. Hän toteaa vielä, että tämä johtaisi ”eräänlaiseen kastijärjestelmään, jossa ’kastittomista’ tulee ’kertahyödykkeitä’”.

Entä jos äiti synnyttää vammaisen lapsen, vaikka hän olisi aivan hyvin voinut saada abortin – ja hänelle kenties jopa suositeltiin sitä? ”Ehkä tulee aika”, Fitzgerald sanoo, ”jolloin vammaisista lapsista huolehtiville vanhemmille ilmoitetaan, että heidän on turha odottaa saavansa mitään tukea, koska he valitsivat lapsen saamisen, vaikka he olisivat voineet antaa abortoida sen.”

Ei pidä myöskään jättää huomiotta sitä vaikutelmaa, jonka selektiivinen abortti välittää yhdyskuntiemme vammaisille. Jos yhteiskunta raivaa syntymättömät pois heidän vajavaisuuksiensa vuoksi, saako se vammaiset tuntemaan itsensä entistä enemmän toisten taakaksi? Onko heidän entistä vaikeampi taistella sitä kielteistä mielikuvaa vastaan, joka heillä jo voi olla itsestään?

Se, että nyky-yhteiskunta heittäisi syntymättömät lapset pois samaan tapaan kuin tuotantolinjalla työskentelevät heittävät vialliset osat menemään, sopii siihen luonnekuvaukseen, jonka Raamattu esittää tämän pahan maailman ”viimeisinä päivinä” elävistä ihmisistä. Se ennusti, että monet ihmiset eivät ilmaisisi ”luonnollista kiintymystä”. (2. Timoteukselle 3:​1–5.) Kreikkalainen sana aʹstor·goi, joka on käännetty sanoilla ”vailla luonnollista kiintymystä”, viittaa perheenjäsenten väliseen luonnolliseen siteeseen, esimerkiksi rakkauteen, jota äiti tuntee lapsiaan kohtaan.

Tämän maailman periaatteettomat ihmiset, ”jotka heittelehtivät kuin aaltojen ajamina ja joita jokainen opetuksen tuuli kuljettaa sinne tänne”, ovat varmasti jyrkkä vastakohta niille, jotka toimivat Jumalan luotettavan sanan mukaan (Efesolaisille 4:​14). Sielun ankkurin tavoin Raamattu pitää meidät moraalisesti lujina ja vakaina myrskyisillä merillä (vrt. Heprealaisille 6:​19). Vaikka siis kristityt ovat selvillä siitä, että naisen elimistö voi itsestään poistaa pahoin epämuodostuneen alkion tai sikiön, pelkkä ajatuskin kohtuun kurkistamisesta sen tarkistamiseksi, onko lapsi niin terve, että se voidaan jättää henkiin, on heistä erittäin vastenmielinen.b (Vrt. 2. Mooseksen kirja 21:​22, 23.)

Jumalan lupaus ajasta, jolloin yksikään ”ei sano: ’Minä olen sairas’”, vahvistaa kristityn päätöstä pysyä nuhteettomana (Jesaja 33:​24; 35:​5, 6). Vaikka siis nykyään vammaisilla on vaikeuksia ja heitä hoitavat joutuvat tekemään uhrauksia, niin ”tosi Jumalaa pelkäävien käy hyvin” (Saarnaaja 8:​12).

[Alaviitteet]