Uhanalainen koralli

VALTAMERI ei ole missään muualla niin kirkas kuin tropiikissa. Kristallinkirkas. Sinisen kristallin. Vaalea hiekkapohja, johon on matkaa 15 metriä, näyttää olevan niin lähellä, että voisit koskea siihen! Pane uimaräpylät jalkaan ja naamari kasvoille. Aseta snorkkelisi paikoilleen ja sukella lämpimään veteen. Kuplat sumentavat näkymän hetkeksi. Katsohan sitten tuonne alas. Näet siellä isoja, sinipunaisia papukaijakaloja. Ne näykkivät korallia ja sylkevät suustaan murusia, jotka tulevat osaksi hiekkapohjaa. Yhtäkkiä ohi vilahtaa trooppisten kalojen – punaisten, keltaisten, sinisten, oranssien, violettien – hopeanhohtoinen sateenkaari. Elämää ja liikettä on kaikkialla. Näky on silmiä hivelevä.

Tämä on koralliviidakko. Se nousee alla olevasta hiekkapohjasta, ja siitä ojentautuu tuhansia eläviä käsivarsia. Suoraan edessä on hirvensarvikorallin muodostama upea kasvusto, joka on yli kuusi metriä korkea ja suunnilleen yhtä leveä. Runsaan 20 metrin päässä kasvaa peuransarvikoralleja, jotka ovat pienempiä ja ohuempihaaraisia kuin hirvensarvikorallit; niiden haarat täyttävät alueen metsän tavoin. Näille koralleille – jotka tosiaan näyttävät eläinten sarvilta – on annettu todella sattuvat nimet. Kalat ja muut meren eliöt löytävät ruokaa ja suojan niiden haaroista.

Ennen ajateltiin, että koralli muodostuu kasveista, mutta nykyään sen tiedetään olevan kalkkikivimuodostelma, jonka on tehnyt polyypeiksi kutsuttujen eläinten muodostama yhdyskunta. Useimmat polyypit ovat pieniä, läpimitaltaan alle 2,5 senttimetriä. Pehmeäruumiinen korallipolyyppi silmukoituu viereiseen polyyppiin limapeitteisten kudosten avulla. Päiväsaikaan näyttää siltä kuin koralli olisi kiveä, sillä polyypit vetäytyvät tukirankaansa. Mutta yöllä se muuttuu, kun polyyppien ojennetut lonkerot aaltoilevat kevyesti ja saavat riutan näyttämään pehmeältä ja pörröiseltä. Kivimäinen ”puu”, johon polyypit ovat kiinnittyneet, on niiden yhteen liittynyt tukiranka, jota pitää koossa merivedestä erilleen otettu kalsiumkarbonaatti.

Jokaisen koralliyhdyskuntatyypin tukiranka on muodoltaan ainutlaatuinen. Koko maailmassa on yli 350 erityyppistä – ihmeellisen muotoista, kokoista ja väristä – korallia. Niiden kansanomaiset nimet tuovat mieleen maalla olevia esineitä – pilari-, pöytä- tai sateenvarjokoralli – tai kasveja – puu-, neilikka-, salaatti-, mansikka- tai sienikoralli. Näetkö tuon suuren aivokorallin? On helppo ymmärtää, miten se on saanut nimensä!

Tämä vedenalainen viidakko kuhisee elämää – mikroskooppisista kasveista ja eläimistä rauskuihin, haikaloihin, suuriin mureenoihin ja kilpikonniin. Lisäksi täällä on joitakin kaloja, joista et ehkä koskaan ole kuullut: kirkkaankeltaisia klovnikaloja, violetteja Eupomacentrus leucostictus -⁠kaloja, mustavalkoisia sarvikaloja, oransseja trumpettikaloja, tummansinisiä välskärikaloja, indigonsinisiä meriahvenia tai siipisimppuja, joissa on ruskeaa ja keltaisenruskeaa. Entäpä katkaravut, langustit tai haukkakalat? Eläimiä on kaikenvärisiä, -⁠kokoisia ja -⁠muotoisia. Toiset ovat kauniita, toiset eriskummallisia – mutta kaikki ovat kiinnostavia. Katsohan, tuolla on mustekala, joka piileskelee tuon pilarikorallin takana! Se syö päivälliseksi simpukkaa, jonka se on avannut. Kuten maalla olevissa viidakoissa, suunnaton elämän kirjo on punoutunut tähän merenalaisen maailman kudelmaan, jossa kaikki ovat riippuvaisia sen monimuotoisuudesta. Korallin lisääntymiskiertoa ja sen kykyä siirtyä merivirtojen mukana rakentamaan uusia riuttayhdyskuntia käsiteltiin yksityiskohtaisesti Herätkää!-lehdessä 8.6.​1991.

Koralliriutat ovat maapallon suurimpia biologisia rakennelmia. Yksi niistä, Iso valliriutta, joka reunustaa Australian koillisrannikkoa, on noin 2000 kilometriä pitkä ja peittää alueen, joka on yhtä suuri kuin Englanti ja Skotlanti yhteensä. Korallirunkokunta voi painaa useita tonneja ja kohota yli yhdeksän metriä merenpohjasta. Koralliriuttoja kasvaa kaikkialla tropiikin matalissa vesissä jopa 60 metrin syvyydessä. Niiden ominaispiirteet vaihtelevat alueittain, ja siksi asiantuntijat pystyvät korallinpalan tutkimisen perusteella sanomaan, missä valtameressä ja jopa missä paikassa se kasvoi. Jotta koralliriuttoja kasvaisi, vedessä saa olla vain vähän ravinteita. Tämä selittää, miksi vesi on riuttojen ympärillä epätavallisen kirkasta. Koralli saa ravintoa levistä (tieteelliseltä nimeltään zooksantillit), joita elää polyypin läpikuultavassa ruumiissa, samoin kuin pienen pienistä eläimistä, joita koralli pyydystää lonkeroillaan. Lopputulos on koralliriutta, joka tarjoaa kodin tuhansille meren eliölajeille muuten suojattomissa valtamerissä.

Lisäksi koralliriutat ovat kaikista meren ekosysteemeistä biologisesti tuottoisimpia. U.S.News & World Report -⁠lehdessä kuvailtiin niitä seuraavasti: ”Riutat ovat trooppisten sademetsien merellinen vastine, joka kuhisee erilaisia eliöitä: aaltoilevia meriviuhkoja ja muita sarveiskoralleja, sulkamaisia merililjoja, neonvärisiä kaloja sekä sienieläimiä, katkarapuja, hummereita ja meritähtiä samoin kuin pelottavia haikaloja ja jättimäisiä mureenoita. Ne ovat kaikki riippuvaisia siitä, että korallia syntyy jatkuvasti lisää elinpaikaksi.” Lisäksi koralliriutat pitävät osaltaan yllä myös maalla olevaa elämää suojelemalla rantaa sitä vasten iskeytyviltä aalloilta ja muodostamalla alustan tuhansille trooppisille saarille.

Terve koralli on joko ruskeaa, vihreää, punaista, sinistä tai keltaista sen mukaan, minkä tyyppinen levä läpikuultavassa isäntäkorallipolyypissa asustaa. Mikroskooppiset leväkasvit käyttävät hyväkseen auringonvaloa, joka säteilee läpi niiden eläinsymbionteista, ja imevät itseensä polyypin kuona-aineita, kuten hiilidioksidia, tyydyttääkseen ravinnontarvettaan. Levä puolestaan antaa yhteyttämisen välityksellä korallin kudoksille happea, ravintoa ja energiaa. Levän ja korallin välisen kumppanuuden ansiosta koralli kasvaa nopeammin ja selviää hengissä niukkaravinteisissa trooppisissa vesissä. Molemmat selviytyvät voittajina kasvi- ja eläinmaailmassa. Miten mestarillista ja viisasta suunnittelua!

Värinsä menettäneet tukirangat vailla elämää

Ei ihme, että alhaalla toimintaa riittää! Mutta mitä tuo on? Valkoisiksi muuttuneita tukirankoja, joissa ei ole elämää. Jotkin haarat ovat katkenneet ja jotkin murentuvat. Toiset ovat jo rapautuneet. Tämä korallimetsän osa on kuollut tai kuolemassa. Ei ole kaloja. Ei katkarapuja. Ei hummereita. Ei mitään. Se on merenalainen autiomaa. Tuijotat epäuskoisena. Mikä järkytys! Idyllinen kokemuksesi on pilalla. Vielä senkin jälkeen, kun olet palannut veneeseen, mieltäsi askarruttavat kysymykset. Mikä on voinut aiheuttaa tämän tuhon? Onnettomuus? Sairaus? Ovatko kyseessä luonnolliset syyt? Haluat vastauksia.

Vaikka kivikoralli näyttää kestävältä, se on äärimmäisen haurasta. Se voi vahingoittua ihmisen kosketuksesta, ja siksi viisaat sukeltajat eivät koskettele sitä eivätkä harkitsevaiset veneilijät ankkuroidu siihen. Vaaraa korallille aiheuttavat myös kemiallinen saaste, öljyvahingot, jätevedet, metsänhakkuut, peltojen valumavedet, ruoppaukset, sedimentoituminen ja makean veden pääsy mereen. Veneiden kölien iskeytyminen suoraan koralleja vasten saa aikaan tuhoa. Samoin epätavalliset lämpötilat voivat aiheuttaa sille vahinkoa ja tappaa sen. Kun koralli kuormittuu, se työntää ulos sisällään olevan levän paksuina pilvinä, ja kalat syövät sen nopeasti. Jos tilanne jatkuu viikkoja tai kuukausia, koralli muuttuu valkoiseksi ja kuolee. Ja kun koralli kuolee, riutta elinympäristönä kuolee. Elämän kudelma purkautuu ja häviää.

Korallien värinmenetys on yleistä kaikissa trooppisissa valtamerissä. Tämä aiheuttaa huolta merentutkimukseen erikoistuneessa tiedeyhteisössä kautta maailman. Kun värinmenetys on laajamittaista, vahinko on peruuttamaton. Se mitä viime aikoina on tapahtunut maailman trooppisissa merissä kaikkialla maailmassa, on saanut maailman tuskaisasti tajuamaan, miten yleisiä korallien värinmenetys ja sitä seuraava kuolema ovat. Vaikka värinmenetystä on esiintynyt aika ajoin paikallisesti monia vuosia, se lisääntyy nykyään ennennäkemättömän voimakkaasti koko maapallolla. Jokin on vaikuttanut tuhoisasti useimpien korallilajien eläviin yksilöihin kautta maailman ja aiheuttanut riuttaympäristöjen luhistumisen.