Raamatun näkökanta

Kenen ohjaukseen voit luottaa?

”ON AIKA lähteä!” ilmoittaa isä viisivuotiaalle pojalleen. Isä ojentaa kätensä, ja epäröimättä poika kurottaa pientä kättään ja tarttuu hänen sormiinsa. Onpa määränpää mikä tahansa, lapsi luottaa isänsä ohjaukseen ja seuraa luottavaisena. Tuli mitä tuli, lapsen tiukka ote pitää.

Etkö näinä talouden, politiikan ja yksilön kannalta epävarmoina päivinä olisi iloinen, jos joku, johon voisit ehdottomasti luottaa, ojentaisi sinulle opastavan kätensä? Elämme kuitenkin aikaa, jolloin häikäilemättömät ihmiset käyttävät kokemattomia hyväkseen. Meidän kannattaa siksi olla tarkkoja sen suhteen, kehen luotamme. Olet ehkä menneisyydessä pettynyt katkerasti, kun joku, jonka ohjaukseen luotit, jätti sinut pulaan.

Raamatussa meitä kaikesta huolimatta kannustetaan panemaan luottamuksemme Jumalaan. ”Sillä minä, Jehova, sinun Jumalasi, tartun oikeaan käteesi, minä, joka sanon sinulle: ’Älä pelkää. Minä olen auttava sinua’”, kirjoitti profeetta Jesaja. (Jesaja 41:​13.) Ja apostoli Pietari neuvoi: ”Nöyrtykää sen tähden Jumalan väkevän käden alle, jotta hän korottaisi teidät aikanaan, samalla kun heitätte kaiken huolenne hänelle, sillä hän huolehtii teistä.” (1. Pietarin kirje 5:​6, 7.)

Saatat kuitenkin aiheellisesti kysyä, mitä syytä sinulla on luottaa Jumalan ohjaukseen. Muinaisten israelilaisten historiasta ilmenee seuraavia järkeviä syitä.

Jumala ohjaa kansaansa kädellään

Toinen toistaan seuranneet tapahtumat, jotka huipentuivat nisankuun 14. päivän yönä vuonna 1513 eaa., mursivat itsevaltaisen työnteettäjän faraon ja egyptiläisten tahdon, niin että he vapauttivat Jumalan kansan, israelilaiset, orjuudesta (2. Mooseksen kirja 1:​11–13; 12:​29–32). Riemuitseva Israel suuntasi nisankuun 15. päivänä kulkunsa kohti erämaata matkallaan Luvattuun maahan. Suorin reitti kulki Memfiksen pohjoispuolelle, pitkin Välimeren rantaa, läheltä pelättyjen filistealaisten hallussa olevaa maata ja edelleen Luvattuun maahan. Jumalalla oli kuitenkin mielessään toinen reitti. (2. Mooseksen kirja 13:​17, 18; 4. Mooseksen kirja 33:​1–6.)

Jumala antoi muinaiselle Israelin kansalle näkyvän oppaan, joka nähtiin pilvipatsaana päivällä ja tulipatsaana yöllä (2. Mooseksen kirja 13:​21, 22). Tämän yliluonnollisen ilmiön ohella Jehova käytti maallista edustajaansa, uskollista miestä Moosesta (2. Mooseksen kirja 4:​28–31). Todisteet siitä, että Jumalan käsi ohjasi israelilaisia, olivat siksi kiistattomat.

Kansan toisessa leiripaikassa Etamissa, ”erämaan laidassa”, Jehova käski Moosesta kääntymään takaisin ja leiriytymään Punaisenmeren rannalle Pi-Hahirotiin (2. Mooseksen kirja 13:​20). Tämä selittämättömän tuntuinen liike sai faraon päättelemään, että israelilaiset ’harhailivat maassa sekasorron vallassa’. Rohkaistuneen faraon sydämessä tapahtui muutos. Hän kokosi armeijansa ja lähti takaa-ajoon lujasti päättäneenä orjuuttaa israelilaiset uudelleen. (2. Mooseksen kirja 14:​1–9.)

Johtamalla kansan eri suuntaan, ilmeisesti Punaisellemerelle vievälle alatasangolle, Mooses näytti asettavan israelilaiset ansaan: Pi-Hahirotissa leirin kummallakin puolella olivat vuoret, edessä Punainenmeri ja takana faraon etenevä armeija. Israelilaisista näytti tulleen helppo saalis, joka voitaisiin nujertaa tai tuhota nopeasti.

Miten tämä vaikutti heihin? Osoittaisivatko he luottamusta Jehovan ohjaukseen? Koko tilanne oli ulkonaisesti toivoton. Jotkut joutuivat siksi pakokauhun valtaan; toiset taas alkoivat nurista Moosesta vastaan. Jotkut olivat valmiita jopa luovuttamaan ja palaamaan Egyptin orjuuteen! (2. Mooseksen kirja 14:​10–12.)

Pidä lujasti kiinni Jumalan kädestä!

Israelilaisten piti tässä tilanteessa ilmaista lapsen kaltaista luottamusta Kaikkivaltiaaseen. Jehovalla oli hyvä syy ohjata Moosesta menemään Punaisenmeren poikki Pi-Hahirotin kohdalta, vaikka koko kansa ei tiennyt sitä. Jehova osoitti rakkaudellista ymmärtäväisyyttä saattaessaan israelilaiset kulkemaan Luvattuun maahan filistealaisten maan eteläpuolitse. Epäilemättä israelilaiset eivät olleet valmiita taistelemaan hurjista sotureista koostuvaa kansakuntaa vastaan vietettyään 215 vuotta Egyptissä. Siksi Jehova valitsi reitin, jolla tällaiselta yhteenotolta vältyttäisiin.a (2. Mooseksen kirja 13:​17, 18.)

Kansan vapautuminen sekä faraon ja hänen armeijansa kukistuminen Punaisessameressä ovat suurenmoinen todistus Jumalan pelastusvoimasta. Ja kuinka kiitollisia olivatkaan ne israelilaiset, jotka eivät hylänneet Jumalan kättä, vaikka he eivät käsittäneetkään syytä siihen, että Jumala ohjasi heitä tietyllä tavalla! He luottivat lujasti Jumalaan ja näkivät, miten Punaisenmeren vedet halkaistiin ihmeen avulla ja miten heidän vihollisensa tuhottiin. Heidän luottamuksensa Jehovan ohjaukseen palkittiin. (2. Mooseksen kirja 14:​19–31).

Mietitäänpä jälleen esimerkkiä lapsesta, joka pitää isää kädestä kiinni. Miten pelko saa lapsen reagoimaan? Hän ei irrota eikä hellitä otettaan vaan puristaa pienellä kädellään entistä tiukemmin isänsä sormia. Siten hän osoittaa horjumatonta luottamusta siihen, että isä ohjaa häntä pettämättömän varmasti ja tukee häntä voimakkaasti vaikeuksien aikana.

Samoin kun me koemme elämässämme ahdistusta, meidän täytyy tiukentaa otettamme ja luottaa entistäkin enemmän Jumalan ohjaukseen! Hänen Sanastaan Raamatusta voi tulla meille opastava valo (Psalmit 119:​105). Muista myös, että luottamukseen liittyy kärsivällisyys. Meidän täytyy siksi antaa Jehovalle aikaa selvittää asiat, vaikka emme ehkä jossain vaiheessa ymmärräkään täysin, miksi hän ohjaa meitä johonkin nimenomaiseen suuntaan. Me voimme tosiaankin luottaa Jumalan ohjaukseen. (2. Mooseksen kirja 15:​2, 6; 5. Mooseksen kirja 13:​4; Jesaja 41:​13.)

[Alaviite]