Onko evoluution perusta kateissa?

MIKÄ on Darwinin evoluutioteorian ydin? ”Varsinaisessa biologisessa merkityksessään – – evoluutiolla tarkoitetaan prosessia, jonka avulla elämä on syntynyt elottomasta aineesta ja sen jälkeen kehittynyt täysin luonnollisin keinoin.” Darvinistinen evoluutio olettaa, että ”käytännöllisesti katsoen kaikki elämä – tai ainakin kaikki sen kiintoisimmat ilmenemismuodot – on sattumanvaraista muuntelua hyväkseen käyttävän luonnonvalinnan tuottamaa”. (Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa sijaitsevan Lehighin yliopiston biokemian apulaisprofessori Michael Behe, Darwin’s Black Box—The Biochemical Challenge to Evolution.a)

Yksinkertaistumaton monimutkaisuus – evoluution kompastuskivi?

Kun Darwin kehitti teoriansa, tiedemiehillä ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä elävän solun hämmästyttävästä mutkikkuudesta. Nykyinen biokemia, tieteenala, joka tutkii elämää molekyylitasolla, on paljastanut osan tästä mutkikkuudesta. Se on myös herättänyt vakavia kysymyksiä ja epäilyksiä Darwinin teorian suhteen.

Solun osat koostuvat molekyyleistä. Kaikki eliöt rakentuvat soluista. Professori Behe on roomalaiskatolilainen, ja hän uskoo evoluution selittävän elollisten myöhemmän kehittymisen. Hän epäilee kuitenkin vahvasti, voiko evoluutio selittää solun olemassaolon. Hän puhuu molekyylikoneista, jotka ”kuljettavat rahtia paikasta toiseen solun sisällä pitkin toisista molekyyleistä valmistettuja ’maanteitä’ – – Solut uivat koneitten avulla, kopioituvat koneitten avulla ja ottavat ravintoa koneitten avulla. Erittäin monimutkaiset molekyylikoneet valvovat lyhyesti sanottuna kaikkea, mitä solussa tapahtuu. Täten elämän yksityiskohdat ovat tarkasti säädettyjä ja elämän koneisto on suunnattoman monimutkainen.”

Minkä kokoinen on sitten se tila, jossa kaikki tämä tapahtuu? Tavallisen solun läpimitta on vain 0,03 millimetriä! Tässä häviävän pienessä tilassa tapahtuu mutkikkaita, elämälle välttämättömiä toimintoja. (Ks. sivujen 8 ja 9 kaaviota.) Ei ihme, että on sanottu: ”Olennaista on se, että solu – elämän perusta – on huikean monimutkainen.”

Behen mukaan solu on toimintakykyinen ainoastaan täydellisenä kokonaisuutena. Se ei siis voi toimia ollessaan evoluution aiheuttamassa hitaassa, asteittaisessa muodostumistilassa. Hän käyttää esimerkkinä hiirenloukkua. Tämä yksinkertainen laite on käyttökelpoinen vasta sen jälkeen, kun kaikki sen osat on koottu. Mikään sen osa – alusta, jousi, lukitusvarsi, kaarirauta, salpa – ei itsessään ole hiirenloukku eikä voi toimia sellaisena. Kaikki osat tarvitaan samanaikaisesti, ja ne täytyy koota toimivaksi loukuksi. Vastaavasti solu on toimintakykyinen vasta sen jälkeen, kun kaikki sen osat ovat paikallaan. Hän havainnollistaa tällä esimerkillä käsitettään, jolle hän on pannut nimeksi ”redusoitumaton kompleksisuus” eli ”yksinkertaistumaton monimutkaisuus”.b

Tämä on vaikea ongelma oletetulle evoluutioprosessille, jonka mukaan hankitut, hyödylliset ominaisuudet olisivat ilmaantuneet asteittain. Darwin tiesi, että hänen teoriansa luonnonvalinnan avulla tapahtuvasta asteittaisesta kehityksestä saattaisi joutua suuriin vaikeuksiin, kun hän sanoi: ”Jos voitaisiin näyttää toteen, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei mitenkään ole voinut muodostua lukuisien toisiaan seuraavien vähäisten muuntelujen tietä, olisi teoriani ehdottomasti kumottu.” (Lajien synty.)

Solun yksinkertaistumaton monimutkaisuus on pahana esteenä Darwinin teoriaan uskomiselle. Ensinnäkään evoluutio ei kykene selittämään hyppäystä elottomasta aineesta elolliseen aineeseen. Sen jälkeen sille tuottaa vaikeuksia ensimmäinen monimutkainen solu, jonka olisi täytynyt syntyä hetkessä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Toisin sanoen solun (tai hiirenloukun) olisi täytynyt ilmaantua tyhjästä, kokonaisena ja toimintakykyisenä!

Veren hyytymisen yksinkertaistumaton monimutkaisuus

Toisena esimerkkinä yksinkertaistumattomasta monimutkaisuudesta on prosessi, jota useimmat meistä pitävät itsestään selvänä, kun saamme haavan, nimittäin veren hyytyminen. Kun johonkin nestettä sisältävään astiaan tulee reikä, astia alkaa heti vuotaa, ja vuotaminen loppuu normaalisti vasta sitten, kun astia on tyhjä. Kun saamme ihoomme pisto- tai viiltohaavan, hyytymä tukkii nopeasti vuodon. Lääkärit kuitenkin tietävät, että ”veren hyytyminen on erittäin mutkikas, monisäikeinen järjestelmä, johon kuuluu monia toisistaan riippuvaisia proteiiniosia”. Ne käynnistävät hyytymisreaktion. Herkkä parantumisprosessi ”on täysin riippuvainen siitä, milloin ja millaisella vauhdilla erilaiset reaktiot tapahtuvat”. Muussa tapauksessa ihmisen veri voisi hyytyä ja jähmettyä kokonaan tai hän voisi kuolla verenvuotoon. Oikealla ajoituksella ja nopeudella on ratkaisevan tärkeä merkitys.

Biokemiallisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että veren hyytyminen koostuu monista tekijöistä, joista yksikään ei saa puuttua, jotta tämä prosessi täyttäisi tarkoituksensa. Behe kysyy: ”Kun hyytyminen on alkanut, niin mikä estää sitä jatkumasta, kunnes kaikki veri – – on jähmettynyt?” Hän selittää, että ”verihyytymän muodostuminen, rajoittuminen pienelle alueelle, vahvistuminen ja poistuminen” muodostavat yhtenäisen biologisen järjestelmän. Jos jokin osa-alue pettää, koko järjestelmä pettää.

Kehitysopin kannattaja Russell Doolittle, joka toimii biokemian professorina Kalifornian yliopistossa, kysyy: ”Miten ihmeessä näin mutkikas ja herkässä tasapainossa oleva prosessi on kehittynyt? – – Nurinkurista on se, että jos jokainen proteiini on ollut riippuvainen toisen proteiinin aiheuttamasta aktivoitumisesta, niin miten järjestelmä on voinut koskaan syntyä? Mitä hyötyä olisi ollut järjestelmän yhdestä osasta ilman sen osien täyttä kokonaisuutta?” Doolittle koettaa kehitysopillisin perustein selittää, miten tämä prosessi olisi syntynyt. Professori Behe kuitenkin huomauttaa, että olisi ”tarvittu äärettömän paljon hyvää onnea, jotta oikeat geenipalat olisivat menneet oikeisiin paikkoihin”. Hän osoittaa Doolittlen selityksen ja pintapuolisten ilmausten kätkevän taakseen valtavia ongelmia.

Yksinkertaistumattoman monimutkaisuuden ylipääsemätön ongelma on siis kehitysopillisen selitysmallin pahimpia vikoja. Behe sanoo: ”Korostan sitä, että luonnonvalinta, darvinistisen evoluution moottori, toimii ainoastaan silloin, jos on olemassa jotakin, mistä valita – jotakin sellaista, mitä voi hyödyntää juuri sillä hetkellä eikä vasta tulevaisuudessa.”

”Kolkko ja täydellinen hiljaisuus”

Professori Behe sanoo joidenkin tiedemiesten tutkineen ”evoluution matemaattisia malleja tai uusia sekvenssiaineiston vertailuun ja tulkintaan käytettäviä matemaattisia menetelmiä”. Hän kuitenkin toteaa: ”Matematiikka olettaa, että reaalimaailmassa evoluutio on asteittainen, sattumanvarainen prosessi; se ei todista (eikä voi todistaa) sitä.” (Viimeisen lauseen kursivointi meidän.) Aiemmin hän oli sanonut: ”Jos etsii luonnontieteellisestä kirjallisuudesta evoluutiota käsittelevää aineistoa ja keskittyy etsimään vastausta kysymykseen siitä, miten molekyylikoneet – elämän perusta – ovat kehittyneet, kohtaa kolkon ja täydellisen hiljaisuuden. Elämän perustan mutkikkuus on halvaannuttanut luonnontieteen yritykset sen selittämiseksi; molekyylikoneet ovat nostaneet darvinismin yleisen hyväksymisen tielle esteen, jota ei vielä ole kyetty läpäisemään.”

Tämä herättää tunnollisten tiedemiesten pohdittavaksi joukon kysymyksiä: ”Miten fotosynteettinen reaktiokeskus on kehittynyt? Miten molekyylien sisäinen liikenne syntyi? Miten kolesterolin biosynteesi on saanut alkunsa? Miten retinaali yhdistyi näköaistiin? Miten fosfoproteiineihin liittyvät viestintäväylät ovat kehittyneet?”c Behe jatkaa: ”Se tosiasia, ettei yhteenkään näistä ongelmista ole kiinnitetty edes huomiota – niiden ratkaisemisesta puhumattakaan – on erittäin voimakas osoitus siitä, että darvinismi ei kykene selittämään, miten monimutkaiset biokemialliset järjestelmät ovat saaneet alkunsa.”

Jos Darwinin teoria ei pysty selittämään solujen mutkikasta molekyyliperustaa, niin miten se voisi olla tyydyttävä selitys miljoonien maapallolla elävien lajien olemassaololle? Eihän evoluutio kykene tuottamaan edes uusia kantalajeja, koska se ei pysty ylittämään niitä aukkoja, jotka erottavat yhden kantalajin toisesta (1. Mooseksen kirja 1:​11, 21, 24).

Elämän alkuun liittyvät ongelmat

Tuntukoonpa Darwinin evoluutioteoria joistakin tiedemiehistä miten uskottavalta tahansa, heidän on lopulta kohdattava seuraava kysymys: vaikka olettaisimmekin eliömuotojen kehittyneen luonnonvalinnan avulla, niin miten elämä on saanut alkunsa? Toisin sanoen ongelmana ei ole elinkelpoisimpien eloon jääminen, vaan elinkelpoisimpien ja ensimmäisten ilmaantuminen! Se, mitä Darwin sanoi silmän evoluutiosta, kuitenkin osoittaa, ettei hän ollut kiinnostunut siitä, miten elämä on saanut alkunsa. Hän kirjoitti: ”Kuinka jokin hermo on tullut valonherkäksi, on kysymys, joka tuskin koskee meitä tässä sen enempää kuin sekään, kuinka itse elämä on saanut alkunsa.”

Ranskalainen tiedetoimittaja Philippe Chambon kirjoitti: ”Darwin itse ihmetteli sitä, miten luonto oli valinnut syntymässä olleita muotoja ennen kuin ne olivat täysin toimintakykyisiä. Evoluution arvoitusten luettelo on loputtoman pitkä. Biologien on nykyään pakko nöyrästi tunnustaa Orsayssa Etelä-Pariisin yliopistossa opettavan professori Jean Génermontin kanssa, että ’synteettinen evoluutioteoria ei kykene helposti selittämään mutkikkaitten elinten syntyä’.”

Kun kerran on äärettömän epätodennäköistä, että näin loputon eliöiden moninaisuus ja rakenteellinen mutkikkuus olisivat voineet ilmaantua evoluution avulla, niin onko sinun vaikea uskoa siihen, että kaikki olisi kehittynyt vain sattumalta oikeaan suuntaan? Ihmetyttääkö sinua se, miten mitkään luontokappaleet olisivat voineet selviytyä taistelussa elinkelpoisimpien eloon jäämisestä, samalla kun niiden silmät olivat vasta kehittymässä? Tai samalla kun niille sanotaan olleen muodostumassa alkeellisia sormia, kun ne olivat vasta kehittymässä ihmisiksi? Ihmetteletkö sitä, miten solut olisivat voineet säilyä, jos ne olisivat olleet vaillinaisessa, puutteellisessa tilassa?

Astronomy-aikakauslehden toimittaja ja kehitysopin kannattaja Robert Naeye kirjoitti, että elämä maapallolla on seurausta ”pitkästä sarjasta epätodennäköisiä tapahtumia – – [jotka] sattuivat täsmälleen oikealla tavalla, niin että me tulimme olemassaoloon, ikään kuin me olisimme saaneet miljoonan dollarin lottovoiton miljoona kertaa peräkkäin”. Tällaista järkeilyä voidaan luultavasti soveltaa kaikkiin eliöihin, jotka nykyään ovat olemassa. Todennäköisyys kuitenkin puhuu kaikin tavoin sitä vastaan. Meidän odotetaan silti uskovan siihen, että evoluutio on sattumalta tuottanut samalla kertaa myös koiraan ja naaraan, jotta uusi laji olisi voinut säilyä. Epätodennäköisyys kasvaa entisestään, kun meidän pitäisi vielä uskoa siihenkin, että koiras ja naaras eivät ainoastaan kehittyneet samalla kertaa, vaan myös samassa paikassa! Jos ne eivät olisi tavanneet toisiaan, ne eivät olisi kyenneet lisääntymään!

Siihen uskominen, että elämä nykyisine miljoonine virheettömine muotoineen olisi seurausta miljoonista lottovoittoon verrattavista sattumista, vaatii varmasti rajatonta herkkäuskoisuutta.

Miksi useimmat uskovat evoluutioon?

Miksi evoluutio nauttii niin suurta suosiota, ja miksi niin monet hyväksyvät sen ainoaksi selitykseksi elämän olemassaololle maapallolla? Yksi syy on se, että se on vallitseva näkemys, jota opetetaan kouluissa ja yliopistoissa, ja voi sitä, joka rohkenee lausua siitä mitään epäilyksiä. Behe toteaa: ”Monet opiskelijat oppivat oppikirjojensa avulla katselemaan maailmaa evoluution näkökulmasta. He eivät kuitenkaan saa tietää, miten darvinistinen evoluutio olisi voinut tuottaa mitään niistä tavattoman mutkikkaista biokemiallisista järjestelmistä, joista näissä kirjoissa kerrotaan.” Hän jatkaa: ”Ymmärtääksemme, miksi darvinismi on noussut vallitsevaan asemaan ja miksi se on epäonnistunut tieteenalana molekyylitasolla, meidän on tutkittava niitä oppikirjoja, joiden avulla kunnianhimoisia tiedemiehiä opetetaan.”

”Jos kaikkia maailman tiedemiehiä haastateltaisiin, niin valtaenemmistö heistä sanoisi pitävänsä darvinismia totena. Tiedemiehet, kuten kaikki muutkin, perustavat kuitenkin useimmat mielipiteensä siihen, mitä toiset ovat sanoneet. – – Tiedeyhteisö on myös valitettavan usein torjunut kritiikin pelätessään antavansa aseita kreationisteille. On ironista, että luonnonvalintaan kohdistuva avoin tieteellinen kritiikki on tieteen suojelemisen nimissä työnnetty syrjään.”d

Onko Darwinin evoluutioteorialle olemassa käyttökelpoinen, luotettava vaihtoehto? Tätä kysymystä tarkastellaan kirjoitussarjamme viimeisessä osassa.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 6]

”Jos voitaisiin näyttää toteen, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei mitenkään ole voinut muodostua lukuisien toisiaan seuraavien vähäisten muuntelujen tietä, olisi teoriani ehdottomasti kumottu.”

[Huomiotekstit s. 10]

Solun sisässä on ”huippuluokan tekniikkaa käyttävä, ja hämmentävän monimutkainen maailma” (Evolution: A Theory in Crisis).

Solun DNA:n sisältämien ohjeitten ”kirjoittaminen paperille täyttäisi tuhat 600-sivuista kirjaa” (National Geographic).

[Huomioteksti s. 11]

”Matematiikka olettaa, että reaalimaailmassa evoluutio on asteittainen, sattumanvarainen prosessi; se ei todista (eikä voi todistaa) sitä.”

[Huomioteksti s. 12]

”On ironista, että luonnonvalintaan kohdistuva avoin tieteellinen kritiikki on tieteen suojelemisen nimissä työnnetty syrjään.”

[Tekstiruutu s. 8]

Molekyyli ja solu

Biokemia: ”tieteenala, joka tutkii elämän perustaa: molekyylejä, joista solut ja kudokset muodostuvat ja jotka katalysoivat ruoansulatukseen, fotosynteesiin, immuniteettiin ja moneen muuhun liittyviä kemiallisia reaktioita”. (Darwin’s Black Box.)

Molekyyli: ”pienin osanen, johon alkuaine tai yhdiste voidaan jakaa sen kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksien muuttumatta; ryhmä samanlaisia tai erilaisia atomeja, joita kemialliset voimat pitävät koossa”. (The American Heritage Dictionary of the English Language.)

Solu: kaikkien eliöiden rakenteellinen perusyksikkö. ”Jokainen solu on pitkälle organisoitunut kokonaisuus, johon eliön rakenne ja toiminta perustuvat.” Kuinka paljon täysikasvuisessa ihmisessä on soluja? 100 biljoonaa (100000000000000)! Meillä on ihossamme jokaisella neliösenttimetrillä noin 155000 solua, ja ihmisen aivoissa on 10–100 miljardia hermosolua. ”Solu on elintoimintojen avain, sillä juuri solutasolla veden, suolojen, makromolekyylien ja kalvojen yhdistelmä todella herää eloon.” (Biology.)

[Tekstiruutu s. 9]

Solun ”verraton monimutkaisuus”

”Jotta voisimme tajuta, mitä molekyylibiologia on saanut selville elämän perimmäisestä olemuksesta, meidän täytyy suurentaa yksi solu miljardikertaiseksi, kunnes sen läpimitta on 20 kilometriä ja se muistuttaa jättimäistä ilmalaivaa, joka on niin suuri, että siihen mahtuisi Lontoon tai New Yorkin kaltainen suurkaupunki. Silloin näkisimme jotakin verrattoman monimutkaista ja rakenteeltaan sopeutumiskykyistä. Me näkisimme solun pinnassa miljoonia aukkoja, jotka muistuttavat valtavan avaruuslaivan luukkuja ja jotka avautuessaan ja sulkeutuessaan sallivat jatkuvan materiaalivirran käydä sisään ja ulos. Jos menisimme yhdestä tällaisesta aukosta sisälle soluun, huomaisimme olevamme huippuluokan tekniikkaa käyttävässä ja hämmentävän monimutkaisessa maailmassa. Näkisimme loputtomiin erittäin taidokkaasti rakentuneita käytäviä ja putkia, jotka haarautuvat joka suuntaan pois solun ulkopinnasta, ja jotkin niistä johtavat tumassa olevaan keskusmuistipankkiin, toiset kokoonpanotehtaisiin ja jalostuslaitoksiin. Tuma itsessään olisi mahtava, yli kilometrin läpimittainen, geodeettista kupua muistuttava pallomainen kammio, jonka sisässä me näkisimme kilometrien pituisia spiraalimaisia DNA-molekyyliketjuja, jotka kaikki ovat siististi pakkautuneet säännönmukaisiksi muodostelmiksi. Valtava valikoima tuotteita ja raaka-aineita kulkisi erittäin tarkassa järjestyksessä pitkin kaikkia monilukuisia putkia kaikkiin eri kokoonpanotehtaisiin ja niistä ulos solun ulommissa kerroksissa.

Me ihmettelisimme sitä, miten hallitusti niin monet kappaleet liikkuvat ilman pienintäkään epäjärjestystä pitkin putkia, joita tuntuu olevan loputtomasti. Me näkisimme kaikkialla ympärillämme, minne vain kääntäisimmekin katseemme, kaikenlaisia robotin kaltaisia koneita. Panisimme merkille sen, että solun yksinkertaisimmatkin toiminnalliset osat, proteiinimolekyylit, olisivat hämmästyttävää kyllä molekyylikoneiston monimutkaisia osia, joilla kullakin on erittäin järjestyksellinen, noin kolmesta tuhannesta atomista koostuva kolmiulotteinen rakenne. Ihmettelisimme vielä enemmän seuratessamme näiden salaperäisten molekyylikoneitten omituisen tarkoituksenmukaista toimintaa, varsinkin kun tajuaisimme, että huolimatta kaikesta meille kertyneestä fysiikan ja kemian tuntemuksesta yhden tällaisen molekyylikoneen – siis yhden toiminnallisen proteiinimolekyylin – suunnitteleminen olisi meille nykyisin täysin ylivoimainen tehtävä ja että me kykenisimme siihen todennäköisesti aikaisintaan ensi vuosisadan alussa. Ja kuitenkin solun elämä on riippuvainen tuhansien, varmasti kymmenientuhansien ja todennäköisesti satojentuhansien, erilaisten proteiinimolekyylien yhteistoiminnasta.” (Evolution: A Theory in Crisis.)

[Tekstiruutu s. 10]

Totta ja tarua

”Ihminen, jonka ei mielestään ole pakko rajoittaa etsintäänsä muihin kuin älyllisiin syihin, päätyy ilman muuta siihen, että monet biokemialliset järjestelmät ovat rakennettuja. Ne eivät ole luonnonlakien eivätkä sattuman ja välttämättömyyden rakentamia; pikemminkin ne on suunniteltu. – – Elämä maan päällä on pohjimmaisella tasollaan, ratkaisevimmissa osatekijöissään, älyllisen toiminnan tuotetta.” (Darwin’s Black Box.)

”Ei voi olla epäilystäkään siitä, että sata vuotta jatkuneista ponnisteluistaan huolimatta biologit eivät ole onnistuneet vahvistamaan – – [darvinistista evoluutioteoriaa] missään merkittävässä mielessä. Tosiasiana pysyy, ettei luonto ole yksinkertaistunut jatkuvaksi sarjaksi, jota darvinistinen malli vaatii, ja ettei sattuman uskottavuus elämän luojana ole varmistunut.”​(Evolution: A Theory in Crisis.)

”Evoluutioteorian vaikutus kaukana biologiasta oleviin aloihin on historian huomattavimpia esimerkkejä siitä, miten jokin erittäin teoreettinen ajatus, jonka puolesta ei ole vankkaa tieteellistä todistusaineistoa, voi lopulta muovata kokonaisen yhteiskunnan ajattelutapaa ja hallita jonkin aikakauden ihmisten maailmankatsomusta.” (Evolution: A Theory in Crisis.)

”Mikä tahansa menneisyyttä tutkiva tiede – – joka jo ennalta sulkee pois suunnitelman tai luomisen mahdollisuuden, lakkaa olemasta totuuden etsintää, ja siitä tulee ongelmallisen filosofisen opin, nimittäin naturalismin, palvelija (tai orja).” (Origins Research.)

”On tarua – – että Charles Darwin ratkaisi biologisen monimutkaisuuden synnyn ongelman. On tarua, että meillä on riittävän tai edes kohtuullisen hyvä käsitys elämän synnystä tai että oikeat selitykset liittyvät ainoastaan niin sanottuihin luonnollisiin syihin. Nämä ja muut filosofisen naturalismin tarut tosin nauttivat tietynlaista arvonantoa. Niistä ei puhuta liian arvostelevaan sävyyn sivistyneessä seurassa. Kenenkään ei silti pitäisi hyväksyä niitä kritiikittömästi.” (Origins Research.)

”Kahden kesken monet tiedemiehet myöntävät, ettei tieteellä ole selitystä elämän alulle. – – Darwin ei osannut kuvitellakaan sitä tavattoman syvällekäyvää monimutkaisuutta, joka vallitsee elämän pohjimmaisillakin tasoilla.” (Darwin’s Black Box.)

”Molekyylitason evoluutio ei perustu tieteellisiin todisteisiin. – – Sellaisen evoluution puolesta on kyllä esitetty väitteitä, mutta ehdottomasti yhdenkään tukena ei ole asiaankuuluvia kokeita eikä laskelmia. Koska kellään ei ole tietoa molekyylitason evoluutiosta suoranaisen kokemuksen perusteella ja koska ei ole todisteita, joilla tietämistä koskevat väitteet voitaisiin perustella, voidaan todella sanoa, että – – darvinistista molekyylitason evoluutiota koskeva väite on pelkkää mahtailua.” (Darwin’s Black Box.)

[Tekstiruutu s. 12]

Evoluutio – ”uhkapeliä”

Evoluutioteoria on varmasti uhkapelurin unelma. Syy: kehitysopin kannattajan mukaan se voittaa, vaikka todennäköisyys puhuu sitä vastaan tähtitieteellisen suurilla luvuilla.

Robert Naeye kirjoittaa: ”Koska evoluutio on lähinnä uhkapeliä, jokin vähäpätöisen tuntuinen asia olisi voinut mennä aikoinaan hieman toisin ja katkaista oman evoluutioprosessimme jo ennen ihmisten kehittymistä.” Mutta ei, meidän oletetaan uskovan, että jokaisella kerralla uhkapelin pelaaminen tuotti tulosta, miljoonia kertoja. Naeye myöntää: ”Pitkä sarja pullonkauloja tekee selväksi sen, että älyllisen elämän ilmaantuminen on paljon vaikeampaa kuin tiedemiehet ovat aiemmin kuvitelleet. Todennäköisesti on olemassa sellaisiakin esteitä, joihin tiedemiehet eivät ole vielä edes törmänneet.”

[Kaavio s. 8, 9]

Yksinkertaistettu solun kaavio

Ribosomit

Rakennelmia, joissa proteiinit valmistuvat

Sytoplasma

Tuman ja solukalvon välinen alue

Solulimakalvosto

Kalvojen rajaamia onteloita, jotka varastoivat tai kuljettavat niihin kiinnittyneiden ribosomien valmistamat proteiinit

Tuma

Solun toimintoja ohjaava valvontakeskus

Tumajyvänen

Paikka jossa ribosomit valmistuvat

Kromosomit

Sisältävät solun DNA:n eli sen perinnöllisen yleiskaavan

Vakuoli

Varastoi vettä, suoloja, proteiineja ja hiilihydraatteja

Lysosomi

Varastoi hajottavia entsyymejä

Golgin laite

Ryhmä kalvopusseja, jotka pakkaavat ja jakelevat solun valmistamia proteiineja

Solukalvo

Kuori joka valvoo, mitä soluun tulee ja mitä sieltä lähtee

Sentrioli

Tärkeä solunjakautumisessa

Mitokondrio

Solun energianlähteiden, ATP-molekyylien, tuotantokeskus

[Kuva s. 7]

Erilliset osat eivät vielä muodosta hiirenloukkua – ne täytyy koota yhteen, jotta loukku toimisi