Tarkkailemme maailmaa
Pakoon kaupungeista maatiloille
Kyllästyneenä kaupunkielämän paineisiin ja kiireisiin pieni mutta kasvava määrä japanilaisia muuttaa kaupungeista maatiloille. Vaikka on ehkä totta, että maalaiselämä tarjoaa yksinkertaisen tavan elää luonnollisessa ympäristössä, puvun vaihto haalareihin ei suju ongelmitta. ”Monet uudet maanviljelijät ovat luopuneet kiinteistä palkoistaan, kaupunkielämän mukavuuksista ja ehkä yhteiskunnallisesta asemastaan jonkin huomattavan yhtiön työntekijänä”, sanotaan Asiaweek-lehdessä. Lisäksi ”maaseudulle muuttaneet ihmiset myöntävät, että heidän täytyy vähentää menojaan ja että joskus heidän on pakko täydentää sadonkorjuusta saatuja tuloja tekemällä palkollisen töitä”. Maatalousministeriö on kuitenkin perustanut koulun, joka perehdyttää kaupunkilaisia maanviljelykseen, auttaakseen niitä, jotka ovat päättäneet vaihtaa maisemaa, sopeutumaan menestyksellisesti maalaiselämään.
Kirkko hyväksyy transseksuaalisen papin
Yhdysvalloissa eräs presbyteerinen pappi on saanut luvan pitää virkansa oltuaan sukupuolenvaihtoleikkauksessa. Päätös tehtiin, kun 49-vuotias Eric Swenson pyysi Suur-Atlantan kaupungin (Georgian osavaltio) presbyteeriota muuttamaan hänen nimensä Eriniksi sen jälkeen, kun hän oli ollut leikkauksessa, jossa hänen sukupuolielimiään muutettiin. ”Presbyteerion oikeus- ja naisasioita hoitava Anne Sayre huomautti, että presbyteeriolla oli ’hyvin vaikea kamppailu’, mutta se päätti, ettei sillä ollut ’minkäänlaisia teologisia tai moraalisia perusteita’ poistaa häntä virasta”, kerrotaan The Christian Century -lehdessä. Don Wade, Swensonin pyyntöä vastaan äänestänyt pappi, sanoi kuitenkin, että ”teologisista kiistakysymyksistä ei keskusteltu vakavasti”.
Koalan ihmismäiset sormenjäljet
Eräs australialainen tiedemies sanoo, että koalan sormen- ja varpaanjäljet muistuttavat suuresti ihmisen jälkiä. Professori Maciej Henneberg, Adelaiden yliopistossa toimiva biologi ja oikeuslääketieteen asiantuntija, sanoo: ”Eroa ei pystytä havaitsemaan edes pyyhkäisyelektronimikroskoopilla.” Samankaltaisuus ei ole koalan käpälien muodossa, vaan dermatoglyfissa eli etu- ja takakäpälien polkuanturoissa olevien nystyjen, harjumaisten kohoumien ja kierteiden kuviossa. Lisäksi kunkin koalan sormen- ja varpaanjäljet ovat yksilölliset, aivan kuten ne ovat ihmisilläkin.
Onko eroaminen opittua?
”Pareilla, joiden vanhemmat ovat eronneet, on paljon suurempi riski nähdä oman avioliittonsa epäonnistuvan kuin niillä, joiden vanhemmat ovat edelleen naimisissa”, kerrotaan australialaisessa The Sydney Morning Herald -sanomalehdessä. Yhdysvaltalaisessa Nebraskan yliopistossa toimiva professori Paul Amato ”seurasi noin 2000:n naimisissa olevan amerikkalaisen elämää yli 12 vuoden ajan” ja lehden mukaan hän sai selville, että ”eronneiden vanhempien lapset voivat ’periä’ huonot ihmissuhde- ja käyttäytymismallit, mikä lisää suuresti sen riskiä, että heidän oma avioliittonsa päättyy eroon”. Herald-lehdessä sanottiin: ”Kun molempien puolisoiden vanhemmat ovat eronneet, avioliiton hajoamisen mahdollisuus on 300 prosenttia suurempi kuin silloin, kun molempien vanhemmat ovat vielä yhdessä.”
Anteeksipyyntö 500 vuoden jälkeen
Vuonna 1496 Portugalin kuningas Emanuel Suuri määräsi alueellaan asuvat juutalaiset joko kääntymään roomalaiskatolilaisuuteen tai lähtemään pois. Noin 500 vuotta myöhemmin, vuonna 1988, Portugali esitti virallisen anteeksipyynnön. Äskettäin Portugali tarjosi sovintoa juhlallisissa muistotilaisuuksissa. Uutistoimisto AP:n selostuksen mukaan Portugalin presidentti Jorge Sampaio sanoi eräässä puheessaan parlamentille, että maasta karkotus oli ”väärä teko, josta oli vakavat ja tuhoisat seuraukset”. Oikeusministeri José Eduardo Vera Jardim kutsui karkotusta ”historiamme mustaksi vaiheeksi”. Hän lisäsi, että Portugalin valtio on juutalaisille velkaa ”moraalisen anteeksipyynnön” vuosisatoja kestäneestä ”raa’asta vainosta”. Vaikka Portugalissa on asukkaita nykyään noin 10 miljoonaa, siellä asuu vain noin tuhat juutalaiseksi tunnustautuvaa.
Varo väärennettyjä reseptilääkkeitä
Väärennettyjen lääkkeiden kauppa kukoistaa: sen vuotuinen liikevaihto on noin 80 miljardia markkaa. Pariisilaisen Le Monde -sanomalehden mukaan ”Maailman terveysjärjestö (WHO) arvioi, että ainakin seitsemän prosenttia lääkkeistä, joita myydään vuosittain maailmanlaajuisesti, on ’väärennöksiä’”. Brasiliassa luku saattaa olla niinkin korkea kuin 30 prosenttia ja Afrikassa 60 prosenttia. Väärennetyt lääkkeet vaihtelevat aidon tuotteen laimeista jäljitelmistä täysin hyödyttömiin tai jopa myrkyllisiin aineisiin. Le Monde mainitsee esimerkkinä Nigerin aivokalvontulehdusepidemian, jolloin tuhansia ihmisiä rokotettiin aineella, joka osoittautuikin vain vedeksi. Nigeriassa kuoli 109 lasta, kun heille annettiin lääkesiirappia, joka sisälsi pakkasnestettä. ”Jopa sairaalat kääntyvät mustan pörssin puoleen, jossa hinnat ovat kohtuullisemmat”, kerrotaan sanomalehdessä. Monien maiden terveysviranomaisilla on vaikeuksia löytää ratkaisu ongelmaan tehottomien tai korruptoituneiden poliisivoimien vuoksi.
Lisää ongelmia pappien keskuudessa
Christianity Today -lehdessä kerrotaan, että noin 40 episkopaalipiispaa allekirjoitti marraskuussa 1996 lausunnon, jossa he pyysivät, että kirkko ”antaisi selkeät ja sitovat normit säätelemään pappien sukupuolikäyttäytymistä”. Episkopaalikirkkoa ovat horjuttaneet monet pappien aiheuttamat skandaalit, jotka johtuvat konservatiivien mukaan siitä, että ”kirkon oppia seksuaalisuudesta ei ole selvästi tuotu julki”. Esimerkiksi Brooklynin episkopaalisen kirkon kirkkoherra erosi virastaan myönnettyään, että hänellä on homoseksuaalisia suhteita. Episcopalians Unitedin johtaja Todd Wetzel sanoi: ”Kirkko ei ole kohdannut vain yhtä skandaalia. Se on kohdannut monia, joista tämä on ollut kaikkein järkyttävin.” Aikaisemmin kirkko sai paljon julkisuutta, kun se syytti eläkkeelle jäänyttä piispa Walter Righteriä harhaoppisuudesta siksi, että tämä asetti virkaan seksuaalisesti aktiivisen homoseksualistidiakonin. Syytteistä luovuttiin, kun ”episkopaalisen kirkon tuomioistuin julisti, ettei kirkolla ollut ’keskeistä oppia’ sukupuolisuhteiden rajoittamisesta avioliittoon”.
Valkosipulille haiseva hengitys
Taiwanin hallitus teki äskettäin joitakin uudistuksia vähentääkseen valkosipulin ylitarjontaa. South China Morning Post -sanomalehdessä kerrotaan, että viranomaiset ovat kannustaneet kansaa ”syömään enemmän valkosipulia”. Taiwanilainen maatalousneuvoston virkailija Ku Te-yeh selitti: ”Istutimme tänä vuonna yksinkertaisesti liikaa valkosipulia.” Lisätäkseen kulutusta hallitus julkaisee kirjasen, jossa on valkosipulireseptejä. Lehden mukaan Ku myönsi kuitenkin, ettei ”kansan voida olettaa nielevän koko ongelmaa”.
Naisten steriloiminen lisääntyy
1960-luvulla brasilialaisessa keskivertoperheessä oli 6,1 lasta, nykyään siinä on 2,5 lasta. Miksi näin raju lasku? Jornal do Brasil -sanomalehdessä kerrotaan, että sovelletun talouden tutkimuslaitoksen Ipean tekemän tutkimuksen mukaan yksi syy on se, että ”40 prosenttia [Brasilian] naimisissa olevista naisista on steriloitu”. Lisäksi yleinen suunta on se, että naiset steriloidaan nuorempina. Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten brasilialainen nainen steriloitiin keskimäärin 34-vuotiaana, nykyään 29-vuotiaana. Tutkimus osoitti myös, että ”suurin osa steriloitiin synnytyksen yhteydessä”, erityisesti keisarileikkausten yhteydessä. Sitä vastoin vain 2,6 prosenttia brasilialaisista miehistä on suostunut steriloitavaksi.
Kalasotia
Liian monet laivat pyytävät pieneneviä kalakantoja, ja se ”on johtanut kiihkeisiin yhteenottoihin kalastusalusten ja paikallisten merivartiostojen välillä”, sanotaan U.S.News & World Report -lehdessä. Vuonna 1990 maailman kalastusalusten määrä kasvoi noin kolmeen miljoonaan, lähes kaksinkertaiseksi vuoden 1970 määrään verrattuna. Lisäksi nykyaikaiset kalastusvälineet, kuten kalojen paikallistamiseen käytettävät kaikuluotaimet ja jättimäiset laahusnuotat, ovat suuresti lisänneet kalastuksen tehokkuutta. ”Lopullinen seuraus on se, että rannikkomaiden hallitukset ovat juuttuneet jatkuvaan taisteluun ulkomaisia aluksia vastaan” niiden yrittäessä suojella pieneneviä kalakantojaan. Yksistään kahden viime vuoden aikana on kahdeksan kalastajaa kuollut, kun kilpailevat alukset ovat ottaneet yhteen aluevesirajojen ulkopuolella.