Kun vesipula on paha

MARY, joka asuu Yhdysvalloissa, aloittaa päivänsä käymällä suihkussa, minkä jälkeen hän harjaa hampaansa veden juostessa, huuhtelee WC-altaan ja pesee sitten kätensä. Jo ennen kuin hän istahtaa aamiaiselle, hän saattaa käyttää vettä keskikokoisen kylpyammeellisen verran. Iltaan mennessä Mary on monien muiden yhdysvaltalaisten tavoin käyttänyt yli 350 litraa vettä eli niin paljon, että tuolla määrällä voitaisiin täyttää kylpyamme kaksi ja puoli kertaa. Runsas puhtaan veden varasto on häntä yhtä lähellä kuin lähin hana. Vettä on aina saatavilla, mitä hän pitää itsestään selvänä asiana.

Länsiafrikkalaisen Dede-nimisen naisen tilanne on aivan erilainen. Hän nousee ylös paljon ennen päivän valkenemista, pukeutuu, asettaa suuren vadin vakaasti päänsä päälle ja kävelee kahdeksan kilometriä lähimmälle joelle. Siellä hän peseytyy, täyttää vadin vedellä ja palaa sitten kotiin. Näihin päivittäisiin toimiin kuluu nelisen tuntia. Seuraavan tunnin aikana hän suodattaa veden, jotta saisi loiset pois siitä, ja jakaa sitten veden kolmeen säiliöön: yhteen tulee juomavesi, yhteen talousvesi ja yhteen pesuvesi iltaa varten. Kaikki vaatteet täytyy pestä joessa.

”Vesipula tappaa meidät täällä”, Dede sanoo. ”Kun on kuluttanut melkein puolet aamupäivästä vedenhaussa, miten paljon päivästä on jäljellä maanviljelyyn tai muihin toimiin?”

Deden tilanne on tuskin ainutlaatuinen. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan naisilta ja lapsilta kuluu vuosittain veden hakemiseen ja kantamiseen kaukana olevista ja usein saastuneista vesipaikoista yhteensä yli kymmenen miljoonaa vuotta!

Toisilla on, toisilla ei ole

Vaikka makeaa vettä on siis maapallolla runsaasti, se ei ole jakautunut tasaisesti. Tämä on ensimmäinen suuri ongelma. Tiedemiehet laskevat esimerkiksi, että vaikka Aasiassa on 36 prosenttia maailman järvien ja jokien vesistä, tuossa maanosassa asuu 60 prosenttia maailman väestöstä. Sitä vastoin Amazonjoessa virtaa 15 prosenttia maailman jokien vesistä, mutta vain 0,4 prosenttia maailman väestöstä asuu riittävän lähellä sitä hyötyäkseen siitä. Myös sateet jakautuvat epätasaisesti. Jotkin maapallon alueet ovat lähes jatkuvasti kuivia; toiset alueet, jotka eivät tosin aina ole kuivia, kärsivät ajoittaisesta kuivuudesta.

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ihmiset saattavat aiheuttaa joitakin sateisiin liittyviä ilmastonmuutoksia. Metsänhakkuu, liiallinen maanviljely ja ylilaiduntaminen jättävät maan paljaaksi. Jotkut päättelevät, että kun näin tapahtuu, maanpinnasta heijastuu enemmän auringonvaloa takaisin ilmakehään. Tämä aiheuttaa sen, että ilmakehä lämpenee, pilvet häviävät ja sateet vähenevät.

Paljas maa voi pienentää sademäärää myös siitä syystä, että suuri osa metsiin satavasta vedestä on vettä, joka on ensin haihtunut itse kasvillisuudesta: puiden lehdiltä ja aluskasvillisuudesta. Toisin sanoen kasvillisuus on ikään kuin valtava sieni, joka imee ja varastoi sadevettä itseensä. Kun puut ja aluskasvillisuus hävitetään, vettä, josta sadepilviä voisi muodostua, on vähemmän.

Se miten dramaattisesti ihmisten toiminta vaikuttaa sateisiin, on edelleen kiistanalaista, ja lisätutkimuksia on edessä. Varmoja ollaan kuitenkin siitä, että vesipula on levinnyt laajalle. Maailmanpankki varoittaa, että vesipula uhkaa jo 80 maan taloutta ja niiden kansalaisten terveyttä. Ja jo nyt 40 prosentilla maapallon asukkaista – yli kahdella miljardilla ihmisellä – ei ole käytössään puhdasta vettä eikä käymälöitä.

Vesipulan edessä rikkaat valtiot pystyvät tavallisesti ostamaan itsensä vapaiksi vakavista ongelmista. Ne rakentavat patoja, hyödyntävät kallista vedenkierrätystekniikkaa tai jopa poistavat suolan merivedestä. Köyhillä mailla ei ole tällaisia mahdollisuuksia. Niiden täytyy monesti joko säännöstellä puhdasta vettä, mikä saattaa hidastaa kehitystä ja vähentää ruoantuotantoa, tai käyttää vesi uudelleen käsittelemättömänä, mikä johtaa sairauksien leviämiseen. Koska veden tarve lisääntyy kaikkialla, tulevaisuus näyttää äärimmäisen kuivalta.

Toivon vuosikymmen

Marraskuun 10. päivänä 1980 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa puhuttiin luottavaisesti tulevasta kansainvälisestä vesihuollon vuosikymmenestä. Kokous julisti, että tavoite oli järjestää vuoteen 1990 mennessä kaikille kehitysmaiden asukkaille mahdollisuus saada riittävästi turvallista juomavettä sekä käymälä. Vuosikymmenen loppuun mennessä rahaa oli käytetty noin 670 miljardia markkaa, ja tuolla summalla oli järjestetty puhdas vesi yli miljardille ihmiselle ja käymälä 750 miljoonalle ihmiselle, mikä on vaikuttava saavutus.

Mutta vastapainona näille saavutuksille väestö kasvoi kehitysmaissa 800 miljoonalla ihmisellä. Niinpä vuonna 1990 vielä yli miljardilta ihmiseltä puuttui turvallinen juomavesi ja asianmukainen käymälä. Tämä tukala tilanne tuntui sen toisinnolta, mitä kuningatar sanoi Liisalle lastensadussa Liisan seikkailut peilimaassa: ”Täällä saat juosta kaikin voimin, jos haluat pysyä paikoillasi. Ja jos haluat päästä eteenpäin toiseen paikkaan, saat juosta kaksin verroin niin kovasti.”

Vuoteen 1990 mennessä ilman vettä ja käymälää olevien tilanteen parantamisessa oltiin WHO:n mukaan edistytty kaiken kaikkiaan ”huonosti”. Toimiessaan Worldwatch-instituutin tutkimusryhmän varajohtajana Sandra Postel kirjoitti: ”Vakavana moraalisena heikkoutena on edelleen se, että 1,2 miljardia ihmistä ei voi juoda vettä ilman riskiä sairastua tai kuolla. Syy ei ole niinkään veden niukkuus tai puutteellinen tekniikka vaan se, ettei tunneta sosiaalista ja poliittista vastuuta tyydyttää köyhien perustarpeita. Vaadittaisiin arviolta 180 miljardia markkaa enemmän vuodessa – summa joka vastaa suurin piirtein 4:ää prosenttia maailman sotilasmenoista – jotta koko ihmiskunnalle voitaisiin järjestää se, mitä useimmat meistä pitävät nykyään selviönä: puhdas juomavesi ja käymälä.”

Kasvava väestö, kasvava tarve

Veden epätasaista jakautumista mutkistaa toinen ongelma: kun väestö kasvaa, kasvaa myös veden tarve. Maapallon sademäärä pysyy lähes vakiona, mutta väestö kasvaa huimasti. Vedenkulutus on tällä vuosisadalla kaksinkertaistunut ainakin kahdesti, ja arvioidaan, että se voisi jälleen kaksinkertaistua seuraavien 20 vuoden aikana.

Kasvavat ihmisjoukot eivät tietenkään tarvitse ainoastaan enemmän juomavettä vaan myös enemmän ruokaa. Ruoantuotanto vaatii puolestaan yhä enemmän vettä. Maatalouden täytyy kuitenkin kilpailla vedestä teollisuuden ja yksityisten ihmisten kanssa. Kaupunkien ja teollisuusalueiden laajetessa maatalous usein häviää taistelun. ”Mistä ruoka aiotaan saada?” eräs tutkija kysyy. ”Miten voimme mitenkään tyydyttää 10 miljardin ihmisen tarpeet, kun pystymme hädin tuskin tyydyttämään 5 miljardin ihmisen tarpeet ja kun todellisuudessa otamme vettä pois maataloudelta?”

Väestö kasvaa pääasiassa kehitysmaissa, missä vettä on yleensä jo ennestään niukalti. On surullista, että noilla mailla on kaikkein huonoimmat mahdollisuudet – sekä taloudelliset että tekniset – selviytyä vesiongelmasta.

Saasteet

Ongelmiin, joita vesipula ja kasvavan väestön tarpeet aiheuttavat, voidaan lisätä vielä näihin liittyvä kolmas ongelma: saasteet. Raamatussa puhutaan ”elämän veden virrasta”, mutta monet joet ovat nykyään kuoleman virtoja (Ilmestys 22:​1). Erään arvion mukaan sekä asuma- että teollisuusjätevettä lasketaan maailman jokiin joka vuosi yhteensä 450 kuutiokilometriä. Monet joet ja purot ovat saastuneita alusta loppuun saakka.

Kehitysmaissa lähes kaikki suuret joet ovat puhdistamattoman jäteveden saastuttamia. Tutkimus, joka koski 200:aa Venäjän suurta jokea, osoitti, että kahdeksassa joessa kymmenestä oli vaarallisia määriä bakteereja ja viruksia. Monet teollisuusmaiden joet ja pohjavesien ylemmät kerrokset – vaikka niissä ei olekaan valtavia määriä jätteitä – ovat saastuneet myrkyllisistä kemikaaleista, joita tulee muun muassa maataloudessa käytettävistä lannoitteista. Lähes kaikkialla maailmassa rantavaltiot pumppaavat jätevesiä puhdistamattomina mataliin rantavesiinsä, mikä saastuttaa pahasti rantoja.

Vesien saastuminen on siis maailmanlaajuinen ongelma. Audubon-seuran kirjasessa Water: The Essential Resource kiteytetään tilanne seuraavasti: ”Yksi kolmasosa ihmiskunnasta kärsii läpi elämänsä epäpuhtaan veden aiheuttamasta sairastelusta tai jälkeenjääneisyydestä; toiselle kolmasosalle ovat uhkana sellaisten kemiallisten aineiden laskeminen veteen, joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta.”

Sairaaksi huonosta vedestä

Kun aiemmin mainittu Dede sanoi, että ”vesipula tappaa meidät”, hänen sanoillaan oli kuvaannollinen merkitys. Mutta puhtaan, raikkaan veden puute todella tappaa, aivan kirjaimellisesti. Hänellä ja miljoonilla hänen kaltaisillaan ihmisillä ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin käyttää sellaisten purojen ja jokien vettä, jotka ovat monesti kuin avoimia viemäreitä. Ei mikään ihme, että joka kahdeksas sekunti kuolee yksi lapsi johonkin vedestä johtuvaan sairauteen, kuten WHO kertoo.

World Watch -⁠lehden mukaan 80 prosenttia kaikista kehitysmaiden sairauksista leviää siitä syystä, että käytetään terveydelle vaarallista vettä. Veden välityksellä leviävät taudinaiheuttajat ja saasteet tappavat 25 miljoonaa ihmistä vuodessa.

Veteen liittyvät tappavat taudit, joita ovat muun muassa ripulitaudit, kolera ja lavantauti, vaativat eniten uhreja tropiikissa. Veden välityksellä leviävät taudit eivät kuitenkaan rajoitu ainoastaan kehitysmaihin. Vuonna 1993 Yhdysvalloissa Wisconsinissa Milwaukeessa sairastui 400000 ihmistä juotuaan vesijohtovettä, jossa oli kloorille vastustuskykyinen mikrobi. Samana vuonna myös sellaisten yhdysvaltalaisten kaupunkien kuin Washingtonin, New Yorkin sekä Missourissa sijaitsevan Caboolin vesijohtoverkkoon pääsi vaarallisia mikrobeja, minkä vuoksi asukkaiden oli pakko keittää hanoistaan tuleva vesi.

Jokien vesi on jaettava

Vesipula, kasvavan väestön tarpeet ja terveyttä heikentävät saasteet ovat toisiinsa liittyviä tekijöitä, jotka voivat kaikki synnyttää jännitystä ja yhteenottoja. Vesi on tuskin kuitenkaan ylellisyys. Eräs vesiongelman kimpussa painiskeleva espanjalainen poliitikko sanoi: ”Kyse ei enää ole taloudellisesta kamppailusta, vaan taistelusta elossa säilymisen puolesta.”

Suurta jännitystä aiheuttaa se, että joissa virtaava vesi on jaettava. Yhdysvaltalaisen tutkijan Peter Gleickin mukaan 40 prosenttia maailman väestöstä asuu 250 jokialueella, ja useampi kuin yksi valtio kilpailee noiden jokien vesistä. Brahmaputra, Indus, Mekong, Niger, Niili ja Tigris virtaavat monien maiden läpi – maiden jotka haluavat saada noista joista mahdollisimman paljon vettä. Kiistoja on jo ollut.

Vedentarpeen kasvaessa tällainen jännitys kiristyy. Maailmanpankissa ympäristöasioita hoitavan osaston varajohtaja ennustaa: ”Monet tämän vuosisadan sodat on käyty öljystä, mutta seuraavan vuosisadan sodat käydään vedestä.”

[Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

Molekyyli liikkeellä

Seurataanpa yksittäisen vesimolekyylin kulkua sen päättymättömällä matkalla. Oheinen kuvasarja, jonka numerointi vastaa tekstissä olevia numeroita, valaisee yhtä niistä lukemattomista reiteistä, jotka yksittäinen vesimolekyyli voi kulkea ennen kuin se palaa sinne, mistä se lähti (Job 36:​27; Saarnaaja 1:​7).

Aloitamme siitä, kun molekyyli on merenpinnassa.(1) Auringon haihduttaessa vettä molekyyli nousee tuhansien metrien korkeuteen maanpinnan yläpuolelle.(2) Nyt se yhtyy toisiin vesimolekyyleihin, ja ne muodostavat yhdessä pikkuruisen vesipisaran. Pisara kulkee tuulen mukana satoja kilometrejä. Aikanaan tämä pieni pisara haihtuu, ja molekyyli nousee jälleen ylöspäin, ja lopulta se yhtyy sadepisaraan, joka on kyllin suuri pudotakseen maahan.(3) Tämä sadepisara putoaa miljardien muiden pisaroiden kanssa mäenrinteeseen, ja vesi virtaa alas jokeen.(4)

Sitten peura juo joesta ja nielaisee vesimolekyylimme.(5) Joidenkin tuntien kuluttua peura virtsaa, ja vesimolekyyli siirtyy maahan, josta puunjuuret ottavat sen.(6) Juurista se kulkee ylös puuhun ja haihtuu lopulta lehdeltä ilmaan.(7) Taas se kohoaa ylöspäin auttaakseen toisen pienen pienen vesipisaran muodostamisessa. Pisara siirtyy tuulen mukana, kunnes se yhtyy tummaan, raskaaseen sadepilveen.(8) Vesimolekyylimme putoaa jälleen sateen mukana alas, mutta tällä kertaa se päätyy jokeen, joka kuljettaa sen mereen.(9) Molekyyli saattaa olla siellä tuhansia vuosia, ennen kuin se saavuttaa pinnan, haihtuu ja lähtee jälleen tuulten kuljetettavaksi.(10)

Kiertokulku on loputon: vesi haihtuu meristä, kulkee maan yläpuolella, tulee alas sateena ja virtaa takaisin meriin. Tällä tavalla vesi ylläpitää kaikkea elämää maapallolla.

[Tekstiruutu/Kuva s. 9]

Mitä on ehdotettu

Rakennetaan suolanpoistolaitoksia. Niissä suola poistetaan merivedestä. Tavallisesti tämä tapahtuu siten, että vesi pumpataan alipainekammioihin, joissa se kuumennetaan kiehuvaksi. Vesi höyrystyy, ja se ohjataan pois, jolloin jäljelle jäävät suolakiteet. Prosessi on kallis, eikä monilla kehitysmailla ole siihen varaa.

Sulatetaan jäävuoria. Jotkut tiedemiehet uskovat, että massiivisia jäävuoria, jotka sisältävät puhdasta, makeaa vettä, voitaisiin hinata Antarktikselta suurilla hinaajilla ja sulattaa. Saatu vesi toimitettaisiin niille eteläisen pallonpuoliskon maille, joiden vesivarat ovat niukat. Yksi ongelma se, että noin puolet jokaisesta jäävuoresta sulaisi ennen kuin se saapuisi määränpäähänsä.

Otetaan vettä maaperän vesipitoisista kerroksista. Syvällä maan sisällä on vettä johtavia kiviainekerroksia, akviferejä. Niistä voidaan pumpata vettä jopa kaikkein kuivimmilla aavikoilla. Mutta veden ottaminen tällä tavalla on kallista ja alentaa pohjaveden pintaa. Menetelmällä on myös se haittapuoli, että useimmat akviferit uusiutuvat hitaasti – eivätkä kaikki uusiudu lainkaan.

[Kuvan lähdemerkintä s. 8]

Kuva: Mora, Godo-Foto

[Kuvat s. 5]

Veden noutamiseen voi kulua neljä tuntia päivässä

[Kuvat s. 8]

Jätevettä lasketaan jokiin joka vuosi noin 450 kuutiokilometriä