Miksi lapsista tulee hyviä sotilaita
TAPOITKO SINÄ KETÄÄN? ”En.”
OLIKO SINULLA ASE? ”Oli.”
TÄHTÄSITKÖ ASEELLA? ”Tähtäsin.”
LAUKAISITKO SEN? ”Laukaisin.”
MITÄ TAPAHTUI? ”Ne vain kaatuivat maahan.” (World Press Review, tammikuu 1996)
TÄMÄ sosiaalityöntekijän ja lapsisotilaan välillä Afrikassa käyty karmaiseva keskustelu paljastaa, millainen sekasorto vallitsee nuoressa mielessä, kun se yrittää sopeutua siihen, mitä menneisyydessä on tapahtunut.
Viime vuosina alle 16-vuotiaita lapsia on osallistunut sotimiseen 25 maassa. Yksistään vuonna 1988 sodissa oli aktiivisesti mukana noin 200000 lasta. Lapsisotilaat ovat itsekin uhreja, koska aikuiset ovat käyttäneet heitä hyväkseen.
Heidän arvonsa sotilaina
Ennen vanhaan kun armeijat taistelivat keihäillä ja miekoilla, lapsella ei ollut juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia selviytyä taistelusta samanlaisia aseita käyttävää aikuista vastaan. Mutta nykyään eletään kevyiden aseiden aikakautta. Nykyään rynnäkkökiväärillä – neuvostovalmisteisella AK-47-kiväärillä tai amerikkalaisvalmisteisella M-16-kiväärillä – varustautunut lapsi tarjoaa tasavertaisen vastuksen aikuiselle.
Nämä aseet eivät ole vain kevyitä, vaan niitä on myös helppo käyttää ja huoltaa. Kymmenvuotias lapsi osaa purkaa ja koota AK-47-kiväärin. Näitä kiväärejä on myös runsaasti tarjolla. AK-47-kiväärejä on myyty noin 55 miljoonaa. Eräässä Afrikan maassa niitä myydään vain noin 30 markalla. Myös M-16-kiväärejä on runsaasti saatavilla, eivätkä nekään ole kalliita.
Lapsia arvostetaan sotilaina muistakin syistä kuin siksi, että he osaavat käsitellä rynnäkkökivääriä. He eivät vaadi palkkaa, ja he lähtevät harvoin karkuun. Lisäksi heillä on voimakas halu miellyttää vanhempia ihmisiä. Kuuluivatpa he millaiseen vapautusliikkeeseen tai sissiarmeijaan tahansa, heidän halunsa olla hyväksyttyjä tässä heidän ”perheessään” jättää varjoon heidän oikean ja väärän tajunsa.
Monet heistä ovat yleensä myös pelottomia. Eräs Länsi-Afrikassa toimiva sotilastarkkailija selitti: ”Koska – – [lapsilla] ei ole samanlaista käsitystä kuolemasta kuin vanhemmilla sotilailla, he eivät anna niin helposti periksi toivottomissa tilanteissa.” Muuan liberialaispoika, jota kutsuttiin Kapteeni Tappokoneeksi, kerskui: ”Kun isot miehet juoksivat karkuun, me pienet pojat jatkoimme taistelemista.”
Vaikka pojista tulee hyviä sotilaita, yleensä ajatellaan, ironista kyllä, että heidät kannattaa uhrata ensimmäisinä. Erään Lähi-idässä käydyn sodan aikana lapsisotilaskomppanioiden käskettiin kulkea etunenässä miinakenttien läpi.
Värväys ja valmennus
Jotkut lapset liittyvät armeijoihin tai kapinaliikkeisiin seikkailunhalusta. Lisäksi kun vaara uhkaa ja perheet ovat sekasorron vallassa, sotilasosasto tarjoaa turvallisuudentunnetta ja korvaa perheen. Yhdistyneiden kansakuntien lastenavun rahasto sanoo: ”Väkivallan keskellä kasvaneet lapset pitävät tällaista elämäntapaa pysyvänä. Yksinäisinä, orpoina, pelokkaina, tylsistyneinä ja turhautuneina he usein lopulta päättävät ryhtyä sotilaiksi.”
Toiset lapset liittyvät armeijoihin, koska parempaa vaihtoehtoa ei näytä olevan tarjolla. Toisinaan kun ruokaa on niukalti ja vaara uhkaa, armeijaan liittyminen voi tuntua ainoalta keinolta säilyä hengissä.
Joskus lapset saattavat pitää itseään yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, uskonkäsitysten tai kulttuurillisen identiteetin puolesta taistelijoina. Esimerkiksi Perussa lapsiin, jotka on pakotettu liittymään sissijoukkoihin, iskostetaan pitkän aikaa poliittisia näkemyksiä. Usein se ei kuitenkaan ole tarpeen. Kaakkois-Aasiassa lapsisotilaita tutkinut sosiaaliantropologi Brian Milne sanoi: ”Lapsilla ei ole aatetta tai ideologiaa. Jompikumpi puoli vain imaisee heidät joukkoihinsa ja panee heidät työhön.”
Jotkut lapset taas pakotetaan liittymään. Joissakin Afrikan sodissa ryhmäkunnat hyökkäävät kyliin siepatakseen lapsia, jotka sitten pakotetaan katsomaan omien perheenjäsentensä kidutusta ja teloitusta tai osallistumaan näihin tekoihin. Joskus heidät pannaan ampumaan vanhempansa tai viiltämään näiden kurkut auki. Kun pojat ovat itse joutuneet terrorin kohteeksi, he alkavat terrorisoida muita. Nämä raaistuneet lapset tekevät usein niin julmia tekoja, etteivät edes karaistuneet aikuissotilaat suostu tekemään sellaista.
Paluu normaaliin elämään
Tällaisten lasten ei ole helppo sopeutua väkivallattomaan elämään. Eräässä Länsi-Afrikan maassa toimivan lastenkeskuksen johtaja sanoi: ”Kaikki ne lapset, joita olemme hoitaneet, kärsivät eriasteisista traumoista. He ovat raiskanneet, tappaneet ja kiduttaneet. Useimmille heistä oli annettu alkoholia tai huumeita, pääasiassa marihuanaa mutta joskus heroiinia. – – Voi vain kuvitella, miten hirvittävä vaikutus tällaisilla asioilla on lasten mieleen; jotkut heistä ovat vain kahdeksan yhdeksän vuoden ikäisiä.”
Tilanne on samanlainen naapurimaassa Liberiassa, missä kymmenettuhannet lapset ovat viettäneet lapsuutensa terrorisoimalla maaseutua. Teini-ikäisten majurien ja kenraalien ei ole helppo luopua siitä asemasta ja vallasta, jonka AK-47-kivääri on heille tuonut. Muuan somalialainen sanoi: ”Kun on kivääri, on elämää. Ilman kivääriä ei ole elämääkään.”
Usein lapsisotilaat eivät voi palata kotiinsa kostotoimien tai perheen torjuvan suhtautumisen vuoksi. Muuan Liberiassa toimiva neuvoja sanoi: ”Äidit sanovat meille: ’Pitäkää hänet. Me emme halua tätä hirviötä kotiimme.’”
Monet lapset ovat sopeutuneet elämään rauhallista elämää, mutta kyetäkseen sopeutumaan lapset tarvitsevat ympärillään olevilta paljon rakkautta, tukea ja ymmärtämystä. Tämä ei ole helppoa sen enempää lapsille kuin heidän perheilleenkään. Eräs Mosambikissa toimiva sosiaalityöntekijä selittää: ”Ajattele, millaista elämä on, kun voi ottaa mitä haluaa ja käskeä muita, verrattuna siihen elämään, jota viettää palattuaan kotikylään. Varsinkin jos on 17-vuotias, lukutaidoton ja ammattitaidoton. Sitä on tuomittu yksitoikkoiseen elämään. On tosi vaikea palata takaisin toisten käskettäväksi ja aloittaa koulunkäynti alusta.”
[Tekstiruutu/Kuva s. 5]
Kolmetoistavuotias Anwar asuu Afganistanissa. Tämä kuudessa taistelussa mukana ollut veteraani tappoi ensimmäisen kerran seitsemännessä taistelussa, johon hän osallistui. Hän ampui lähietäisyydeltä kaksi sotilasta ja iski sen jälkeen kiväärinperällä heidän ruumiitaan varmistuakseen siitä, että he olivat kuolleet. Kun Anwarilta kysyttiin, miltä tämä välikohtaus tuntui hänestä, kysymys näytti kummastuttavan häntä. ”Olin iloinen, koska tapoin heidät”, hän sanoi.
Saman taistelun aikana Anwarin sotilastoverit ottivat vangiksi neljä vihollissotilasta. Tämän jälkeen vihollissotilaat sidottiin, heidän silmänsä peitettiin ja heidät ammuttiin. Miltä tämä tuntui Anwarista? Nuori sotilas kohotti kulmakarvaansa ja vastasi hitaasti ja harkitusti ikään kuin hän olisi puhunut typerykselle: ”Olin iloinen.”
[Tekstiruutu/Kuva s. 6]
Pian vapaaksi pääsevä länsiafrikkalainen vanki oli käsiraudoissa, mutta komentaja oli hukannut avaimet. Komentaja ratkaisi ongelman käskemällä erään poikasotilaan hakata vangin kädet irti. ”Kuulen unissani vieläkin tuon miehen huudot”, sanoo poika. ”Kadun tuota tekoa joka kerta, kun ajattelen häntä.”